Ns. ”Corte-kolmikon” muodostivat kolme peräkkäin kaupungin pormestarin virkaa hoitanutta Corte-suvun jäsentä: Hendrich vanhempi, Hendrich Hendrichinpoika (myös vanhempi) sekä Gabriel Corte. Nämä kolme miestä pitelivät vallankahvaa käsissään kaikkiaan 78 vuotta eli noin viidesosan koko Raahen olemassaoloajasta. Kun nämä vuodet ovat vielä kehityskaaren ensimmäisiä, on sanomattakin selvää, että ne olivat erittäin merkittäviä aikoja uudelle kaupungille.

Kun Pietari Brahe lähti valitsemaan vastaperustetulle kaupungille sen ensimmäistä pormestaria ja kun muistetaan, että Brahe jo ilmeisesti tällöin kaavaili tulevia maakauppoja, joiden mukana mm. Raahe siirtyi hänen yksityisomaisuudekseen, on varmaa, että hän paneutui tähän tehtävään tarkasti. Näin etenkin siksi, että Brahen omistuksessa jo aiemmin ollut Kajaanin vapaaherrakunta tarvitsi kipeästi oman satamapaikan, joksi Brahe oli havainnut Salon alueen.

Tätä vaikutelmaa on vaikea kiertää, koska Brahe teki valintansa vasta useita kuukausia itse kaupungin perustamisen jälkeen. Brahe tarvitsi ilmeisesti paitsi rakennustöiden johtoon kykenevän, myös merenkulkuun ja ennen kaikkea satamaoloihin perehtyneen miehen. Täksi osoittautui lopulta Hendrich Corte. Saksalaissyntyinen, Ruotsin kautta Suomen puolelle kulkeutunut mies, jolla oli takanaan kokemusta useampienkin vaativien virkojen hoidosta.

Corte oli tullut v. 1640 Ouluun toimiakseen siellä tukholmalaisen suurliikemiehen Spiringin paikallisena asiamiehenä. Tällöin hänen tehtäviinsä kuului paitsi Spiringin Ouluun rahtaamien tuotteiden markkinointi, myöskin ja ennen kaikkea hankintojen suorittaminen Pohjanmaalla Spiringin kauppahuoneen laskuun. Tässä tehtävässä Corte viipyi puolikymmentä vuotta.

Vuonna 1647 hän kuitenkin siirtyi kruunun leipiin ja vastaanotti nimismiehen ja voudin viran. Kaksi vuotta myöhemmin hän toimi yhdessä Pohjanmaan maavoudin Johan Bockmöllerin ohella Oulun juomanpanijana. Kun hänet näiden toimien jälkeen pestattiin Brahen toimesta uuden kaupungin pormestariksi, omasi hän koko lailla laajan maakunnan tuntemuksen.

Näyttää kuitenkin siltä, ettei Corte itse ollut aluksi kovinkaan mielissään uuden viran velvoitteista. Tätä kuvastaa se, ettei hän katsonut velvollisuudekseen muuttaa heti Raaheen vaan asusti aina pitkälle vuoden 1651 puolelle Oulussa siellä omistamassaan talossa. 1651 hän oli kuitenkin – ehkä kreivi Pietari Brahen painostuksesta – pakotettu muuttamaan omaan kaupunkiinsa. Corte hoiti virkatehtäviään kuitenkin vielä Oulussa oloaikanaan varsin aktiivisesti, mutta vasta Raaheen muuttonsa jälkeen hän pääsi kiinni tehtäviinsä täydellä teholla.

Uuden kaupungin asuttaminen ja rakentaminen ei liene koskaan ollut niitä helpoimpia maallisia tehtäviä. Näin ei ollut Raahenkaan kohdalla. Maaseudun väestö, josta piti muodostaa kaupungin pääväestö, ei tuntenutkaan odotetussa määrässä kiinnostusta kaupunkia kohtaan, ja Corte sai nähdä todella suurta vaivaa saadakseen kaupunkiin edes välttävän määrän asukkaita.

Tähän vaikutti kyllä parin ensimmäisen vuoden aikana sekin, etteivät kaupungin asiat olleet edes välttävällä tolalla, sillä esimerkiksi tonttien luovutus pääsi virallisesti vauhtiin vasta Corten muuton jälkeen. Selväpiirteisen tonttipolitiikan kiteytyessä alkoi tulliaidan lävitse saapua yhä useampia lähitienoon miehiä liittyäkseen mukaan uuden kaupungin pystytystyöhön.

Maaseudun väestö oli luonnollisesti lähes täysin tietämätöntä kaupungin elämäntavoista. Juuri tässä mielessä oli Cortella valtava työ edessään. Hän joutui kasvattamaan oman porvaristonsa lähes alusta pitäen. Johdattelemaan useimmiten luku- ja kirjoitustaidottomat uudet tulokkaat kaupungin elämäntapaan ja tiiviimpään kunnallishallintoon, kuin mihin nämä olivat maaseudulla tottuneet.

Ensimmäinen merkittävä aikaansaannos oli maistraatin eli raastuvanoikeuden perustaminen 1651. Mainittuna vuonna se kokoontui vain yhden ainokaisen kerran, mutta seuraavana vuonna jo sentään kolme kertaa. Corten itsensä lisäksi ensimmäiseen maistraattiin kuuluivat neuvosmiehet Matts Larsson, Henrich Hendersson, Hans Forbus ja Philip Bertilson. Corte oli saanut tehtävänsä jo mainittavalle alulle!

Hendrich Corte sai siis Raaheen muutettuaan vastaansa todella mittavan työkentän. Uuden kaupungin rakentaminen oli noissa olosuhteissa ilmeisen vaativa tehtävä, varsinkin vierasperäiselle miehelle, jota Corte saksalaissyntyisenä oli.

Saatuaan Raahen kunnallisia oloja sen verran kiinteään muotoon, että kaupungin maistraatti oli ainakin virallisesti nimitetty, oli Cortella jo jonkinlainen ote kaupunkiinsa. Tosin on todettava ensi vuosien maistraattien istuneen perin harvoin, mutta Cortella oli joka tapauksessa ympärillään joukko paikallisia voimia, joiden panosta uuden kaupungin rakentamisessa ei sovi väheksyä.

Kun Pietari Brahe vuonna 1652 hankki rahapulassa olleelta kuningatar Kristiinalta Raahen ”ikuiseksi maaomaisuudekseen” ja liitti sen jo aiemmin omistamaansa Kajaanin vapaaherrakuntaan lähinnä sen satamakaupungiksi, sälyttyi Hendrich Corten harteille suuritöinen lisätaakka. Hän joutui toimimaan Brahen voutina Raahessa ja lähiympäristössä ja suorittamaan muiden töidensä ohella mm. vaikeajuonteisen kruunun ja kreivien saatavien perinnän.

Raahen asema kaupunkina oli noita Corten aikoina – varsinkin ensi vuosina – varsin vähäinen. Tätä kuvastanee sekin, että Raahesta kerätyt verosaatavat luonnontuotteina toimitettiin Corten toimesta Pietari Brahen maatilalla Bogesundiin ja että Corte neuvotteli Raahea koskevista asioista pääasiassa Bogesundin voudin kanssa.

Tämä ei suinkaan merkitse sitä, että Corte olisi ollut Pietari Brahelle itselleen tuntematon suuruus. Päinvastoin Brahe luki Corten luotettavimpiin miehiinsä, jota kohtaan hänelle ei ollut kertaakaan mitään huomauttamista. Toisaalta Corte ei toimissaan ollut Raahen asukkaita kohtaan millään tavoin tiukkaotteinen tai edes lujakätinen, vaan pyrki mahdollisimman pitkälle auttamaan nuoren kaupungin uudisasukkaita, jotka kamppailivat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa.

Tätä kertonee sekin, että Corte täydensi raahelaisilta keräämiään kreivin saatavia ”omasta pussistaan”, mikäli asetetut kiintiöt eivät muutoin ottaneet täyttyäkseen. Samoin hän pyrki voudiksi koko tavalla voimaperäisesti saamaan hallintoalueensa asukkaille lukuisia helpotuksia erinäisistä suorituksista, mitä on pidettävä tuolla aikakaudella harvinaisena.

Oman vaikeutensa Corten toimille asettivat myöskin valtion virkamiehet, jotka herkästi pyrkivät ylittämään toimivaltuuksiaan ”itsenäisen” Raahen asioihin puuttumalla. Cortella riitti tosiaan töitä yrittäessään estää maaherrojen toimeenpanemiksi määräämien sotaväenottojen ja käräjien toteuttamisen Pietari Brahen maa-alueilla, joille maaherroilla ei lain kirjaimen mukaan ollut mitään sanavaltaa.

Hendrich Corte näyttää kuitenkin omanneen omat heikkoutensakin. Hän oli toimissaan nimenomaisesti herransa vouti, mutta myöskin talonpoikien suojelija. Aikaa myöten hänen suhteensa nuoren kaupungin porvareihin näyttää käyneen varsin työlääksi syystä, että porvarit katsoivat Corten kahmaisseen suhteettoman suuren osan kaupungin kaupankäynnistä omiin käsiinsä. Näillä tiimoilla joutui Pietari Brahe kerran jopa suorituttamaan tutkimuksen asiasta saadakseen mielialat tyyntymään.

Tutkimuksen tulos ei tainnut suuressa määrin raahelaisia tyydyttää, koskapa Corte kertoo kirjeessään muutaman vänrikki Joseph Matsonin tunkeutuneen asuntoonsa ja yrittäneen ”hänen tietämättään ja takaa päin halkaista häneltä pääkallon, ellei Jumala armossaan olisi sitä ehkäissyt”. Ja joutuipa Corte kerran jopa ilmitappeluun erään porvarin kanssa yrittäessään periä tältä saataviaan.

Hendrich Corte oli kuitenkin käytännössä se mies, joka pystytti Raahen, sitä eivät pysty edes riitaisuudet porvarien kanssa kumoamaan. Hänen kolme vuosikymmentä jatkuneen toimikautensa aikana Raahe sai kiinteät puitteet. Kunnallinen hallintokoneisto asettui uomiinsa, elinkeinotoiminta pääsi vauhtiin, koululaitos luotiin, ja seurakunnallinen toiminta pääsi alulle. Kaikissa näissä toimissa Cortella oli ratkaiseva osuutensa. Monipuolisuudesta kertonee sekin, että Corte yritti perustaa suolankeittämönkin Raahen saaristoon. Tai oikeastaan hän perusti sellaisen, joskin se jo parin koekäytön jälkeen osoittautui kannattamattomaksi, koska sillä valmistettu suola oli ”mustaa kuin maa ja kun tämä suola oli seisonut noin 8 päivää ja ilma oli ollut hieman kostea, muuttui suola velliksi ja suli vähitellen tyhjiin”.

Pormestarina Corte oli Raahelle myös voimallinen etujen puoltaja, jonka puolen kaupungin porvaristo pyrki herkästi unohtamaan. Nimenomaan Corten ansiota oli se, että hän sai Pietari Brahen taivutettua ”rauhoittamaan” Raahen kolme ensimmäistä vuosikymmentä ulkoisilta haittatekijöiltä, joilla myöhemmin on ollut varsin suuri osuus Raahen elämässä. Tämä tullee selvääkin selvemmin esille Corten seuraajien aikana, jotka hallitsivat raahelaista elämäntapaa Hendrich Corten kuoleman jälkeen vuodesta 1680.