Gregorius Gummeruksen jälkeen hoiti Raahen pormestarin tehtäviä väliaikaisesti hovioikeuden auskultantti E. A. Montin vuosina 1844 ja -45. Virka julistettiin haettavaksi jo keväällä 1844, ja sitä haki määräaikaan mennessä peräti 15 henkilöä. Vaalitoimitus suoritettiin 26.6.1844 Saloisten tuomiokunnassa tuomarin Johan Gottsmanin puheenjohdolla.

Suoritetussa äänestyksessä vei enimmät äänet varatuomari Frans Johan Nylander, joka sai 866 ääntä ja joka asetettiin ensimmäiselle ehdokassijalle. Toiselle sijalle jäi Mauritz Hasselblatt 726 äänellä ja kolmanneksi Carl Petter Flander 486 äänellä. Se, miksi Montin toimi vielä kahdeksan kuukautta tämän jälkeen pormestarin tehtävissä, johtui siitä, että Nylanderin nimitys pormestariksi kesti Pietarissa suhteellisen kauan. Helmikuun 27. päivänä hän lopulta pääsi vannomaan virkavalan ja ottamaan tehtävät vastaan.

Vaikka Nylanderin virkakausi ei kestänytkään kuin 8 vuotta ja vaikka hän sairaalloisuutensa takia oli useaan otteeseen virkavapaana, ehti hänen virkakaudellaan pienessä Raahessa tapahtua yhtä ja toista merkittävääkin.

Gummeruksen aikana hitaasti, joskin tasaisesti kasvanut kauppa ja meriliikenne kokivat vuosien 1842–43 vaikean laman jälkeen Nylanderin aikana voimakkaan kasvun. Ulkomainen rahdinkuljetus oli etenkin vuosina 1845–47 erittäin tuottavaa. Tänä aikana raahelainen laivanvarustustoiminta investoi voimakkaasti pääomia uusien ja kookkaampien alusten rakentamiseen.

Kun kaupungissa vuonna 1844 oli 20 purjealusta kantavuudeltaan 2 622 lästiä eli 11 143 tonnia, oli alusluku vuonna 1848 jo 30 ja lästiluku 3 444 eli 14 637 tonnia. Samana vuonna Raahe kohosi kaupunkien välisessä ”laivanvarustuskilvassa” pitkään hallitsemaltaan 8. sijalta neljänneksi.

Saman ajan kuluessa kaupungissa rakennettiin peräti 13 uutta alusta, näistä suurin Fellman-veljesten varustama fregatti Argo, jonka kantavuus oli 199 lästiä eli 845,75 tonnia. Argo myytiin sittemmin Lontooseen.

Ulkomaan rahdinkuljetus tapahtui pääasiassa Keski-Euroopan maiden välisillä reiteillä. Suurinta osaa näytteli viljan kuljetus Mustaltamereltä Ranskaan.

Oma kaupankäyntikin sai vireän tuulen purjeisiinsa. Perinteellisen, suurimmalta osin Englantiin suuntautuneen tervakaupan rinnalle alkoi nopeasti kohota maaherra Lagerborgin painostuksen tuloksena kasvanut voikauppa. Raahelaiset kauppahuoneet olivat 1845 lähettäneet pienehköjä voieriä kokeilumielessä Lyypekin, Hampurin ja eräisiin Englannin satamiin kaupan tarjottavaksi, ja tämä kokeilu onnistui siinä määrin hyvin, että seuraavina vuosina voikauppaan kiinnitettiin jo vakavaa huomiota. Vuoteen 1849 mennessä voi oli ensimmäisenä tuotteena kyennyt syrjäyttämään tervan kaupungin suurimpana kauppa-artikkelina. Tämä ei suinkaan johtunut tervakaupan vähenemisestä, sillä tervan vienti pysytteli koko 1840-luvun ajan runsaan 10 000 tynnyrin vuosilukemissa.

Paikallisissa oloissa tapahtui Nylanderin aikana ja osittain hänen vaikutuksestaankin huomattaviakin muutoksia. Kaupunkiin perustettiin v. 1849 säästöpankki, joka suomenkielisyydellään enteili tulevia aikoja. Säästöpankin liikepääoma oli sen virallisesti saadessa toimiluvan 2.4.1851 muhkeat 358 hopearuplaa, joista suurin osa oli saatu kokoon keräämällä kaupunkilaisilta korottomia lainoja.

1847 suoritettiin myös kaupungin kartan täydentäminen, sillä asemakaavakartalle oli kertynyt ikää jo 37 vuotta, eli se oli samainen kaava, jonka komissionaattimaanmittari Odenvall oli laatinut Raahen palon jälkeen 1810. Nyt kaupungin karttaan tehtiin asiaankuuluvat muutokset ja lisäykset maanmittari C. S. Lundquistin toimesta.

Jo pormestari Nylanderin viimeisinä virkavuosina on pormestarin asemassa tapahtumassa huomattava muutos. Merenkulun ja kaupan voimistuessa jäi pormestari kaupungin hallinnossakin täysin suurpatruunoiden varjoon. Kaupunkia ja sen asioita hoitivat yhä useammin suuret kauppahuoneet ja patruunat, ja varsinkin Nylanderin seuraajan, pormestari Hildénin aikana tämä piirre käy yhä yleisemmäksi. Samaa vauhtia on kaupungin kauppaseuran merkitys kipuamassa hyvää vauhtia maistraatin rinnalle.

Nylander hoiti pormestarin tointaan vuoteen 1853, jolloin hän loppuvuodesta anoi vapautusta virkatehtävistä ja sai sen terveydellisistä syistä. Hänen usein pitkienkin sairauskausiensa aikana olivat pormestarin tuolia kiillottaneet mm. notario Svanljung sekä varsinkin edellisen pormestarin poika, Gregorius Gummerus nuorempi.