Siikajokivarresta löydetyt kiinteät muinaisjäännökset ovat Siikajoen ja Ruukin rajalta Papinkankaalta löytyneitä maakuoppia lukuun ottamatta II luokkaan kuuluvia, eli kohteiden rauhoitusasteen lähempi määrittely edellyttäisi lisätutkimuksia. Papinkangas luetaan I luokkaan eli valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäväksi muinaisjäännökseksi, joka on pyrittävä säilyttämään sellaisenaan ja merkittävä kaavoituksessa erityisalueeksi.

Tutkija Mika Sarkkinen kertoo suurimman osan Siikajokivarressa olevista muinaisjäännöksistä olevan asuinpaikkoja, jotka ovat jo iät ja ajat olleet peltomaana. Kohteita on voitu määrittää yleensä pelloista nousevien esineiden pohjalta. Siellä täällä näkyy myös kivirakenteita. Alueella on tehty vain muutamia kaivauksia. Ruukissa on kaivauksin tutkittu vuonna 1913 Luohualla Pesuankankaan jätinkirkkoa ja Saarikoskella Linnankankaan jätinkirkkoa. Sarkkinen kertoo luetteloitujen kohteiden lisäksi olevan suuri määrä sellaisia esinelöytöjä, joista ei tarkemmin tiedetä, mistä ne on löydetty, vaan tiedossa on vain löytöpaikkakunta.

Asutus levisi maan kohoamisen myötä

Varhaisimmat ihmiset elivät noin 2 miljoonaa vuotta sitten, mutta Suomessa ihmisen jälkiä tunnetaan vain viimeisten 10 000 vuoden ajalta. Jääkauden lopulla ilmaston lämmetessä mannerjäät sulivat ja jään reuna vetäytyi Keski-Euroopasta kohti pohjoista. Vetäytyvä jää avasi tien ihmiselle, joka saapui Suomen alueelle välittömästi asumiskelpoisen maan paljastuttua. Suomen vanhimmat asutukseen liittyvät luonnontieteellisesti saadut ajoitukset ovat Kainuusta ja Lapista vuoden 7000 eKr. tienoilta.

Ihmiset jotka tulivat kaakosta maamme alueelle, eivät enää olleet mitään luolamiehiä vaan kaltaisiamme ihmisiä. Merkittävin ero nykypäivään verrattuna oli se, että puitteet elämälle antoi luonto, josta ihminen oli riippuvainen aivan toisella tavalla kuin nykyään. Jääkauden jälkeisen asutuksen muodostumisen mahdollisti maankohoamisilmiö. Kun jään paino väistyi, alkoi maankuori kohota ennalleen ja veden alta paljastui uutta maata.

Suurin osa Pohjois-Pohjanmaasta oli merenpohjaa 7 000–8 000 vuotta sitten. Pyhäjoen pohjoispuolella rannikko kulki Haapavedeltä Piipsjärveä kohti, jonka itäpuolelta se kääntyi itään Karhukankaalle. Sieltä avautui merenlahti kohti Piippolan kirkonkylää. Lahtea suojasi pohjoisesta Pulkkilan lehtimäen aluetta ympäröinyt niemi, jonka pohjoisranta kulki mutkitellen Kestilän Hyvölänrannalle. Siikajokilaakso muodosti kapean lahden, joka ulottui Pyhännän Tavastkenkään. Raahen ja Vihannin rajoille ulottui laajoja saaria.

Kampakeraamisen ajan alkuun tultaessa Vihannin alueen saaristo oli kiinteytynyt laajaksi Raahea kohti kurottuvaksi niemeksi, jonka pohjoiskärki sijaitsi Relletin eteläpuolella. Siellä rannikko kulki kaakkoon kohti Pulkkilan keskustaa. Nykyisen Uljuan altaan paikalla oli laajahko merenlahti, jonka suu sijaitsi Rantsilan Sipolan tasalla. Siikajokilaakson alueella rantaviiva muuttui suhteellisen nopeasti, niin että aivan kivikauden lopulla ranta kulki Pattijoen Kastellinperältä Revonlahden–Ruukin tienoille.

Jokivarressa elämää jo 9 000 vuotta sitten

Kivikausi Suomessa ajoittuu vuosiin noin 7000–1500/1250 eKr. Väestö harjoitti kalastusta, metsästystä, keräilyä ja pyyntiä. Ravinto ja sen hankintakeinot vaihtelivat vuodenaikojen mukaan. Rannikolla asuinpaikkaa jouduttiin siirtämään aika ajoin maannousun vuoksi, mutta sisämaassa voitiin suotuisilla paikoilla jokien ja järvien rannoilla kokoontua vuosituhansien ajan. Tyypillisin kivikautinen kiinteä muinaisjäännös on asuinpaikka. Ne ovat lähes poikkeuksetta sijainneet vesistöjen äärellä.

Siikajokivarren vanhimmat esikeraamiselle ajalle noin 9 000–6 000 vuoden päähän sijoittuvat löydöt ovat nykyisen Siikalatvan kunnan alueella, Vihannin muinaisen niemen alueella ja Ruukin puolella.

Tyypillisiä esikeraamisen ajan löytöjä ovat karkeatekoiset alkeelliset kirveet ja ristinuijat.

Saviastioiden valmistustaito omaksuttiin Suomessa noin 4200 eKr. Siikajoen vesistöalueella keramiikkaa on löydetty vain kahdelta asuinpaikalta: Pulkkilan Vornan Mattilasta ja Ruukista Sahaojan pohjoispuoliselta suoniemekkäältä.

Kivikauden lopulla noin 2500–1800 eKr. elettiin nuorkeraamista eli vasarakirveskulttuuria. Luettelon kattamalta alueella ei vasarakirveskulttuuriin liittyviä kiinteitä muinaisjäännöksiä varmasti tunneta. Tosin Ruukista on Paavolan Rantapehkolasta ja Kankaasta löydetty vasarakirveiden puolikkaita. Kivikauteen kuuluvat asuinpainanteet ja kodanpohjat. Ne ovat osittain maahan kaivettuja asumusten jäänteitä, jotka erottuvat maastossa laakeina painanteina.

Varhaismetallikautta elettiin noin 1500/1250 eKr.–300 jKr. Ensimmäiset Suomesta tunnetut metalliesineet ovat kuparia. Varhaisia metalliesineitä on säilynyt vähän. Tämä ei välttämättä tarkoita, etteikö niitä olisi tehty, mutta metalli on voitu sulattaa ja valaa uudeksi esineeksi.

Jatkuvasta asutuksesta ei ole näyttöä

Arkeologi Eero Jarva arvelee, että väki on Siikajokivarressa vaihtunut useaan otteeseen.Pääsääntö on ollut, että väestö on seurannut rantaa. Merenranta on ollut valtava resurssi, josta on saatu elanto. Joissain tapauksissa asutus on jäänyt jokien ja järvien rannoille. Toisaalta ei ole näyttöä, että täällä olisi säilynyt kivikautista genetiikkaa. Siikajokilaaksossa on niukasti varsinkin kivikauden lopulle ajoittuvia löytöjä. Nykytutkimuksen valossa asutuksella ei ole ollut jatkuvuutta. Niin sanotusta pronssikaudesta ei ole mitään näyttöä, eli historiassa on noin 1 000 vuoden aukko. Se tosin saattaa olla tutkimusaukko.

Rautakautisesta asutuksesta on niukasti näyttöä, mutta yksi tällainen löytö on Pyhännän Tavastkengältä löytynyt solki. Esineen löytöolosuhteita ei tiedetä, mutta todennäköisesti se on hautalöytö. Varsin yleisesti on hyväksytty se ajatus, että Siikajokivarressa ollaan savolaisten jälkeläisiä. 1500-luvulla alueelle rupesivat levittäytymään savolaiset kaskitalonpojat. On kuitenkin mahdollista, että rannikolla olisi ollut harva rautakautinen asujaimisto. Pohjois-Suomesta ei ole vielä katkeamatonta sarjaa rautakaudesta historialliseen aikaan.

Eero Jarva pääsi tutustumaan Uljuan altaan alla olevaan arkeologiseen Niilekselän kohteeseen.

”En muista miksi, mutta jostain syystä altaan vettä jouduttiin tuolloin laskemaan ja pääsimme saareen. Seuranani oli mm. Uolevi Junno. Saaresta löytyi rautakautista kuonaa. Aineisto on nyt valitettavasti järven alla, mutta näytteitä kuonasta on tallella.”

Uudet löydöt muuttavat käsityksiä koko ajan, ja tilanne on esimerkiksi viimeisten 20 vuoden aikana muuttunut, kun uusia löytöjä on tehty kaikilta kausilta.

Kohteita eniten tiedossa Ruukista

Siikajokivarren kunnissa kiinteitä muinaismuistokohteita on kymmenittäin. Kohteet löytyvät kunnittain tiettyihin kunnanosiin sijoittuvina keskittyminä, minkä perusteella voidaan selvästi nähdä, että asutus on edennyt maankohoamisen myötä ja mukaillut pitkälti meren tai muun vesistön rantaviivaa. Eniten kohteita on Ruukissa, 31 kappaletta. Kestilässä kohteita on 24, Piippolassa 10, Pulkkilassa 16, Pyhännällä 19,