Tuskinpa muualla Suomessa kuin Pohjanmaan metsättömillä tasangoilla ovat ihmiset häälyneet tupasiaan turvemättäistä tekemään. Eikä Pohjanmaallakaan juuri muualla niin kuin aukeiden Liminganniittyjen äärillä, joissa ei kunnon metsiä ole likimaillakaan, ei ainakaan köyhän eläjän saatavissa. Puut ovat, kansan liioittelevaa leikkipuhetta käyttääksemme, niin tyysten loppuneet, jotta äitien pitää ”turpasmättäitä käyttää lastaan vitsoessaankin”.

[Kuva: Vanhan eukon turpastölli ja navetta Ängeslevänjoen rannalla]
Vanhan eukon turpastölli ja navetta Ängeslevänjoen rannalla.

Niinpä täytyykin pikku eläjien, kun jotenkuten ovat isännältä saaneet pikku palasen maata muokattavakseen, käydessään rakentamaan asuntoa, iskeä kirveensä nurmeen sen sijaan että kajauttaisivat sen petäjän kylkeen. Kyyryssä seljin matalasta nurmesta saa uudismökin laittaja rakennusaineensa raastaa. Leveäteräisellä ojakirveellä, ”pertuuskalla” hakkailee ensin mättäiden rajaviivat, sitten lapiolla ne irrottaa.

Useimmat turpasmökit tapaamme pienoisen Tyrnävänjoen varrella, kun Liminganniityn maantieltä lähdemme ajamaan pitkin joen pohjoisrannan tiepahaista ylöskäsin. Siinä muutaman parin kolmisen kilometrin matkalla sivuutamme kolmattakymmentä vähäväkisten nurmista elinsijaa. Muutamia mökkejä näemme myös Ängeslevänjoen varrella, muutamia Temmesjoen äyräillä, jonkun Kiviojan rannalla, onpa jokunen eksynyt rautatien varrellekin Ruotsinojan reunalle. Kaikki edellä mainitut joet ja ojat virtaavat aivan vierekkäin lähellä toisiaan, ja niin ovat turpaseläjät varsin läheisessä naapuruudessa keskenään.

Pikkuisia matalaisia maan majoja ovat turpasmökit. Neljä viisi metriä ovat isoimmat ulkoa seiniltään, ja maasta on räystääseen mittaa parisen metriä. Korkeutta on sisässä niin, jotta mies suorana sopii seisomaan ja leveyttä siksi, että perheen jäsenet jotenkuten liikkumaan sopivat, olematta varoin pahoin toisensa tiellä. Ei ole liikoja tiloja pikku pirttisessä, neliseinäinen on asunto vain, kamariton suoja, jossa maataan ja työskennellään, syödään ja juodaan, ruuat laitellaan ja lehmänvarit kiehutetaan. Vain muutaman töllisen tapaamme semmoisen, johon on saatu kaksi turpeista huonetta samoille seinille saman katon alle.

[Kuva: Mättäillä päällystetty Kekin turpasmökki Tyrnävänjoen rannalla]
Mättäillä päällystetty Kekin turpasmökki Tyrnävänjoen rannalla.

Viikon päivät vierii eläjällä turpasmökin seinien ”salvamiseen”, kun on mättäät ensin nurmesta kiskottava. Parikymmentä syltä pitkältä saa hän viittä syltä leveää nurmisarkaa kuoria saadakseen kohtalaisen mökin seinän turppaat. Mättäät ovat noin 40 cm leveitä, 60 cm pitkiä, ja ne asetetaan pitkittäin seinään, joten siis seinän paksuus tulee 40 cm:ksi. Kerros kerrokselle ladotaan mättäät kuin tiilet muuriin limittäin ja väliin pannaan sinne tänne vahvikkeiksi lautoja tai puurimoja. Ikkunain ja ovenpuitteet sovitetaan paikoilleen, lopuksi välikaton parrut sekä muuan hirsikerta ja ”sakset” laudoista tai päreistä ladottua vesikattoa kannattamaan. Joskus on porstuakin tehty turppaista, jonkunlainen matala pieni kömmänä, mutta useimmiten on se laudanpalasista naulailtu. Vaan pikkuisimpain eläjien asunnot ovat porstuattomia pikkuruisia kuutiomaisia mätäskasoja, turvekatolla suojattuja. Semmoinen on esim. erään vanhan eukon pikku tölli Ängeslevänjoen rannalla.

Mökinmukainen on tavallisesti asunnon sisustuskin. Pieni tiilistä ja maakivistä muurattu uuni – usein puualustainen – on ovi loukossa, pari sänkyä peränurkissa, pieni pöytä peräseinän ikkunan edessä, muuan arkku talon parhaille tavaroille, joku penkki seinän vieressä ja hylly seinällä sekä lattialla joitakuita jakkaroita. Siinä kalusto. Tavallisesti on seinät sanomalehdillä paperoitu. Tuossa tuvassa on rakastettu ”Liittoa”, tuossa ”Kaikua” kannatettu, tuossa tyydytty ”Kansan tahdon” tarinoihin. Siistinnäköisiä eivät tupaset ole sisästä, ja vaikea kai semmoisia ison eläjäjoukon ahtamia asunnolta olisikin moitteettomassa kunnossa pitää.

Ulkoa, seiniltä ovat mökkien turppaat aika siistin sileiksi lapiolla veistetyt. Jotkut ovat päälystäneet turppaansa laudoilla, muutamat vuoranneet leveillä turvemättäillä.

[Kuva: Turppaista tehty talli ja navetta Tyrnävänjoen varrelta]
Turppaista tehty talli ja navetta Tyrnävänjoen varrelta.

Mutta turpastuvan eläjä ei ainoastaan asu turppaiden keskessä, vaan vielä hän on laittanut nurmimättäistä saunansakin. Se on vain pikku pikkuruinen turpaskasa, parimetrinen joka suunnalle, useasti turppailla katettukin. Pieni musta uuni on ovinurkassa, pari lautaa perässä kylpijälle ja tilaa sen verran, jotta joku henki kerralla saattaa siinä kylpyvastaa heiluttaa. Hyvän savun- ja turpeenhajuisen löylyn pienoinen kyly vieraalleen työntää.

Samoin tekee turpastuvan eläjä turpeisen asunnon lehmälleen ja hevoselleenkin, jos niitä hänellä on. Nekin, navetat ja tallit, ovat vain vähäisiä eläjäinsä mukaisia majoja, usein turvekattoisia.

Monilla hirsitupien asujillakin turpaseläjien yhteiskunnassa näemme saunan tai navetan taikka molemmatkin turpaista tehdyn.

Tyytyväisinä näyttävät turpasmökkien eläjät pienissä matalissa maisissa majoissaan asustavan ja töitään toimittavan. Joskus sentään vähän katkerina päivittelevät: ”Täällä me jo saamme eläessämme tottua turppaan alla asustamaan.” Mutta iloisina ja kirkassilmäisinä juoksentelevat lapset turvetupasen lattialla ja ulkona nurmisella pihamaalla telmäilevät.