Nuorisoseura perustetaan ensimmäisen kerran

Nuorisoseura-aatteen tulemiselle Vihantiin on löydettävissä selviä yhteyksiä sekä pohjoisen että etelän suunnista. Liminkaan perustettiin nuorisoseura vuonna 1891 ja Oulaisiin kaksi vuotta myöhemmin 1893. Aivan erikoisen keskeinen vaikutus Vihannin Nuorisoseuran perustamiselle on ollut Limingassa vuonna 1893 aloittaneella maamme toisella kansanopistolla. Siellä sai sisälleen voimallisesti roihunneen nuorisoseuralaistulen opiston ensimmäisten oppilaitten joukkoon kuulunut nuori kauppa-apulainen Selma Suonenlahti. Kansanopistokauden loputtua hän palasi työpaikalleen Vihantiin, ja hänen aloitteestaan perustettiin Vihannin Nuorisoseura vuonna 1895.

Eteläpohjalaisten puukkojunkkarien kaltaisia kylätappelijoita on ollut myös Vihannissa ja muuallakin Pohjois-Pohjanmaalla. Täällä heistä on käytetty nimitystä ”hulikaanit”, ja kylätappeluista on asiakirjatietoja vielä 1900-luvun alkuvuosilta, jolloin niiden aiheuttajiksi mainitaan etelästä tulleet työnhakijat. Kansanopistossa saadut uudet tiedot ”paremmasta” yhteiskunnasta ovat varmaankin olleet innostamassa Selma Suonenlahtea, joka muiden samanhenkisten nuorten kanssa on halunnut saada aikaan muutoksia vihantilaisnuorison käyttäytymisessä ja elintavoissa.

Selma Suonenlahti (myöhemmin Häkkilä) oli tullut Vihantiin Pyhäjärveltä kauppias Matti Laakson mukana, ja kansanopistosta päästyään hän oli ryhtynyt puuhaamaan nuorisoseuran perustamista kylälle. Valmistelut ovat vieneet vuoden verran, ja seura on perustettu vuoden 1895 aikana – tarkka perustamisajankohta ei ole tiedossa, koska asiapaperit eivät ole säilyneet. Seuran toiminta on jatkunut noin kolmen vuoden ajan, ja kokoontumispaikkana on ollut Vihanninkylän keskustassa sijainnut Haanpään talo. Näytelmät ja kuvaelmat ovat olleet suosittuja numeroita seuran toimeenpanemissa ohjelmallisissa iltamissa, joita on järjestetty myös eräissä naapurikylissä.

Vihannin Nuorisoseuran puheenjohtajana on toiminut tämän ensimmäisen ”kauden” aikana Selma Suonenlahti, ja sihteerinä on ollut Augusti Kuusirati. Johtokunnassa on eräänä keskeisenä hahmona ollut Vihannin seurakunnan lukkarina vuodesta 1856 toiminut Matti Havisto (1831–1902). Kalajoelta Vihantiin muuttanut lukkari Havisto oli innokas musiikkimies, joka rakensi Vihannin kirkkoon urkuharmonin. Hän teki myös käsikirjoituksen julkaisematta jääneeseen musiikin oppikirjaan yhteistyössä taitavana kynänkäyttäjänä tunnetun Matti Lehtolan kanssa sekä toimi pitkään kuntakokouksen esimiehenä.

Johtokunnassa ovat olleet edellä mainittujen lisäksi myös opettaja Matti Tuomikoski, joka oli aloittanut opettajantyön Vihannissa 1892, lukkari Haviston Heino-poika ja Maria Pekuri, Eemeli Similä sekä Esteri ja Augusta Palin. Seuran toimintaan ovat lyhyeksi jääneenä toiminta-aikana osallistuneet lisäksi ainakin kaupanhoitaja Johan Hannila ja tuolloin jo varsin iäkäs ”Rosvo-Jaakko” eli Jaakko Similä (vanhempi).

Vihannin Nuorisoseuran ensimmäinen taival päättyi aivan ilmeisesti ainakin osittain siksi, että seuran perustaja ja puheenjohtaja muutti pois Vihannin kirkolta. Muuttomatka ei tosin ollut pitkä, sillä Selma Suonenlahti siirtyi kauppias Matti Laakson perustaman uuden kaupan myymälänhoitajaksi Alpuan kylälle. Sinnekin hän puuhasi nuorisoseuran ja toimi myös sen ensimmäisenä puheenjohtajana.

Nuorisoseura perustetaan toisen kerran

Alpuan Nuorisoseuran perustamisen aikoihin sytyteltiin nuorisoseurakynttilää uudelleen Vihannin kirkollakin. Oulujoelta Vihantiin muuttaneet sisarukset Liisa ja Abraham (Aappo) Perttunen olivat toimineet nuorisoseurassa jo entisellä kotipaikkakunnallaan, ja heidän aloitteestaan pidettiin Vihannin Nuorisoseuran toinen perustamiskokous syksyllä 1903 Junnin talossa.

Puheenjohtajan tehtävä lankesi itsestään Liisa Perttuselle (myöhemmin Mäkelä), ja sihteeriksi valittiin Heino Havisto. Johtokunnassa olivat mukana lisäksi ainakin Aappo Perttunen, Vilho Tuomikoski ja Matti Huhtala sekä jo ensimmäisen vaiheen aikana toiminnassa mukana ollut Augusta (Agda) Palin (myöhemmin Tulonen).

Parin vuoden ajan nuorisoseuralaiset kokoontuivat pääasiassa Käyrän talossa, mutta tilaisuuksia järjestettiin tiettävästi muissakin taloissa, ainakin Rantasella, Onnelassa ja Alapereellä. Näytelmäharrastus oli vilkasta, ja talojen pirtteihin pystytettiin aina iltamien ajaksi näyttämö itse tehtyine kulisseineen. Kesäisin iltamia pidettiin Haapalan talon puimalassa, jossa eräs näyttelijöistä putosi kerran kesken esityksen lahon lattian läpi ”alakertaan”. Näytelmien lisäksi iltamissa esitettiin lyhyitä kuvaelmia, lausuntaa, laulua ja kansantanhuja. Iltamien ohjelmaan kuului tietysti myös puhe, jonka melkein aina on pitänyt Matti Rautio. Iltamien lopuksi on ollut erilaisia piiri- ja seuraleikkejä sekä tanssia, jonka osuutta oli Liisa Mäkelän vuonna 1952 antaman tiedon mukaan pyritty vähentämään iltamien ohjelmallisen tason parantamiseksi. Kokonaan tanssia ei liene Vihannissa kielletty, eräissä muissa seuroissa kylläkin.

Vihannin Nuorisoseuran papereissa on säilynyt osittainen jäljennös Vihannin Kirkonkylän Nuorisoseuran säännöistä, jotka on hyväksytty 27. tammikuuta 1904. Niiden mukaan (§ 13) ”seuran iltamat kestävät kello 6–11 j.p.p. ja niissä sallittakoon muun henkisen ohjelman ohella tanssiakin”. Seuraavassa pykälässä (§ 14) todetaan, että ”Päihdyttävien juomain myöminen ja nauttiminen ja juovuksissa oleminen sekä kiroileminen olkoon seuran juhlissa, kokouksissa ja iltamissa kielletty”.

Kun seuran toiminta muutaman innostusvuoden jälkeen oli hiipumassa, niin kauppias Matti Laakson talossa Onnelassa pidettiin henkiinherättämiskokous ilmeisesti vuoden 1905 loppupuolella. Tilaisuudessa on ollut mukana Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran edustaja, ja toiminta on käynnistynyt uudelleen ja jatkunut sen jälkeen vielä parisen vuotta. Seura oli luultavasti vuokralaisena vanhan Raahentien varrella Tienvieren talossa, joka oli aiemmin ollut meijerinä ja joka tunnetaan vuosikymmeniä myöhemmin Kuorilehdon talona.

Vihannin Kirkonkylän Nuorisoseuran toinen perustaminen on tapahtunut aikana, jolloin yhdistysten perustaminen oli Suomessa erikoisen vaikeaa. Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1898 nimitetyn entisen Pietarin sotilaspiirin esikuntapäällikön Nikolai Bobrikovin esityksestä Venäjän keisari kielsi kaikkien yhdistysten perustamisen Suomessa vuosina 1899 ja 1900. Tämä liittyi läheisesti helmikuussa 1899 annettuun Helmikuun manifestiin, jolla Venäjä yksipuolisesti kumosi kaikki Suomen vanhat perustuslait. Jo varsin pian Bobrikov havaitsi, ettei ehdotonta yhdistysten perustamiskieltoa kuitenkaan pystyttäisi noudattamaan, ja saikin keisarilta luvan vahvistaa ei-poliittisten yhdistysten sääntöjä. Hän jätti kuitenkin vahvistamatta ainakin yhdeksän uuden nuorisoseuran säännöt vuosina 1900 ja 1901.

Sortomääräyksiä kuitenkin kierrettiin kaikkialla, ja uusia nuorisoseuroja perustettiin entisten ”haaraosastoina”. Vihannin Kirkonkylän Nuorisoseurakin on perustettu Alatornion Nuorisoseuran haaraosastona. Alatornion Nuorisoseura on ”tehdyn pyynnön johdosta” hyväksynyt ja vahvistanut Vihannin seuran säännöt 5. helmikuuta 1905. Hyväksyminen on tehty ehdolla, että ”seuran tulee tarkoin sääntöjänsä noudattaa, kuin myöskin jokaisen toimintavuoden päätyttyä, seuraavan vuoden tammikuun kuluessa toiminnastaan lähettää vuosikertomuksen Alatornion Nuorisoseuralle”.

Edellä mainitun vuodelta 1905 olevan pöytäkirjajäljennöksen puolikkaan mukaan seuran toimintatavoitteet oli määritelty sääntöjen 12 §:ssä näin:

”Seuran yleisissä kokouksissa keskustellaan seuran yleisistä asioista, johtokunta (siihen on kuulunut kahdeksan jäsentä) kokouksissaan keskustelee ja päättää esitelmien ja iltamien pitämisestä, kirjojen ja sanomalehtien hankkimisesta, iltamien ohjelmasta ynnä muista johtokunnalle kuuluvista asioista. Vuosijuhla pidetään sillä ajalla millä soveliaammaksi nähdään.”

Vihannin Kirkonkylän Nuorisoseuran jäsenmäärä on ollut perustamisen aikoihin ja ilmeisesti koko toiminnankin ajan ”kohtalainen” – noin kolmisenkymmentä henkeä, mukana myös työväestöä. Toisen vaiheen seuratoiminta on sammunut vuoden 1907 tienoilla eräiden tietojen mukaan silloisen sihteerin isän poltettua seuran säännöt ja kaikki siihenastiset paperit. Mikäli paperien tuhoaminen todella on tapahtunut kerrotulla tavalla, niin seuran papereita ei voikaan olla tallessa.

…ja kolmas kerta

Suurlakon jälkeisissä monellakin tavalla ristiriitaisissa oloissa nuorisoseuralaisten oli varmasti vaikea toimia, kun maassa oli edelleen venäläistämishenkisyyttäkin. Noihin aikoihin Vihantiin perustettiin myös työväenyhdistys, ja monet aikaisemmin nuorisoseuratoimintaan osallistuneet työväestöön kuuluneet nuoret siirtyivät toiseen leiriin. Tähän lienee vaikuttanut sekin, että nuorisoseura saatettiin kokea kilpailevaksi poliittiseksi järjestöksi, kun seuran johtokunnan kokouksessa oli joku kerännyt vuodesta 1869 ilmestyneen nuorsuomalaisten julkaiseman suomalaisuuden äänenkannattajan Uusi Suometar -lehden tilauksia.

Vihannin Kirkonkylän Nuorisoseuran toisen kuoleman jälkeen työväenyhdistyksen poliittinen ja tanssitoiminta ei yksipuolisuuden vuoksi pystynyt tyydyttämään nuorison voimistuvia kasvatus- ja kulttuuritarpeita. Aikaa kului kuitenkin lähes kymmenen vuotta, ennen kuin työväenyhdistyksen vastapainoksi saatiin Vihantiin vuonna 1916 maamiesseura. Sen piirissä monet entiset nuorisoseuralaiset jatkoivat vuosien ajan keskeytyksissä olleita harrastuksiaan, järjestivät ohjelmallisia iltamia ja näyttelivät. Maamiesseuran piiristä lähti sitten myös aloite nuorisoseuran kolmannesta perustamisesta talvella 1926. Nyt nuorisoseuraliekin sytyttäjinä olivat muutamat Etelä-Pohjanmaalta, nuorisoseurojen kotikonnuilta, Vihantiin muuttaneet nuoret.

Vihannin Maamiesseuran huvitoimikunnan kokouksessa 8. huhtikuuta 1926 mukana olleet kuusi naista ja neljä miestä ovat keskustelleet nuorisoseuran perustamisesta paikkakunnalle. Pöytäkirjaan ei ole kuitenkaan merkitty mitään viittauksia aikaisemmin kylässä toimineisiin nuorisoseuroihin. Lilli Widell, Jenny Lampela, Lempi Ojaniemi, Svea Strandberg, Aino Myllylä ja Impi Kinnunen sekä Kustaa Hirvilampi, Eljas Kaurala, Vilho Vanhatalo ja Urho Rautiainen ovat olleet asiaan innostuneita ja päättäneet ”rueta” toimimaan siihen suuntaan, että kylään saataisiin nuorisoseura. Kokouksessa puheenjohtajana toiminut maanviljelijä Kustaa Hirvilampi ja sihteerinä toiminut liikeapulainen Eljas Kaurala sekä neiti Lempi Ojaniemi on valittu toimikuntana ajamaan asiaa eteenpäin.

Kolmijäseninen toimikunta on pitänyt kokouksen jo kolmen päivän kuluttua, ja siinä on päätetty pitää seuran perustamiskokous sunnuntaina 9. toukokuuta 1926 maamiesseuran talolla. Maamiesseuran huvitoimikunnan kokouksessa 29. huhtikuuta on päätetty perustamiskokouksen ohjelmasta, kun oli saatu varmuus siitä, että kansanopistonjohtaja Viljo Törmälä tulisi Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liiton edustajana pitämään esitelmän nuorisoseura-asiasta ja sen tarkoituksesta ja periaatteista.

Vihannin Nuorisoseuran kolmannessa perustamistapahtumassa on ollut mukana kaikkiaan 25 henkilöä. Kokouksessa esitetyt mallisäännöt, joita ei ole liitetty pöytäkirjaan, on hyväksytty sellaisinaan, jäsenmaksuksi vuodelle 1926 on vahvistettu viisi markkaa ja seuran puheenjohtajaksi on valittu maanviljelijä Kustaa Hirvilampi. Ensimmäisen vuoden tilien tarkastajiksi on valittu kauppias Vilho Mikkelä ja liikemies Setti Uusitalo.

Puheenjohtajan lisäksi johtokuntaan on valittu konttoristi Lilli Widell (myöhemmin Hirvilammi), liikeapulainen Jenny Lampela (myöh. Rautionaho), neiti Lempi Ojaniemi (myöh. Honkala), kaupanhoitaja Juho Luukinen, asemamies Matti Huhtala, liikeapulainen Eljas Kaurala, maanviljelijä Vilho Vanhatalo sekä herra Aaro Mäkelä. Perustamiskokouksen pöytäkirjan ovat tarkastaneet Iisak Kuivamäki ja Urho Rautiainen.

Johtokunta on pitänyt ensimmäisen kokouksensa neljä päivää perustamistilaisuuden jälkeen eli 13. toukokuuta 1926 maamiesseuran talolla. Siinä on valittu varapuheenjohtajaksi Vilho Vanhatalo, sihteeriksi Eljas Kaurala, varasihteeriksi ja rahastonhoitajaksi Lilli Widell sekä taloudenhoitajaksi Aaro Mäkelä ja päiväkirjanpitäjäksi Jenny Lampela. Kokouksen pöytäkirjan mukaan johtokunta on päättänyt esittää maamiesseuran johtokunnalle yhteisen kokouksen määräämistä yhteisen toiminnan aikaansaamiseksi seurojen kesken. Ainakaan nuorisoseuran pöytäkirjoissa ei kuitenkaan ole myöhemmin mainintaa tällaisen kokouksen pitämisestä. Nuorisoseuran ensimmäinen ohjelmallinen iltamatilaisuus, jossa esitettäisiin muun muassa näytelmä ”Varastettu polkupyörä”, on sovittu pidettäväksi toisena helluntaipäivänä. Ensimmäinen kuukausikokous, jossa otettaisiin vastaan jäseniä, päätettiin pitää kesäkuun alussa, mutta sitä jouduttiin sittemmin siirtämään noin kolmella viikolla. Jäseniä ilmoittautui silloin liki 20 henkeä, mutta ”ohjelmaa ei suoritettu ollenkaan, koska yleisöä oli tullut vähän”. Tässä kuukausikokouksessa myös valittiin kolmijäseniset urheilu- ja näytelmätoimikunnat.

Vuoden 1926 loppupuolelle saakka Kustaa Hirvilammi näyttää kirjoittaneen sukunimensä muodossa Hirvilampi. Seuran pöytäkirjojen teksteissä tätä muotoa on käytetty vielä vuosia myöhemminkin, viimeksi kai vuonna 1934.

Urheilutoimikuntaan nimettiin seuran puheenjohtajan lisäksi sähköttäjä Akseli Lukkaroinen ja konttoristi Yrjö Ojantakanen, ja näytelmätoimikunnan jäseniksi tulivat neidit Ojaniemi ja Widell sekä seuran sihteeri. Molemmat toimikunnat aloittivat reippaasti. Nuoren seuran ensimmäiset kesäjuhlat pidettiin elokuun 8. päivänä, ja siellä oli miehille ohjelmassa 5-ottelu sekä 1 500 metrin juoksu ja poikasille 3-ottelu. Kesäjuhlissa oli juhlapuhujana Aate Lumiaho, ja yleisökilpailuina järjestettiin tuon ajan suosituimmat ”numerot” eli nuolenheittoa ja pienoiskivääriammuntaa. Vuoden loppuun mennessä esitettiin jo viisi näytelmää ja lisäksi joitakin kuvaelmia ohjelmallisissa iltamissa, joita järjestettiin kuusi kertaa Vihannissa ja kerran Piipsjärvellä. Elokuun lopulla 1926 Vihannissa järjestettiin keskusseuran syyskokous ja lisäksi pidettiin vuoden aikana kuukausikokouksia ja ”perheiltamia” kolme kertaa.

Syksyllä 1926 päätettiin perustaa käsinkirjoitettu seuralehti, jonka nimeksi hyväksyttiin nimikilpailun tuloksena Aili Mustakankaan ehdottama ”Sarastus”. Lehden ensimmäisen numeron on lukenut syyskuun lopulla pidetyssä kuukausikokouksessa toimitussihteerinä (kirjoittajana) toiminut Jenny Lampela. Toiminnan kulut olivat vuonna 1926 kaikkiaan 1 248,85 markkaa, ja kun tuloja oli 1 843,25 markkaa, niin aloitusvuoden säästöksi muodostui 594,40 markkaa.

Toimitalojen vaiheet

Maamiesseuran talolla perustettu nuorisoseura toimi alkuun luonnollisesti ”kummitalossaan”, jonka oma toiminta näyttäisikin olleen noihin aikoihin jotenkin hiipumassa. Oman talon saaminen on ollut jäsenistön piirissä toivelistalla aivan alusta alkaen, ja jo perustamisvuoden toimintakertomuksessa on sihteeri Eljas Kaurala julkituonut tämän asian. Syksyn 1926 aikana on seuratalon vuokrakysymystä käsitelty useissa kuukausikokouksissa ja myös johtokunnassa. Talon ostaminen on ollut ensi kerran esillä kuukausikokouksessa 12. joulukuuta 1926, jolloin paikalla olleet noin kolmekymmentä jäsentä ovat yksimielisesti päättäneet suostua maamiesseuran tarjoukseen. Talon ja sen tontin sekä kaluston hinnaksi oli maamiesseura esittänyt 21 000 markkaa.

Vihannin Maamiesseura oli ostanut 20. syyskuuta 1920 tehdyllä kaupalla 500 markan hinnalla Ahon perintötilasta RN:o 13 tonttimaaksi yhdentoista aarin suuruisen ”lohkon niin sanotun paksun kedon kulmasta perukan tiestä alkaen Haanpään lohkon rajaa sekä koululle menevää tien sivua pitki kahdenkymmenenviiden metrin leveydeltä”. Talo rakennettiin vuosina 1921–22. Rakennuksen pituus oli 20 metriä, leveys seitsemän metriä ja korkeus räystääseen 3,50 metriä, ja siinä oli kolme huonetta.

Maamiesseuran ja Vihannin Nuorisoseuran keskeinen ”alihinnoiteltu” kauppa tehtiin 3. tammikuuta 1927. Maamiesseuran puolesta kaupantekijöinä olivat Setti Uusitalo ja Vilho Vanhatalo. Kauppahinnasta maksettiin käsirahana 2 000 markkaa. Loppusumma 19 000 markkaa sovittiin maksettavaksi vuoden kuluessa kymmenen prosentin vuotuisella korolla lisättynä.

Rahaa kauppahinnan maksamiseksi oli saatu muun muassa vuosina 1927–28 järjestetyillä arpajaisilla. Vuoden 1927 lopulla on talon kunnostukseen päätetty ottaa pöytäkirjamerkinnän mukaan 3 000 markan laina. Kunnostustyöt lienevät kuitenkin siirtyneet, sillä vasta lokakuun alussa 1928 on pöytäkirjassa maininta korjaamista koskevan urakkasopimuksen hyväksymisestä.

Lokakuussa 1930 on johtokunnassa keskusteltu uusien tulisijojen muurauttamisesta ravintolaan ja näyttämölle, mutta toteutuksesta ei ole merkintöjä pöytäkirjassa. Kaksi vuotta tämän jälkeen on päätetty tilata seuralle uusi kamiina sekä laittaa salista ovi näyttämölle ja muutama kuukausi tämän jälkeen, helmikuussa 1933, on tehty päätös seuran lämmityslaitteen sekä ulko-oven ja ravintolan oven korjauttamisesta.

Ehkäpä talon hoito on ollut rasittavaa hommaa, sillä pöytäkirjan mukaan juuri noihin aikoihin talvella 1933 ovat seuran esimies Urho Rautiainen ja johtokunnan jäsenet Kustaa Hirvilammi ja Frans Mustakangas pyytäneet eroa, pöytäkirjamerkinnän mukaan johtokunnan keskuudessa sattuneiden erimielisyyksien ja osaksi käytännöllisyyden vuoksi. Yleinen kokous ei kuitenkaan katsonut miehillä olevan mitään päteviä syitä, joten eroaikomuksia ei hyväksytty. Uusien toimitilojen hankkiminen lienee ollut ainakin joidenkin mielissä, ja toteutuksen asteelle asiassa on sitten edetty vuoden 1934 kesäkuussa.

Seuralan 0,0003 manttaalin suuruisen tilan RN:o 13:42 myynnistä oulaistelaiselle tehtailija Akseli Vartiaiselle on tehty päätös seuran yleisessä kokouksessa 29. kesäkuuta 1934. Pöytäkirjan merkintöjen mukaan kauppahinta olisi 15 000 markkaa, josta seura saisi rahaa 7 500 markkaa ja 7 500 markan hintaiseksi arvostetun kassakaapin. Kauppa on tehty 2. heinäkuuta 1934, ja sen ehtojen mukaan myyjä sai talon tontteineen haltuunsa kaksi kuukautta myöhemmin, jolloin hän on kauppakirjan yhteydessä säilyneen kuitin mukaan luvannut toimittaa kassakaapin ”vapaana Oulaisten asemalle”. Nuorisoseuralle jäivät talossa ollut kamiina, näyttämön lattialankut sekä lipputanko. Jo saman vuoden syksyllä nuorisoseura on myynyt kaupassa saamansa kassakaapin 5 000 markalla Vihannin kunnalle.

Seuralan myynnistä päätettäessä on keskusteltu myös uuden talon ostosta, ja siitä on pöytäkirjaan merkitty, että ”NS:n on paras alkaa yksin ostopuuhiin niin, ettei muut seurat ota osaa”. Tämäkin kauppa-asia on hyväksytty yleisessä kokouksessa 29. kesäkuuta 1934. Silloin on päätetty ostaa 0,0007 manttaalin suuruinen Keskimaa-niminen tila RN:o 13:23 eli entinen työväentalo 13 000 markan kauppasummasta opettaja Artturi Pietarilalta. Pietarilalta päätettiin ostaa myös kaikki talossa oleva irtaimisto laskun mukaan.

Artturi ja Aili Pietarilan kanssa kauppa Keskimaan tilasta on tehty 11. heinäkuuta 1934. Nuorisoseuran puolesta ovat kaupan tekijöinä olleet Kustaa Hirvilammi ja Reino Sandberg ja ehtojen mukaan nuorisoseura on joutunut maksamaan leimamerkit myös siitä kauppakirjasta, jolla Pietarila oli ostanut tilan. Keskimaan osto ”lopullisesti” nuorisoseuralle lieneekin ollut alusta alkaen harkittua yhteistyötä Pietarilan ja nuorisoseuran silloisten johtohenkilöiden kesken. Seuralan myynnin ja Keskimaan oston kauppakirjat on hyväksytty nuorisoseuran yleisessä kokouksessa 12. heinäkuuta 1934 ja samassa yhteydessä on päätetty ottaa uuden talon ostoon ja sen korjaustöihin 14 000 markan suuruinen laina Vihannin Säästöpankista. Lainhuudon Vihannin Nuorisoseura sai Keskimaan tilaan 27. lokakuuta 1934.

Uusi talo on heti oston jälkeen palovakuutettu Oulun läänin keskinäisessä paloapuyhtiössä 50 000 markasta ja sen irtaimisto 10 000 markasta. Vuosikertomuksen mukaan uusi toimitalo oli ”entistä pulskempi ja kaikin puolin parempi”. 1930-luvun puolimaissa on toiminnassa ollut jonkinlaisia laman merkkejä, mutta vuosikertomuksessa 1936–37 todetaan kuitenkin optimistisesti: ”Jos tätä menoa jatkuu yhä edelleen, niin pian seuramme saa maksetuksi kaikki velat, joka sinänsä on suuri asia.”

Talon korjaukset ovat olleet esillä johtokunnassa kesällä 1939, jolloin on päätetty korjauttaa vahtimestarin asunto asuttavaan kuntoon jollakin urakoitsijalla. Kesällä 1942 talo on jouduttu luovuttamaan sotilasmajoitukseen yli kahden kuukauden ajaksi. Ennen luovutusta pidetyssä ”katsastuksessa” talon on todettu olleen kuluneessa, mutta puhtaassa kunnossa. Lokakuussa 1943 talo oli uudelleen pakkoluovutettuna autokolonnan majoitustilaksi kolmen viikon ajaksi. Vuokrakorvausta seura sai tuhat markkaa. Kolmannen kerran talo oli sotilasmajoitustilana keväällä 1944. Vuoden 1944 lopulla on ollut esillä sähkövalojen laittaminen taloon, ja silloin johtokunta on päättänyt ottaa taloon 18 lamppua. Lamppuja on kuitenkin laitettu vain 13 – niin monta lamppua on merkitty luetteloon, kun talo toukokuussa 1948 luovutettiin SKDL:n Vihannin-yhdistykselle.

Vihannin Nuorisoseuran väki kokoontui viimeisen kerran ”omassa” Keskimaan talossa vapun vastaanottajaisiin 30. huhtikuuta 1948. Talossa ollut irtaimisto myytiin 9. toukokuuta 1948 tehdyllä kaupalla SKDL:n Vihannin-yhdistykselle. Kauppahinta oli yhteensä 52 000 markkaa.

Keväällä 1948 eli juuri ennen talon luovutusta nuorisoseuran jäsenistön keskuudessa tehtiin kirjallinen tiedustelu uuden talon tarpeellisuudesta ja kiireellisyydestä sekä jäsenistön halusta ja mahdollisuuksista osallistua hankkeeseen. Seuran arkistossa on säilynyt kaikkiaan 70 vastauspaperia. Niissä kaikissa kannatettiin talon rakentamista, ja 63 vastaajista piti hanketta myös kiireellisenä. Mielenkiintoista on havaita, että pitkäaikaisista ns-veteraaneista Lilli ja Kustaa Hirvilammi esimerkiksi eivät kuitenkaan ole katsoneet hanketta kiireelliseksi, ja hieman varauksellinen on ollut myös Toivo V. Mikkelä, jonka vastauksen mukaan ”ajankohta ei liene nyt edullinen”.

Lähes kaikki tiedusteluun vastanneet ovat olleet sitä mieltä, että talo olisi rakennettava vain nuorisoseuran omaa käyttöä varten: tavallisena, yksinkertaisena, käytännöllisenä, mutta riittävän isona ja Vihannin oloja vastaavana. Joku piti hanketta liian isona haaveena. Eräät vastaajista eivät pitäneet ”nykyajan mukavuuksia” tarpeellisina, ja liikehuoneita (mm. ravintola-kahvilaa) olisivat ns-taloon halunneet vain muutamat vastaajat. Talohankkeen toteuttamista osakeyhtiömuotoisena kannatti kolme vastaajaa. Yksi vastaajista toivoi taloon elokuvateatteria, ja kolmen mielestä talon rinnalle olisi pitänyt rakentaa urheilukenttä. Hieman yli viidennes vastaajista ilmoitti voivansa antaa lahjoituksia talon rakentamiseen, ja 59 on merkinnyt aikovansa osallistua, monet mahdollisuuksiensa mukaan, talkoisiin.

Rakennustoimikunta nimettiin vuosikokouksessa 28. syyskuuta 1947. Puheenjohtajaksi on tullut Kustaa Hirvilammi. Uutta toimitaloa ja urheilukenttää varten on johtokunta päättänyt 19. elokuuta 1948 anoa maanlunastuslautakunnalta tonttia, jonka koko olisi vähintään kaksi hehtaaria. Hehtaarin suuruinen tontti saatiin sitten ostaa Vihannin seurakunnalta 100 000 markan kauppahinnalla. Tontti oli kokonaan peltomaata ja se oli osa Huhdanperä-nimistä tilaa, joka oli ollut seurakunnan lukkarin virkatalona ainakin 1790-luvulta saakka. Seuraavan talven aikana järjestettiin hirsikeräys, jonka tuloksena saatiin uuden talon rakennuspuiksi yli 700 hirttä. Seuran tiernapojat lauloivat talorahaa, ja sitä saatiin iltamilla sekä pieninä lahjoituksina talven aikana kaikkiaan noin 33 000 markkaa. Talorahaston hyväksi järjestettiin myös kahdet arpajaiset. Kaikkiaan seura sai kokoon eri hankintatavoilla varoja lähes miljoonan markan verran. Loppu hoidettaisiin lainoilla, niin ajateltiin. Lainarahoja tarvittiin hankkeen aikana kaikkiaan parisen miljoonaa markkaa, ennen kuin Toukolan kiinteistö saatiin valmiiksi ja käyttökuntoon.

Ensin oli suunnitelmissa tehdä alkuun tilapäinen talo, ja sitä varten hankittiin jo Rakeenperältä isokokoinen vanha hirsirakennus. Harkinnan jälkeen päädyttiin kuitenkin pysyvän talon kannalle. Pattijoelta ostettiin omakotitaloa varten sahatut hirret, jotka käytettiin aikanaan seurantalon salin seiniin, ja lisäksi ostettiin Kauralanperältä vanhan riihen hirret näyttämön rakennusaineiksi.

Uuden talon rakennussuunnitelmat laati rkm M. Rautela nuorisoseuratalojen tyyppipiirustusten pohjalta. Kaksikerroksisen hirsirakennuksen pinta-ala oli noin 400 neliömetriä. Salin suuruus oli 9 × 15 metriä. Lisäksi taloon oli suunniteltu elokuvakonehuone, näyttämö ja pukuhuoneet sekä näyttämökalustetila, ravintola ja yläkertaan kokous- ja kerhohuoneet, toimisto ja vahtimestarin asunto (noin 80 neliötä) ja kellarikerrokseen keskuslämmityshuone, puuvaja ja kellaritilaa. Talon kateaineena oli ensi vaiheessa tuohon aikaan uutuutena rakennusmarkkinoille tullut sälehuopa. Vesijohdot ja viemärit keittiötiloihin asennettiin vasta vuosia myöhemmin.

Perustustyöt tontilla aloitettiin syksyllä 1948, ja ne urakoi Matti Ahola. Suuret hirrenpinoustalkoot pidettiin tontilla huhtikuun puolivälissä 1949, ja talkoolaisten sekä kirvesmies Heikki Niemelän työryhmän uurastuksen jälkeen harjannostajaisia vietettiin marraskuun alkupuolella 1949.

Talo valmistui perustöiden osalta kevään 1950 aikana, avajaisiltamat järjestettiin pääsiäisenä 9. huhtikuuta, ja vihkiäisjuhlaa vietettiin 27. elokuuta 1950.

Ulkohuonerakennuksen tekemisestä on päätetty johtokunnassa 5. marraskuuta 1950, mutta sen toteuttaminen on siirtynyt seuraavan vuoden lopulle. Kenttää kunnostettiin kesällä 1951 seuraavan vuoden maatalousnäyttelyä varten, ja Vihannin Urheilijoille annettiin syksyllä 1951 oikeus rakentaa kustannuksin ulkorakennuksen päähän voimailusali. Seurantalon lämpöremontti – puulämmitteinen keskuslämmitysjärjestelmä sähkölämmityksen sijalle – toteutettiin 1950-luvun lopulla. Samoihin aikoihin korjattiin myös vesikatossa havaitut vuotokohdat. Myöhemmin lämmitysjärjestelmä muutettiin öljylämmitteiseksi. Vuonna 1962 seura sai opetusministeriöltä talon korjaustöihin avustusta veikkausvoittovaroista 300 000 markkaa. Taloon rakennettiin silloin muun muassa saunatilat.

Viimeisin iso peruskorjaus- ja laajennustyö on toteutettu vuosina 1983–84, jolloin uusittiin rakennusinsinööri Erkki Kotilan suunnitelmien mukaisesti ravintola- ja keittiötilat ja tehtiin laajennusosaan (noin 50 neliömetriä) eteis- ja saniteettitilat. Sisäänkäynti taloon muutettiin pihanpuolelle. Kokonaiskustannukset nousivat jonkin verran yli 100 000 markkaan. Näyttämötiloja saneerattiin vuoden 1985 aikana.

Katsaus seuratoimintaan

Näytelmätoiminta on ollut Vihannin Nuorisoseuran toiminnassa keskeisellä sijalla vuosikymmenien ajan. Jo heti ensimmäisen perustamisen jälkeen seuran jäsenet ovat esittäneet näytelmiä ainakin Haanpään talossa ja kesäisin myös ulkotiloissa. Kolmannen perustamisen jälkeen vuonna 1926 on seuran toimintaohjelmassa ollut varsinainen kuukausikokous jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina, ja yleisiä iltamia on esimerkiksi toimintakauden 1927–28 aikana järjestetty vähintään kerran kuukaudessa. Yhteensä maksullisia iltamia ja juhlia on tuolloin pidetty 17, ja niissä on kuultu kaikkiaan 22 puhetta, esitelmää tai keskustelun alustusta. Kesäjuhlien ohjelmassa on ollut kolmiottelu miehille ja sadan metrin juoksu naisille sekä perinteisiä yleisökilpailuja. Toiminta näin numeroiden valossa on siis ollut erinomaisen vilkasta, mutta mukana olleet ovat sen varmasti kokeneet raskaana. Siitä on osoituksena toimintakauden 1927–28 vuosikertomuksen maininta toimihenkilöitten puutteesta.

Vuonna 1926 seuran näyttelijät ovat esittäneet iltamissa ainakin seuraavat viisi näytelmää: ”Varastettu polkupyörä”, ”Käärme”, ”Hieno käytös”, ”Taktiikkaa ja politiikkaa” sekä ”Kylän kellot”. Seuraavan vuoden iltamissa on esitetty ”Kadonnut testamentti”, ”Ymmärrän herra kapteeni”, ”Vuodenajat”, ”Kaikoon Tuomaan sairaus”, ”Maailman paras mamma” sekä ”Egyptin pimeys” -nimiset näytelmäkappaleet.

Parin ensimmäisen toimintavuoden jälkeen näytelmäharrastus on edelleen vilkastunut, ja säilyneitten tietojen mukaan vuosittain on esitetty jopa kaksikin kappaletta kuukaudessa. Kun vanhoissa vuosikertomuksissa mainitaan esitettyjen näytelmien lukumääriä, niin luvut tarkoittanevat esityskertojen määriä – ei erillisiä näytelmiä. Kyllä ovat vihantilaiset ja naapurikylienkin ihmiset saaneet teatteritarjontaa 1920-luvun lopulla ja seuraavalla vuosikymmenellä tuutin täydeltä, sillä esimerkiksi vuonna 1928 on esityksiä ollut yksitoista ja vuosina 1929 ja 1930 kumpanakin vuonna kahdeksan. Keväältä 1930 on pöytäkirjassa maininta, ettei näytöskappaletta ”Väkevämmän tiellä” ole saatu harjoitettua, minkä vuoksi on päätetty pitää tanssi-iltamat. Päätös tanssien järjestämisestä ei kuitenkaan ole ollut yksimielinen, sillä seuran sihteeri Elli Pirnes ja Kustaa Hirvilammi ovat vastustaneet asiaa, Hirvilammi jopa ”jyrkästi”.

Näytelmätoiminta on kuitenkin jatkunut seuraavina vuosina vilkkaana, sillä vuonna 1931 esityksiä on ollut jo 12 ja vuonna 1934 peräti 23. Aivan 1930-luvun lopulla näytelmäesitysten määrissä on sitten tapahtunut voimakasta pudotusta, ja vuosittain on ollut silloin enää viisi tai kuusi näytelmää ja niiden lisäksi lyhyitä kuvaelmia, joita ilmeisesti myös seuran omat aktiivit olivat kirjoittaneet.

Näytelmätoiminta on vaatinut luonnollisesti melkoisesti lavasteita, joista on maininta pöytäkirjassa kesältä 1933. Silloin johtokunta on päättänyt ”antaa huonekulissien maalauksen näyttämölle” 1 500 markan summasta herra A. Seljalle. Seura on luvannut antaa Enson pahvilevyt ja laudat, mutta maalit on hoitanut urakoitsija.

Sotien jälkeen on ryhdytty hiljalleen herättelemään näytelmätoimintaa uudelleen ja vuonna 1947 on pidetty kahdetkin näytelmäkurssit. 1940-luvulla näytelmäohjaajina toimivat ainakin Rauha Viio, Anna-Liisa Marttila, Antti Mäkelä ja E. O. Kääriäinen. Vuonna 1949 on esitetty näytelmä ”Pahassa pulassa”, joka todennäköisesti on silloin valittu esitettäväksi nimenomaan senhetkisen tilanteen takia – puuhattiinhan silloin juuri seuralle uutta taloa. Uuden toimitalon valmistumisvuonna 1950 seuran näyttelijöitä oli ohjaamassa taiteilija A. H. Kaarela Pattijoelta, ja silloin ohjelmistossa oli muun muassa ”Lea”, jolla vihantilaiset voittivatkin seuraavana vuonna keskusseuran näytelmäkilpailuissa B-sarjan. Paikallista ohjaustyötä tekivät 1950-luvulla Raili ja Erkki Saarela. A. H. Kaarela vieraili ohjaajana Vihannissa vielä 1960-luvulla, ja seuraavan vuosikymmenen puolivälissä oli toiminnassa Kalevan Nuorten näytelmä- ja luovan toiminnan kerho, jonka vetäjänä toimi Tuija Lätti (myöhemmin Törmikoski).

Vuonna 1976 Vihannin Nuorisoseuran näyttelijät esittivät yhdessä Oulun Seudun Harrastajateatterin ihmisten kanssa useilla eri paikkakunnilla Santeri Alkion teksteistä kootun näyttämösovituksen ”Kansallinen hätätila”. Yhteistyötä on sittemmin jatkettu sekä oululaisten että kotiseutuyhdistyksen ja Oulas-opiston näytelmäpiirin merkeissä, ja ohjaajina ovat olleet muun muassa Pekka Kupari ja Eeva Rönkkö. Vuonna 1981 vihantilaiset olivat mukana Kiirunaan Ruotsiin tehdyllä ystävyysmatkalla, jolloin esitettiin kaksi näytelmää. Kaksi vuotta myöhemmin osallistuttiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ohjelmaryhmäkilpailuun, jossa olivat mukana näyttelijät, pelimannit, seuratanssijat ja ”Ainokaiset”-ryhmä. Samana vuonna olivat vihantilaiset vielä mukana Ruotsiin tehdyllä vierailumatkalla yhdessä kotiseutuyhdistyksen, Vihannin pelimannien ja Oulas-opiston edustajien kanssa.

Vuonna 1895 ensi kerran perustetulla Vihannin nuoriseuralla on ollut toiminnassa ompeluseura ja keskusteluseura ja oma kirjasto, jossa on ollut noin seitsemänkymmentä nidettä. Opintokerhotoimintaa on aloitettu ensi kerran 1920-luvun lopulla, ja silloin on otettu myös ensiaskeleita kotiseutuharrastuksen saralla. Seuraavan vuosikymmenen lopulla alkoi laajapohjaisempi kotiseututyö Vihannissa Matti Junttilan esitettyä eräässä nuorisoseuran kokouksessa kotiseututoimikunnan perustamista, ja paljolti nuorisoseuraväen aktiivisuuden tuloksena perustettiin kotiseutuyhdistys Vihantiin loppiaisena 1947.

Kansantanhutoiminta on alkanut 1930-luvun loppuvuosina, ja seuraavan vuosikymmenen kuluessa alkoi Kalevan Nuorten toiminta, jonka tuloksena syntyi myös nuorten oma Tuike-lehti. Nuorten tanhukerho kokoontui tiiviisti 1960-luvulla, ja KN-työ koki uuden tulemisen 1970-luvulla. Naisten ohjelmaryhmä ”Ainokaiset” syntyi 1978, ja sen ohjelmistoon kuului lausuntaa, tanssia sekä erilaisia kansantanssinomaisia koreografioita. Myöhemmin toimintaa on ollut Pirta-ryhmänä Oulas-opiston piirinä. Seuran puitteissa on toiminut myös Lauluniekat-lauluyhtye ja nuorisomusiikkiyhtye Flimsy Haze ja 1970-luvulla Kisko-Disco. 1940-luvulla olivat toiminnassa lausuntakuoro sekä sekakuoro ja lyhyen aikaa myös soittokunta. Sekakuoro jatkoi vielä seuraavallakin vuosikymmenellä, jolloin oli toiminnassa lisäksi mieskuoro ja tuplakvartetti. Liikunnallisia harrastuksia on ylläpidetty erillisen urheiluosaston sekä naisten ja miesten voimistelukerhojen puitteissa.

Talouden ylläpitämiseksi on seuralla ollut elokuvatoimintaa 1950-luvun alkuvuosista aina seuraavalle vuosikymmenelle saakka. Kino-Seura esitti voimiensa vuosina jopa yli 150 elokuvaa, ja sali oli monesti loppuunmyyty (noin 190 paikkaa). Kannattamattomana tämä toiminta jouduttiin kuitenkin vuonna 1964 lopettamaan, kun televisio valtasi elokuvien paikan. Tanssitoiminta oli vilkasta 1960-luvulla, jolloin seurantalolla saatettiin pitää tansseja jopa kahdesti viikossa. Tanssien pito lopetettiin 1974, ja seuraavalla vuosikymmenellä yritettiin vielä uudelleen herätellä ihmisten tanssihaluja konkareilla, mutta ne eivät kuitenkaan lähteneet kunnolla pyörimään.

Vuosikymmenien kuluessa on Vihannissa järjestetty monia maakunnallisia ns-tapahtumia, joista suurimpia ovat olleet maakuntajuhlat vuosina 1955 ja 1987. Useita kertoja vihantilaiset ovat toimineet isäntinä myös keskusseuran kokouksissa ja muissa pienemmissä tapahtumissa. Keskusseuran syysneuvottelukokouksen yhteydessä pidettiin ensimmäinen keskusseuran puhekilpailu Vihannissa 1950, ja keskusseuran näytelmäkilpailut järjestettiin täällä 1951 sekä kulttuurikilpailut 1963. Maakunnalliset seuranäyttämöpäivät ja Suomen Nuorison Liiton kotiseutukurssit järjestettiin vuonna 1954, ja vuonna 1978 vihantilaiset isännöivät kansanmusiikkikerhojen ohjaajakurssia ja 1981 musiikkiliikuntakurssia. Nuorisoseuraväen kulttuurikilpailuissa ovat eri aikoina menestyksellä puolustaneet Vihannin nimeä muun muassa Jussi Malmi, Timo Pentinlehto ja Erkki Saarela. Lausuntakilpailuihin vuonna 1932 hyväksytyt säännöt ovat tiettävästi lähes kokonaan Toivo V. Mikkelän kynästä syntyneet. Marraskuussa 1939 seura on lahjoittanut 300 markkaa reserviläisille lähetetyn radion ostoon, ja 1942 annettiin Kansanavun keräykseen 400 markkaa. Sota-ajan vaikeina vuosina nuorisoseuralaiset olivat perustamassa Vihannin Talkoot -yhdistystä, ja seura myös merkitsi 1941 maanpuolustuslainaa. Vihannin päivien järjestelyissä nuorisoseuraväki on vuosien varrella ollut myös mukana.

Vihannin Nuorisoseuralla on ollut oma lippu vuodesta 1933 alkaen. Lipun suunnittelijasta tai toteuttajasta ei asiakirjoissa ole mainintaa. Ainoa merkintä pöytäkirjassa on 16. toukokuulta 1933, ja sen mukaan ”Päätettiin tilata seuralle oma lippu aluepiirin kesäjuhlaan ja laittaa lipputanko kartanolle”.

Seuran papereissa on säilynyt päiväämätön, ilmeisesti vuodelta 1933 oleva inventaari seuran omaisuudesta. Sen on käsialan perusteella kirjoittanut Kerttu Lämsä, joka oli johtokunnan jäsenenä vuosina 1932–38. Tuossa inventaarissa on merkitty Nuorisoseuralipun arvoksi 450 markkaa (vuoden 2011 rahana noin 150 euroa) ja Suomen lipun arvoksi 100 markkaa.

Vihannin Nuorisoseura on merkitty yhdistysrekisteriin 23.12.1926.