Lukijalle

Jo kansakoulupoikana kuuntelin kiinnostuneena vanhojen ihmisten keskusteluhetkiä, kun he tarinoivat kotiseutumme menneisyyteen liittyvistä tapahtumista. Kuuntelin korva herkkänä ja mielikuvissani matkasin kymmenien jona satojen vuosienkin takaisiin aikoihin ja näin sain olla mielenkiintoisilla, jännittävilläkin retkillä.

Voimakkaimmin mielikuvani kulkivat isäni lapsuudenystävän Amanda Välitalon, lahtari-Lean Mantan eloisasti kertomien kotiseututarinoiden matkassa. Tuntui kuin lämmin tuulahdus olisi henkäissyt lapsuudenkodissani, kun läheiseksi kokemamme Manta-täti astui keittiön ovesta sisään. Tiesimme jälleen kuulevamme mielenkiintoisia tarinoita.

Sodan jälkeen jututin vanhoja mummoja ja pappoja, utelin heidän muisti- ja perimätietojaan, joita kiiruusti kirjoitin vihkoihini. Myöhemmin sain, ostin ja jäljensin valokuvia täydentämään vanhemmiltani ja eräiltä sukulaisilta saamiani valokuvakokoelmia.

Muistiinpanoni unohtuivat vuosikymmeniksi kotini ullakolle ja valokuvat piirongin laatikkoon. Kun kiinnostukseni kotiseutuhistoriaan jälleen heräsi, otin muistiinpanoni esille, lisäsin ja täydensin niitä useilla uusilla haastatteluilla ja muokkasin ne lukemiskelpoisemmiksi kotiseututarinoiksi. Erkille muisti- ja perimätiedon kertomuksille löysin jotain täydentävää tietoa mm. Ylivieskan kaupunginarkistosta, Pohjois-Pohjanmaan maakunta-arkistosta ja sota-arkistosta. Useimmille tekstissä esiintyville henkilöille etsin henkilötietoja, lähinnä syntymä- ja kuolinaikoja, Ylivieskan seurakunnan kirkonkirjoista.

Kirjoituskokoelmani nimeksi olen antanut ”Juurikosken partaalla” johtamalla sen kansantarinassa mainitun Ylivieskan ensimmäisen asukkaan veljelleen kertomasta asuinpaikkansa valinnasta. Kirjoituskokoelmani olen monistanut kolmena kappaleena ja luovutan ne lapsillemme Eerolle, Timolle ja Annalle. Alkuperäisen kappaleen ja Ylivieskaan liittyvän valokuvakokoelmani heidän tulee aikanaan luovuttaa Ylivieskan kaupungin kokoelmiin.