Seuraava lyhyt historiikki on aiemmin julkaisematon, ja se julkaistaan tässä sellaisenaan. Teksti on kirjoitettu 1950-luvun alussa; käsikirjoitus kuuluu Taivalkosken kunnankirjaston kotiseutukokoelmaan. (Katso myös Taivalkosken pitäjän historiikki.)

Tiedot on kirjoittanut muistiin toimitusjohtaja Heikki Johannes Taivalvaara, s. 31.10.1884, k. 3.2.1952.

Tiedot lahjoitti PPO:n kotiseuturetken käyttöön Maija Loviisa Taivalvaara, s. 29.12.1892.

Aikaisemmin koko seurakuntamme alue on kuulunut ”Yli-Kurenkylä”-nimisenä kylänä Pudasjärven seurakuntaan.

Vuotena 1842 on siitä muodostettu Pudasjärven rukoushuonekunta. Kappeliseurakunnaksi on se muodostettu vuotena 1858. Täysin itsenäiseksi Taivalkosken seurakunnaksi se on tullut vuotena 1879.

Kirkkorakennukset

[Kuva: Taivalkosken ensimmäinen kirkko]
Taivalkosken kirkko rakennettiin ensin Jokijärvelle ja siirrettiin sitten Taivalkoskelle. Kuva vuodelta 1925. Taivalkosken kunnan kuva-arkisto.

Rukoushuone Jokijärven kirkkokummulla (nykyisin kansakoulu samalla paikalla), vuosina 1842–1851 kappeli, samalla kummulla, uudesta rakennettuna ristikirkon muotoon, puusta, valmistunut 1858 ja oli käytössä sillä paikalla vuoteen 1878.

Nykyisellä paikalla, Taivalkosken kylän kirkkorakennuksena oli sama puusta rakennettu kappeli, kirkko tuotu vuosina 1878–1879. Uusittuna siirron jälkeen (aikana) rakennettiin kirkon päälle kellotapuli (kellokupoli), jossa oli tarkoitus kellojen asemasta käyttää triangelia, jota vähän aikaa käytettykin, mutta pian on saatu tilalle kello. Siirron jälkeen, uudella paikallaan, oli kirkko laudoitettu ja maalattu erittäin hyvin valkoiseksi ja nurkka- ja ikkunanvierilaudat vaaleanruskeiksi, joten se oli hyvin kaunis temppeli kauniissa maastossa joen ympäröimänä. Tämä vanha kirkko paloi heinäkuussa 27. päivänä 1925 salaman sytyttämänä.

[Kuva: Taivalkosken toinen kirkko]
Taivalkosken uusi kirkko, joka valmistui v. 1933. Taivalkosken kunnan kuva-arkisto.

Tämän jälkeen seura­kunta joutui ole­maan 8 vuotta ilman kirk­koa. Tällä välin kah­dek­san vuoden aikana, kirkolliset toimitukset suoritettiin lukkarin virkatalon pirtissä. Uusi suorakaiteen muotoiseksi rakennettu kirkko, arkkitehti Kallion piirustusten mukaan valmistui v. 1933 ja on pyhitetty tarkoitukseensa elokuun 20. päivänä v. 1933.

Taivalkoskelle siirretyn kirkon perustusten tekijä ei ole tiedossamme, mutta siirron aikana on rakennelmaa jonkin verran muutettu arkkitehti F. W. Lüchoun muutospiirroksen mukaisesti.

Riitaisuudet kirkon siirtämisestä ovat kestäneet useampia vuosia. Vanhojen kertomusten mukaan taistelu on ollut erittäin kiivasta. Siirtoasiaa tuntuu johdetun nykyisestä kirkonkylästä ja voimakkaina tukijoina ovat olleet Jokikylä, Kynsiperänkylä, Loukusan- ja Jurmunkylät, yksistään silloin pitäjän suunnista, Jokijärven kylää vastaan, sillä Kurtin- ja Metsäkylät tuntuu ottaneen puolueettoman asenteen riitaan. Siirto-asiaa koskevia juttuja kansan suussa on kierrellyt nykypäiviin asti, Kansan runouskin löytyi sivussa tuon riidan yhteydessä, josta näytteeksi merkittäköön seuraava runonpätkä:

Huusi Huttu,
soitti Soronen,
Kenkku Keskisimonen,
kitisiä Kankkulainen,
vieläpä juluma Juusolainenkin
minun kirkko, minun kirkko,
se seisoo kun Jyrinpäivä.

Muut seurakunnan rakennukset

Pappilat

Jokijärvellä ei ollut omaa pappilaa vielä rakennettu kirkkoriidan alkaessa, rakennustarpeet oli kyllä hankittu paikoilleen. Papit asuivat Romppaisen talosta vuokratussa, kaksi huonetta käsittävässä erillisessä rakennuksessa. Talon jouduttua poliisi K. A. Nevalan omistukseen, teki rakennuksesta tallin ja varastohuoneen.

Taivalkoskella oleva Pesiön tila kaikkine rakennuksineen on ostettu seurakunnalle, kirkon siirron aikana pappilaksi. Papin asuntona aluksi on ollut vanha talo, joka sijainnut Pesiönvaaran länsirinteellä lähellä Iijoen rantaa. Samalla on ryhdytty rakentamaan uutta pappilaa ylempänä olevalle vaaralle (nyk. kunnalliskodin paikalle), joka on valmistunut v. 1881. Vuotena 1920 kunta oli pakoitettu hankkimaan kunnalliskodin ja kun kylän läheisyydessä ei ollut muuta sopivaa maatilaa, niin se joutui ostamaan puolet Pesiön tilasta ja kokonaan pappilan kartanon, joka seurakunnan jatkuvaan käyttöön olikin liian etäällä kylän keskustasta. Sen jälkeen 13 vuoden ajan papit asuivat vuokrahuoneissa kunnes vuonna 1933 valmistui uusi pappila Antti J. Bullerilta ostetulle Virtalan paikalle, joka onkin kylän kaunein ja samalla keskeinen paikka.

Kanttorien (lukkarien) asuintalot

Seurakunnan puolesta Jokijärvellä ei ollut asuntoa. Heti kirkon siirron tapahduttua, seurakunta ja kunta rakentivat yhteisen talon kirkonmäelle, sen itäiselle rinteelle noin 80 metrin etäisyyteen kirkosta. Siinä oli asuntona neljä huonetta ja iso pirtti (tupa) seurakunnan ja kunnan kokousten pitoa varten. Tämä lukkarinvirkatalo paloi perustuksiaan myöten kesäkuulla v. 1909. Sen jälkeen kanttorit asuivat vuokrahuoneissa 30 vuoden ajan. Seurakunnan rakentama uusi kanttorien asuintalo valmistui v. 1949 kirkonmaalle Taivalkosken puoleiselle mäelle Iijoen rannalle.

Seurakunnan papisto

  • Pudasjärven papiston apulainen ja katekeetta J. P. Lithovius 1844–1850
  • papiston apulainen ja katekeetta Johan Bäckvall vuosina 1850–1857
  • papiston apulainen ja katekeetta Nils Fellman vuosina 1858–1860
  • väliajansaarnaaja O. A. Wäklin vuosina 1860–1861
  • väliajansaarnaaja J. I. Stanberg vuosina 1861–1868
  • kirkkoherra R. W. Montin vuosina 1860–1877
  • kirkkoherra Karl Hällfors vuosina 1877–1878
  • hänen apulaisensa Taivalkosken kirkonkylässä pastori G. E. Nyman vuosina 1878–1889
  • kirkkoherra J. Barkman vuosina 1890–1909
  • pastori Yrjö Kortekangas vuosina 1909–1912
  • kirkkoherra Juho Kiviharju 1912–1913
  • pastori Veli Eeti Laitinen vuosina 1913–1914
  • kirkkoherra Juho Teräsvaara vuosina 1914–1925
  • kirkkoherra Sakari Matinlassi vuosina 1925–1933
  • kirkkoherra Aatto A. Koivisto vuosina 1933–1948
  • pastori Johannes Lautsila vuosina 1948–1949
  • kirkkoherra Antti A. Koukkari vuosina 1949–1954
[Kuva: Pastori Yrjö Kortekangas]
Pastori Yrjö Kortekangas 1909–1912.
[Kuva: Kirkkoherra Sakari Matinlassi]
Kirkkoherra Sakari Matinlassi 1925–1933.
[Kuva: Kirkkoherra Johannes Lautsila]
Kirkkoherra Johannes Lautsila 1948–1949.

Kanttorit (lukkarit)

  • veisaaja Olli Väisänen (Pekka Hiltunen) Jokijärvellä 1858–1877
  • veisaaja Eljas Partanen Taivalkoskella vuosina 1890–1919
  • veisaaja Heikki Partanen vuosina 1919–1923
  • kanttori Toivo Tuppurainen vuosina 1923–1926
  • kanttori Artturi Niskanen vuosina 1926–1929
  • väliaikaiset M. Partanen, Vaalamo ja K. Jakkila vuosina 1929–1937
  • kanttori Matti Kaasalainen vuosina 1938–1947
  • kanttori Roope Makkonen vuosina 1947–
[Kuva: Veisaaja Eljas Partanen]
Veisaaja Eljas Partanen 1890–1919.
[Kuva: Veisaaja Heikki Partanen]
Veisaaja Heikki Partanen 1919–1923.
[Kuva: Kanttori Toivo Tuppurainen]
Kanttori Toivo Tuppurainen 1923–1926.
[Kuva: Kanttori Matti Kaasalainen]
Kanttori Matti Kaasalainen 1938–1947.
[Kuva: Kanttori Roope Makkonen]
Kanttori Roope Makkonen 1947–.

Hautausmaat

Virallisia, siunattuja hautausmaita entisen seurakuntamme alueella on olleet seuraavat: Jokijärvellä Simosensaari, Kirkkosaari ”Jokijärvessä”, Kynsiperänkylässä Lotanniemi Kynsijärvellä, Taivalkoskella Kaakkurinvaara kirkonkylässä ja Sankarihautausmaa kirkonmäellä, sen Iijoen puoleisella rinteellä.

Tarkempia tietoja hautausmaiden iästä ei ole saatavissa, mutta vanhojen miespolvelta toiseen kulkeutuneitten tietojen mukaan Jokijärven hautausmaahan on haudattu ruumiita jo noin 1600-luvun alkuaikoina ja sitä ennen lienevät lappalaiset jo käyttäneet samaa saarta hautausmaanaan. Kun saaren rannat ovat hietikkoiset ja järven aallot alkoivat niitä kuluttaa läpi virtaavaan veteen, niin terveysviranomaisten toimesta sen käyttö hautausmaana virallisesti kiellettiin v. 1922.

Tyräjärvessä on nimeltään ”Seurasaari”-niminen saari, jonka nimenomaan kyläläiset sanovat ja kertovat siitä, että saari on ollut ensimmäisten Suomalaisten asukkaitten hautausmaana. Tuota otaksumaa tukee se, kun pitäjämme alueen ensimmäiset Suomalaiset asukkaat olisivat sattuneet asumaan Tyrämäelle.

Kynsijärven ”Lotanniemi”-niminen hautausmaa on nykyisinkin käytössä Posion seurakunnan alueella. Kynsijärvelläkin kertoman mukaan pitäisi löytyä Lotanniemen lisäksi parikin hautausmaapaikkaa, jotka todennäköisesti ovat Lappalaisten asuma-aikoina olleet heidän käytössään.

Taivalkosken hautausmaa, ”Kaakkurinvaara”, on virallisesti vihitty tarkoitukseensa vuonna 1878, joka onkin nykyisin koko seurakunnan ainoana hautausmaana käytössä. Tämäkin hautausmaa näihin asti on suuresti kärsinyt sen järkiperäisen järjestelyn- ja hoidon puutetta. Vasta vuonna 1949 kesällä ryhtyi uusi kirkkoherramme Antti A. Koukkari tarmokkaasti vaatimaan hautausmaan kunnostamista ja saikin tarkoitukseen tarvittavat varat, joten se nyt on hyvin tyydyttävässä kunnossa.

[Kuva: sankarihautausmaa]
Sankarihautausmaa.

Sankari-hautausmaahan kirkon länsipuolelle on haudattu kaikki v. 1939–1940 talvisodassa ja v. 1941–1944 sodissa kaatuneitten ja sieltä saamiensa sairauksien johdosta kuolleitten 146 sankarivainajan ruumiita. Tämän hautausmaan kaikki tarvittu multa on ajettu Kaakkurinvaarasta. Hautakumpu on hyvin tyydyttävässä kunnossa, puuttuu vain tällä hetkellä yksittäinen sotilas, jonka sankareita varten tarvittavat varatkin alkavat olla pian koossa.

Seurakunnan taloudenhoitajat

Taloudenhoitajina (”kirkonisäntinä”) toimivat papit oman virkansa ohella aina vuoteen 1900 asti. Sen jälkeen taloudenhoitajina ovat olleet seuraavat: talokas Heikki Taivalkoski v. 1900–1924, talokas Hjalmari Taivalkoski vuosina 1925–1936, pankinesimies Mauno Salmela v. 1937–1947 ja kanttori Roope Makkonen vuodesta 1948.

Suntiot ja haudankaivajat

[Kuva: Suntio Herman Latvalehto]
Suntio Herman Latvalehto 1939–1956.
[Kuva: Haudankaivaja Jaakko Jylkäs]
Haudankaivaja Jaakko Jylkäs 1913–1949.

Kirkon ollessa Jokijärvellä, lienee suntion virkaa hoitanut veisaaja Olli Väisänen, joka samalla on osittain toiminut haudan­kaivajanakin. Kirkon siirron jälkeen on kellojen soitto ja haudan­kaivajan tehtävät olleet suntioiden huollossa. Mainittuja tehtäviä ovat hoitaneet: Ilmolainen n. vuosina 1878–1880, Jaakko Keränen 1881–1825, Aukusti Inget 1886–1890, Konsta Ruokangas 1891–1903, ja Eljas Partanen 1904–1912, josta alkaen suntion ja kellonsoittajan tehtäviä ovat hoitaneet: Heikki Partanen vuosina 1912–1928 ja Herman Latvalehto 1939–. Haudan­kaivajina on ollut Jaakko Jylkäs vuosina 1913–1949 ja Kalle Karjalainen 1950–.

Sekalaista kirkon piiristä

Tunnettu kirjailija, filosofian tohtori Eino Railo on täällä vanhassa Pesiön pappilassa syntynyt pastori G. E. Nymanin poikana. Railo kuoli Helsingissä v. 1949 noin 70 vuoden ikäisenä.

Kun keisari Aleksanteri kolmas kuoli 1.11.1894, niin Suomen senaatti määräsi, että koko maassa on kirkonkelloja soitettava kuuden kuukauden aikana joka päivä. Niinpä täälläkin Konsta Ruokangas noudatti armollista määräystä aina tammikuulle v. 1895 asti, jolloin kovan pakkasen takia kello särkyi ja soittokin loppui siihen. Oli taas turvauduttava vanhaan ”triangelisoittoon” ja kellotapuliin kasattiin vanhasta tunnettu, heleä-ääninen akseli, jota taas suuren vasaran avuin käytettiin soittokellona n. 25 vuoden ajan. Tästä johtui, että liikkuipa täältä mihin läänimme kolkkaan tahansa, niin kaikkialla kuuli varmasti mainoslauselman ”kellottoman kirkon mies”. Vasta v. 1920 saatiin tilalle uusi ja hyvä kello, mutta sekin tuhoutui kirkon palossa heinäkuulla v. 1925.

Suntiot yleensä ovat olleet paljon puhuvia, niinpä Jaakko Keränenkin tultuaan valituksi virkaansa, kiiruhti sitä ilmoittamaan vaimolleen, korostaen sanontaansa, että ”nyt ois leipää kun piisaisi ikää kun Hiskiaksella”. Reeta-vaimo, joka myös oli aina sanavalmis ja hyvin tunsi Jaakkonsa vastasi – ”hyh – kunhan ei vain kohviin pistäisi”. Reeta ”itse” oli hyvä käsityöläinen, neuloi naisten, miesten ja lasten kenkiä, sekä tilauksesta teki hyviä voi-, kala- ym. rasioita koivuviilloista.

Papeista kirkkoherra J. Barkman on ollut vuodesta 1890–1909 seurakuntamme kaitsijana ja siten pitimmän ajan tähän asti olleista papeista. Kuoli v. 1909 ja haudattiin täkäläiseen hautausmaahan. Hän oli luonteeltaan jäykkä pohjalainen, samalla omasi huumorin taidon. Hänen kehonsa oli tavallista mittavampi joka suhteessa, pituus 1,8 m, housujen kannatinvyön pituus 2,4 m (ympärys) ja paino 140 kg. Mainittakoon, että rippikoulusta hän ei vapauttanut ketään, ellei osannut jonkin verran painettua sanaa lukea ja siksi hänellä olikin vuodesta toiseen 5–7 vuottakin koulunsa penkillä istuneita. Hänen tarkoituksensa oli, että ”junkarienkin” oli opittava ja jotain tiedettävä Jumalasta ja siksi hän hyvin usein asetti heidät vastaamaan kysymyksiinsä. Kun vastausta ei saanut, niin taas saivat asianomaiset kuulla vertailun, minkälaisessa kunnossa heidän lukutaitonsa on kotinsa peltoihin, aitoihin ym. nähden ovat ja sitten jatkoi esim. ”noo – vastaappa sinä kansakoulumaisteri tuohon kysymykseen”. Vielä mainittakoon, ettei hän ollut mukana tänne ensimmäistä kansakoulua perustamassa eikä ollut sen kannattaja, kävi kuitenkin hyvin usean kansakoulun uskontotunnilla seuraamassa opetusta. Lukeutui Nuor. Suomalaiseen puolueeseen ja oli kiivas perustuslaillisuuden kannattaja.

Kirkkoherra Janne Teräsvaara oli vilkasluontoinen – pidetty seuramies ja erikoisen ahkera metsästäjä. Esim. lintuja, jäniksiä ym. hän sai aina kun lähti metsälle, koiraa hänellä ei ollut koskaan, eikä halunnut metsälle lähteä toverin kanssa, jolla oli koira mukana. Tietojemme mukaan kirkkoherra Teräsvaaralla oli tähtäimessä Pohjois-Suomen suurin ja lajirikkain munakokoelma, jonka oli kerännyt eri paikkakunnilta pappina ollessaan. Heti kirkkoherra Teräsvaaran kuoleman jälkeen perikunta möi tuon arvokkaan munakokoelman pienemmissä erin ympäri maata. Kirkkoherra Teräsvaaran vaatimaton keho on myöskin haudattu täkäläiseen hautausmaahan.

[Kuva: kirkkoherra J. Barkman]
Kirkkoherra J. Barkman 1890–1909.
[Kuva: kirkkoherra Janne Teräsvaara]
Kirkkoherra Janne Teräsvaara 1914–1925.
[Kuva: kirkkoherra Aatto A. Koivisto]
Kirkkoherra Aatto A. Koivisto 1933–1948.
[Kuva: kirkkoherra Antti A. Koukkari]
Kirkkoherra Antti A. Koukkari 1949–1954.

Kirkkoherra Aatto A. Koivisto oli hilpeäluonteinen ja ahkera seuramies. Osallistui yhteiskunnallisten hoitoon ja oli tukemassa nuorison sivistyspyrkimyksiä. Seurakuntalaiset olivat hyvin tyytyvisiä hänen toimintaansa ja hänkin piti seurakuntalaisistaan. Kirkon rakennustoiminnan suhteellisen nopea ja rohkea jouduttaminen onkin katsottava hänen ansiokseen. Kirkkoherra Koivisto oli ahkera urheilukalastaja, metsästys myöskin kuului hänen harrastelupiiriinsä. Täältä hän muutti v. 1948 Nurmeksen seurakuntaan.

Kirkkoherra Antti A. Koukkari on harkitseva, tarmokas ja ripeäotteinen. Hänen vakaan työnsä ansiosta on selvästi havaittavissa seurakuntaelämämme virkistyminen.

Seurakunnan yleisen- ja sankarihautausmaan suunnitelman mukaiseen käyttöön saattaminen ym. onkin tyydytyksellä merkittävä hänen ansiokseen. Paikkakunnan yleisen sähköistämisen kirkkoherra Koukkari otti heti tunnolle ajettavakseen, on useissa kaupallisissa ym. luottamustoimissa, sekä tukee nuorison sivistysharrastuksia puheita ja esitelmiä pitäen.