Kulttuuriharrastuksia ennen nuorisoseuroja

Taideharrastukset ja yhdistystoiminta virisivät Suomen maaseudulla kansallisen heräämisen ja yhteiskunnallisen kehityksen vaikutuksesta. Ne tempasivat mukaansa ensin sivistyneistön ja sitten muita kansankerroksia. Maaseudulla monen kulttuuriharrastuksen alkuunpanijana voi pitää kansakoulua, sillä se toi pitäjiin oppineita, taiteellisesti lahjakkaita ja kansansivistyksestä kiinnostuneita henkilöitä.

Innostava merkitys oli myös ulkoapäin tulleilla esikuvilla. Henkilökohtaisten kontaktien ohella tietoa saatiin sanomalehdistä, jotka autonomian aikana olivat kansan sivistämisen asialla. Vuosina 1860–1890 kymmenkunta tyrnäväläistä kirjoitti nimimerkillä pitäjäkatsauksia, ja he jopa väittelivät keskenään lehden palstoilla.

Omaehtoinen kulttuurityö alkoi Tyrnävän lauluseurasta, josta on mainintoja sanomalehdissä vuodelta 1877. Tuolloin kuoron johtajana oli lukuvuoden 1877–1878 Tyrnävällä toiminut kansakoulunopettaja Gabriel Lassila. Hän toi kirkkoon adventtina 1877 koulun urkuharmonin, jolla säestettiin virsiä, ja kuoro esitti neliäänisesti Hoosiannan, mistä Kaiku-lehti antoi kiitosta. Seuraavan vuoden tammikuussa järjestettiin Ängeslevällä Alasiiran talossa iltahuvit Punaisen Ristin hyväksi. Lauluseura, 8 miestä ja 8 naista, esitti kaikkiaan 16 laulua. Nimimerkki Syrjäinen ihasteli kuoron edistymistä, erityisesti äänien yhteen sointua. Samassa tilaisuudessa, Kaiku-lehden mukaan ensimmäisen kerran tässä kylässä, nähtiin myös näytelmä, A. Kiven Kihlaus. Nimimerkki kuvaili tilaisuuden yleisöä ja järjestelyjä näin:

”Wäkeä lienee näissä huweissa ollut joukko kolmatta sataa henkeä, koska paljastaan ovirahalla, joka teki 1mk mieheltä ja 50 p vaimonpuolelta, saatiin kokoon päälle 200 markan. Vapaaehtoisilla lisäyksillä saatiin tämä summa sitten kasvamaan 260 markaksi, joka kaikki jäi puhtaaksi voitoksi, koska isäntä Siira oli hyväntahtoisesti antanut huoneensa ilmaiseksi ja Ängeslevän nuoret miehet maksoivat kaikki muut kustannukset ja vieläpä osoittivat vieraanvaraisuutta virvoituksilla, joita ei tässä tilassa ollut rahan edestä saatavina ollenkaan.

Erinomaisen hauskaa oli nähdä miten siististi ja kauniisti kaikki näissä kaikin puolin onnistuneissa pidoissa kävi. Waikka ahdinko varsinkin alussa oli suuri ja tanssi kesti lähemmän klo 6 aamulla, ei voinut huomata vähintäkään epäjärjestystä tahi epäsointua. Näytelmän esittäminen, joka niin kuin kuulimme, oli ensimmäinen yritys laatuaan tässä kylässä, onnistui niin hyvin, että emme woi muuta kuin lausua sen hartaan toivomuksen, että semmoisia useammin pantaisiin toimeen. Ei yksikään näytelmän jäsenistä esittänyt osaansa ulkoläksyn tapaan vaan kaikki aivan luonnollisesti.”

Samana vuonna 1878 esitettiin Antti Matinollin (s. 1903) mukaan Tervon talossa tyrnäväläisen J. Kaakisen tekemä näytelmä ”Nuori rakkaus”.

Opettaja Gabriel Lassila oli niin pidetty kuorolaisten keskuudessa, että nämä lahjoittivat hänelle hopeisen ankkurikellon vitjoineen. Lassilan lähdettyä pois Tyrnävältä ”kuuluisa lauluseura” jatkoi toimintaansa ja esiintyi vuonna 1879 Suomen ensimmäisessä hiihtokilpailussa sekä kilpailupaikalla että sisätiloissa. Maanviljelijäväestön kokouksessa samana vuonna esitettiin myös seuranäytelmiä. Iltahuveja tiedetään pidetyn ainakin kuudessa talossa, lähinnä Ängeslevällä. Myöhemmin muut opettajat jatkoivat kuorotoimintaa, varmaan hyvällä menestyksellä, sillä kuoron harjoitustilaisuuksiin koululle tuli luokan täydeltä ulkopuolisia henkilöitä, joiden sotkuja opettaja joutui siivoamaan. Tästä oli laajaa polemiikkia lehdissä. Niissä opettajaa surkuteltiin, mutta joukossa oli myös häntä moittivia kirjoituksia. Oulun Lehti tiesi kertoa vuonna 1881, että lauluseuraa ei enää ole, sillä ei haluttu häiritä opettajaa. Samana vuonna järjestettiin römppäviikolla juhlat, joissa oli kuulemma vähän ”köyhiä ja kipeitä”.

Alkaneet taideharrastukset johtivat torvisoittokunnan perustamiseen vuonna 1885. Soittokunta osti Erfurtista kuusi torvea, jotka olivat samanlaiset kuin mitä oli Oulun pataljoonan soittokunnalla. Ne maksoivat niin paljon, että jouduttiin pitämään monet iltahuvit torvikassan hyväksi. Tilaisuuksiin tuli paljon väkeä, varsinkin Tyrnävän ulkopuolelta, mistä sanomalehtien nimimerkit saivat aiheen paheksua kuntalaisten vähäistä osallistumista.

Pohjois-Pohjanmaan vanhin nuorisoseura

Maamme ensimmäinen nuorisoseura perustettiin vuonna 1881 Kauhavalla. Kuten edellä on kerrottu, Tyrnävälläkin oli tuohon aikaan alkuvuosien nuorisoseuroille tyypillistä toimintaa: kuorolaulua ja näytelmäesityksiä jo 1870-luvun lopulla sekä lehtitietojen perusteella ainakin kiinnostusta luentotilaisuuksien pitämiseen ja lausuntaan vuonna 1880.

Torvisoittokunta ja siitä aiheutunut tilaisuuksien järjestämistarve velkojen maksamiseksi lisäsivät aktiivisuutta, ehkä myös käytöshäiriöiden poistaminen iltahuveissa, joista on kerrottu toisaalla. Maaperä oli kypsä monipuolisen sivistysjärjestön perustamiseen. Tarvittiin henkilö joka toteutti sen.

Vuonna 1886 Kaiku-lehdessä kerrottiin, että Tyrnävällä eli aikomuksia omasta nuorisoseurasta. Suunnitelma oli mahtava: nuorisoseuralla tuli olla haaraosasto jokaisessa seurakunnassa. Tavoitteena oli itse asiassa Oulun seudun nuorisoseuran perustaminen. Omasta nuorisoseurasta nimimerkki Toivo ideoi näin:

”Me täällä Tyrnävällä elämme sitä oikeaa sivistyksen ja kansallisuuden elämää. Meillä on kirkossamme urut, joiden suloääniä kuuntelemassa voimme joka sunnuntai käydä, sitten meillä on torvisoittokunta, joka soittelee iltain kuluksi kauniita laulujaan. Mitäs meillä on vielä täällä meidän Tyrnävällä? Perustetaan nuorisoseura, joka myös mahtaa olla oikein lystiä… ”

Vireä torvisoittokuntatoimikunta järjesti vuonna 1887 ohjelmallisia iltahuveja, joissa se ja paikkakunnan näyttelijät esiintyivät. Vastaavanalaiset iltahuvit järjestettiin Tyrnävän Ylitalossa nuorisoseuran ja torvikassan hyväksi 15.4.1888. Tuolloin ilmeisesti Tyrnävän nuorisoseura oli jo olemassa. Sen perustaminen oli kuitenkin tapahtunut niin huomaamattomasti, että siitä oli kirjoitettu Kaiku-lehdessä vain 2,5 riviä. Opettaja Lantto mainittiin siinä perustajaksi.

Tyrnävän nuorisoseura järjesti heinäkuussa 1888 kansanjuhlan Toppisen talon lähellä. Seuran toiminnasta kertoi nimimerkki V-ö S. myöhemmin näin:

”Seuralla oli omat säännöt, kokouksia pidettiin säännöllisesti, joissa ohjelmassa oli puheita, runoja ja kertomuksia sekä käsin kirjoitettu sanomalehti ”Topi”. Jokaisessa seuran kokouksessa myöskin keskusteltiin. Talvisin pidettiin näytelmä-iltamia ja kesäisin kansanjuhlia Toppisen ”Nälkävainiossa”.

Nuorisoseura lakkasi kuitenkin toimimasta, kun I. F. Lantto muutti Tyrnävältä vuonna 1890. Ilmeisesti sen johto oli liiaksi yhden miehen varassa. Tällä nuorisoseuralla on kuitenkin kunnia olla Pohjois-Pohjanmaan ensimmäinen nuorisoseura.

Tyrnävän vanhempi ja nuorempi nuorisoseura

Tyrnävän nuorisoseuratyö alkoi uudelleen vuonna 1894 Ängeslevän kylässä. Perustamispuuhassa olivat mukana mm. Matinollin veljekset, opettaja Antti Paasonen, H. Markus, J. Tervo ja P. Siira. Tämäkin seura käytti nimeä Tyrnävän Nuorisoseura. Seuralla ei ollut omaa kokoontumistilaa, mistä syystä sen tilaisuuksia pidettiin eri taloissa.

Aikaisemmin perustettu torvisoittokunta toimi tämän jälkeen uuden nuorisoseuran nimissä. Seura järjesti keskustelutilaisuuksia sivistyselämän ja käytännöllisen elämän eri kysymyksistä ja toimitti seuralehteä nimeltä Weikko. Ensimmäiset nuorisoseurojen seuralehdet olivat käsin kirjoitettuja. Niitä luettiin iltamissa ja lehden sisällöstä keskusteltiin, mistä syystä yhteiskunnallisesti valveutuneita ihmisiä tuli paikalle. Lehdissä oli paljon myös huvittavia juttuja. Monissa nuorisoseuroja käsittelevissä historiateoksissa on mainittu, että ensimmäisiä seuralehtiä ei ole säilynyt. Kun Tyrnävän Seurojentalon vintiltä löytyi Weikko-lehtiä vuosilta 1895–1902, niiden yksi aihepiiri voinee antaa osaselityksen siihen, miksi näin on voinut käydä.

Helmikuun manifestin 1899 jälkeen käsiteltiin Weikossa Suomen asemaa ja huolien täyttämää tulevaisuutta. Kirjoittajan mielestä hengen aseet ovat parhaimpia käynnissä olleessa oikeustaistelussa. Mukana oli myös USA:han muuttaneen siirtolaisen lähettämiä otteita sikäläisistä lehdistä, joissa ankarin sanoin moitittiin kenraalikuvernööri Bobrikovia. Siirtolainen lisäsi omana kommenttinaan, etteivät tämänkaltaiset kirjoitukset läpäise Suomen sensuuria eivätkä lehtien toimituksia. Tästä syystä on käännyttävä yksityisten henkilöiden puoleen.Ei siis ihme, jos sortokauden 1899–1917 aikana nuorisoseuralehtiä piiloteltiin, ehkä myös Weikkoa Tyrnävällä. Toisaalta samana vuonna eräs toinen kirjoittaja paheksui Weikossa sitä, että iltamia oli ruvettu pitämään ammunnan harjoitushetkinä sotataidon nostamiseksi. Nuorisoseurat olivat tunnetusti isänmaallisen kasvatustyön takia viranomaisten silmätikkuna. Esimerkiksi iltamissa ei saanut pitää puheita.

Muuten Tyrnävän nuorisoseura sai kiitosta sen takia, että sillä oli vanhempien kannatusta ja että se oli saanut aikaan huomattavan muutoksen nuorison elämässä ja harrastuksissa. Weikossa vuonna 1895 eräs nimimerkki kehui nuorisoseuraa siitä, että iltamissa tanssiminen oli kielletty, koska tanssimisella ei ole sivistävää vaikutusta eikä se tee hyvää terveydellekään. Tanssiminen olikin ollut monelle kauhistus jo vuosikymmeniä aikaisemmin.

Nuorisoseura halusi rakentaa oman toimitalon, mutta sen sijainnista tuli riita ängesleväläisten ja kirkonkyläläisten välille. Enemmistönsä turvin ensin mainitut rakensivat talon, Koivulan, Ängeslevälle vuonna 1898. Toimitalon sijoituskysymys jakoi seuran kahtia jo vuonna 1895. Kirkonkylän nuoret halusivat seuratalon omalle alueelleen ja lähettivät ängesleväläisille kirjeen, jossa he ilmoittivat, etteivät he astu jalallaan kylien välillä virtaavan Kiviojan yli. Ängeslevän koulun opettaja Antti Paasonen kehotti Weikko-lehdessä heitä siinä tapauksessa istumaan Kiviojaan ja ottamaan asenteissa liikkeen, jota voimisteluharjoituksissa kutsutaan kokokäännökseksi.

Kirkonkyläläiset perustivat oman seuran vuonna 1896, ja niin oli Tyrnävällä kaksi samannimistä nuorisoseuraa. Ängeslevällä perustettua seuraa kutsuttiin vanhemmaksi ja kirkonkylän seuraa nuoremmaksi. Nuoremman seuran perustajina olivat mm. Pekka ja Jaakko Siira sekä opettaja Juho Ylitalo. Joukossa oli jopa samoja henkilöitä, jotka olivat olleet perustamassa Ängeslevän seuraa vuonna 1894.

Nuoremman nuorisoseuran toiminta oli aluksi virkeää. Se rakensi oman toimitalon, Väinölän, vuonna 1902. Nämä kaksi seuraa toimivat sikäli hyvässä yhteisymmärryksessä, etteivät ne järjestäneet päällekkäisiä tilaisuuksia. Tyrnävän nuoriso kävi molemmissa, ja usea virkeä nuorisoseuralainen toimi molemmissa seuroissa. Vuonna 1905 kummankin seuran jäsenmäärä oli lähes yhtä suuri, noin 95. Kuitenkin jo tuohon aikaan kirkonkylän seuralla oli vilkkaampaa toimintaa.

Kirkonkylän nuorisoseuran toiminta oli aluksi aatteellista ja itsekasvatukseen pyrkivää. Silläkin oli oma lehti, Siru, jossa oli toisinaan kriittisiä arvioita työväenliikkeestä. Myöhemmin toiminta jäi muutaman johtohenkilön varaan, ja se rajoittui iltamiin ja urheiluun. Niinpä seuraa moitittiin Alku-lehdessä 1906 veltostumisesta, taantumisesta ja ahdasmielisyydestä.

Tässä yhteydessä on syytä mainita, että aikalaisten arvioinnit nuorisoseuroista olivat hyvin kirjavia. Se saattoi johtua seuratoiminnan nopeasta vaihtelusta aaltoliikkeen tavoin. Toisaalta moitteilla pyrittiin vaikuttamaan toiminnan vilkastumiseen. Vuonna 1912 toimintakertomuksen mukaan kirkonkylän seura toimi suotuisissa oloissa, säännöllisesti ja vilkkaasti, mutta jo seuraavana vuonna sihteeri kirjoitti, että nuoriso tahtoo esiintyä enemmän huvin kuin aatteen vuoksi. Vuonna 1912 seuran jäseninä oli 38 miestä ja 35 naista. Sillä oli laulukunta (18 jäsentä), soittokunta, voimistelu- ja urheiluosasto (20 jäsentä), ja se järjesti juhlia (18 iltamaa ja 7 näytelmää). Seuralehti ilmestyi viisi kertaa. Seuran kirjastossa oli 60 nidettä.

Ängeslevän Ylikylässä toimi niin sanottuna haarapiirinä oma nuorisoseura. Sen iltamien pöytäkirjoista on jäänyt pieni vihko, joka kattaa vuodet 1904–1907. Pöytäkirjojen perusteella voi päätellä, että sillä oli erittäin hyvä organisaatio. Seura piti iltamiaan eri taloissa, enimmäkseen Keeterissä, jonka talonväen kanssa sillä oli tarkka sopimus talon käytöstä ja iltamaväen käyttäytymisestä.

”Seuran iltamia saa pitää korkeintaan kaksi kertaa kuussa … Ravintola hommaan saa käyttää talon astioita, josta on suoritettava kohtuullinen maksu, samoin maksu puista, kahvemaidosta ja valosta. Sitten yleisenä toivomuksena on talon vajeita, että käytös olis siivoa ja raitista ja kaikki toimi lakkais viimmeistään kello yksi yöllä”.

Iltamissa tai iltakursseilla valittiin aina seuraavan tilaisuuden vetäjät omasta keskuudesta. Näitä olivat vuorotellen puheenpitäjä, esitelmänpitäjä, runonlausuja, kertomuksen lukija, emäntä ja isäntä. Myös seuralehti Pyrintö luettiin tilaisuudessa. Toimintaan kuuluivat myös kesäjuhlat ja kävelyretket. Hajanaisia mainintoja on myös Tyrnävän Ylikylän seuratoiminnasta.

Yhdeksi nuorisoseuraksi

Tyrnävän nuorisoseurojen yhdistymisajatus alkoi voimistua, kun samat henkilöt toimivat molemmissa ja uudet harrastukset kunnassa hajottivat voimia. Yhdistymiseen tähtäävä kirjoitus oli Weikko-lehdessä jo vuonna 1910. Se toteutui siten, että Ängeslevän nuorisoseuran jäsenistö alkoi vähetä ja toiminta jäi muutamien tanssihaluisten varaan. Vuonna 1916 sen vanhemmat vakinaiset jäsenet luovuttivat toimitalonsa rukoushuoneyhdistykselle.

Nuorempi seura ilmeisesti piristyi tämän jälkeen, ja se rekisteröitiin uudelleen nimellä Tyrnävän Nuorisoseura. Vuonna 1917 sillä oli mieskuoro ja soittokunta. Toimintaan osallistui loma-aikoina muutama ylioppilastutkinnon suorittanut nuorikin. Vuonna 1919 seurassa oli 91 miestä ja 69 naista, kokouksia oli 16 ja kirjastossa oli 80 kirjaa. Myös urheilua harrastettiin: esimerkiksi yleisurheilu- ja hiihtokilpailuja järjestettiin useana vuotena. Tuohon aikaan nuorisoseurojen urheilutoiminta alkoi muodostua ”valtakunnaksi valtakunnassa”. Ristiriidasta selviydyttiin, kun nuorisoseuran urheiluaktiivit perustivat oman seuran, Tyrnävän Tempauksen, johon liittyi heti 35 jäsentä. Silti nuorisoseura jatkoi omaa urheilutoimintaa, sillä se piti urheilua henkisten kasvatusihanteiden täydentäjänä. Muuten seura jatkoi toimintaansa entisissä merkeissä (näytelmä, laulukuoro, kirjasto). 1920-luvun lopulla toimintaan kuuluivat myös raittiustilaisuudet, äitienpäivät ja seuralehti Siru.

Pulakauden ja lapuanliikkeen aikoihin 1930-luvun alussa tuli seuralle vaikeuksia. Sihteeri ilmoitti, että nuorisoseuratyö ei saa enää kannatusta ja vaikeutena ovat monet muut seurat. Ilmeisesti muilla yhdistyksillä, erityisesti suojeluskunnalla ja urheiluseuralla, oli enemmän vetovoimaa. Seuran jäsenmäärä oli jo 1920-luvulla laskenut 50:n paikkeille.

Sihteeri Helka Matinolli (myöhemmin Turunen) tilitti tunnelmiaan vuoden 1931–32 vapaamuotoisesti kirjoitetussa toimintakertomuksessa:

”Velvollisuudentunne näyttää kokonaan kadonneen. Kun ohjelmanumero jollekin määrätään suoritettavaksi, niin siihen osataan keksiä syitä monenlaisia ettei tarvitsisi sitä suorittaa … nuorisoseuratoiminnalle ei panna enää mitään arvoa”.

Kuitenkin mainittuna toimintakautena seura järjesti esimerkiksi 20 huvi-iltamaa ja neljä näytelmäesitystä. Yhteistyötä oli lottien, suojeluskunnan ja Tempauksen kanssa. Laulukuoro nimeltä Sävel toimi myös. Väinölässä kävi muita seuroja vierailulla, ja sen kirjastossa oli yli 200 kirjaa. Sihteerin kritiikki ei siis vaikuta oikeutetulta seuran muihin toimintavuosiin verrattuna. Tuolloin johdossa olivat Jaakko Markkula ja Antti Matinolli.

Sotavuosien aikana nuorisoseura järjesti muutamia tilaisuuksia, mutta esimerkiksi toimintakertomusta ja tilinpäätöstä ei esitetty vasta kuin joulukuussa 1944. Sodan jälkeen seuratoiminta jälleen piristyi, vaikka itsekritiikissä sitä moitittiin laimeaksi. Jäsenmäärä nousi heti 170:een mutta laski 90:een 1940-luvun loppuun tultaessa, mikä ei kuitenkaan merkinnyt seuran lamaantumista. Seuraan kuului 20 hengen näytelmäosasto ja 30 hengen laulukuoro. Urheilukilpailuja järjestettiin edelleen lajeina kolmiottelu, pesäpallo ja 1 500 metrin juoksu.

Opettaja Into Aaltonen veti ja ohjasi usean vuoden ajan laulukuoroa ja soittokuntaa. Voi syystä sanoa, että Tyrnävän musiikkielämä oli pitkään hänen harteillaan. Into Aaltonen oli erinomainen kuoronjohtaja, jota on muisteltu kaiholla. Hän osasi sopivasti vaatia kuorolta ponnistuksia ja valita monipuolista ohjelmistoa. Niinpä kuoro oli hänen aikanaan hyvin korkeatasoinen. Kuoro esiintyi nuorisoseurojen suvipäivillä vuonna 1946. Into Aaltonen johti myös Tyrnävän mieskuoroa ja yritti elvyttää torvisoittokuntaa, mutta siinä hän ei onnistunut.

Näytelmätoiminta oli resurssipulan takia paljolti yhteistä Tempauksen kanssa, ja Tyrnävän Osuusmeijeri avusti sitä. Näytelmiä käytiin esittämässä myös muiden kuntien alueella. Toimintavuonna 1945–1946 esitettiin 15 näytelmää. Nuorisoseuran näytelmätoiminnasta kehittyi erillinen Tyrnävän Näyttämö, jonka toiminta jäi lyhytikäiseksi. Ohjaajina toimivat mm. Armas Wilander 1940-luvun lopulla ja Rauha Viio hänen jälkeensä.

Toimintaa yritettiin vauhdittaa nuorisoseurapiirin iltakursseilla ja seuralehti Tuijun avulla. Kansantanhujoukkue saatiin 1948–1949. 1950-luvun alussa järjestettiin opintopiirejä Kolmikannassa ja Ängeslevällä. Tyrnävällä vuonna 1951 pidettyjen nuorisoseurapiirin talvipäivien innoittamana seuran jäsenmäärä nousi 99:stä 263:een. Tuolloin toimi viisi alaosastoa, ja uusina toimintamuotoina olivat nais- ja miesvoimistelu. Talvipäivillä esiintyivät seuran laulukuoro, näyttelijät, kansantanssijat ja voimistelijat. Aktiivinen toiminta jatkui, vaikka jäsenmäärä vaihteli; se nousi kuitenkin vuosikymmenen loppuun mennessä yli sadan.

Eeva-Liisa Korkala (myöhemmin Honkakoski) oli 1950-ja 1960-luvulla myös tunnettu lausuja ja puhuja. Vuonna 1960 hän voitti Suomen Nuorison Liiton puhemestaruuden B-sarjassa. Merkittäviä esiintyjiä olivat myös Anna-Liisa Markus (Korhonen) ja Seija Haarala, josta tuli ammattinäyttelijä. Äidinkielen opettaja Kaija Tuominen toimi ohjaajana. Nuorisoseuran pitkäaikaisena vetäjänä toimi myöhemmin Martti Lithovius.

Kun toimitalo Väinölä alkoi rappeutua eikä seuralla ollut varoja sen kunnostamiseen, se myytiin huutokaupalla vuonna 1952. Suurimman tarjouksen teki Lakeuden metsänhoitoyhdistys.

Tyrnävän nuorisoseurakin käytti jo 1940-luvulla rakennettua valistustaloa. Vuosina 1957–1961 seitsemän tyrnäväläistä yhdistystä, Tyrnävän nuorisoseura niiden mukana, perusti seurojentaloyhdistyksen, joka rakensi yhteiseksi kokoontumistilakseen Seurojentalon keskelle kirkonkylää. Nuorisoseura osallistui vielä jonkin aikaa nuorisoseurapiirin yhteisiin tapahtumiin. Toiminta alkoi kuitenkin hiipua. Seuraa lähellä olleet henkilöt ovat pitäneet syynä henkisten harrastusten vähyyttä ja nuorten muuttoa pois kunnasta. Jäsenmäärä laski 40:een, ja toimintakertomusten lähettäminen keskusseuraan loppui. Vuosilta 1964–1982 ei ole pöytäkirjojakaan. Puheenjohtaja Martti Lithovius yritti saada nuoriseuraan uusia voimia, mutta ei onnistunut siinä. Viimeinen elvytysyritys tehtiin muutaman nuoren voimin vuonna 1982, jolloin yritettiin käynnistää kansantanhu- ja elokuvatoimintaa, eli aloja, joita muut yhteisöt eivät tuolloin harrastaneet. Se epäonnistui kannatuksen vähäisyyden takia. Viimeinen pöytäkirjamerkintä tehtiin kaksi vuotta myöhemmin.

Suutarinkylän nuorisoseura

Suutarinkylän nuoriseura perustettiin 9.5.1920. Oma talo, Veikkola, seuralla oli jo seuraavana vuonna. Jäseninä oli aluksi 19 ja vuonna 1929 jo 33. Pieni seura kaukana kirkonkylästä ei voinut harjoittaa kovin monipuolista toimintaa. Sitä kuitenkin oli, vuosittain jopa parikymmentä perheiltamaa, muutama näytelmäesitys sekä hiihto- ja urheilukilpailut; alkuvuosina oli myös 25 kirjan kirjasto ja toisinaan toimitettiin myös seuralehteä. Piiriliitolle lähetetyssä toimintakertomuksessa todettiin vaikeuksina väen vähyys ja innostuksen ja oppineitten johtajien puute. Tosin kylän opettaja saatiin mukaan jo vuonna 1926.

1930-luvun alussa esitettiin kuusi näytelmää ja järjestettiin äitienpäivät. ”Nuorisotyöneuvoja saisi useammin tulla seurallemme”, kirjoitti sihteeri vuonna 1931. Toimintavuonna 1935–1936 seura järjesti 25 maksullista tilaisuutta. Sodan jälkeen toiminta jatkui entisissä merkeissä mutta hiipuvana. Uutta oli toimitalon vuokraaminen ulkopuolisten järjestämiä tilaisuuksia kuten elokuvaesityksiä varten jopa yli 10 kertaa vuodessa. Seuran jäsenmäärä laski 1950-luvulla alle 20:een. Suutarinkylän nuorisoseura korjasi toimitaloaan 1947, mutta se oli pian huonokuntoinen, mistä syystä toivottiin avustusta. Seurataloa vuokrattiin edelleen; kuitenkin omaa näytelmätoimintaa ja raittiustyötä oli jonkin verran. 1960-luvun alussa, jolloin seurassa oli noin 30 jäsentä, purettiin vanha rakennus ja ruvettiin suunnittelemaan uutta. Rakennustarvikkeita ostettiin 100 000 markalla, mutta rakentaminen jäi. Seura pysyi kuitenkin hengissä aina vuoteen 1968 saakka. Johtavissa tehtävissä ovat toimineet Otto Ylisuutari, Leino Väliheikki, Olli Ylisuutari, Saimi Alasuutari ja Antti Konola.

Lähdeluettelo

Teksti on julkaistu aiemmin teoksessa Merestä noussut maa: Tyrnävä 1800–2000. Tyrnävän kunta, 2005.