Raudaskylän nimen arvellaan liittyvän raudan valmistukseen. Kylän vanhimpien asuinpaikkojen maaperästä on löytynyt jäänteitä, jotka viittaavat raudan valmistamiseen.

Asutuksesta

Ensimmäinen maininta nykyisen Raudaskylän alueen asutuksesta on vuodelta 1599, jolloin siellä mainitaan asuneen Erkki Juhonpoika -niminen itsellinen. 1600-luvun alussa Raudaskylässä oli ilmeisesti kaksi taloa, jotka sittemmin hävisivät. Vuonna 1633 asiakirjoissa esiintyy ensi kerran maininta ensimmäisestä Raudaskosken partaalle perustetusta pysyvästä asutuksesta, Raudaskosken talosta. Raudaskylän asutuksen alkuperä on siis peräisin jo 1600-luvulta, mutta selväksi omaksi kyläkseen alue muodostui vasta 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun asutuskautena. (Ylivieskan kirja, 43)

Raudaskylällä sijaitsee eräs maakunnan vanhimmista säilyneistä asuinrakennuksista, sissipäällikkö Pekka Raudaskosken savupirtti eli Raudas-Pekan pirtti. Hirsirakennuksen oven päällä on vuosiluku 1641. Rakennus on siirretty Raudasmäelle vuonna 1850. Nykyisin katoton rakennus sijaitsee Raudaskylän vanhan koulun vieressä, ja se on suojattu liukuovin varustetulla rakennelmalla, joka sulkee pirtin kokonaan sisäänsä. Koulu on Ylivieskan vanhin säilynyt koulurakennus, se on rakennettu vuonna 1897. Raudaskylän savupirtin ohella maakunnan vanhimmat säilyneet asuinrakennukset ovat inventointitietojen mukaan Alavieskan Somerokylän (1514) ja Pyhäjärven perinnepihan (1640) pirtit.

Raudaskylältä Nivalan suuntaan, Kalajoenlaaksoa rajaavalla Raudasmäellä, sijaitsee rakennusryhmä, johon kuuluu muun muassa Kontion suurehko asuinrakennus vuodelta 1877. Kontion pihapiirissä on lisäksi pitkäaukkoinen, kolmiosainen luhti, joka on rakennettu vuonna 1793. Luhti on aiemmin ollut läpiajettava. Hannula, jota on kutsuttu myös ”Jussintaloksi”, on pienempi, hirsipintainen asuinrakennus. Se on siirretty paikalle vuonna 1913. Hautamäen vanha asuinrakennus on vuodelta 1881, ja se sijaitsee mäen alla lähellä Kontion taloa.

Raudaskylän Kristillinen Opisto

(Ks. myös Raudaskylän sotavankisairaala.)

Olennainen osa Raudaskylän kulttuurihistoriaa ja -maisemaa on Lassilanmäellä eli Opistonmäellä sijaitseva Raudaskylän Kristillinen Opisto. Herännäisyys voimistui 1800-luvun alkuvuosikymmeninä myös Kalajokilaaksossa, ja tuolloin Ylivieskan kappalaisena toiminut Jonas Lagus teki aloitteen heränneiden oman opiston perustamiseksi. Hanke eteni hyvin hitaasti ja toteutui vasta seuraavalla vuosisadalla. Opiston perustamista koskevia tärkeitä kokouksia pidettiin Jaakolan talossa vuosina 1898, 1906 ja 1912. Raudaskylän opiston perustava kokous pidettiin 8.1.1919 Ylivieskan kirkonkylän kansakoululla. Opiston ensimmäiseksi johtajaksi tuli Karvian kirkkoherra Juho Kytömäki ja johtajattareksi rouva Iida Kytömäki. (Ylivieskan kirja, 577)

Opiston puinen päärakennus rakennettiin talkoovoimin vuonna 1920. Sisäoppilaitoksessa tarvittiin myös majoitustilaa, joten pian päärakennuksen viereen nousi oppilasasuntola, joka nykyisin palvelee kirjastona. Alueen uudempaa arkkitehtuuria edustavat J. Karvosen opiston johtajalle suunnittelema funktionalistinen asuinrakennus, joka valmistui vuonna 1939, ja uusi päärakennus lamelliasuntolasiipineen sekä ruoka- ja juhlasaleineen vuodelta 1955. Opiston lähellä olevan keskikoulun ensimmäinen rakennus valmistui vuonna 1925. Se kuitenkin paloi vuonna 1929, minkä jälkeen paikalle rakennettiin vuoden kuluttua uusi samantyylinen rakennus, jota laajennettiin vuonna 1963.

Maaseudulla harvinainen koulutus- ja kulttuuritarjonta lisääntyi Raudaskylän kansanopiston perustamisen ansiosta huomattavasti. Raudaskylän ensimmäiset herättäjäjuhlat järjestettiin vuonna 1923, toiset vuonna 1940 ja järjestyksessään kolmannet vuonna 1957. Opiston toiminta on jatkunut vireänä näihin päiviin saakka, ja kulttuuritarjonta on edelleen koulutustarjonnan ohella rikasta. Muun muassa kesäisin järjestetetään Raudaskylän soiva kesä -tapahtuma. Edistyksellisyyttä ja ennakkoluulottomuutta raudaskyläläiset osoittivat jo vuonna 1908, jolloin Suomen eduskuntaan valittiin raudaskyläläinen Anna Ängeslevä kautta aikojen ensimmäisten naiskansanedustajien joukossa.

Tiilitehdas

Raudas-Tiili Oy aloitti toimintansa vuonna 1940 Raudaskylässä, hyvälaatuisella savimaalla rautatien varressa. Yhtiön pääosakkaina olivat kauppaneuvos Kurikka, työnjohtaja Ylisaari ja vakuutustarkastaja Wiik. Tehtaan toimitusjohtajaksi nimitettiin vuonna 1945 talousneuvos A. V. Hästbacka.

Perinteisessä maanviljelyskulttuurissa eläneet raudaskyläläiset joutuivat totuttelemaan ajatukseen paikkakunnalle perustetusta tehtaasta, mutta pian sen todellinen merkitys ymmärrettiin. Tiilitehtaan perustamisella oli ennen kaikkea työllistävä vaikutus. Tehtaan ansiosta myös esimerkiksi teiden auraus tehostui, mikä hyödytti koko kylää. Kyläläiset saivat myös käyttöönsä tehtaan tiloja omiin harrastuksiinsa, kuten shakkikerhon ja metsästysseuran kokouksia varten.

Raudas-Tiili aloitti toimintansa hevosvetoisena, mutta pian siirryttiin sähköön. Alkuaikoina savi tuotiin tehtaaseen hevosten vetämillä, raiteilla kulkevilla ja tyhjennettäessä ”keikautettavilla” rullavaunuilla. Tehtaanjohtajan kerrotaan kirjoittaneen maininnan ”vaunun keikauttajana” toimimisesta myös erään tehtaalla työskennelleen työmiehen työtodistukseen.

Hästbackan toimien ansiosta tehdas eli nousukauttaan 1940–1950-lukujen vaihteessa. Jo vuosina 1945–1946 tehtaan koneistus oli uusittu ja samalla rakennettu keinokuivaamo. Sotien jälkeen Ylivieskan tiilitehdas kasvoi, menestyi ja työllisti noin 50 henkeä. Lisäksi tehdas työllisti huomattavan määrän väkeä savenajoon ja kuljetuksiin. Vuonna 1956, toimitusjohtajan sairastuttua, tehdas myytiin Keramia Oy:lle, jolla oli useita tiilitehtaita Etelä-Suomessa. Kun Keramia Oy vuonna 1958 teki konkurssin, joutui myös Raudas-Tiili lopettamaan toimintansa.

Vuonna 1960 perustettiin Raudas-Tiili Oy:n toimintaa jatkava Ylivieskan Tiili Oy. Sen toimitusjohtajana jatkoi edelleen A. V. Hästbacka. Vuosina 1960–75 tehtaan hallituksen puheenjohtajana toimi Otto Männistö, jonka puheenjohtajakautena tiilitehtaasta kehittyi Suomen suurin. 1960-luvun alkupuolella tuotanto käsitti normaali- ja hormitiilien lisäksi myös reikä- ja savutiilet. Vuosittainen tuotanto oli 4–6 miljoonaa tiiltä.

Vuodet 1965–1969 olivat suurten investointien aikaa. Tehtaan kaikki tuotantorakennukset uusittiin, valmistusmenetelmiä ajanmukaistettiin, rakennettiin niin sanottu tunneliuuni ja siirryttiin öljypolttoon. Vuonna 1978 tehdas tuotti noin 13 miljoonaa poltettua tiiltä.

Vuonna 1977 Ylivieskan Tiili Oy:n osti Seppälän Tiili Oy. Viimeisen 50 vuoden aikana suomalainen tiiliteollisuus on kokenut suuren rakennemuutoksen, sillä vielä 1960-luvulla Suomessa oli 250 tiilitehdasta, kun vuonna 2005 tehtaita oli kuusi. Näistä tumman tiilen tuotantoon erikoistunut Ylivieskan Tiili on tätä nykyä maailman pohjoisin tiilitehdas. Ylivieskan Tiili kuuluu vuonna 1952 perustettuihin Tiileri-tehtaisiin.

Tiilitehtaan aikoja Raudaskylällä edelsi pienimuotoinen saven nosto ja tiilien poltto kotitarpeiksi. Vuonna 1937 tehtiin ja poltettiin tiiliä lähellä nykyistä riippusillantietä sijainneella hevoskiertoisella tiiliruukilla. Tiiliruukki tuotti tiilet esimerkiksi opiston johtajan funktionalistiseen asuinrakennukseen, joka oli Raudaskylän ensimmäinen tiilitalo. Olipa talossa muutakin erikoista, kuten keskuslämmitys ja sisä-wc.

Kalajoen ylittävä kevyen liikenteen käyttöön tarkoitettu riippusilta tarjoaa kulkuyhteyden ja yhdistää Opiston mäen ja tiilitehtaan alueet.

Lähdeluettelo

  • Liisa Kuittinen, Tiiliteollisuuden grand old man uskoo tiileen. Elinkeinoelämän keskusliiton lehti Prima 7/2005.
  • Ylivieskan kirja, 177–178.
  • [http://www.tiiliteollisuus.fi/6_teollisuus.htm], toimimaton linkki, luettu 17.4.2007.