Teollistuneelle Raahelle on rautatie välttämätön elinehto. Aikamme ihmiselle se on luonnollinen ja arkipäiväinen ilmiö, liikenneväline ja työkohde. Päivittäiset, raskaasti kuormatut junat eivät meitä ihmetytä: ne kuuluvat kiinteästi kaupunkikuvaan.

Mutta Raahen rautatie, tuo vajaat kolme peninkulmaa pitkä pistoraide Tuomiojan asemalta Raaheen, on monien ankarien ja suurten ponnistelujen tulos. Sen aikaansaamisesta käy kiittäminen ennen kaikkea kauppaneuvos Henrik Soveliusta, joka huomattavalla henkilökohtaisella panoksellaan edisti hankkeen toteuttamista, itse asiassa mahdollisti sen lopullisesti.

Suomen ensimmäisen, Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien valmistuttua 1862 virisi rautatiehankkeita muuallakin maassa. Vuoden 1873 valtiopäivät tekivät päätöksen ns. Pohjanmaan radan rakentamisesta. Tästä tiedon saatuaan piti Raahe luonnollisena, että radan suunta hakeutuisi kaupungin kautta edelleen kohti pohjoista ja Oulua.

Toisin kuitenkin kävi. Rata oikaistiin Kokkolasta suoraan kohti Oulua, ja Raahe leikkautui irti maakunnastaan. Se jäi umpioon vain meritiensä varaan. Kun sekin hiljalleen alkoi vaipua purjelaivaliikkeen laattua, joutui kaupunki eristettyyn asemaan. Tämän silloisen Raahen asioista päättävät virkamiehet hyvin oivalsivat ja ryhtyivät ponnistelemaan oman radan saamiseksi.

1882 valtiopäivillä he anoivat valtiolta Pohjanmaan radalta sopivasta kohden erkanevaa sivuraidetta Raaheen. Turhaan. Useita kertoja uudisti Raahe anomuksensa edusmiehensä välityksellä, mutta säädyt eivät myöntyneet esitettyihin pyyntöihin.

Väliin oli asia vuosia jo unohduksissakin, mutta heräsi uudelleen kaupunginvaltuustossa 1896 apteekkari A. Tennanderin ansiosta. Nyt hanketta ryhdyttiin ajamaan innokkaasti. Muodostettiin ns. rautatiekomitea, joka teetätti tutkimuksen ratalinjasta Raahen ja Lapin (Tuomiojan) välille sekä kustannusarvion siihen. Ensimmäiset suunnitelmat tähtäsivät kapearaiteisen rautatien saamiseen. Raideleveys olisi ollut joko 600 mm tahi 760 mm.

Alustavien suunnitelmien valmistuttua matkusti rautatiekomitean puheenjohtaja, tuomari Fredrik Grönroos, kaupunkilaisten evästämänä pääkaupunkiin kapearaiteisen radan anomusehdotus mukanaan. Tämän hän jätti porvarissäädyssä 12.2.1897 valtiopäiville. Raahen ratahanke oli samoihin aikoihin saamassa uutta tuulta purjeisiinsa, kun pulkkilalainen valtiopäivämies Haanpää oli jättänyt talonpoikaissäädyssä anomuksen ratasuunnan Raahe–Lappi–Ruukki–Vuottolahti ja sieltä edelleen Kajaaniin rakentamiseksi. Haanpää ehdotti toisena mahdollisuutena rataa Raahesta Vihannin, Pulkkilan ja Piippolan kautta Iisalmelle johtavaa kiskotusta.

Nyt oli siis Raahen ratahanke paremmin eväin kuin koskaan aiemmin käsittelyn alaisena valtiopäivillä. Samaan aikaan sattui Raahessa asiaan oleellisesti, jopa ratkaisevasti vaikuttanut tapaus. Kauppaneuvos, Raahen komerssinaan tuntema Henrik Sovelius jätti kaupunginvaltuustolle lahjoituskirjelmän, jonka mukaan hän oli valmis myöntämään 200 000 silloista markkaa radan rakennukseen, mikäli se saisi rakennusavustusta saman verran joko valtiolta tahi muulta taholta.

Kaupunki puolestaan osoitti samansuuruisen summan rautatiekassaan sekä ilmaisen maapohjan ja soranotto-oikeuden suunnitellulle radalle. 9.3.1897 saapui Helsingistä tieto, että rautatievaliokunta oli ehdottanut 400 000 markan valtionapua radalle, ja 16.5. valtiopäivät yksimielisesti hyväksyivät ehdotuksen. Nyt hankkeen toteutuminen riippui vain hallitsijasta.

Lopullista päätöstä odoteltaessa osallistui Raahe innolla jatkoradan Lappi–Kajaani suunnitelmien valmisteluihin. Avaisihan tämä ratasuunta Raahelle vanhat kauppatiet Pohjois-Savoon ja Kainuuseen ja yhdistäisi nämä alueet kiinteästi mereen. Tämä suunnitelma oli kuitenkin siinä määrin laajakantoisempi, että sen alustukset veivät vuosia.

Korkeimman päätöksen viipyessä lähetti kaupunki 1898 helmikuussa ”rautatielähetyskunnan” Helsinkiin ottamaan selvää asian kehittymisestä. Samaan aikaan julkaistiinkin jo tieto, että suunnitelma oli lopullisesti hyväksytty mutta että ehtona ei ollut kapearaiteisuus. Kuitenkin ilmeni, ettei valtio ottanut rataa rakentaakseen. Kaupungin oli siis itse huolehdittava siitä.

Nyt alkoivat asiat kuitenkin luistaa, kun virallinen vahvistus valtion avustuksesta oli saatu. Laadittiin uudet suunnitelmat normaaliraiteista rataa varten ja kutsuttiin Jokioisten radan rakennuttaja, insinööri Emil Sonck neuvottelemaan Raahen radan rakennuttamisesta. Myöhemmin hänet valittiin rakennustyön johtajaksi, ja hänen ehdotuksestaan radan kustannusarviota korotettiin 1 220 000 markkaan.

27.9.1898 pidettiin Raahen Rautatieosakeyhtiön perustava kokous. Yhtiön tarkoitus oli aikaansaada ja ylläpitää Raahen rautatie.

Rakennustöihin käytiin jo ennen rakennusluvan saantia. Radalla työskenteli useita satoja miehiä ins. Sonckin johdolla useissa eri pisteissä, ja pohjustustyöt saatiin valmiiksi keväällä 1899. Kiskotuksen aloittaminen viivästyi, kun niiden toimittaja, englantilainen Balckow Bengham C:o ei saanut tilausta aikanaan suoritettua. Heinäkuun 16. pnä saapui 1 845 tonnia käsittävä kiskolasti Maivaperään höyrylaiva Primitella. Kiskotustyöt pääsivät alkamaan, ja ratahanke lähestyä lopullista toteuttamistaan.

Jo aikaisemmin oli Maivaperään vedetty valtiolta ostettuja käytettyjä kiskoja sen verran, että saatiin ryhtyä veturien kokoamispuuhiin. Raahen Rautatieosakeyhtiö oli tilannut amerikkalaiselta toiminimeltä The Baldwin Locomotive Worksilta kaksi höyryveturia sekä yhdistetyn I ja II luokan sekä III luokan matkustajavaunun ja 25 tavaravaunun alustaa ruotsalaiselta Sandvikens Skeppsdocka och Mekaniska Werkstadilta.

Heinäkuun kuudentena tapahtui sitten historiallinen ajo Raahen radalla, kun vetureita koekäytettiin Maivaperässä. Mutta otti vielä aikaa pari kuukautta, ennen kuin kiskotus ulottui Raahesta Lappiin. Kauppaneuvos Sovelius oli 10.8.1899 itse paikalla liittämässä Raahen radan valtion rautatiehen Lapin asemalla lyömällä viimeisen kiskonaulan kiinni. Rata oli valmis ja pienen Raahen vuosikymmenien takainen toive toteutunut. Kaupunki oli jälleen yhteydessä muuhun osaan maata oman rautatiensä ansiosta.

Valmistuttuaan toimi Raahen rautatie yksityisellä pohjalla lähes kolme vuosikymmentä. Se palveli oivasti kaupunkiaan ja maakuntaa ja odotti turhaan yhdysradan rakentamista Lapista edelleen Savon radalle. Yhdysratasuunnitelma oli jo verraten pitkällä. Valtiosäädyt olivat myöntäneet sille huomattavan avustuksen ja lainatakeet, mutta töihin ei koskaan päästy käsiksi, koska hallitsija ei näitä määrärahoja vahvistanut.

Suomen itsenäistyttyä ja valtion ryhdyttyä hoitamaan rautatieverkostoa, kävi ajankohtaiseksi liittää Raahen ratakin valtion verkostoon. Niinpä 27.2.1926 tehdyllä kaupalla valtio lunasti radan liikkuvine kalustoineen 2 600 000 markan kauppahinnasta, ja kaupunki osti kaikki sivuraiteet satama-alueelta. Raahen Rautatieosakeyhtiö oli lakannut vaikuttamasta, mutta sen panosta Raahen elinkeinoelämään ei koskaan voitane aliarvioida.