Lienee peräti harvinaista suomalaisessa kaupunkihistoriassa, että kolme perättäistä pormestaria sijoittuu samaan sukuun ja vieläpä isä–poika-suhteessa. Tämä selittynee sillä, että Pietari Brahella oli vissejä vaikeuksia uuden kaupungin perustamisessa. Tätähän kuvastaa sekin, että Hendrich Corte vanhempi tuntui olevan perin tahkea muuttamaan perustettavaan kaupunkiin Oulusta, jossa hänellä oli varsin hyvä virka sielläkin. Toisaalta tuohon aikaan edes joltisenkinlainen kirjanoppineisuus oli ilmeisen harvinaista ja kulki sukuperintönä isältä pojalle, koska harvalla oli tuohon aikaan varaa kouluttaa jälkikasvuaan ja moni korvenraivaajasuomalainen tuskin tunsi vetoa lukupuuhia kohtaan.

Vaikuttava tekijä pormestarikysymyksessä oli tuolloin myöskin kunkin ehdokkaan taloudellinen tila. Tässä suhteessa Corte-dynastian – sanottakoon nyt vaikka näin – miehet olivat etulyöntiasemassa muihin nähden. Vanhin Corte oli Pietari Brahen erinäisissä viroissa päässyt kohoamaan taloudellisesti koko tavalla korkealle ja Raaheen asetuttuaan hoiteli yksityisiä bisneksiään perin hanakasti, jopa niin, että se herätti kaupungin porvaristossa tiettyä katkeruutta. Hänen pojalleen jättämä taloudellinen asema oli vankkumaton raahelaisessa mittakaavassa.

Samaa tuskin voidaan sanoa Hendrich Corte nuoremman jäämistöstä, sillä hänhän ehti vaiheikkaan elämänsä aikana velkaantua korviaan myöten. Corte-nimi oli jo kuitenkin siinä määrin luotettava, että Hendrich Corte nuoremman ensimmäisessä avioliitossa syntyneellä Gabriel Cortella oli tie selvänä asettuessaan isänsä jälkeen ehdolle Raahen pormestarin virkaan.

Gabriel Corten ryhdyttyä isänsä kuoleman jälkeen 1706 hoitamaan pormestarin tehtäviä hän joutui pikimmiten toteamaan kaupunkinsa joutuvan sekasortoon ja sodan jalkoihin. Isoviha pyyhkäisi yli Pohjanmaan ja autioitti rannikkoalueen kaupungit moneksi vuodeksi. Niinpä Raahenkin väestö lymyili salomaiden piilopirteissä vauraimman väestönosan siirryttyä lahden yli emä-Ruotsiin venäläisvainoa pakoon. Ruotsiin kulkeutui myöskin nuori pormestari Gabriel Corte, jonka virkatehtävät rajoittuivat tuona aikana vuoden 1719 valtiopäiville osallistumiseen.

Rauhan palattua palasi Gabriel Corte ensimmäisten mukana Raaheen ja totesi kaupunkinsa perin juurin hävitetyksi. Kaupungin väestö oli supistunut pariin kymmeneen, ja sen maistraatin jäsenistä palasi isonvihan jälkeen takaisin vain kaksi, pormestari Corte ja neuvosmies Hendrich Forbus. Hieman myöhemmin palasi vielä Zachris Walding, mutta muiden tilalle jouduttiin nimittämään uusia, pitkään tilapäisinä neuvosmiehinä toimineita henkilöitä. Tällaisen tilapäisen maistraatin harteilla lepäsi vastuu raastetun kaupungin jälleenrakentamisesta.

Gabriel Corten määrätietoisen, joskin kovaotteisen valtikan alla Raahe selviytyi pahimmista koettelemuksistaan, mutta Corten tehtävät pormestarina eivät ottaneet luontuakseen aurinkoisissa merkeissä. Hänen aikakaudelleen sattuu surullinen riita kaupungin lakkauttamisesta, jonka osa porvaristosta oli vähällä aikaansaada. Tämä vehkeily johtui lähinnä Corten toimia kohtaan tunnetusta tyytymättömyydestä.

Toinen vaikuttava seikka oli heräävä kielikysymys. Raahen virallisena kielenä oli alusta pitäen ollut ruotsi, mutta pääasiassa kauppias Jacob Simeliuksen aloitteesta ryhtyi osa porvaristoa ja maistraatin jäseniä käyttämään suomen kieltä maistraatin istunnoissa. Tilanne lienee ollut tragikoominen, kun kaupungin asioista keskusteltiin kaksikielisesti osan esittäessä asiansa suomeksi, osan ruotsiksi. Simelius ja Corte näyttävät olleen todelliset riitapukarit, jotka tarttuivat herkästi toistensa heikkouksiin. Erinäisten riitaisuuksien jälkeen päädyttiin lopulta tilanteeseen, jossa Simeliuksen johtaman suomalaisuusryhmän aiheuttama metelöinti ja väkivaltaisuus pakottivat maistraatin jäsenet pakenemaan istuntosalista suin päin. Tämä puolestaan johti Corten jättämään asian oikeuskanslerin ja myöhemmin Turun hovioikeuden käsiteltäväksi.

Eräänä riitaisuuden aiheuttajana oli myöskin Corten pitkällinen valtiopäivämatka vuoden 1727 valtiopäiville. Tälle matkalle Corte pääsi käytyään katkeran ehdokaskiistan Simeliuksen kanssa, ja kun hän vaati aiemmin luvattua lisäpalkkiota matkakorvauksista, oli selvää, että tämä herätti suurta tyytymättömyyttä vastapuolen eli Simeliuksen leirissä.

Gabriel Corten viivyttyä näillä valtiopäivillä porvariston mielestä liiankin pitkään asiasta valitettiin Pohjanmaan maaherralle von Essenille, joka lähetti asian johdosta oikeuskanslerille kirjeen vaatien Cortea pikaisesti palaamaan takaisin, koska hänen Tukholmassa oleskelunsa oli johtamassa köyhän porvariston taloudelliseen ahdinkoon.

Pormestari Corte ei kuitenkaan enää palannut kotikaupunkiinsa, sillä Tukholmassa hänet yllätti vakava sairaus, jonka kynsissä hän lopulta menehtyi v. 1728. Hänen jälkeensä Raahe jäi hallinnollisesti raajarikon asemaan. Sen kunnalliselämä oli parin vuoden eli valtiopäivien ajan ollut lähes täysin lamassa, koska pormestari Corten poissa ollessa ei löytynyt kykenevää miestä hoitamaan kaupungin asioita eikä edes päästy yksimielisyyteen tällaisesta henkilöstä. Corte-suku oli kuitenkin kokonaisuutena Raahen kehitykselle ensiarvoisen tärkeä. sillä heidän aikanaan luotiin perusta, jolle myöhempien pormestarien ja maistraatin oli helppo rakentaa!