Johan Reinhold Stoorman, josta aiemmin on jo ollut puhetta, käytteli pormestarin käskyvaltaansa Raahessa perin lyhyen ajan. Hänen kuolemansa jälkeen 1744 oli kaupungin jälleen ryhdyttävä etsimään uutta valtikan heiluttajaa. Väliaikaisesti sai toimen jälleen hoidettavakseen neuvosmies Bergström, ja kaupunki ryhtyi valmistelemaan uusia vaaleja edellisen aiheuttaman riitaisuuden ollessa vielä varsin tuoreessa muistissa.

Tällä kertaa pormestarinvaali sujui kuitenkin kitkattomasti, sillä virkaan pyrkineistä Oulun neuvosmiehellä ja notaariolla Heinrich Kluvensichilla oli varsin selvä etulyönti muihin hakijoiden nähden edellisissä vaaleissa saavuttamansa hyvän suosion tähden. Merkittävää näissä vaaleissa oli kuitenkin se, että äänioikeus määräytyi nyt tuloveron mukaan. Siis ne, jotka kantoivat suurimmat verorahat kaupungin kirstuun, saivat myös suuremman päätäntävallan yleisissä asioissa. Tietyssä suhteellisuusasteikossa tietysti!

Kluvensich oli Raahen kahden ensimmäisen vuosisadan pormestareista poikkeuksellisin. Hän tyytyi yksinomaan hoitamaan pormestarin tointaan eikä antautunut henkilökohtaiseen yrittäjätoimeen muiden pormestarien tapaan.

Kluvensich, joka oli suorittanut opintonsa Turun akatemiassa, nimitettiin Oulun notarioksi jo vuonna 1728 ja myöhemmin hänet valittiin myös neuvosmieheksi. Häntä pidettiin Oulussa erittäin kyvykkäänä virkamiehenä, mistä osoituksena lienee sekin, että hän hoiti pormestarin tointa siellä tilapäisesti aina silloin, kun kaupungin pormestari oli sairauden tai matkojen vuoksi estynyt virkaansa hoitamaan ja olipa hän vakavasti ehdolla Oulun vakinaiseksi pormestariksi v. 1740. Paikallisissa vaaleissa hän menestyi hyvin, mutta joutui jostakin syystä syrjään kuninkaan lopullisesti nimittäessä pormestarin.

Kluvensich eli erittäin ahtaissa taloudellisissa olosuhteissa. Hän oli monien muiden pohjalaisten tapaan joutunut pakenemaan isonvihan kiroja sydänmaille ja Ruotsiin ja menettänyt kaiken omaisuutensa sodan alttarille. Raahen pormestarikautenaan hän ei omistanut edes omaa taloa kaupungissa, vaan asusti kaupungin entisen pormestarin, vakoilusta teloitetun Wijkmanin, sittemmin Bogmanin talossa vuokralaisena.

Tavanomaisuudesta poiketen Kluvensich ei siis ajanut omia taloudellisia intressejään pormestarin virkaa hyväksi käyttäen. Tämä menettelyhän oli vanhassa Raahessa varsin yleistä ja herätti ansaitusti väliin syvääkin närkästystä kaupunkilaisten keskuudessa, jotka katsoivat – mitä lienee pidettävä oikeutettuna – pormestarin viranhaltijan ensisijaiseksi tehtäväksi valvoa kaupungin yleisiä etuja ja unohtaa omat henkilökohtaiset pyyteensä.

Näitä pyyteitä Kluvensichilla ei ollut siitä yksinkertaisesta syystä, että hänellä ei ollut minkäänlaista yritystä toiminnassa Raahessa. Ehkäpä juuri tästä johtuu hänen Raahessa nauttimansa varaukseton luottamus – kaupunkilaiset olivat vihdoin saaneet pormestarin, joka tyytyi vain virkatehtävän täyttämiseen.

Kluvensich oli siis kaupungin kannalta moitteeton ja mitä mainioin pormestari. Sitä hän oli myös laajemmassa mitassa, mistä osoituksena lienee oivallisin se, että Turun hovioikeus määräsi hänet lukuisia kertoja laamanninkäräjien tuomariksi. Niin ikään hänet nimitettiin pariinkin kertaan ritaritarkastuksen suorittajaksi.

Olkoonkin, että Kluvensich oli ihanteellinen virkamies pikkukaupungin riitaisuuksien ja vaikeuksien tasapuolisena selvittäjänä ja täydellisesti häneen kohdistetun luottamuksen arvoinen, mahtoi hänen yksityiselämänsä olla tavattoman raskasta. Hänen huollettavanaan oli suuri perhe ja varsinaisen perheen lisäksi 13 vuotta Venäjällä sotavankeudessa ollut isä. Kun pormestarin palkka oli ajan mittaan jäänyt – edeltäjien pitäessä sitä vain eräänlaisena sivutoimena – kokolailla alhaiselle tasolle, oli Kluvensichilla täysi työ huoltaa perheensä.

Kluvensichin nimellinen virkakausi Raahen pormestarina kesti sekin 13 vuotta, joskin hän oli loppuvuosina useaan otteeseen kykenemätön hoitamaan sitä vaikean halvaantumisen vuoksi, joka kaatoi hänet lopulta hautaan 1757. Hänen ansiokseen sairasvuoteella maatessaankin on laskettava Raahen maistraatin jäsenten pelastuminen maksamasta suuria korvauksia kruunulle.

Kaupungin rahastonhoitajana oli nimittäin toiminut pormestarin sijaisenakin väliin esiintynyt neuvosmies Johan Bergström, ja hänen vuosina 1751 ja -53 suorittamissaan ylöskannoissa ilmeni vajaus. Tämän johdosta hän teki vararikon. Kruunu vaati jäljelle jäänyttä saatavaansa kaupungin pormestarilta ja maistraatin jäseniltä. Juttua puitiin pitkään, mutta lopulta kruunu luopui saatavistaan lähinnä maaherra Piperin vetoomuksen ansiosta. Tässä vetoomuksessaan Piper toi esiin voimallisesti pormestari Kluvensichin oivallisuuden ja tunnollisuuden sekä pormestarina että laamanninkäräjien tuomarina. Juttu raukesi lopulta Raahen pormestarille ja maistraatille edullisesti, ja kyseinen vajaus voitiin poistaa tileistä.