Sievi on tehty monista kylistä, jotka ovat pitkin Vääräjoen vartta. Sievi on tehty monista jo kuivatetuista järvistä, joista osa on jo uudelleen vesitettykin. Asumukset rakennettiin kuiville hiekkakankaille ja järvien rannoille. Evijärvi, Sievinmäenjärvi, Kortejärvi ja Jyringinjärvi rantoineen olivat oivallisia asuinsijoja. Sievi-nimen synnylle on monta selitystä. Tarinan mukaan asuinpaikkaa hakenut mies oli löytänyt sopivan sijan Sievinmäen seuduilta. Vaimo oli kysynyt: ”Mitä löysit?” Vastaus oli: ”Löysin sellaisen sievän mäen.”

[Kuva: Sopenkankaan kampakeramiikkaa]
Markkulan Sopenkankaalta on löydetty kampakeramiikkaa (4200–1300 eKr). Palaset ovat peräisin säilytysastioista, jotka on valmistettu vyöhyketekniikalla ja koristeltu kierrenuorapainanteilla. Kuva Jari Okkonen, SKSA.

Arkisemmin Sievin nimi perustunee hiekkaharjua merkitsevään sanaan. Jääkausi piti huolen siitä, että Sievin halki kulkee hiekkaharju, joka takaa meille puhtaan pohjaveden. Kivikaudella hiekkaharjut eli silloinen merenranta olivat oivia paikkoja metsästää ja kalastaa. Muistoina tästä ovat useat asuinpaikkalöydöt ja pyyntikuopat; vanhimmat niistä ovat Karjulanmäellä. Sievin esihistorian komeimpia esineitä on Jyringinjärven rannalta löytynyt pronssinen hevosenkenkäsolki, joka on rautakaudelta (noin 1000 jKr.) 1000-luvun alussa Sievi oli hämäläisten eräaluetta. Myös karjalaiset liikkuivat silloisella rajaseudulla. Saamelaisten oleskelusta Sievissä muistuttavat nimet kuten Lapinneva ja Lapinmaa. Seuraavaksi saapuivat savolaiset asuttajat. Heimojen sekoituttua sieviläisistä tuli sekarotua, ei vilkkaita eikä häjyjä vaan paremminkin vakaita pohjalaisia. Pysyvät talot syntyivät jo 1400-luvulla.

Aluksi oli neljä taloa

Veroluettelossa v. 1547 oli neljä veroa maksavaa taloa: Jyringin Luokkala, Järvikylän Jakola, Sievinkylän Rääsiö ja Sievilä. Rääsiötä asutti Pekka Heikinpoika ja Sievilää Olli Ollinpoika (myöh. Hihna). Hihnan taloa alettiin nimittää Sieviläksi (v. 1580 Seui, 1590 Sievui, 1649 Siewilä). Sievissä oli vuonna 1600 kaksitoista taloa. Savolaisasutus ulottui Sieviin 1550- ja 1560-luvuilla. Varsinkin nen-päätteiset sukunimet, kuten Karjunen ja Kiiskinen, kertovat sukujen tiestä Sieviin Savosta. Esimerkiksi Heikki Karjunen oli antamassa nimensä Karjulanmäelle. Vähitellen kylät saivat kantatalonsa. Vuonna 1740 Sievissä oli 13 perintötilaa ja 24 kruununtilaa. Uudistiloja perustettiin vilkkaasti 1750-luvulla.

[Kuva Verrosen talosta]
Verronen kesäkuussa 2006.

Vanhoja ja valtakunnallisesti merkittäviä rakennuksia on Sievissä Vanhallakirkolla sijaitseva Verronen. Verrosen talorakennus on vanhimmalta osaltaan peräisin jo 1600-luvulta. Verrosen suvusta onkin todettu: ”Kaikki loppuu aikanaan, Verroset ei milloinkaan.” Talo on edelleen pystyssä.

Parhaiten säilyneitä talonpoikaispihapiirejä on Järvirannan ja Ylitalon talojen nelipiha Sievin Asemakylällä eli Korhosessa. Järvirannan vanhimmat osat ovat 1600-luvulta.

Korhosen rakennukset

[Kuva: Korhosen kaupparakennus]

Korhosen tila Asemakylällä eli Korhosessa on parhaiten säilyneitä talonpoikaisia pihapiirejä Sievissä. Korhosen pihapiiri muodostuu Ylitalon ja Järvirannan rekisteritiloista. Pihapiirin pohjois­sivulla sijaitsee keltainen empire­vaikutteinen Järvirannan asuinrakennus. Rakennuksen vanhimmat osat ovat 1600-luvulta. Kuusi­ruutuisten ikkunoiden lisäksi Järvirannassa on empiretyylille ominaiset nurkkapilasterit ja vaakavuoraus. Pihan itäsivulla sijaitsee puoji eli renkitupa-talousrakennus. Ylitalon vihreä uusrenessanssityylinen asuinrakennus on pihapiirin länsilaidalla. Rakennus on siirretty Tuomaalan pihapiiristä 1840-luvulla, jolloin se oli vielä savupirtti.

Väestö kasvaa

Sievin väestön määrä kasvoi hitaasti uuden ajan alussa, sillä sodat ja nälkävuodet kulkutauteineen hidastivat kasvua. Vuonna 1586 nokkaveroluettelon mukaan Sievissä oli noin 63 henkeä. Henkirahaa alettiin periä 1600-luvulla. Henkiveroluettelon perusteella Sievissä oli vuonna 1642 40 talollista. Luku ei sisällä lapsia, vanhuksia tai vähävaraisia. Kuolonvuosien aikana 1690-luvulla väkimäärän on arveltu vähentyneen 147 hengestä 86 henkeen. Väkiluku kasvoi vuosina 1750–1780 kaksinkertaiseksi (826 hengestä 1 635 henkeen) ja oma elintarviketuotanto vahvistui. Asutus laajeni isoja taloja jakamalla. Vuonna 1862 sieviläisiä oli jo 2 961. Nälkävuosina (1866–1868) 130 sieviläistä menehtyi tuhatta henkeä kohden. Väkiluku kasvoi 1890-luvulla jo 3 800 henkeen. Vuonna 1920 luku oli 5 400. Väkiluvun kasvu jatkui aina 1950-luvulle. Kasvua ei taittanut edes jo 1800-luvun lopulla alkanut muuttoliike Amerikkaan. Vuosina 1893–1924 Sievistä lähti 1 186 siirtolaista valtameren taakse. Myöhemmin suuntana oli Ruotsi.

Sievin syntyvyys suhteessa väestöön on nykyisin Suomen suurimpia. Sievin kunnan väestö on nuorta; alle 20-vuotiaiden suhteellinen osuus on suurempi kuin muualla maassa keskimäärin. 16-vuotiaiden osuus väestöstä on Suomen suurimpia.
Vuoden 2004 alussa sieviläisiä oli 5 194 henkeä.

[Kuva: Kiiskilän koulun oppilaita]
Kasvava nuori väestö täytti Sievin kyläkoulut toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Kuva SKSA.

Isoviha

Isoviha koettiin vuosina 1713–1721 raskaasti Sievissä. Suomen armeija kärsi tappion Napuella ja venäläiset tunkeutuivat helmikuussa 1714 Keski-Pohjanmaalle. Lakson talosta Vanhallakirkolla tuli venäläisten majapaikka. Venäläiset eivät vain polttaneet ja ryöstäneet, vaan lähtiessään he ottivat lapsia ja nuoria orjiksi Venäjälle syksyllä 1714. Sieviläinen kotiseutumies Aarre Alopaeus kertoo, kuinka kasakkakenraali Tzekin toi joukkojaan vuonna 1716 Jyrinkiin Kajaanin linnan piirityksestä matkallaan Kalajoelle. Venäläiset joukot leiriytyivät Jyrinkiin useiksi viikoiksi Ruuttilan pellolle. Useat sieviläiset ja venäläiset kuolivat kulkutauteihin. Muistona tuosta ajasta on Tuonen kannel -muistomerkki. Vainon aikana virkamiehet, kappalainen mukaan lukien, pakenivat Ruotsiin. Piilopirtit ympäri Sieviä antoivat jonkinlaiset turvan kotiin jääneille. Arkkuinnevan piilopirtin jäljet ovat edelleenkin näkyvissä Pikkuradan varrella Sievin ja Toholammin välisessä maastossa. Tosin tämä pirtti paljastui traagisin seurauksin; pakolaiset surmattiin.

Isonvihan jälkeen koitti jälleenrakennuksen aika. Erityisesti Sievinkylän elämää väritti 1700- ja 1800-luvuilla Lakson vänrikin puustelli, jossa asui ruotsinkielisiä upseereja. Lakson punaiseksi maalattu päärakennus valmistui vuonna 1737. Laksossa oli myös 20 lehmän navetta, toinen pienempi navetta, lammasläävä, sikala, mallashuone, jalka-aitta, kolme riihtä sekä lukuisia muita talousrakennuksia. Virkatalon maita asutti lampuoti eli vuokramies.

[Kuva: Tuonenkannel-muistomerkki]
Tuonen kannel pystytettiin vuonna 1976 Jyringin Ruuttilan kalmistoon isonvihan aikana haudattujen suomalaisten ja venäläisten muistoksi. Kuva SKSA.

Katoja

Ruotsi-Suomen sodankäynti sävytti elämää Sievissä 1600-luvulla. Varsinkin kolmikymmenvuotisen sodan aiheuttama verotus ja sotaväenotto rasittivat asukkaita. Myös katovuodet vierailivat säännöllisesti. Ankarat kuolonvuodet 1690-luvulla erityisesti lamaannuttivat elämää. Myös 1830-luvun katovuosina taudit lähtivät liikkeelle. Hinkuyskä, punatauti, lavantauti ja isorokko raivosivat edelleen 1850-luvulla. Suuret nälkä- ja tautivuodet 1866–1868 muistettiin pitkään. Pitkin vuosikymmentä sadot olivat heikkoja. Talvi 1866–1867 oli erityisen ankara. Kevään tulo venyi, ja satotoiveet hiipuivat. Kuolleisuusluvut nousivat huippuunsa vuonna 1868, jolloin kuoli 419 sieviläistä eli 130,1 henkeä tuhatta asukasta kohden. Tyfus-epidemia eli usean taudin yhdistelmä vei niin lapsia, vanhuksia kuin aikuisiakin. Vellihuoneet ja vattihuusit eli köyhäinhuoneet eivät tuoneet pelastusta nälän ja sairauksien keskellä. Ravinnon puutteen takia kiertueelle lähteneet kerjäläiset levittivät tauteja. Pettu- ja jäkäläleipä tulivat tutuiksi kaikille.