Heinrich Kluvensichin virkakauden jälkeen pormestarin virka julistettiin jälleen avoimeksi. Porvariston ja etenkin maistraatin erittäin ikävään asemaan aiemmin saattanut neuvosmies Johan Georg Bergström oli tälläkin kertaa viranhakijoiden joukossa. – Sinänsä omituista, että porvaristo ja etenkin maistraatti olivat perin suopeita miestä kohtaan, joka muutamaa vuotta aiemmin oli saattanut heidät perikadon partaalle aiheuttamalla varsin huomattavan vaillingin kruunun saatavien suhteen. Ystävyyssuhteet olivat ilmeisen lujia vanhassa Raahessa. Oli miten oli, porvaristo asetti neuvosmies Bergströmin vaalissa toiselle ehdokassijalle.

Ensimmäiselle ehdokassijalle asetettiin Uudenkaarlepyyn raastuvanoikeuden notario Samuel Lithau (myös Lithovius). Lithovius kutsuttiin jo ennen virallisen nimittämisen tapahtumista hoitamaan väliaikaisen pormestarin tehtäviä. – Porvaristo oli tällä kertaa siis varsin varma kuninkaan vahvistavan pormestarin vaalin ehdotetussa järjestyksessä. Lithovius nimitettiinkin virallisesti Raahen pormestariksi marraskuun 4. pnä 1757.

Varsin merkille pantavaa on se, kuinka nimenomaan iäkäs polvi oli vakiinnuttanut asemansa tämän ajan Raahen vallan kahvassa. Pienen rantakylän maistraatin istuimia kiillottivat nimittäin neuvosmiehen ominaisuudessa Johan Georg Bergströmin ohella Johan Sovelius, Peter Kellin (Gellin) ja Olof Carin. Kukaan heistä ei Lithoviuksen virkaanastumisen aikoihin ollut enää pojankoltiaisen kirjoissa, sillä kaikki piirsivät ikävuosiensa kohdalle seitsikolla alkavan kymmenluvun. Ja tällaiselta maistraatilta tuli vaikeuksissaan kamppailevan kyläpahasen odottaa joustavaa ja kehitykselle suosiollista politiikkaa. Kovasti iäkäs mahtimieskaarti liittyi toki kautta linjan vanhan Raahen arkisiin kasvoihin, mutta puheena olevan ajankohdan maistraatti pudottaa laudalta kyllä kaikki muut kokoonpanot.

Lithovius sai siis vastaansa tutisevien eläkevaarien muodostaman maistraatin. Tämä lienee asettanut hänelle useita kiperiä koetinkiviä, sillä Uudessakaarlepyyssä Lithovius oli jo saanut totuttautua hieman nuorekkaampaan hallinnon järjestelyyn. Hänet itsensä nimitettiin siellä jo 18-vuotiaana neuvosmieheksi, siis maistraatin jäseneksi, ja hän arvosteli raahelaista tilannetta voittopuolisesti tältä pohjalta, vaikka olikin ehtinyt pormestariksi nimittämisensä aikoihin lähes viiden vuosikymmenen ikään. Uudessakaarlepyyssä häntä oli pidetty mitä mainioimpana virkamiehenä, mistä osoituksena lienee hänen nimittämisensä varapormestariksi.

Lithovius oli isonvihan jaloissa joutunut Venäjälle vankeuteen, ja hänen opintonsa olivat tästä syystä keskeytyneet eikä hän enää sodan päätyttyä ja vapauden koittaessa tuntenut kiinnostusta niiden jatkamiseen. Tästä huolimatta hän osoittautui varsin laajatietoiseksi mieheksi. Huolimatta puutteellisista opinnoistaan Lithovius toimi ansiokkaasti myös asianajajana ja tuomarina.

Alituinen voimainmittelö joustamattoman maistraatin kanssa kävi nopeasti energisenkin miehen voimille. Ilmeisen ylirasittunut Lithovius muuttui nopeasti sairaalloiseksi, ja ei aikaakaan kun hän joutui pyytämään eroa pormestarin virasta sairauden vuoksi. Hitaasti toimiva maistraatti jäi tälläkin kertaa toiseksi Lithoviuksen suhteen, sillä ennen kuin maistraatti ehti käsitellä hänen eroanomustaan, kuolema tavoitti kaupungin pormestarin 5.11.1765. Siis 8 virkavuoden jälkeen.

Samuel Lithoviuksen ajanjakso Raahen kunnalliselämässä oli mielekästä jatkoa Heinrich Kluvensichin aloittamalle ja viitoittamalle nuorekkaammalle ja ajan modernisoitumishengelle alttiimmalle kaudelle. Nämä kaksi pormestaria muodostivat selvän poikkeuksen jo tiettyihin normeihin puristetun pormestarin viran haltijoiden joukossa. Heidän aikakautensa ei ehkä ollut saavutuksiltaan kovinkaan mainittava, mutta syy tästä ei ole yksinomaan vieritettävissä heidän niskoilleen. Tuon ajan Raahe ei ollut kypsä suhtautumaan asiallisesti virkamiespormestariin. Raahe oli liian kauan hautunut liian voimakkaiden hahmojen – sellaisten kuin kolme Cortea olivat – säädyissä. Oli alistuttu diktatoriseen laumahenkisyyteen, joka salli pormestarin käytellä valtaansa kuinka päin vain.

Nämä aiemman ajan pormestarit olivat itsenäisiin päätöksiin nojautuvia miehiä, jotka eivät liiemmin muilta käyneet kuulumisia utelemassa. Kun pormestarin vaippaan kääriytyi miehiä, jotka pyrkivät laajentamaan päätöksentekoon osallistuvien piiriä, Raahe oli ymmällä ja pyrki suhtautumaan vieroksuvasti, jopa vähätellen näihin pormestareihin. Jopa epäillen heidän kyvykkyyttään. Ei yksinkertaisesti ymmärretty, mitä merkitystä saattoi olla niillä vaatimattomilla eleillä, joilla uuden ajan pormestarit suhtautuivat yhteisiin kysymyksiin ja pyrkivät demokratisoimaan niiden käsittelyä. Raahelaiset olivat hengeltään vielä kreivinsä vasalleja.