Tyrnävän Tempaus

Voimistelu- ja Urheiluseura Tyrnävän Tempaus on merkitty yhdistysrekisteriin 10.10.1922. Antti Matinolli (s. 1903) piti kuitenkin syntymävuotena edellistä vuotta. Saman voi todeta Suomen Urheilulehdestä vuodelta 1923. Sen mukaan Tyrnävän Tempaus perustettiin 30.10.1921. Siinä oli 55 jäsentä, joista 15 oli naisia. Ensimmäinen puheenjohtaja oli U. J. Ranta. Seuran toiminnasta ei kerrota muuta kuin ”sinä lyhyenä aikana, minkä seura on toiminut, voimme havaita, minkä innostuksen se on aikaansaanut urheilevassa nuorisossa. Seura on toiminut ripeästi ja tarmolla.”

Tyrnävän nuorisoseuran vuosikertomusten mukaan seuralla oli jo 1910-luvulla urheiluosasto, jossa oli 10–20 jäsentä. Vain toimintavuotena 1922–1923 tämä osasto mainitaan nimellä Tempaus; tuolloin siinä oli 35 jäsentä. Nuorisoseuran toimintakertomuksista saa käsityksen, että urheiluharrastus oli äkkiä valtavasti lisääntynyt. Seuraavana vuonna seuran jäsenmäärä oli laskenut yli 30 hengellä, ehkä juuri itsenäistyneen urheiluseuran takia.

Edellä mainitut niukat tiedot eivät anna täyttä selvyyttä Tempauksen syntymäajasta eivätkä itsenäistymisestä, mutta ne kuitenkin osoittavat, että nuorisoseuralla oli merkittävä osuus Tyrnävän Tempauksen alkuvaiheissa. Tempaus kuitenkin nukahti pian, mutta Antti Matinolli ja Toivo Rusila herättivät sen henkiin ja johtivat sitä vuorotellen 1930-luvun lopulle asti.

Yhteys nuorisoseuraan ei kuitenkaan katkennut. Molemmat seurat toimivat saman katon alla nuorisoseuran toimitalossa ja järjestivät yhdessä iltamia, juhlia ja näytelmäesityksiä. Porvarillisessa nuorisotoiminnassa oli 1920–1930-luvulla kolmaskin osapuoli, Tyrnävän suojeluskunta, jonka kanssa Tempauksella oli myös yhteistyötä. Tempaus sai käyttää suojeluskunnan tiloja ja suorituspaikkoja. Näin Tyrnävä toisaalta hajotti voimiaan, mutta toisaalta seurat harrastivat yhteistyötä. Esimerkiksi samat urheilijat kilpailivat eri yhdistysten aluekilpailuissa.

Tempauksen piirissä harrastettiin monia urheilulajeja, lähinnä yleisurheilua ja hiihtoa. Yleisurheilun puolella kokeiltiin kaikkia tunnettuja lajeja. Maastojuoksukin, joka 1920-luvulla oli vielä olympialaji, oli suosittua Tyrnävällä. Siinä voitettiin neljä piirinmestaruutta. Kilpailumatkat tehtiin polkupyörillä, ja kyläsuutari teki piikkarit. Moukarinheittokin oli tullut tutuksi nuorisoseuran kilpailuissa ennen Tempauksen perustamista. Hiihtäjistä tunnetuin oli ensimmäisen hiihtokilpailun järjestäjän poika Antti Bäck, joka oli saanut kuntonsa rahdinajossa Osuusmeijerin ja Limingan aseman välillä kävelemällä hevosen perässä raskaat saappaat jalassa.

Muidenkin urheilumuotojen harrastusta viriteltiin. Tempaus osti Lapualta vanhan painimaton, jonka päällä noin 30 miestä harjoitteli. Arffmanin veljekset olivat Tempauksen tunnetuimmat painijat. Myös pyöräily oli varsin suosittu urheilumuoto Tyrnävällä. Antti Matinolli oli pitkän aikaa SVUL:n Pohjois-Pohjanmaan piirin pyöräilyjaoston puheenjohtajana. Pyöräilyssä 11 miestä pääsi piirin mestariksi. Uintia ja mäkihyppyäkin harjoiteltiin. Suojeluskunta oli vuonna 1932 rakentanut hyppyrimäen Ketolan kukkulalle Tyrnävänjoen varteen.

Jäsenten välisten kilpailujen ohella oli monenlaisia muita kilpailuja, jotka olivat seuratoiminnan kohokohtia. Naapurikuntien kesken järjestettiin niin sanottuja maaotteluja, joiden malli oli otettu Suomen ja Ruotsin välisistä kilpailuista. Niitä järjestettiin yleisurheilussa, pyöräilyssä ja pesäpallossa. Maaotteluperinnettä oli vielä vähän 1960-luvulla. Lisäksi oli alue- ja piirikilpailuja. Parhaiten menestyneet saivat palkinnoksi hopealusikoita, joita saatiin iltamatuloilla ja lahjoituksina. Palkintojen ohella muita menoja ei juuri ollut.

Välirauhan jälkeen 1944 Tempauksen toiminta lähti ripeästi liikkeelle entisissä merkeissä. Urheilutoiminnan tukijärjestöksi nousi tuolloin Sokat Oy, joka piti yllä urheilu- ja valistustaloa meijerin entiseen sikalaan kunnostetuissa tiloissa sekä jakoi avustuksia. Nimenomaan porvarillista urheilutoimintaa varten perustettiin lisäksi Tyrnävän Tempauksen Tuki vuonna 1948, sillä tuolloin elettiin poliittisesti ristiriitaista aikaa. Tuen pöytäkirjassa paheksuttiin sitä, että porvarillinen nuoriso käy työväentalossa. Niinpä vaadittiin oman iltamatoiminnan kehittämistä. Tempauksen Tuki hankki varoja ohjelmallisia tilaisuuksia ja keräyksiä järjestämällä. Esimerkiksi noin 50 maidontuottajaa suostui antamaan meijeritilistään kerran kuukaudessa sen summan, joka meni täyden markan yli eli ”vajaavan” markan. Niistä muodostui Tempaukselle sievoinen tulonlähde. Varansa Tuki käytti pesäpallopukujen hankkimiseen, hiihtoon, kilpapyöräilyn kehittämiseen ja urheilukentän parantamiseen. Tuen toiminta loppui vähitellen; virallisesti Tempaus lopetti Tuen tilin vasta vuonna 1983.

Heti välirauhan jälkeen marraskuussa 1944 Tyrnävän Tempaus piti useita kokouksia, jossa se vastaanotti suojeluskunnan lahjoittaman urheilukentän ja hiihtomäen, jonka se myi pian pois, sekä valitsi viisi jaostoa ja niille kapteenit johtajiksi (kapteeni-nimi vaihtui vuosikymmenen lopulla puheenjohtajaksi). Jaostoja oli yleisurheilussa, pesäpallossa, hiihdossa, pyöräilyssä ja voimistelussa. Lisäksi valittiin huvitoimikunta, joka hankki varoja ja järjesti iloisia tapahtumia, mihin sodan jälkeen oli patoutunutta tarvetta. Samaan aikaan Tempaus perusti myös poikaosaston. Nuorisotyöhön on myöhemminkin kiinnitetty suurta huomiota.

Myöhemmin, vuonna 1948, muodostettiin naisjaosto sekä valistusjaosto, jota perustamisvaiheessa kutsuttiin henkiseksi jaostoksi. Aloite siihen tuli piirijärjestöltä, joka oli todennut monen urheiluseuran potevan henkistä heikkoutta. Kyseessä oli myös halu kohottaa kansallistuntoa. Tähän liittyivät seuraavat Antti Matinollin sanat erään puhekonseptin mukaan: ”Ei ole varaa heittäytyä laakereillemme lepäämään, jos mielimme kansakuntien tulevassa kamppailussa pysyä pinnalla. Käyttäen kaikki mahdolliset keinot ja suomalaisella sisulla uurastakaamme urheilumme uusille urille ja entistä ehommille etulinjoille.”

Tempaus järjesti erilaisia kilpailuja ja muita urheilutapahtumia, kuten jäsenten keskeisiä joukkohiihtoretkiä. Myöhemmin muutamat kilpailulajit ovat jääneet vähemmälle tai kokonaan pois, kuten kolmiottelut ja sisähyppykilpailut.

Tempaus teki edelleen yhteistyötä Tyrnävän nuorisoseuran kanssa, sillä omat voimavarat eivät riittäneet. Yhteisiä hankkeita olivat juhlat, iltamat, näytelmät ja tanssit Pihlajarannan lavalla. Ajoittain Tempauksella oli omaakin kulttuuritoimintaa, kuten kuorolaulua ja soittoa. Kenttäpulaa potenut vasemmistolainen urheiluseura Tyrnävän Valpas pyrki yhteistyöhön päästäkseen harjoittelemaan ja kilpailemaan Tempauksen kentälle. Valppaalle annettiinkin lupa käyttää Tempauksen kenttää talkooapua vastaan. Luvan taustalla oli kunta, joka antoi kenttäavustusta ehdolla, että muutkin saavat käyttää kenttää.

Tempaus perusti aluksi kaksi kyläosastoa: Suutarinkylään ja Partaalle. Myöhemmin niitä on ollut myös Murrossa, Markkuussa, Kolmikannassa ja Ängeslevän Ylipäässä. Sodan jälkeen puheenjohtajana toimi aluksi Kalle Lammi, ja häntä seurasivat Toivo Rusila ja Martti Keränen. Voitto Salmenhaara toimi pitkään seuran sihteerinä ja vuoden puheenjohtajanakin. Tempauksen jäsenmäärä nousi sodan jälkeen 220:stä 294:ään (1946–1949). Uudet jäsenet otettiin vastaan iltamissa, mikä tuolloin oli yleisenä tapana.

Merkittävää urheilujuhlaa vietettiin helmikuun alussa 1949, kun oli kulunut 70 vuotta Suomen ensimmäisistä hiihtokilpailuista. Siinä yhteydessä Tyrnävän Tempaus sai ensimmäisen kiinnityksen sanomalehti Kalevan lahjoittamaan kiertopalkintoon Kalevan Maljaan, josta oli kilpailemassa 58 seuraa. Sanomalehti Kaleva ylisti voittajaa toteamalla, että seura on todella voittonsa arvoinen: se on saavuttanut tuloksensa taloudellisia uhrauksia pelkäämättä, hoitanut sataprosenttisesti järjestövelvollisuutensa ja huolehtinut kiitettävällä tavalla nuorisostaan. Tempaus hankki varoja myös pitämällä kioskia kirkonkylässä. Pöytäkirjoista vuosilta 1949–1950 voi nähdä, että johtokunta elätti toiveita saada varoja myös veikkaamalla.

Tempauksen jäsenmäärä nousi 1950-luvulla yli 300:n, enimmillään se oli 386 vuonna 1958. Uusia aloja oli suunnistus, joka kuitenkin sammui vuonna 1964 mutta jota on myöhemmin yritetty elvyttää. Tilastolomakkeen mukaan esimerkiksi vuonna 1954 Tempauksessa harrastettiin seuraavia lajeja (luvut ilmoittavat harrastajamäärän): hiihto 94, paini 39, pesäpallo 92, pyöräily 22, yleisurheilu 111, voimistelu 42, nyrkkeily 40 ja suunnistus 34. Näistä nyrkkeily oli nuorten poikien ohimenevä harrastus. Tempauksen tunnetuin hiihtäjä Toivo Yrttiaho toimi puheenjohtajana kolmeen otteeseen vuosina 1956–1967. Välillä olivat myös hiihtäjänä tunnettu Niilo Turunen sekä Ossi Kauppi. Pentti Kokon johdolla siirryttiin seuraavalle vuosikymmenelle.

”Tyttöpula on seurassa suuri”, kirjoitettiin johtokunnan pöytäkirjaan 20.12.1964. Tuona vuonna naisia ja tyttöjä oli hieman yli 10 prosenttia seuran jäsenistä, joten heidän osuuttaan Tempauksen toiminnassa pyrittiin lisäämään. Tässä tarkoituksessa muodostettiin koulupiireittäin 12 alaosaston verkosto. Pian Tempauksella olikin joukko hyvätasoisia tyttö- ja naisurheilijoita. Jäsenmäärää pyrittiin muutenkin lisäämään. Se kohosi 1960-luvun puolivälissä yli 400:n; ennätysluku 457 saavutettiin vuonna 1964.

1960-luvulla viriteltiin uusia harrastuksia, kuten koripalloa, jonka pelaaminen jäi lyhytaikaiseksi, ja painonostoa. Jälkimmäinen oli 1960-luvulla hyvinkin elinvoimainen laji. Tempaus jopa järjesti Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut, ja sen alle 20-vuotiaat parhaat juniorit olivat SM-mitalitasoa vuonna 1962. Tempauksen riveissä aloittanut Jorma Väänänen kohosi myöhemmin Suomen painonnostajien eturiviin.

Uusien lajien harrastusmahdollisuudet lisääntyivät uuden Seurojentalon ansiosta vuodesta 1961. Sen voimailusalissa voitiin lisätä lihasvoimaa, mikä antoi edellytyksiä myöhemmin kehittyneelle heittourheilulle. Salissa voitiin hioa tekniikkaa heittämällä ”pressua” vastaan. Lajeista paini ja pyöräily loppuivat 1960-luvun puolivälissä, painonnosto 1970-luvun alussa.

Tempauksen monipuolinen ja laaja toiminta kysyi paljon varoja. Varsin merkittäväksi muodostuivat Seurojentalolla järjestetyt tanssitilaisuudet, joiden vuoksi oli nähtävä paljon vaivaa. Tarvittiin organisaatiokykyä ja kekseliäisyyttä orkesterin hankkimiseksi, mainostamiseksi ja järjestyksen ylläpitämiseksi. Toisinaan tanssien järjestäminen annettiin niin sanotusti vuokralle ulkopuolisille toimijoille. Vuokratuloja saatiin myös kunnalta, joka käytti liikuntasalia koulujen voimistelunopetuksessa.

Liikuntapaikkojen parantaminen ja lisääminen puhuttivat Tempauksen johtokuntaa erityisesti vuonna 1967. Esillä olivat jääkiekkokaukalo, maauimala ja pesäpallokenttä, jonka parantamiseen oli tullut samana vuonna tarvetta pesäpallojoukkueen menestyksen ansiosta.

1970-luvun alku oli organisaatiouudistusten ja keskittämisen aikaa. Jaostojen määrä laskettiin vuonna 1971 neljään (yleisurheilu, hiihto, pesäpallo ja huvi). Samalla jaostojen toimivaltaa ja vastuuta lisättiin. Näin Tempauksen koko toiminta ei ollut enää entiseen tapaan johtokunnan käsissä. Kaksi vuotta myöhemmin kehittämistyö jatkui siten, että tavoitteellisuutta ryhdyttiin korostamaan ja vastuualueita selkiyttämään. Tempaus palkkasi urheilu- ja toiminnanohjaajan, Tapio Korkiakosken, vuonna 1972. Aikaisemmin oli ollut tilapäisiä ja lyhytaikaisia ohjaajia.

Yleisurheilun suosio ja taso alkoivat nousta valtakunnallisesti merkittäviin mittoihin. Myös pesäpallon harrastus oli huomattavan vilkasta. Lentopallo tuli mukaan vuonna 1970. 1970-luvulla puheenjohtajia olivat Aulis Autio (1972–1977) ja Eino Ylitalo (1978–1982). Muista luottamushenkilöistä mainittakoon sihteeri ja huvitoimikunnan vetäjä Voitto Heikkinen. Jäsenmäärä oli yleensä yli 300.

Varojen keräämisen kannalta huvijaoston työ oli merkittävää. Konkareiden työtehtävissä tarvittiin yli 30 järjestysmiestä, myöhemmin peräti 45, jotka muodostivat viisi vuorottelevaa ryhmää. Järjestysmiehillä oli vaativa tehtävä, sillä suuressa yleisöjoukossa oli myös ilmaiseksi sisään pyrkiviä ja pullon tuojia.

Konkarit muodostivat alkuvuosina merkittävän pohjan Tempauksen taloudenhoidossa. Niiden suosio alkoi hiipua 1970-luvun lopulla, mikä aiheutti kehittämispaineita varojen hankinnassa. Huvijaosto muutettiin vuonna 1978 talousjaostoksi – uusi nimi vastasi paremmin varainhankinnan vaativuutta ja monipuolisuutta. Tuolloin oli käännyttävä myös pankkien puoleen. Lainaa saatiin siitäkin syystä, että Tempauksen johtomiehet olivat henkilökohtaisesti takaajina.

Varoja hankittiin edellä sanotun lisäksi monin tavoin: toimittamalla Oulun Seudun Sähkölle pylväitä sekä keräämällä vanhaan tapaan viljaa ja rahaa. Uutta oli suosioon noussut bingon pelaaminen 1970-luvun alusta lähtien. Myös jäkälänkeruu ja lauluiltojen järjestäminen tuottivat tuloja. Tempaus kirjasi vuonna 1974 taloudelliset tukijansa; niitä oli 16.

1980-luvulla Tempauksen toiminta jatkui laajana ja hyvätasoisena vuodesta 1982 Tauno Puolakan ja vuodesta 1985 Lasse Leskelän vetämänä. Menestyminen edellytti rahoituskeinojen tehostamista. Tässä merkittävä tapahtuma oli Seurojentalon ostaminen sitä ylläpitäneeltä yhdistykseltä vuonna 1986. Talossa tehtiin välittömästi remontti luovutuksen jälkeen. Kaiken kaikkiaan seuraavien 15 vuoden aikana talon kunnostamiseen käytettiin noin 1,5 miljoonaa markkaa.

Tempaus kutsui maan parhaimpia solisteja Seurojentalolle, ja heidän houkutteleminaan tuli runsaasti yleisöä. Virallinen yleisöennätys, 1 030 myytyä pääsylippua, saatiin vuonna 1989. Kerrotaan myös, että joskus olisi myyty illan mittaan 1 420 lippua. Tempauksen talous riippui paljolti tansseista. Kun niiden tuotto alkoi vähetä, sai Toivo Yrttiaho vuonna 1984 idean järjestää naistentansseja. Niistä muodostui harvinainen tapahtuma koko valtakuntaan. Parinkymmenen vuoden ajan naistentanssit olivat seuran keskeisin tulonlähde. Naistenvalta tansseissa myös helpotti järjestyksenpitoa, sillä naiset eivät pitäneet liikaa alkoholia maistaneista miehistä. Vuonna 2001 laskettiin, että yleisöstä vain noin 10 prosenttia oli tyrnäväläisiä, joten Seurojentalon tanssit eivät olleet vain paikallisia tapahtumia. Muita tulonlähteitä ovat olleet huutokaupat, mainoksien jakaminen, joulupukkipalvelu, yhteistyökumppanien avustukset, mainostilan myyminen urheilupaikoilla ja Seurojentalon vuokratulot (taksi, kampaamo) ja monet muut.

Tempauksen talkootoiminta oli myös voimakasta. Muiden muassa rintamaveteraanit olivat apuna: he kunnostivat talkoilla Seurojentaloa vuonna 1985. Seuraavana vuonna laskettiin, että talkoissa oli käynyt yli 100 henkeä. Rahanhankinta oli niin kiihkeää, että muutama Tempauksen jaostokin alkoi sitä harrastaa omissa nimissään. Tätä johtokunta ei kuitenkaan tuolloin sallinut.

Seuran oma tiedotuslehti Urheileva Tempaus aloitteli ilmestymistään jo vuonna 1972, sen jälkeen, kun kunta oli päättänyt ilmoittaa siinä. Se alkoi ilmestyä säännöllisesti vuodesta 1983 lähtien 1–2 kertaa vuodessa. Nelisivuisesta lehdestä se on paisunut yli 10-sivuiseksi runsaasti mainoksia, ilmoituksia, artikkeleita ja värikuvia sisältäväksi julkaisuksi.

Runsaita kilpailumatkoja varten oli hankittava oma auto. Kun siihen Tempauksella ei ollut varoja, niin Tyrnävän LC-klubi järjesti sitä varten haastekeräyksen vuonna 1982. Naistoimikunta tuli omana jaostona jälleen mukaan vuonna 1981. Se on ollut merkittävänä apuna rahankeruussa ja käytännön järjestelyissä, esimerkiksi pitämällä kioskia seuran järjestämissä tilaisuuksissa.

Eri liikkeet ovat tukeneet Tempauksen toimintaa; vuonna 2000 näitä yhteistyökumppaneita oli 57. 2000-luvun alussa yhteistyökumppaneilta on saatu huomattavin osa tuloista, ja pääsylipputulot ja muu myynti olivat seuraavina. Tanssitoiminnan tuotto oli vuosituhannen vaihtuessa keskimäärin yli 100 000 markkaa, naisjaoston työ (kioskit) yli 50 000 markkaa ja kunnan avustus 25 000–30 000 markkaa. Jos aikaisemmin talousjaosto ja johtokunta hankkivat rahat, jotka urheilutoiminta kulutti, niin jo 1990-luvulla annettiin jaostoille tehtäväksi hankkia niitä itsekin.

Kari Salmenhaara on toiminut Tempauksen puheenjohtajana vuodesta 1991. Hän aloitti työnsä Tempauksen talousjaostossa jo 1980-luvulla. Muista Tempauksen hyväksi toimineesta järjestöväestöstä mainittakoon seuran pitkäaikainen sihteeri Maija-Liisa Prokkola, joka valittiin vuoden 2000 talkoolaiseksi. Vuonna 1990 palkattiin väliaikainen työntekijä hoitamaan lehtiasioita, laskutusta ja mainosten myyntiä, päätoiminen vasta 2000. 1990-luvulla Tempauksen toiminta muutenkin laajeni ja monipuolistui. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että Tempaus alkoi muistuttaa pientä yritystä yli miljoonan markan budjetteineen.

Tyrnävän Valpas

”Sentit ja sekunnit eivät olleet tärkeimpiä vaan hyvä toveripiiri”, muisteli tyrnäväläinen Leino Karhu 1980-luvulla. Monille elämänaloille suuntautunut Tyrnävän Työväenyhdistys harrasti myös urheilutoimintaa, joka erosi omaksi Voimistelu- ja Urheiluseura Valppaaksi 8.3.1922. Sitä ennen oli kylkiäisenä toiminut Kataja-niminen urheiluseura. Valppaan toiminta keskittyi työväentalolle. Vieressä olevalle tontille seura kunnosti talkoovoimin vaatimattoman urheilukentän. Yleisurheilun lisäksi harrastettiin myös hiihtoa ja voimistelua.

Valpas rakensi oman toimitalon Ängeslevän Markkuun kylälle vuonna 1928. Koska se sijaitsi joen törmällä sillan vieressä, sitä kutsuttiin Sillankorvaksi. Sen rakentamiseen saatiin avustusta tyrnäväläiseltä nahkatehtailijalta Aaretti Salmenhaaralta. Erityisesti Valppaan voimistelujoukkue saavutti suosiota. Lapuanliikkeen toimesta Valppaan talo suljettiin vuonna 1930, ja omistajayhdistys lakkautettiin Limingan kihlakunnanoikeudessa kahta vuotta myöhemmin. Talo myytiin huutokaupassa Tyrnävän Työväenyhdistykselle vuonna 1933. Kun tämäkin yhdistys lakkautettiin samana vuonna, talo myytiin uudelleen.

Valppaan talon sulkemisen jälkeen Tyrnävän vasemmistolaiset perustivat vuonna 1931 uuden urheiluseuran, V. ja U. Seura Tyrnävän Voiman, joka jatkoi Valppaan toimintaa. Perustavassa kokouksessa oli läsnä 75 henkilöä. Sen johtavia voimia olivat Väinö Haavisto, Väinö Kanniainen, Hannes Kukkonen ja Perttu Ikonen. Voima järjesti kesällä 1931 useita jäsenten välisiä ja muita urheilukilpailuja sekä piti urheilukenttätalkoita. Voima yritti pysytellä erossa puoluepolitiikasta, johon sitä sosiaalidemokraattien puoluetoimikunta ja ammattiyhdistysliitto houkuttelivat, sillä mukanaolo politiikassa olisi johtokunnan mielestä vaarantanut seuran toiminnan.

Tyrnävän Voima aloitti sodan jälkeen toimintansa puheenjohtaja Armas Heikkisen ja sihteeri Veikko Nurmelan vetämänä. Se muutti nimensä jälleen Valppaaksi 21.7.1946 ja alkoi perätä takavarikoitua ja kadoksiin joutunutta omaisuuttaan. Toimintaa haittasi aluksi tilojen ja urheilukentän puute. Tilanne helpottui, kun huhtikuussa 1947 Tyrnävän Työväenyhdistys sai entisen talonsa takaisin ja Valppaan urheilijat saivat luvan käyttää Tempauksen kenttää. Oma kenttä oli suojeluskuntavuosina mennyt ratsastuskäytön vuoksi käyttökelvottomaksi. Valppaan jäsenmäärä kasvoi kahdessa vuodessa 50:stä 85:een. Siitä valtaosa oli miehiä. Johtokunta piti paljon kokouksia, vuonna 1947 peräti 31. Puheenjohtajina ovat myöhemmin toimineet mm. Kaarlo Salmi, Vieno Risteli, Asko Mäkelä ja Pentti Lassila.

Valpas jatkoi toimintaansa entisellä pohjalla järjestäen vuosittain yleisurheilu- ja hiihtokilpailuja, voimisteluharjoituksia sekä useita iltamia. Se perusti alaosastot Partaalle, Kedonperälle ja Ängeslevän Ylipäähän sekä pyrki yhteistyöhön Tyrnävän Tempauksen ja muissa kunnissa toimivien työväestön urheiluseurojen kanssa. Niin sanottuja maaotteluja sillä oli mm. Muhoksen Voiton kanssa. Paini ja pesäpallo tulivat mukaan vuonna 1948.

Vuoden 1948 jälkeen seuran kantavana voimana oli paikkakunnalle muuttanut Viljo Kuivala. Painiharrastus oli voimaperäistä vuosina 1949–1955, ja se jatkui aina vuoteen 1958 saakka. Valppaan pesäpallojoukkue voitti vuonna 1960 TUL:n suomensarjan pohjoislohkon mestaruuden, mikä aloitti lyhyen nousukauden seuran toiminnassa. Myöhemmin uusiksi lajeiksi tulivat jalkapallo ja pöytätennis, joka oli tuolloin harvinaista Pohjois-Suomessa. Valppaan tanssit työväentalolla olivat hyvin suosittuja 1950-ja 1960-luvulla.

Valppaan taloudellisten vaikeuksien takia ja monen urheilijan muutettua paikkakunnalta työpaikan takia Valppaan toiminta sammui hiljalleen. Vuonna 1976 Valpas piti herätyskokouksen ja päätti aloittaa urheilutoiminnan lentopallon, yleisurheilun, hiihdon, jalkapallon, painin sekä kuntoilun merkeissä. Vuonna 1981 Valppaalla oli kolme jalkapallojoukkuetta, joita tuki 15 lahjoittajaa, ja pesäpalloilijat nousivat TUL:n suomensarjaan. Seurassa oli noin 200 jäsentä.

Paini alkoi elpyä vuodesta 1986, kun muhoslainen maailmanmestari Tapio Sipilä kävi jakamassa oppia. Vuonna 1991 painija Antti Ollila saavutti TUL:n mestaruuden, mikä urheilusaavutuksena oli ensimmäinen Valppaan historiassa. Kun työväentalo muutettiin ravintola Sepäntuvaksi vuonna 1985, se osaltaan rajoitti Valppaan urheilutoimintaa, joka siitä lähtien väheni.