Menneen ajan sahateollisuutta Pudasjärvellä

Varhain 1700-luvulla perustettiin Pohjois-Pohjanmaalle useita vesivoimalla toimivia raamisahoja, joiden sahaustuotteita tarvittiin kotitarverakentamisessa yhä enenevässä määrin.

Livojoessa olevan Kynkään kosken pohjoisrannalle vuonna 1784 perustettu sahalaitos oli käynnissä yli sata vuotta ja teki kannattavaa tulosta lähes koko pitkän päivätyönsä ajan. Laitos tuotti huomattavia määriä lankkua, parrua ja lautaa – alkuaikoina vain maakunnan tarpeisiin. Myöhemmin tuotteita toimitettiin myös vientiin, pääasiassa Hullin sataman kautta Englannin markkinoille.

Kynkään sahan perustajia olivat nimismies Zachris Bäck, kirkkoherra Eric Castren, talollinen Pehr Riekki ja lautamiehet Anders ja Johan Puurunen. Sahan johtajaksi tuli varanimismies Daniel Bäck. Kaikki Pudasjärveltä. Vuosien aikana sahalaitoksen omistussuhteet ja rahoituslähteet siirtyivät joidenkin oululaisten porvareiden haltuun. Pieni osuus omistuksesta ja sahalaitoksen johto jäi pudasjärveläisen Paavolan suvun hoidettavaksi.

Alkuun sahan tuotanto oli tarkoitettu lähinnä kotitarvekäyttöön; sen terät olivat karkeita ja tuottivat paljon sahanpurua – ominaisuuksiltaan siis melkoisia tukkipuun haaskaajia. Tukin läpimeno raamissakin oli hidasta. Aikanaan sahaan hankittiin ulkomailta ohuemmat terät, joiden käyttöönottoa paikalliset talonpojat ennakkoluuloisina vastustivat kovasti, koska pelkäsivät metsien loppuvan näiden uuden ajan tehoterien alkaessa ennenkuulumattomalla vauhdilla halkoa tukkipuita lankuiksi ja laudoiksi. Myös kalojen he kuvittelivat Livojoessa tuhoutuvan jokeen pölisevän runsaan sahanpurumäärän seurauksena.

Aiheettomat ennakkoluulot kuitenkin pian hälvenivät ja sahaustyö pääsi alkuun uudistetuilla koneilla. Täydellä tehollaan toimiessaan Kynkään saha oli varustettu neljällä hienoteräisellä raamilla, jotka teriensä osalta edustivat senaikaisen sahatekniikan huippua. Sahan yhteyteen oli rakennettu myös kaksikiviparinen jauhomylly, joka vähän veden aikana oli käynnissä vain sahauksen väliajoilla.

Sahan työllistävä vaikutus

Sahalaitoksen työntekijämäärä oli alkuun verraten pieni. Esimerkiksi vuonna 1806 oli sahanasettajan vakanssilla Jonas Jänislampi ja muuta työväkeä yhdeksän miestä – enimmältä osalta paikkakuntalaisia. Parhaina vuosina työväkeä saattoi tosin olla jopa viisitoistakin henkilöä.

Vientikaupan avauduttua, ulkomaille menevä sahatavara laskettiin lautoilla Iin Simakkasaaren varastopaikkaan, jossa sahalaitos osaltaan vastasi lastaajien palkoista. Kynkään sahalaitokselle oli ennen vuotta 1837 asetettu vuotuiseksi sahausoikeudeksi 3 500 tukkia. Tämän puumäärän sahaus kesti hyvissä olosuhteissa vain kuutisen viikkoa. Myöhemmin sahausoikeus nostettiin 5 500 tukkiin vuodessa.

Kynkään sahalaitos sai toimintansa alkuvuosikymmeninä ottaa tukkeja kruununmetsistä, joihin sahalaitokselle oli osoitettu omat hankinta-alueensa. Isojaon jälkeen saha osti tukit yksityisiltä talonpojilta ja metsähallituksen metsistä. Muutamia esimerkkejä tukkien hankinnasta: Tilikirjan merkintöjen mukaan Kynkään saha osti metsähallitukselta tukkeja vuonna 1872 seuraavasti: Lylyvaara 3 254 runkoa, Hanhikangas 432, Tuluskangas 500, Kätkynkangas 48, Nälkävaara 88, Palovaara 90 ja Ruo-oja 88 runkoa. Yhteensä 4 500 runkoa, joista maksettiin kaatopalkkana 720 markkaa. Joitakin vuosia myöhemmin Anders Ylitimonen toimitti sahalle 39 kappaletta kuusitukkia ja sai näistä maksuksi 100 markkaa 35 penniä.

Palkoista osa maksettiin elintarvikkeina

Toimintansa alkupuolella sahalaitos maksoi osan työntekijöiden palkoista elintarvikkeina ja viinana. Palkkatavaroita säilytettiin alkuvuosina sahan varastossa. Vuonna 1820 sahalle tuli timpuriksi oululainen Jacob Sandelin. Alkajaisiksi hän otti viinaa 1/8 kannua (kannu 2,6 litraa). Muutamien päivien kuluttua samaa ainetta ¼ kannua. Kohta taas 2 × 1/8 kannua. Sitten timpuri sai ensimmäisen kuuden viikon tilinsä, 18 riikintaalaria. Vaimolle annettiin erikseen 6 killinkiä. Tilikirjassa ei mainittu, miksi hänkin sai oman pikku tilinsä, mutta ehkäpä sahan johto halusi myötätunnosta antaa vaimorukalle hieman tarvisrahaa.

Viinasta kiinnostuneita työmiehiä oli sahalla useitakin, mutta he eivät kuitenkaan olleet enemmistönä. Talonpojilta ostetuista tukeista – varsinkin 1800-luvun lopulla – huomattava osa maksettiin tavaroina, jotka sai sahan antamalla ostolapulla hakea Granbergin kauppahuoneen varastosta Oulusta. Erityisesti 1800- luvun puolivälissä olleina katovuosina vilja tai jauhot olivat pitäjäläisille hyvin tarpeellista tavaraa.

Isäntä Anders Puolakanaho haki lapulla tukkiennakkoa, yhden tynnyrin ruista ja yhden tynnyrin ohraa sekä 10 markkaa 50 penniä rahaa. Jacob Rytinki otti lapulla sahatukkien toimittamista vastaan 100 markkaa rahaa ja suolaa ”tarpeensa mukaan.” Rytinki lastasi suolaa mukaansa kaksi ja puoli tynnyriä, joten suolan tarpeensa lienee ollut melkoinen. Mainittakoon, että kauppamies J. Granberg oli yksi Kynkään sahan silloisista omistajista.

Sahan pato aiheutti oikeustoimia

Kynkään sahalaitoksen käyttökoneisto sai voimansa Livojoesta tulevasta vedestä, joka ohjattiin turbiiniin muutaman kymmenen metrin pituisen padon ja siinä olleen rännin avulla. Pato aiheutti jokivarren asukkaille melkoista närästystä, ja niinpä asiamieheksi valitulle Anders Kokolle annettiin 2. marraskuuta 1868 lyhyt ja suorasanainen valtakirja – ”että riitellä auki väylä Livon joesa Kynkään sahapatoon.” Alle oli raapustettu 22 puumerkkiä.

Tästä harmillisesta sahan padosta eli tammesta oli käräjöity aina Keisarillista hovioikeutta myöten, mutta aina on tammi saatu keväällä rakentaa paikoilleen. Viimeksi tästä laittomaksi väitetystä padosta käytiin käräjiä Pudasjärvellä 1883. Päätöksessään oikeus katsoi toteennäytetyksi, että kun pato on rakennettuna vain osan vuodesta, ja että se on sahan toiminnalle ehdottoman välttämätön, ja kun sen on ylempi oikeusaste hyväksynyt – ei kihlakunnanoikeus voi määrätä patoa purettavaksi kantajien vaatimuksista huolimatta.

Onnettomuus sahalla

Vuonna 1823 tapahtui Kynkään sahalla vakava onnettomuus, jossa sahatyömies Pekka Hanhela menetti henkensä sahan koneiston hammaspyörien ruhjomana. Onnettomuus havaittiin vasta töiden alkaessa seuraavana aamuna. Hanhelan perikunta sai vainajan jälkeen hautausapuna 19 riikintaalaria 4 killinkiä, valtion velkaseteleinä. Silloin olivat vielä käytössä entisten isäntien rahayksiköt uusien vallanpitäjien ruplien hinnalla.

Sahalaitos toi asukkaita

Kynkään sahalaitos toi myös pysyviä asukkaita Pudasjärvelle. Kiimingissä 7. huhtikuuta 1824 syntynyt talollisen tytär Anna Pekantytär Saarijärvi avioitui kiiminkiläisen Juho Pekanpoika Ponnon kanssa. Heille syntyi poika, Pekka Juhonpoika, joka muutti 25. helmikuuta 1879 Pudasjärvelle töihin Kynkään sahalle.

Pekka vihittiin avioliittoon Pudasjärvellä, Oulun maaseurakunnasta Oulujoelta kotoisin olevan Kreeta Tanelintytär Mäkelän kanssa 12. joulukuuta 1880. Lapsia heille syntyi Pudasjärvellä: Johannes 20. toukokuuta 1882 ja Frans Aukusti 21. heinäkuuta 1888. Johannes oli täällä elävän Hugo Bonnon ja Kynkään kylällä asuneiden edesmenneiden Selma Siuruaisen ja Suokkolan Hannes-isännän isä. Frans Aukusti ”Ponnon Aati”, asui perheettömänä Kynkäällä. Hänet muistetaan persoonallisena kansanmiehenä, jonka harrastuksiin kuului kaikenlainen metsästys, erityisesti ketunpyynti, sekä kalastus.

Mahdollista muiden sukujen asettumista Pudasjärvelle Kynkään sahan kautta, ei ole enempää tutkittu.

Teksti on julkaistu aiemmin Iijokiseutu-lehdessä 25.4.2002.

Lähdeluettelo

Paavolan suvun Oulun maakunta-arkistolle lahjoittama Kynkään sahan arkisto. Lisäksi joitakin Kynkään sahalaitokseen liittyviä tarkistuksia maakunta-arkiston kirjastossa olevasta Teuvo Vähkyrän ensimmäisiä vesisahoja koskevasta pro gradu -työstä. Tietojen käsittelyssä on avustanut Paavo Lohvansuu.