Tiedot: Eeva Vähäkangas, teksti: Esko Saari

Vähäkangas

n:o 22, kruununtila, ¼ manttaalia. Perustamislupa on saatu 19.4.1790.

Uudisasukkaina ovat olleet henkikirjan mukaan seuraavat:

1791–1797 Vähäkangas, Henrik
1798–1808 Vähäkangas, Johan Laurinpoika ja vaimo Liisa sekä 4 lasta. He muuttivat vuonna 1808 Merijärvelle.
1799–1802 Stenman, Johan Johaninpoika ja vaimo Maria Johanintytär sekä neljä lasta. He muuttivat Haapajärvelle vuonna 1802.
1803–1808 Vähäkangas, Johan Johaninpoika ja vaimo Anna sekä viisi lasta. Hekin ovat muuttaneet muualle.
1809–1813
  • Vähäkangas, Anders Johaninpoika ja vaimo Beata sekä 3 lasta. He muuttivat Pidisjärvelle vuonna 1813.
  • Vähäkangas, Erik Andersinpoika ja vaimo Greta. He muuttivat Sorvojalle vuonna 1813.
  • Vähäkangas, Jacob Johaninpoika ja vaimo Brita sekä yksi lapsi. He muuttivat Pidisjärvelle vuonna 1813.
1813–1823
  • Kangas, Vähäkangas Johan Antinpoika ja vaimo Anna sekä viisi lasta.
  • Kangas, Erik Johaninpoika (Annan veli)
He ostivat tilan Kangas-nimellä, mutta myöhemmin sukunimi muuttui Vähäkangas-nimeksi.

Vähäkangas n:o 90 ¼ manttaalia muutettiin perintötilaksi Suomen Keisarillisen senaatin päätöksellä 10.9.1823.

1823–1826 Vähäkangas, Johan Antinpoika ja vaimo Anna omistivat tilan ¼ mtl, jonka he luovuttivat pojilleen Jakobille, Efraimille ja Emanuelille kullekin 1/12 manttaalia.
1826– Vähäkangas, Efraim Johaninpoika omisti 1/12 mtl.
1826– Vähäkangas, Emanuel Johaninpoika omisti 1/12 mtl.
1826–1856 Vähäkangas, Jakob Jakobinpoika omisti 1/12 mtl.
1856–1879 Vähäkangas, Gustav ja Israel Jakobinpojat omistivat 1/12 manttaalia. Kun Israel muutti Kantokylään, hän luovutti tilaosuutensa Efraimin haaralle. Gustav oli jo aikaisemmin muuttanut Visuriin.
1813–1993 Vähäkangas n:o 10 on ollut saman suvun hallussa 180 vuotta. Rekisterinumerot ovat olleet 10, 22, 77, 90.

Muutto Vähäkankaalle. Vuoden 1813 alussa Anders Johaninpoika ja vaimo Beata Vähäkangas muuttivat perheineen Vähäkangas n:o 90, kruununtilalta, kooltaan ¼ manttaalia Pidisjärvelle (Nivala) ja heidän poikansa Erik Vähäkangas Greta-vaimonsa ja lastensa kanssa muuttivat Sorvojalle, josta he ostivat Sorvaoja-tilaa. Juho Antinpoika Kangas ja vaimonsa Anna Johanintytär sekä Annan veli Erik Kangas myivät 30.1.1813 Kankaanmäeltä Kangahan n:o 32 verotilan 1/12 manttaalia Jakob Jakobinpoika Kankaalle, joka jo ennestään omisti kyseistä tilaa 1/12 manttaalia. Kauppasumma oli 666 riikintaalaria 32 shillinkiä Ruotsin valtion seteleinä. Anders Johaninpoika Vähäkankaan ja Juho Antinpoika Kankaan välillä tehtiin välikirja Vähäkangas n:o 90 kruununtilasta 6.2.1813.

Juho

Juho Antinpoika Vähäkangas sai Vähäkangas n:o 90 ¼ manttaalin kruununtilan perintö- eli verotilaksi Suomen Keisarillisen Senaatin päätöksellä 10.9.1823. Perintö- eli verotilaksi hakeminen oli pitkällinen prosessi. Kun Juho Vähäkangas sai 6.2.1813 hallintaansa kruununtilan Vähäkangas n:o 90, tilalla toimitettiin 25.9.1814 edellisen asukkaan muuttokatselmus, josta joutui maksamaan korvausta valtiolle 400 taalaria 20 shillinkiä ja 4 runstyckiä Ruotsin rahassa. Oulun lääninkonttorin 29.7.1815 tekemän päätöksen mukaan annettiin Juholle ohjeet kruunutilan verotilaksi hakemista varten. Vuonna 1820 hän teki ensimmäisen hakemuksen vero-ostosta. Perintötilaksi saamisen ehtona oli, että asia tuli kuuluttaa Salon kihlakunnan alueen kirkoissa eli 23:ssa eri kirkossa. Koska kenelläkään ei ollut mitään ostoa vastaan, myönsi Suomen Keisarillinen Senaatti kyseessä olevan kruununtilan perintötilaksi. Vuoden 1820 maakirjan mukaan Vähäkangas n:o 90 -tilan vero olisi ollut 3 rub ½ kop. hopeassa, mutta sitä ei kuitenkaan peritty häneltä (oskattlagde). Tilan pinta-ala oli 213 hehtaaria. Vähäkangas n:o 90 -tilalla ei ollut muita asukkaita. Asuinrakennukset sijaitsivat nähtävästi nykyisen Esantalon pihapiirissä, koska pihassa on vieläkin asuinrakennuksen porraskivi laattoineen. Tilan peltoalasta ei ole tietoa, mutta peltoa Juhon on täytynyt kuokkia. Perimätieto kertoo, että Juho pani eväskontin selkäänsä ja lähti vähän matkan päähän talosta kuokkimaan peltoa ja kun muutaman rupeaman jälkeen tuli nälkä, lähti hän kotiin syömään eikä muistanutkaan, että evästä oli selässä olevassa kontissa. Juho on ollut roteva, riski työntekijä. Tiedetään, että hän on ollut myös salpietarinkeittäjä. Siitä sai lisätuloja, joita uudistilalla tarvittiin.

Perheeseen kuului myös Annan veli Erik, joka oli mielenvikainen (huvudsvagn) ja laiskansorttinen. Kun Juho antoi Erkille selkään, ilmaantui Erkille hetkellisesti työhalujakin. Monenlaista harmia hän kuitenkin aiheutti. Kerrankin Erkki oli heitellyt Ylitalon halot jokeen ja sitten pukannut päällään samaan rytmiin kuin halot joessa. Tästä johtuen Vähäkangasta on sanottu myös Pukkaperäksi. Uskotut miehet hoitivat Erkin puolesta asiat kiinteistökaupoissa. Erkki luopui osuudestaan elatusta vastaan 22.4.1820 Oulun maakonttorin päätöksellä. Erik Johaninpoika Vähäkangas (ent. Kangas, ent. Ollila) syntyi 10.11.1773 ja kuoli 22.6.1848.

Juho ja Anna Vähäkangas luovuttivat elatusta vastaan 23.11.1826 Vähäkangas n:o 90 ¼ manttaalin verotilan pojilleen Jakob, Efraim ja Emanuel Vähäkankaalle seuraavasti: Elatus oli suoritettava Juho ja Anna Vähäkankaalle sekä Annan veljelle ja Juhon langolle Erik Juhonpoika Vähäkankaalle (Ollila) heidän kuolemaansa asti siten, että pojat vuosittain antavat 15 tynnyriä viljaa, josta puolet ruista ja puolet kauraa, ¼ tynnyriä suolaa, ¼ tynnyriä suolasilakkaa, 3 naulaa kuivattua lihaa, 6 paria kenkiä tai pieksuja, 10 Riikin taalaria Ruotsin valtiopankin seteleinä vuodessa tarverahaa niin kauan kuin he elävät, hoidossa olevia lehmiä varten rehu, valjastettu hevonen kirkkoon menoa varten sekä samoin muita pieniä matkoja varten, 4 lammasta villan keritsemistä varten, yksi leiviskä hamppua, 1 ½ lispundia tupakan lehtiä, vapaa asunto, lämpö sekä vaatevällyt, hoito, kun he eivät kykene itseään enää hoitamaan sekä kuoleman jälkeen hautaanhoito. Pojat joutuivat hoitamaan myös seuraavanlaiset suoritukset sisaruksilleen: Frederik-veljelle 706 Riikin taalaria 32 shillinkiä, siskolleen Anna Gretalle oli maksettava 3 000 taalaria eli 166 Riikin taalaria 32 shillinkiä Ruotsin valtiopankin seteleinä ja kun hän menee naimisiin lisäksi yksi lehmä ja yksi vasikka sekä 12 kappaa viljaa, järjestettävä kunnialliset häät, mutta jos hän ei mene naimisiin, pitää järjestää ylöspito ja hoito kuolemaan asti.

Jakob, Efraim ja Emanuel hankkivat myöhemmin yhteisesti uudistilan, Haapala n:o 126 (n. 166 ha) 3/18 manttaalia, joka oli saatu perintötilaksi Suomen Keisarillisen senaatin päätöksellä 15.6.1846, kuten myös Sorvoja-tila n:o 8 1/75 manttaalia.

Eläkkeellä ollessaan vanhukset Juho ja Anna sekä Annan veli asuivat Jakobin ja Emanuelin yhteistaloudessa. Vuodesta 1844 alkaen Anna eli veljensä Erikin kanssa Jakob Johaninpojan taloudessa ja vuodesta 1853 leskiäiti Anna Jakobin poikien, Israelin ja Gustafin taloudessa. Tämä talo sijaitsi nykyisen Villentalon (Laakso) pihassa. Tämä talo siirrettiin vuoden 1890 tienoilla Ylivieskan kylälle lestadiolaisille seurahuoneeksi, jota nykyään kutsutaan Siltalan seurahuoneeksi.

Jakob

Juho ja Anna Ollila saivat ensimmäisen lapsensa Ylivieskan Ollilassa 12.6.1800. Kasteessa he antoivat pojalle nimeksi Jacob, joka heprean kielessä merkitsee polkijaa. Jakob Ollila oli 7-vuotias, kun hän vanhempiensa mukana muutti Kankaankylälle Kangahan n:o 32 -tilalle Kankaanmäelle. Sukunimeksi tuli Kangas. Kun perhe muutti Vähäkangas-tilalle, Jakob oli jo 12-vuotias ja oli varmaankin hyvä apu muuttohommissa. 18-vuotiaana Jakob vihittiin avioliittoon Susanna Matintytär Sorviston kanssa. He asuivat samalla tilalla Vähäkankaalla kuin Jakobin vanhemmat. Kaikki heidän lapsensa ovat synty­neet Vähäkankaalla. Vuodesta 1828 alkaen Jakob ja Emanuel asuivat samassa talossa Närelässä (nyk. Villentalo) ja hoitivat vanhempiensa elatusvelvollisuutta. Vuonna 1844 Jakob ja Emanuel erosivat yhteistaloudestaan siten, että Jakob jäi Närelään ja Emanuel rakensi talon, joka on vielä­kin käytössä (Lähdemäki).

Jakobin vaimo Susanna kuoli 20.8.1851. Hänen jälkeensä on tehty seuraava perukirja. Perukirjasta käy ilmi, että Jakob omisti seuraavat kiinteistöt:

  • Vähäkangas 1/12 manttaalin verotila n:o 77, Ylivieskan kylästä (saatu vanhemmilta elatusta vastaan)
  • Sorvoja 1/48 manttaalin verotila n:o 62, Ylivieskan kylästä, ostettu 25.3.1837 Olof Pekanpoika Sorvojalta
  • Haapala-uudistila 1/18 manttaalia (Keisarillisen Senaatin kirjeellä 15.10.1846 saatu perintötilaksi).

Jakob myi 15.2.1853 pojilleen Israelille ja Gustafille 1/18 manttaalia Vähäkangas n:o 77 ja 1/27 manttaalia Haapalan perintömaasta n:o 126, puolet irtaimistosta ja Hannunkoskessa olevan jauhomyllyosuuden 594 ruplalla hopeassa, josta kauppahinnasta oli heti maksettu 70 ruplaa ja loput kauppahinnasta oli kuitattu reversillä velkakirjalla maksetuksi. Ostajien tuli elättää ja hoitaa vanhaa ”muori” Anna Johanintytär Vähäkangasta hänen kuolemaansa asti. Jakob Juhonpojan lapset Maria, Kaisa ja Anna luovuttivat kauppakirjalla osuutensa Israelille.

Jakob meni toiseen avioliittoon Maria Antintytär Leppitaipaleen, ent. Holland, kanssa ja muutti vuonna 1854 asumaan Leppitaipale n:o 25 -tilalle, josta muutti vuonna 1856 Marian kanssa Kantokylän Haikolaan. Vuonna 1861 6. päivänä toukokuuta Jakob Johaninpoika teki elatuskaupan pojilleen Gustaf ja Israel Vähäkankaalle sekä vävylleen Henrik Anttilalle Haikolan tilasta n:o 3 (Kantokylä), joka oli 675 ruplaa hopeassa.


Elsi Kaarlela:

Jylhän suku

1770-luvulla perustettiin Ylivieskaan Jylhän tila. Antti Mikonpoika Pokela oli muuttanut 1783 Ylivieskaan Jylhän uudistaloon isännäksi ja ottanut talon nimen sukunimekseen. Hän toi sinne v. 1790 emännäksi Kaisa Heikintytär Aholan Haapajärveltä. Vaimolla on ollut lapsia 1. avioliitostaan mm. Liisa Erkintytär Granholm, s. 27.7.1783, k. 22.11.1843. Puoliso Matti Olavinpoika Pruth Alavieskasta oli syntynyt 31.7.1782 sotilaan poikana. Matti oli muuttanut Ylivieskaan naimisiinmenonsa aikoihin. Matti toimi kuudennusmiehenä.

1800-luvulla Jylhän kantatalon pihapiiriin kuului kolme asuinrakennusta, seitsemän aittaa, talleja, navetoita, puuliitereitä, latoja, riihiä, pajoja ym. maatalousrakennuksia. Piha on ollut melko tiiviisti rakennettu. Iso-Jylhä oli todennäköisesti rakennettu 1800-luvun alkupuolella. Rakennusta purettaessa ei löytynyt vuosilukumerkintöjä.

Perimätiedon mukaan Ylivieskan ja Nivalan metsät olivat tuhoutuneet tulipalossa. Puutavara jouduttiin hankkimaan Haapajärven Pitkäkankaalta. Puut tuotiin uittamalla Kalajokea pitkin. Puut olivat hyviä rakennuspuiksi suuren kokonsa ja hongittuneen puuaineensa johdosta. Rakennus oli kokonaan vuorattu 6" ponttivuorilla ja maalattu punaiseksi. Vuorilaudat olivat valkoiset. Yläkertaa ei ollut laitettu asuttavaan kuntoon. Rakennuspaikan kaltevuuden takia joenpuolipäätyyn oli jouduttu rakentamaan viisikerroksinen porakiviperusta. Yksi kerros oli kokonaan painunut maan alle. Tuvassa oli 12 leivän leivinuuni. Tuvan pöytä oli seitsemän metriä pitkä.

Jylhän tila on ollut saman suvun hallussa 200 vuotta. Tilalle on myönnetty sukutilaviiri v. 1990. Alma Päivärinta tuli miniäksi Jylhään v. 1913, jolloin Jylhässä asui kolme veljestä. Yhteistaloudessa elettiin vuoteen 1926 asti, jolloin tila jaettiin veljesten kesken. Aivan kotitalon läheisyyteen rakennettiin Alajylhä, jonne Mikko ja Alma muuttivat perheineen asumaan. Alma sairastui ns. lentävään keuhkotautiin ja kuoli 46-vuotiaana sairastettuaan vain lyhyen aikaa. Isän kuoleman jälkeen pojat jäivät jatkamaan Alajylhän tilalle. Veljekset avioituivat ja jakoivat tilan v. 1949. Asuinrakennuksesta saatiin tilat kahdelle perheelle. Toivo Jylhä on rakentanut pihapiiriin uuden asuinrakennuksen v. 1972. Kolmannen talon omisti Joonas Jylhä. Talo siirrettiin pois pihapiiristä, samalla myös kaksi aittaa siirrettiin. Talo on edelleen asuinkäytössä.


Airi Visuri:

Asutuksen historiaa Visurissa

Jos tarkastellaan asutuksen historiaa aivan sieltä historian aamuhämärästä alkaen. Visurista on tehty kivikautiseen asuinpaikkaan viittaava löytö, joka ajoittuu kampakeraamisen kulttuurin kaudelle (3000–1800 eKr.).

Visurista on löydetty mm. kaksi tasatalttaa ja kourutaltta, jotka kertovat siitä, että ihmisiä on liikkunut siellä kauan, kauan sitten, vaikka tarkastusten yhteydessä ei ole varsinaisesti löytynyt merkkejä kiinteämmästä asutuksesta. Tiedot löytyvät Ylivieskan kirjasta, Suur-Kalajoen historiasta, Perinnealbumi Keskipohjanmaasta ja Pohjois-Pohjanmaan liiton julkaisusta Pohjois-Pohjanmaan kiinteät muinaisjäännökset osa 2 vuodelta 1996.

Viime vuosituhannen lopulla, n. 1960-luvulla Keskitalon silloinen isäntä Eino Visuri oli löytänyt pellostaan hienoksi hiotun kourutaltan osan, josta katkennut osa lienee jossakin pellon kätkössä edelleen.

Keväällä 1998 kaivoimme Keskitalon pihalla omenapuun istutusta varten kuoppaa, jolloin noin 70 sentin syvyydestä tuli esille vanha nuotion paikka. Kuopan pohjalta otettiin talteen tuhkaa ja maata, ja joukossa oli mukana palanutta savea. Myöhemmin seulottaessa löytyi tuhkan seasta kivenmurikka, joka oli muodoltaan kuin salmiakkipastilli, sekä pienempi kiviesine, jotka molemmat näyttivät ihmisen käsittelemiltä. Lisäksi tuhkan seassa oli palanutta savea ja kivettynyttä hiiltä.

Kesällä 2003 tutkija Mika Sarkkinen Pohjois-Pohjanmaan liitosta kävi tarkistamassa löytöjä ja totesi 1960-luvun löydön viittaavan kivikautiseen löytöön, mutta myöhemmät löydöt olisivat talonpoikaiskulttuurin aikakaudelta.

Sitten onkin pitkä harppaus siihen aikaan, josta voidaan laskea nykyisen asutuksen alkaneen Visurissa.

Isonvihan päätyttyä 30.8.1712 Uudenkaupungin rauhaan, kesti vielä runsaat 50 vuotta ennen kuin ensimmäinen uudistila perustettiin Visuriin. Isojako pantiin alulle Kalajokilaaksossa 1770-luvulla, jolloin uudisasutus alkoi levitä asumattomille ja koskemattomille Kalajoen rannoille.

Visuri sijaitsee noin 8 kilometriä Ylivieskan keskustasta Nivalaan päin Kalajoen etelärannalla. Visuri on osa laajaa Kankaan kylää, jota on molemmin puolin jokea ja joka on hajanaisin Ylivieskan kylistä.

Rippikirjojen mukaan ensimmäisenä uudisasukkaana Visuriin on muuttanut Matts Anderson Ollila perheineen noin vuonna 1780.

Oulun Maakunta-arkistosta löytyi kartta vuodelta 1782 uudisasutuksesta Sorvistossa ja Visurissa, jonka mukaan Visurissa on tuolloin ollut yksi talo.

Isojaon päättyessä 6.7.1838 on sen aikaisen kartan mukaan Visurissa ollut kaksi taloa, jotka on merkitty karttaan numeroilla 67 ja 89. Rekisterinumero Visurissa on 9.

Visuri on merkitty perintötaloksi, joka on jakautunut useammiksi tiloiksi. Elinkeinona on ollut maanviljelys ja karjanhoito.

Rippikirjoista poimitut perhetiedot ensimmäisestä uudisasukkaasta:

Wisuri Nybygge

  • Matts Andersson, s. 20.7.1745
  • Pso: Valborg Henrikintytär, s. 10.?.1745, k. 2.4.1783, 36 v, 6 kk, 22 pv ik., kuolinsyy Hetsig feber = polte
  • Vihitty: 14.12.1766

Lapset:

  • Tytär: Margareta, s. 31.12.1768
  • Tytär: Anna, s. 29.12.1770
  • Tytär: Maria, s. 10.11.1772
  • Poika: Nils, s. 9.4.1778
  • Tytär: Brita, s. 21.3.1780
  • Poika: Mathias, s. 2.6.1782

Syntyneitten luettelossa perheen ensimmäiset viisi lasta on merkitty sukunimellä Ollila ja nuorin lapsista, Mathias, joka on syntynyt 1782, on merkitty syntyneitten luetteloon Visuri-nimellä. Tästä päätellen perhe on muuttanut uudisasukkaaksi Visuriin 1780-luvun alussa.

Perheen mukana Visuriin on muuttanut Matts Andersinpojan isän veli Nils Hindsala, joka on syntynyt 10.8.1711. Kuollut rotfattig Nils Visuri, 77 v. Lisäksi perheen mukana on muuttanut renki Jacob Olofinpoika, josta ei ole syntymäaikaa tiedossa.

Asutus laajeni vähitellen, ja uusia tiloja perustettiin. Rippikirjoissa vuosilta 1800–1806 mainitaan uudistilallisena Eric Johansson ja vaimo Lisa Andersdottir ja heidän viisi lasta. Samalla rippikirjan aukeamalla on merkitty Johan Johansson ja vaimo Margett, sekä heidän lapsensa, joita oli seitsemän. Eerik ja Johan lienevät olleet veljeksiä, syntymäajoista päätellen. Eerik on syntynyt 26.10.1764 ja Johan 11.6.1766. Johanin perhe on muuttanut vuonna 1808 Sieviin.

Rippikirjat vuosilta 1820–1826 kertovat, että Visurissa on asunut talollinen Anders Anderson perheineen. Anders on syntynyt 25.10.1765, vaimo Maria Johanintytär, syntynyt 7.2.1774. Lapsia perheessä on ollut kahdeksan. Anders on muuttanut ilmeisesti Soukalta Visuriin.

Edellä mainittujen tarkemmasta asumusten sijainnista ei ole tietoa. Tultaessa 1800-luvun puoliväliin rippikirjan aukeama vuosilta 1848–1854 kertoo, että nykyisen Keskitalon paikalla on ollut talonisäntänä Jacob Jakobsson, syntynyt 1.11.1790 ja vaimo Liisa Mattsdottir, syntynyt 6.3.1787. Lapset:

  • Poika: Johan, s. 16.5.1817
  • Poika: Emanuel, s. 11.3.1820
  • Tytär: Lisa, s. 30.5.1824
  • Poika: Erik, s. 28.9.1828, k. 8.7.1877
  • Poika: Anders, s. 26.11.1832

Jacob on ilmeisesti muuttanut Pylväältä Visuriin, koska syntyneitten luettelossa lasten isän sukunimenä on Pylväs. Isojaon ajalta peräisin olevassa kartassa nykyisen Keskitalon paikka on N:o 67 ja tilaselitelmässä mainitaan tilallinen Jacob, joka omistaa kruununtilan 1/8 manttaalia. Rekisterinumero myöhemmin 9. Jacob on kuollut 5.11.1850. Perheen pojista Emanuel oli jo perustanut oman perheen ja rippikirjan mukaan asui myös Visurissa.

Asukkaat vaihtuivat tilalle 1850-luvun alussa ja Visuriin muuttaa Sievistä Anders Andersinpoika Silvasti perheineen ja Andersin vanhemmat Anders Johaninpoika ja Andersin toinen vaimo Susanna. Keskitalo on ollut saman suvun hallussa siis 1850-luvun alusta alkaen, eli yli 150 vuotta.


Aarne Löytynoja:

Löytynojan suku Ylivieskan Löytynperällä

1740-luvulla lähtevät Nivalan Sarjan talosta Juho Antinpoika sekä hänen vaimonsa Valpuri ja lapset Antti, Jussi, Matti, Elina ja Valpuri Ylivieskaan. He muuttavat Ylivieskan Hannulan taloon, jossa he asuvat maata Hannulan väen kanssa-asukkaina. Vanhin pojista, Antti, kulkee ympäristössä. Hän hakee uutta talonpaikkaa. Kalajokeen virtaa nykyisen Nivalan pitäjänrajan kohdalla joen eteläpuolella Ypyänoja. Siitä erkanee puro, joka virtaa lännen suunnasta. Puron vartta kuljettaessa kohoaa vasemmalla puolella mäenkumpare. Molemmilla puolin puroa on maaperä sopivaa raivattavaksi pelloksi. Alue sijaitsee suuren metsän keskellä eikä ole kenenkään maata. Kun Antti palaa Hannulaan, häneltä tiedustellaan: Löytyikö talon paikkaa? Antti vastaa ”Löytyi ojan varrelta”. Perimätiedon mukaan Löytynojan nimi olisi tästä syntynyt.

Antti Jussinpoika vanhempiensa ja sisarustensa kanssa siirtyy uuteen asuinpaikkaan, rakentaa torpan ja rupeaa raivaamaan viljelysmaata torpan ympärille. Tästä saa alkunsa Löytynojan asutus Ylivieskan Löytynperällä vuonna 1746.

Vuonna 1760 Löytynojalla on uudistila. Kaikki lapset ovat avioituneet ja asuvat Elinaa lukuunottamatta Löytynperällä. Antti Jussinpoika on talon isäntänä. Antti ja hänen veljensä Jussi, heillä molemmilla on jälkipolvia, mutta yhtenä taloutena asutaan. Elina on muuttanut Ylivieskan Kantokylälle Haapakosken uudistilan emännäksi.

Mäkelä

Vuonna 1798 Löytynoja on saatu perintötilaksi. Se jaetaan kahteen osaan: Mäkelään, jossa isäntänä on Jussi Antinpoika, ja Hautalaan, jossa isäntänä on Antti Jussinpoika. Isännät ovat serkkuja keskenään. Vuodet vierivät ja sukupolvet vaihtuvat. Mäkelässä seuraa isäntänä edellisen isännän veli Heikki Antinpoika. Maata raivataan lisää, ja talo jakautuu edelleen. Toista Mäkelän taloista, jota myöhemmin kutsutaan Hirveläksi, isännöi Antti Antinpoika. Tämä Antti Antinpojan suku muuttaa 1840-luvun jälkeen pois Löytynperältä: Josua Antinpoika Nivalan Sarjankylälle, Heikki Antinpoika Sieviin ja Antti Antinpoika perheineen Pyhäjoelle.

Varsinaisessa Mäkelän talossa jatkaa isäntänä Kustaa Heikinpoika. Hänen veljelleen Knuutille rakennetaan oma talo. Kolmas veli Heikki perheineen asuu aluksi Hirvelässä, josta perhe muuttaa vuonna 1870 Sievin Kyrölään. Isojaossa 1840-luvulla Mäkelän talon nimeksi ja rekisterinumeroksi tulee Löytynoja n:o 3. Kustaa Heikinpojan elämä päättyy varhain, ja leski Kreta Johanna avioituu Löytynojan sukuun kuuluvan Josua Tuomaanpojan kanssa. Josua on Mäkelässä isäntänä 27 vuotta. Vasta vuonna 1897 talonemännän Kreeta Johannan kuoltua isäntä vaihtuu. Silloin isännäksi kohoaa Aukusti Kustaanpoika ja hänen jälkeensä Josua ja Ville Aukustinpojat. Josua Aukustinpoika myy Mäkelän talon vuonna 1958 lapualaiselle Harjun suvulle.

Knuutintalossa eli Alamäkelässä sukua jatkavat vain tyttäret. Alma Knuutintytär avioituu Jaakko Juolan kanssa, joka tulee Alamäkelään vävyksi ja isännäksi. Heidän kaikki lapsensa ja myös äiti Alma kuolevat vuosina 1874–1881. Leski Jaakko, joka on ottanut Löytynoja-sukunimen, avioituu uudelleen. Hänen toinen puolisonsa on Löytynojan sukua Nivalan Padingista Maria Autio. Tämä suku asuu Alamäkelässä edelleen.

Vuonna 1846 isonjaon jälkeen perustetaan Saaren talo ja isännäksi siirtyy Mäkelän isännän veli Pekka Heikinpoika. Hänen poikansa Pekka Pekanpoika jatkaa Saaren isäntänä. Maata raivataan, ja talo laajenee. Myös Saarentalo isojaon jälkeen on Löytynoja n:o 3. Isojaossa on perustettu uudet tilat Myllykorpi n:o 19 ja Isonmaankangas n:o 18 Löytynperälle. Pekka Pekanpoika omistaa myös nämä numerot. Myllykorven ja Isonmaankankaan rekisterinumerolla ei ole koskaan ollut omia rakennuksia. Isoa taloa asutaan voimakkaasti. Sekä omaa väkeä, että palvelusväkeä, piikoja ja renkejä, on paljon. Pekka Pekanpojan kuoltua vuonna 1884, Saaren mäenkumpareella on kaikilla hänen pojillaan Antilla, Fransulla ja Heikillä oma talo. Saaren talolla on myös Löytynperän ensimmäinen torppa Torvela, joka perustetaan vuonna 1848.

Antti Pekanpojan jälkeen hänen talostaan erotetaan hänen pojalleen Mikolle oma Mäntysaaren tila. Lopun Antti myy vävylleen Abel Suorsalle. Abel siirtää rakennukset puoli kilometriä etelään Lehtosaarelle, jossa asuu edelleen hänen jälkipolviaan. Fransu Antinpojan jälkeen hänen talonsa on velkaantunut, ja se myydään vieraalle. Tällä paikalla asuu nyt nivalalainen Vuolteenahon suku. Heikki Antinpoika myy oman tilansa Ylivieskan Ängeslevästä muuttavalle Kustaa Ängeslevälle. Heikki Antinpoika perheensä kanssa muuttaa Nivalan Ypyään, jonne hänen sukunsa loppuu.

Kustaa Ängeslevä ja hänen poikansa Aukusti ja Leander ottavat sukunimeksi Löytynoja. Aukusti ja Leander myös avioituvat Löytynojan sukuun kuuluvien kanssa. Aukustin vaimo on Mäkelästä Iida Johanna Kustaantytär, Leanderin puoliso Saarelta Iida Antintytär. Aukustin ja Iida Johannan suku asuu edelleen Saarella. Leander ja Iida rakentavat oman kodin, Peltolan, johon jää asumaan heidän poikansa Kustin suku. Toiselle Leanderin ja Iidan pojista Einolle rakennetaan Aholan tila.

Hautala

Löytynojan talon ensimmäisen asukkaan Antti Juhonpojan veljen Jussin suku asettui Löytynojan pohjoispuolelle. Paikalla on vanha tervahauta, ja talonnimeksi tulee Hautala. Vuonna 1798 Löytynojan talo oli saatu perintötilaksi ja se jakautui kahdeksi taloksi. Isonjaon yhteydessä Löytynoja talo saa Rn:o 3, joka on myös Hautalan talon rekisterinumero. Hautalan talossa on kolme poikaa: Antti, Matti ja Juho Jussinpojat. Ensimmäinen isäntä on Antti Jussinpoika. Vuonna 1813 Antti Jussinpojan perhe siirtyy toiseen Mäkelän taloista, Hirvelään. Hautalan isännäksi nousee Antin veli Matti Jussinpoika. Kolmannen veljen Juhon suku rakentaa toisen talon Hautalaan. Juhon tytär Maria ja hänen puolisonsa ylivieskalainen Mikko Niemi muuttavat Raudaskylän Seppälään vuonna 1857. Marian ja Mikon sukua asuu edelleen Seppälässä. Hautalaan jää isännäksi Matti Jussinpoika. Hänellä on kaksi poikaa, Mikko ja Matti. Mikosta tulee seuraava isäntä Hautalaan. Isonjaon yhteydessä on perustettu Tienhaaran tila Rn:o 20. Sen isännäksi tulee Matti Matinpoika.

Hautalan isännän Mikko Matinpojan pojista kaksi, Tuomas ja Esajas, ovat Hautalan talojen seuraavat isännät. Tuomas asuu nykyistä Ojapellon paikkaa ja on maanviljelyksen lisäksi erämies. Hänen pyyntireittinsä ulottuu Nivalan, Reisjärven, Sievin ja Ylivieskan sydänmaille. Hän avioituu vanhempana, eikä hänelle synny perillisiä. Veljensä Esan pojista Klaas muuttaa Tuomaalle kasvattipojaksi ja talon isännäksi. Klaasen jälkeen hänen poikansa myyvät Ojapellon talon Matti Järvelle, joka myy sen edelleen lapualaiselle Herman Heinolalle. Heinolan suku asuu edelleen Ojapellolla.

Esa Mikonpoika on isäntänä Hautalassa. Hänen aikanaan on luultavasti rakennettu se komea päärakennus, joka purettiin 1960-luvulla. Esalla on poikia, Klaasen lisäksi, josta kerrottiin edellä, August, Heikki ja Ville. Aukustin jälkipolvet muuttavat Ylivieskan Huhtalaan. Heikki avioituu, mutta liitto on lapseton. Villellä on pojat Ville, Esa ja Eino. Ville Villenpojan suku asuu Hautalassa. Esa Villenpoika siirtyy ojan toiselle puolelle ja rakentaa Pihlajarannan talon. Pihlajarannassa on hänen jälkipolviaan tänäkin päivänä. Pihlajarannassa on myös tänä päivänä ainoa Löytynojan sukuun kuuluvan henkilön lypsykarjatila Löytynperällä. Eino Villenpoika isännöi Laitalan taloa. Laitala on aluksi ollut torppa, joka on laajentunut ostojen kautta taloksi.

Tienhaaran tila on perustettu isojaon yhteydessä 1840-luvulla. Vanhin talo on Kivikko, jonka isäntä on Matti Matinpoika. Poikia on Pekka, Jafet ja Stefanias. Pekka ja hänen poikansa Mikko ja Frans Peter asuvat Tienhaaran numerolla vuodet 1865–1875 ja sen jälkeen Saaren talon torppareina ja Mikko mäkitupalaisena Löytynperän Laitalassa. Mikko Pekanpojan ainoa poika Ville perheineen asuu Laitalassa. 1930-luvun vaikeina pula-aikoina Laitala ajautuu pakkohuutokauppaan. Laitala myydään Hautalan suvulle. Osa Ville Pekanpojan jälkipolvista asuu vieläkin Löytynperällä.

Jafet ja Stefanias Matinpoika, jotka jäivät asumaan Tienhaaran numerolle, ottavat myös noin 1870 sukunimeksi Tienhaara. Jafet jää isännäksi Kivikkoon, ja Stefanias perustaa Savikon talon. Jafetin pojat ovat Klas Juho, Stefanias, Jaakko ja Vilhelm. Klas Juho muuttaa Nivalan Junnonperälle ja sieltä edelleen Ylivieskan Juolaan. Vilhelm lähtee Löytynperältä Uuteenkaupunkiin. Avioituu myöhemmin, ajautuu pula-aikana ratatöihin Venäjälle, ja sinne hänen elämänsä päättyy. Stefanias ja Jaakko jäävät Kivikkoon. Joitain heidän jälkipolviaan asuu edelleen Löytynperällä.

Stefanias Matinpoika perusti Savikon tilan. Isäntänä jatkoi poika Stefanias ja hänen jälkeensä Jaakko Stefanianpoika. Jaakon jälkipolvia asustaa Savikossa tänäkin päivänä.

Torpasta Löytynojan puron varrelta sai alkunsa Löytynperän asutus vuonna 1746. Tänä päivänä Löytynkylällä on noin 50 taloutta. Kaikki viljelysmaat ovat asuttuina ja viljelyskelpoisessa kunnossa. Aktiiviviljelijöitä on kolme, joista kahdella on lypsykarjatila. Vanhat rakennukset on melkein kaikki purettu. Talot ovat hyvin hoidettuja ja pihat siistejä. Pienten kylien kohtalo on ollut myös Löytynkylän kohtalo. Kansakoulu ja kauppa on lopetettu. Kyläyhdistys toimii aktiivisesti Löytynkylällä.