Pormestarinkausinaan pyrkivät sekä Heinrich Kluvensich että Samuel Lithovius voimakkaasti nykyaikaistamaan kaupungin hallintoa ja muuttamaan pormestarin persoonaan kohdistettuja käsityksiä. – Jollakin tapaa omituista tuo, että korkeassa virka-asemassa olevat miehet ryhtyvät ikään kuin sahaamaan puuta, jonka oksalla istuvat, näin ajateltiin yleisesti tuon ajan Raahessa. Kyseiset herrat olivat murtamassa vanhoja kreivi Brahen aikoihin luotuja aristokraattisia illuusioita, mitä tulee eri portaissa suoritetun paikallishallinnon koskemattomuuteen ja pyhyyteen.

Samuel Lithovius ehti kuitenkin saada aikaan koko tavalla suuren metelin virkakautensa loppuaikoina. Hän oli Raaheen muutettuaan nainut edeltäjänsä, Heinrich Kluvensichin lesken, Susanna Niilontytär Aejmeleuksen. Virkakautensa lopulla vakavan sairauden yllättäessä hänet äkillisesti hän tahtoi turvata vaimonsa tulevaisuuden taloudellisesti sopimalla Turun hovioikeuden notarion Carl Mentzerin kanssa, että mikäli tämä suorittaisi kuolinpesään 4 500 kuparitaalaria, Lithovius tekisi kaikkensa järjestääkseen Mentzerille Raahen pormestarin viran.

Se, että tällainen menettely ei luonnollisestikaan taannut Mentzerille viran saantia, on tietysti aivan selvä. Pormestarin virkahan tuli lainmukaisesti julistaa säädetyssä järjestyksessä yleisesti haettavaksi. Mentzer katsoi tarjouksen kuitenkin siinä määrin edulliseksi, että päätti panna mainitun summan likoon. Kun viran hakuaika sitten aikanaan päättyi, havaittiin Mentzerin ohella kahden muun hakijan lupautuneen osallistumaan Lithoviuksen kuolinpesän hoitamiseen. Hovioikeuden notario Erwast sitoutui maksamaan virasta 4 000 taalaria ja Limingan nimismies, hakijoista heikoimmassa asemassa, mitä pätevyyteen tuli, Hendrich Enquist peräti 5 000 taalaria. Muut virkaa hakeneet olivat jättäneet hakemuksensa normaalijärjestyksessä, siis ilman ”hintatarjousta”.

Raahen maistraatin päätöksellä pormestarin vaali suoritettiin raastuvanoikeuden istuntosalissa 4.3.1766. Tässä tilaisuudessa kävi kiistatta selville, että Raahen porvaristo ja maistraatti katsoivat mainittujen kolmen ehdokkaan menettelyn jopa suotavaksi huolimatta siitä, mitä virkamiehen valinnasta säädetyt lait asiasta määräsivät.

Vaalissa pudotettiin ensimmäiseksi kelkasta ne ehdokkaat, joiden katsottiin olevan sopimattomia virkaa hoitamaan.

Itse äänestyskäytäntö oli tavanomainen: ääni ja mies -menetelmä. Vaalin tuloksena asetettiin ensimmäiselle ehdokassijalle Lithoviuksen suosittelema Turun hovioikeuden notario Carl Mentzer 126 äänellä. Toiselle sijalle asetettiin notario Erwast 47 äänellä ja kolmannelle sijalle Erwastin itse vaalissa voittanut Carl Freese 71 äänellä.

Se, että Freese putosi lopullisessa ehdokaslistassa vasta kolmannelle sijalle, johtui ilmeisesti yksinomaan siitä, ettei hän ollut lupautunut huolehtimaan jo toistamiseen pormestarin leskeksi jääneestä Susanna Aejmeleuksesta.

Pormestarinvaalitavassa tapahtui siis kolmen perättäisen viranhaltijan valinnan yhteydessä varsin pitkällemeneviä muutoksia. Vielä Gabriel Corten – Corte-suvun ”viimeisen mohikaanin” – aikoihin pormestarin vaaliin osallistui koko kaupungin väestö. Seuraavassa vaalissa on köyhin osa väestöstä jäänyt vaille äänivaltaa ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa virka suoranaisesti myydään. Avoimesti, kaiken lisäksi!

Maistraatti ja porvaristo varustivat vaalikirjelmän liitteellä, jossa he peittelemättä toivat kuninkaan tietoon koko kaupankäynnin aina hintasitoumuksia myöten. Ja se, että maistraatti ja porvaristo oli todella yksissä miehin ja vakain aatoksin omaksunut menettelyn, tulee selvimmin esille saatekirjelmän maininnasta, jossa he odottavat kuninkaan vahvistavan joko Mentzerin tai Erwastin nimityksen pormestariksi ”osottaen tällä laupeuden työllä omistavansa kaikkein korkeimman ominaisuuden: olla leskien ja orpojen isä”.

Carl Mentzer nimitettiin Raahen pormestariksi virallisesti 13.8.1766. Mentzerin valtakausi Raahessa kesti tasan 40 vuotta. Mentzer osoittautui mitä oivimmaksi pormestariksi. Hän asettuu tyypiltään Corte-kolmikon ja parin Kluvensich-Lithovius väliin, mikä lienee jo sinänsä ollut menestyksen tae hänen virkauralleen. Carl Mentzerin aikana kohosi useitakin kaupungille elintärkeitä kysymyksiä päivänvaloon. Tällöin kysyttiin lujatahtoista edusmiestä ajamaan kaupungin asioita valtiopäivillä, ja Mentzer täytti tämän vaatimuksen ihailtavalla tavalla. Tästä parhaimpina osoituksina mainittakoon 1775 käyty riita Pohjanlahden kaupunkien purjehtimisoikeuksista ja myöhemmin, 1791, monien vastusten kautta hankittu tapulioikeus, joissa kummassakin tapauksessa Carl Mentzerin nimi kohosi kaikkien muiden neuvottelijain yläpuolelle.

Turun hovioikeuden notaarina aiemmin toiminut Carl Mentzer astui Raahen pormestarin virkaan elokuun puolessavälissä 1766. Hän oli järjestyksessä kolmas Raahen puhtaasti virkamiespormestari ja yhdentyi kahteen edeltäjäänsä myös ikänsä puolesta, sillä virkaanastuessaan oli Mentzer vasta 29-vuotias. Mentzerin tapa hoitaa virkatehtäviään poikkesi edeltäjistä kuitenkin hänelle itselleen edullisempaan suuntaan, sillä hän perusti toimensa huomattavan pitkälle menevään itsenäisyyteen.

Kun kaksi edeltäjää olivat pyrkineet laajentamaan paikallishallintoa useampiin käsiin, olivat he kokeneet jyrkkääkin vastustusta Raahen varsin patriarkaalisen porvariston taholta. Mentzer – ehkä tästä tietoisena – valitsi kultaisen keskitien eikä vaivautunut suuremmin arvon herroja neuvosmiehiä vaivaamaan ”pikkukaupungin vähäisillä” vaikeuksilla, vaan koetti hoidella jutut niin pitkälle omin neuvoin kuin suinkin pystyi. Ehkäpä Mentzerin mainio menestys pormestarin toimessa perustui juuri tähän. Hän oli eräällä tavalla yksinäinen karhu omassa kaupungissaan.

Mentzerin neljä vuosikymmentä kestäneeseen virkakauteen mahtuu monenmoista tapahtumaa, joista merkittävin epäilemättä oli kaupungin purjehdusoikeuksien laajentaminen asteittain ja nimenomaisesti Mentzerin sinnikkään taistelun tuloksena lopulta täydellisten tapulioikeuksien saaminen 1791.

Mentzerin luonnekuvaan liittyi olennaisesti lujan taistelijan maine ja ennen kaikkea kyky toimia pitkäjännitteisesti, joskin erinäisissä yhteyksissä hänkin näyttää kokeneen välillä syviäkin masennustiloja asioiden juuttuessa paikoillaan. Mutta tämä piirre esiintyy hänessä vasta sitten, kun asiaa on käsitelty jo vuosikausia ja monen muun kaupungin edustajan vaihduttua sinä aikana jo useampaankin otteeseen.

Näinhän kävi 1770-luvulla Perämeren kaupunkien purjehdusoikeuksien tullessa kysymyksenalaiseksi. Kruunu ilmoitti Raahen lisäksi myös Uudellekaarlepyylle ja Pietarsaarelle ryhtyvänsä hankkeisiin Kaskisten tullihuoneen rakentamiseksi ja kyseisten kaupunkien siirtämiseksi sen alaisuuteen. Kysymys herätti syvää närkästystä kaupungeissa, ja yhteisessä kokouksessaan 1774 kaupungit valitsivat Carl Mentzerin yhteiseksi asiamiehekseen hoitamaan asiaa kruunua vastaan.

Mentzer matkusti takaisin Raaheen ja ryhtyi valmistelemaan Tukholman-matkaansa, mutta jo ennen matkalle lähtöä hän sai kuulla Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn sanoutuneen irti yhteisesti sovitusta suunnitelmasta. Mentzer ei hellittänyt! Hän matkusti hoitamaan yksinomaan Raahen asiaa ja jätti muut hoitamaan omiaan. Pormestarin virkaa jäi hoitamaan kauppias Röring.

Tukholman matkasta venyi kokolailla pitkä. Asia kihartui kihartumistaan, mutta Mentzer pysyi lujana. Hän kiersi virastosta toiseen suostuttelemassa virkamiehiä. Tämän matkan yhteydessä ilmenee Mentzerissä tuota hänelle poikkeuksellista masentuneisuutta, mutta tätä ei ole pidettävä lainkaan ihmeteltävänä, kun huomioidaan, että Mentzer yksinäisenä sutena yritti selviytyä kruunun ja Pohjanlahden kaupunkien yhteisen painostuksen alaisena kiistasta kaupungilleen edullisimmalla tavalla.

Tämä virkamatka kesti alun kolmatta vuotta, mutta tulos oli kaupungille lopulta positiivinen. Mentzerin taistelu oli ollut pitkällinen, mutta tuloksekas. Kalliskin se ilmeisesti oli tuon ajan Raahelle, koska päivärahojen maksamista varten näytetään joudutun ottamaan lainaa kaupungin rahaston nimissä. Tätä raahelaiset tuskin suuremmin ajattelivat – Mentzer oli heidän silloinen sankarinsa!

Mentzerin virkakaudelle osui muitakin laajamittaisia kysymyksiä, joiden käsittelyssä hänellä sitkeänä neuvottelijana oli ratkaiseva merkitys. Tällaisia olivat tapulioikeuksien saaminen vuosisadan lopulla, jolloin Carl Mentzerillä oli jälleen ratkaiseva osuus koko asia käsittelyssä. Tapulioikeuksien seurannaisena hän joutui avaamaan kaupungin merenkulun teitä maailman merille. Nimenomaan Mentzerin ansiosta onnistuivat raahelaiset varustajat saamaan palvelukseensa runsaasti ruotsalaisia, koulutettuja kapteeneja, jotka mahdollistivat koko toiminnan ylläpitämisen.

Paitsi laivaliikettä tunsi Mentzer kiinnostusta myös yleistä elinkeinoelämää kohtaan. Useaan otteeseen hän kiinnitti porvareiden huomiota kaupungin elinkeinoelämän yksipuolisuuteen ja yritti innostaa heitä teollisuuden perustamiseen. Eräitä yrityksiä koetettiinkin saada alulle, mutta niiden vaiheista ei ole tarkempaa tietoa. Niin ikään kuului ajan leimaan ihmisten innostaminen monipuoliseen maanviljelykseen, tosin vaihtelevin menestyksin.

Eräs Mentzerin merkittävimmistä suorituksista liittyy kaupungin ja Saloisten pitäjän väliseen isojakoon, joka toimeenpantiin v. 1785. Isojakoneuvotteluissa oli Raahen etujen valvojana juuri Carl Mentzer. Näissä neuvotteluissa saatiin kaupungin ja pitäjän välinen sekä Raahen kaupungin raja kokonaisuudessaan lopulta kiistattomasti sovittua ja kartoitettua.

Se, että pormestari piti kaupungin maakysymystä erittäin tärkeänä, ilmenee siitäkin, että hän viritti alulle laajamittaiset maankuivaustyöt kaupungin ja Saloisten pitäjän raja-alueilla, lähinnä Ollinsaaren mailla. Mentzerin mielestä soistuneet vesialueet tuli ensi sijassa kuivattaa ja ottaa tuottavaan käyttöön.

Mentzer tunsi siis pikkukaupungin asiat todella omakseen. Hän uurasti varsin monitahoisesti pyrkien kehittämään kaupunkia kaikin puolin. Hänen virkakautensa lopulla päästiin lopulta sopimukseen apteekin perustamiseksi Raaheen ja lääkärin palkkaamisesta. Tämä jos mikä oli ensiarvoisen tärkeää Raahelle, samoin kuin yritykset kouluolojen parantamiseksi, joskin ne esiintyneen vastustuksen vuoksi jäivät vähäisiksi.

Virkamiehenä Carl Mentzer oli siis mitä monipuolisin ja varmasti saamansa luottamuksen arvoinen. Yksityisenä ihmisenä hän oli – varsinkin viimeisinä virkavuosinaan – syrjityssä asemassa, mikä johtui hänen taloudellisesta tilastaan. Mentzer hoiti vain virkaansa, eikä hänkään tuntenut kiinnostusta henkilökohtaisen liiketoiminnan ylläpitämiseen. Tämän vuoksi kaupungin suurimmat ja rikkaimmat patruunat pyrkivät vähättelemään häntä ja jättämään hänet vaille suurempaa huomiota. Mentzerin varallisuustaso tulee parhaiten esille verotusmaksuista. Kun kaupungin tuon ajan varakkain mies Matts Sovelius maksoi veroa vuodessa runsaat 59 hopearahaa, oli pormestarin verosumma vain 9 hopearahaa. Veroluetteloissa Mentzer esiintyy vasta 16. tilalla, joten ei liene kovinkaan vaikeaa ajatella, minkälaista taloudellista ylivaltaa vastaan hän joutui virka-asioissaan ponnistelemaan. Itsepintaisena ja oikeudentuntoisena miehenä Carl Mentzer ei antanut näiden tekijöiden kuitenkaan horjuttaa uskoaan mahdollisuuksiinsa kehittää kaupunkia kaikkien kannalta parhaimpaan suuntaan.

Carl Mentzer hoiti pormestarin tointaan aina kuolemaansa saakka vuoteen 1805 eli lähes Ruotsin vallan loppuun saakka. Mentzer haudattiin kirkon läheisyyteen varsin kunnialliselle paikalle eräiden aiempien mahtimiesten seuraan. Hänen muistokivensä – joskin valitettavan ränstynyt – on vieläkin nykyisen sankarihauta-alueen nurkkauksessa. – Vanhan Raahen taistelija lepää uudemman ajan taistelijoiden seurassa, joskin hautamerkin ulkonäkö nykyisellään ei tee oikeutta hänen virkamieskunnialleen ja kaupungilleen tekemille palveluksille!