Ikkunat

1600-luvulla ja vielä 1700-luvun alkupuolella olivat ikkunat hyvin pieniä ja lyijypuitteisia. Vasta 1700-luvun lopulla ikkunakoko kasvaa ja puukehykset otetaan käyttöön. Raahessa tulee yleiseksi 6-ruutuinen pystyikkuna. Klassisesta kuusiruutuisesta ikkunasta kehittyi myöhemmin muunnos, jossa kaksi alinta ruutua yhdistettiin. Tasaruutuinen neljään jaettu ikkuna ei Raahen palon jälkeen ole ollut käytössä asuinhuoneiden ikkunana.

Kolmiruutuinen T-ikkuna alkoi yleistyä 1800-luvulla. Tämän venäläisen pystyikkunan ohella kuusiruutuista ikkunaa käytettiin edelleen. Kuisteissa ikkunat ovat olleet monimuotoisemmat.

[Kuva kuusiruutuisesta ikkunasta]
Klassinen kuusiruutuinen ikkuna, käytössä koko 1800-luvun.
[Kuva neliruutuisesta ikkunasta]
Neliruutuinen muunnos edellisestä.
[Kuva T-ikkunasta]
Venäläinen T-ikkuna, käytössä 1880-luvulta lähtien.
[Kuva Jugend-ikkunasta]
Jugend-ikkuna 1900-luvun alusta, Brahenkatu 1 pihatalo.

Jugendin ikkunat olivat monimuotoiset. Jugend-ikkunaan kuului eri kokoisia ruutuja, vinoja linjoja ja hyvinkin monimuotoisia listoituksia, joita vielä usein koristettiin kasvi- ja eläinornamentiikalla.

Väritys

Punamultamaalus alkoi yleistyä 1700-luvulla, jolloin hirsitalot olivat vuoraamattomia. Raahessa ei liene juurikaan ollut punamullattuja kadunvarsitaloja. Kun keisari Aleksanteri I vieraili Raahessa vuonna 1819, maistraatti määräsi kaikki kaupungin talot maalattaviksi. Oletettavaa on, että maalina käytettiin kelta- ja punamultaa. 1800-luvun alkukymmenillä, kun hirsitaloja alettiin laudoittaa, tulivat käyttöön myös vaaleat maalit.

Kun punamulta alkuaan jäljitteli tiilipintaa, tuli keltamultamaalauksesta hiekkakiven jäljittelijä.

Erilaiset keltaiset sävyt okrasta vaaleankeltaiseen yleistyivät seinäväreinä. Myös vaaleanharmaata ja vaaleanvihreää käytettiin seinäpinnoissa. Koko 1800-luvun alkupuolen ajan listat, pilasterit, nurkkaharkotukset ja usein seinän yläosa, friisi, maalattiin valkoisiksi. Keltainen oli seinissä yleisin. Kaupungin yleisilmeen 1800-luvun alkupuolella antoivat keltaiset asuin- ja kauppatalot valkoisine listoineen ja ikkunapuitteineen sekä punamullattuine ulkorakennuksineen.

1800-luvun lopussa alettiin maalata klassistisiakin rakennuksia siten, että seinäpinnat olivat vaaleammat ja listat, ovien- ja ikkunan kehykset tummemmat, esimerkiksi ruskeat.

1800-luvun loppupuolen rakennuksiin, joissa julkisivu on jaettu eri suuntiin laudoitettuihin vyöhykkeisiin, maalattiin listat seinäpintoja tummemmiksi. Ruskean sävyt olivat näissä rakennuksissa yleisiä.

Rapatut talot ovat olleet vaaleita. Ikkunan- ja ovenkehykset niissä maalattiin tummiksi, ruskeiksi tai harmaiksi.

Katulinjassa oleva ulkorakennus vuorattiin usein vain kadunpuolelta ja maalattiin päärakennuksen mukaisesti vain vuoratulta osaltaan. Hirsipintaiset seinät punamullattiin.

Jugend-talojen listat maalattiin yleensä seinäpintoja tummemmiksi. Voimakasta ruskeaa, harmaata ja punertavia sävyjä käytettiin.

Vuoraus

Vuoraus alkoi yleistyä maassamme vasta 1800-luvun alussa. Vanhin vuoraustapa oli pystylaudoitus joko lomalaudoituksena tai peiterimoituksena. Alkuksi päällyslauta ja -rima olivat yksinkertaiset, ilman koristelua. Raahessa vanhimmat säilyneet peiterimoitetut ja lomalaudoitetut vuoraukset ovat uurtein koristehöylättyjä. Usein peiterimalaudoitukseen liittyy yläpohjan kohdalla puoliympyräkoristeinen lista. Lauta oli leveää, yleensä vähintään kuusituumaista. Esim. Soveliuksen talo, Leufstadius, Oinosen talo. Myöhemmin pystylaudoitus ja peiterimoitus jäivät piharakennusten vuorauksiksi.

Uusklassististen kivirakennusten pintaa jäljittelemään kehittyi umpiponttilaudoitus 1800-luvun alkukymmenillä. Umpiponttilautaa käytettiin sekä vaaka- että pystylaudoituksessa. Esim. Heikki Sovion talo, I apteekin vanha talo.

[Kuva Patalan talosta]
Patala, Brahenkatu 17. Empirevuoraus ja harkotuksia.
[Kuva Ruohosen talosta]
Ruohosen talo, Kauppakatu 10. Klassistinen vaakavuoraus ja harkotus.
Huom. Patalan ja Ruohosen talot ovat samassa mittakaavassa.

Leveää vaakavuorausta alettiin käyttää puuklassismin ja empiren taloissa. Raahessa vaakavuorausta käytettiin samanlaisena 1820-luvulta miltei vuosisadan loppuun. Lauta on avosaumaista keilapontti- tai vinoponttilautaa. Esim. Himangan talo, Ruohosen talo, Kauppakatu 10, Reinin talo, Brahenkatu 11.

1800-luvun loppupuolella vuoraus tulee koristeellisemmaksi ja seinäpintoja jaetaan listoilla vyöhykkeisiin. Eri vyöhykkeissä laudoitus saattoi olla erilaista ja eri suuntaista, pystyyn tai vaakaan. Alimmassa vyöhykkeessä laudoitus saatettiin kehystää kasettiin. Helmiponttilauta tulee käyttöön. Muutamien talojen vuorauksia on Raahessa korjattu tähän tyyliin alaosistaan, jotka ovat eniten lahoamiselle alttiina. Esim. Freitagin talo, Langin talo, Brahenkatu 10.

Jugend-tyylin vuorauksissa 1900-luvun alussa käytettiin runsain listoituksin eri suuntiin laudoitettuja pintoja. Usein korostettiin myös päätyräystäitä.

Portit ja aidat

Jo 1600-luvulla tontit erotettiin yleisistä alueista aidoilla. Vanhimmat aidat olivat pystysuuntaista lankkuaitaa. Aita oli korkea ja täysin umpinainen. Aluksi tonttien rajoille ei tehty aitoja. Kotieläinten takia tonttien väliaidatkin yleistyivät. Vaakavuorausten myötä aidatkin tulivat pääasiallisesti vaakasuuntaisiksi. 1800-luvun alkukymmeniltä alettiin varustaa aidat komein ajoportein. Pielipylväät olivat korkeat ja usein koristeelliset. Itse portti oli umpinainen ja kaksipuolinen.