Ne ovat vain vanhoja vaareja, katoovaikäisiä korven äijiä ja hautaan horjuvia ikäloppuja metsän muoreja ne korven tietäjät, jotka vielä esi-isien opissa ja hengessä elävät.

[Kuva: Lohilahden eukko kassaa sääriä. Taivalkosken Loukonvaara]
Lohilahden eukko kassaa sääriä. Taivalkosken Loukonvaara.

Sillä Tietäjien aika ei vieläkään ole ohitse – vaikka niin monesti luullaan. Kaukaisilla korpimailla heitä kyllä vielä joskus saattaa kohdata, ellei nyt juuri niitä entisajan suurtietäjiä, niin ainakin heidän jälkeläisiään, opetuslapsiaan, heidän henkensä kannattajia.

Sillä korpi kätkee suureen suojaansa niin paljon vanhaa ja muualta jo ammoin hävinnyttä. Korpi on vanhoillinen. Se koettaa suojella ja rakkaudella vaalia kaikkea, mikä on entisaikaista ja isiltä perittyä. Vanhan kansan tapoja ja oppeja se pitää kunniassa ja niissä itsepintaisesti elää, ja rintamaiden uusilta virtauksilta se yrittää kasvattejaan mahdollisimman kauan varjella.

Siksipä korvessa elääkin kauimmin ja parhaiten viihtyy esi-isien henki.

Jopa onkin vanhalla korpelaisella viisautta – vaikka viikoksi sanella, jos ken ottaisi asiakseen hänen tietovarastojensa pohjaamisen.

Niinpä kivuista ja taudeista ja niiden parantamisesta tietäisi vanha tietäjä miltei loppumattomiin. Jopa juuri niistä! Sillä sairauksien poistaminen ja paranteleminen on nykyisten päivien tietomiehen tähdellisimpiä tehtäviä. Entisaikainen kaikinpuolinen johtaja-asema kuuluu jo menneisyyteen.

Varsin huvittava on vanhan tietäjän ”tautioppi”, ja niin mielenkiintoisia ja merkillisiä hänen parantamistapansa.

[Kuva: Mylly-Kaisa iskee suonta nällärillä. Taivalkoski, Jokijärvi.]
Mylly-Kaisa iskee suonta nällärillä. Taivalkoski, Jokijärvi.

Onhan niitä kipuja ja tauteja sen satoja, jotka syntistä ruumista rasittavat. Toiset niistä ovat oikeita jumalantauteja, toiset tartunnaisia, maasta, ilmasta, vedestä taikka kalmasta sinkautuneita, toiset taas panentatauteja, pahojen ihmisten ja vihamiesten tuottamia ja kiroamia. Sitten on vielä kaikenkaltaisia sekä sisällisiä että ulkonaisia kipuja, kohtauksia, pistoksia ja rouhauksia, korvennuksia, kouristuksia, kirvestyksiä, virmauksia, vammauksia ja ammustauteja, ähkyjä ja puhalluksia, reväsimiä ja lentoja, raaneja, ruusuja ja ruohunnaisia, syyhyjä, savipuolia ja tulenlentoja, venymisiä ja niukahduksia, nareja ja nurisemisia, riienvikoja ja umpitauteja, maksavikoja, sappi- ja sydäntauteja, täintarhoja, kuun puremia ja putken polttamia. Ja kaiken lopuksi semmoisia merkillisiä tauteja, jotka elävinä olioina ihmisparkaa kiusaavat. Semmoisia kuin koi, joka sormea ”syö” ja riisi ja syöpäläinen, jotka rintaa jäytävät ja itkettäjä, mikä lasta öisin vaivaa, vielä viluttaja, kolottaja, kuihduttaja ja ahdistaja sekä hampaankaivertaja hammasmato, ruumiin elävältä märättäjä ruumiinmato ja ihohiiri sekä värviäinen, jotka mahan alla kutisten kulkea hiputtelevat ja viimeiseksi paha painajainen, mikä nukkuvaa kamalasti alati ahdistelee. Ja Vienan-Karjalassa tunnetaan kolme kovaa rupisisarusta, suurrupi – isorokko – tuhkarupi ja hernehrupi, joita oikein isännimen kautta pakautellaan Aspitsha Ivanovniksi.

[Kuva: Lohilahden eukko rutistelee ronkankolottajaa]
Lohilahden eukko rutistelee ronkankolottajaa.

Niinpä totisesti kaukaisen korven eläjäkin tuntee asuvansa maailmassa, jossa synnin palkkana on kipu ja kuolema.

Eikä ole korvessa joka kipuun eipä puoliinkaan oppineen, koulunkäyneen lääkärin apua saatavana. Korven kansa saa auttaa itse itseänsä ja auttaakin, niin etteipä juuri kaipaakkaan kaupungin tohtoreita.

Korven kansalla on omat tietäjänsä, maatohtorinsa ja muut mahtajansa apua antamassa,

”kun aika tosin tulevi,
hätäpäiviä päälle saapi”.

Jo pieniin kipuihin ja vähäisiin vammoihin on omat avunantajansa. Niinpä jos ”veret särkehyy” taikka muuten tulee tuskille, kun on liikaa verta, kutsutaan kupparieukko, joka jo on pikku tietäjä hänkin. Ja akka kun imaisee sarvia selän täyteen, niin jo veret korjaantuvat. Taikka toimittaa sarviniekka kassaamisen, jos kenellä on vaivautunut veri laskeutunut sääriin, niin että jalat tuntuvat raskailta. Hakkaa eukko haavoille, pitkin pohkeita roikottaa reikiä ja sitten terävällä päreenreunalla kärrää ulos tursuneen punaisen pois. Pieni tietäjä on suoneniskijäkin, akka taikka ukko, ”nällärin” omistaja ja näppärä käyttäjä, joka yksihampaisella jousiniekka kojeellaan puraista näpsäyttää pakottavaan suoneen, niin että paha veri tummana suihkuna sohahtaa esiin. Onpa hierojamuorikin hiukan tietäjän lahkoa, tuntee ja tietää ihmisen jäsenet, suonet ja sisuskalut ja luisilla sormillaan kiskoo, liikuttelee ja nytystelee kuivettuneet ja läjäytyneet suonet, sekä pintasuonet että valtimot ja sydänsuonet, sekä peukalo- että jalka- ja hermosuonet, napalyöppärit ja selkävuoletkin, hieroo hivuttelee kaikki suonet ja jäsenet vereviksi ja notkeiksi sekä asettelee ne oikeille sijoilleen. Hän se saattaa myös huppuhauteet rakennella yskätautiselle sekä rutistella pois kiusallisen ronkankolottajan ja vielä jaloillaan tallaten karkoittaa selänkirvestäjän, joka joskus oikein pahasti työntekijän selkää rouhaisee. Osaa taitava hierojamuori puristella reväsinmadonkin paikoilleen sekä asettaa mykrämadon alalleen. Reväsinmato kun on jok’ikisellä ihmisellä ”sydänalassa navan päällä”, ja se on semmoinen ”sisusherra” toisinaan, röyhtäyttää kovin pahasti, täyttää sydänalan ja nousee ylös rintaan, niin että pitää kaksin käsin puristella alas. Mykrämato taas on semmoinen pyöreä olio, joka makaa mojottelee vatsan pohjissa ”kuin pikkuinen lapsi”. Mutta ruokamato eli hakkurimato on aina kyllä alallaan eikä muuta tee, kuin toisinaan pitää rominaa vatsassa sekä kurisee ja naukuu, kun ei saa mieleistään ruokaa. Se kun ihmisen nauttiman ruoan hakkaa ja jauhelee hienoksi ja niin toimittaa ruoan sulatuksen.

[Kuva: Klaavun Pieta polettaa kirvestävää selkäänsä. Piippola]
Klaavun Pieta polettaa kirvestävää selkäänsä. Piippola.
[Kuva: Kuopus-Jussi katsoo viinaan. Pudasjärvi, Iinatti]
Kuopus-Jussi katsoo viinaan. Pudasjärvi, Iinatti.
[Kuva: Lasasen Leena mittauttaa kohtauksen kohtaamaa päätänsä]
Lasasen Leena mittauttaa kohtauksen kohtaamaa päätänsä.

Oikeille jumalan taudeille ei paraskaan tietäjä mitään mahda, vaikka kuinka koettaisi. Parhaansa kun panee eikä sittenkään ole avuksi, saattaa tietäjä päättää, että jumalan on tauti, ei voi ihminen parantaa, jumala vain jos tahtonee.

[Kuva: Lohilahden eukko painelee saunamaahista]
Lohilahden eukko painelee saunamaahista.

Mutta muihin tauteihin tietäjä kyllä kykenee.

Kun vain ensinnä saa selvän taudin laadusta, onko tauti tartunnainen taikka pahan ihmisen panema taikka vain joku muu vaiva.

Sen saa tietäjä selville joko viinaan taikka kahviin katsomalla taikka eläväähopeaa tutkimalla, taikka taas muuten arpomalla. Kiiminkiläinen Sauna-Jaakko asetti vanhan kuparirahan istuimelleen, toisen viinapikariin ja niin istuen katsoi ja näki pikarissa ”taudin haamun”, hahmoittelun taudin syystä, alkuperästä ja laadusta. Mutta Kuopus-Jussi Iinatissa kaasi viinaa visakuppiin, vuolaisi siihen vaskensirusia ja hämmenteli viinaa visapääpuukolla ja siten kupista salatut tiedot tirkisteli. Vienalaisukko Poahkomie Omenainen tutki taudin syyt seulalla arpoen.

Yhtä moninaiset kuin ovat taudit ja tuskat, yhtä moninaiset vieläpä moninaisemmat ovat tietäjien keinot niitä parannellessa. On heillä lukemattomat luvut ja loitsut, sanat ja manaukset, joilla tauteja käsittelevät. Syvällisin syntysanoin paljastavat he taudin alkuperän:

”Kyllä sun sukusi tieän,
tieän valtavanhempasi...”

[Kuva: Lasasen tietäjä-Leena mittaa kohtausta]
Lasasen tietäjä-Leena mittaa kohtausta.

Ja synkin luvuin luettelevat sen monet tihutyöt ja sitten ankarin manauksin lähettävät tuhontuojan sinne, mistä on tullutkin, taikka ”Pimeähän pohjolahan” taikka ”Turjan koskenen kovahan” taikka ”tuonne tunturihin” taikka hiiteen helvettiin, tuulien teille, kosken kuohuihin, hetteeseen, suun selille, synkkiin saloihin, käymättömiin korpiin taikka mihin milloinkin kamaliin paikkoihin, jotta

”hyvä siell’ on ollaksesi,
armas aikaellaksesi,
siell’ on luutonta lihoa,
suonetonta pohkiota
syöä miehen syömättömän,
haukata halunalaisen.”

[Kuva: Viipylän ukko sitoo kointukkoa eukon sormeen. Kärsämäki]
Viipylän ukko sitoo kointukkoa eukon sormeen. Kärsämäki.

Mutta useimpiin loitsulukuihin liittyy monenlaisia taikatemppuja, toisiin kokonainen pitkä sarja, toisiin vain joku pienoinen toimitus. Ne ovat kuin runkona koko parantamismenetelmälle, kun taas sanat ja luvut antavat sille sisällön ja hengen. Monia temppuja tekevät tietäjät taas kyllä loitsulauseittakin, sanovathan vain jonkun mahtisanan, mihin toiminnan tarkoitus sisältyy. Taikka eivät sano mitään, tekevät vain tehtävänsä ja vahvasti uskovat sen voimaan.

Onpa paneutunut ristittyyn vaikkapa koskesta vesihiisi, silloin vie tietäjä taudinalaisen koskeen vesikivelle, alastomaksi riisuu ja taikavastallaan kosken vaahdoissa kylvettelee sekä manaa kivut kosken kuohuihin. Taikka on hetteestä tuska tullut, vedennenä tarttunut, painelee tietoniekka pakottavaa paikkaa hetteen reunan vesisammalilla ja työntää ne tuskineen takaisin hetteeseen. Taikkapa kylynkäviä on saanut saunasta saunamaahisen, joka ihon rumasti rokahuttaa, saattelee parantaja sairaansa saunaan ja kolmella kiukaan kivellä manaten painelee pahaa ihoa ja asettaa taas kivet kiukaaseen tulen kärvennettäviksi.

Kalman puutunnaisissa taas on omat toimensa. Noudetaan vettä kirkkaasta hetteestä, pestään, kylvetetään ja valellaan ja luetaan kalmalukuja ja lopuksi pesuvesi viedään kalmistoon taikka, kuten on tapana Korpi-Kainuussa, metsänreunaan kalmakuusen juurelle. Kalman tartunnat muuten ovat mitä vaikeimpia hoitaa ja parannella, niin tuoreet kuin kuivat kalmat sekä kastamattoman lapsen kalma, joka on kaikkein pahin. Tämmöiset puutunnaiset voi saada pahoin ja taitamattomasti kohtelemalla kalmanväkeä, jolloin se loukkautuneena alkaa vaivata. Taikka saattaa pahansuopa vihamies kalman nostaa toista vainoamaan, joko siten, että syöttää kalman-multia taikka muuten laittaa kosketuksiin kalman kanssa. Kalmanmultia saanutta ei saata parhainkaan tietäjä auttaa, vaan on hän mennyttä manan miestä, onhan saanut kalman sisuksiinsa.

Taitoa tarvitaan metsännenänkin korjoannassa, metsänväen pahoissa puutunnaisissa, joita saattaa koitua jopa vain siitä, että säikähtää, kun metsän oksa päätä harjata sipaisee taikka poskea raapaisee, puhumattakaan puhtaan metsän pilkkaamisesta ja metsässä kiroamisesta. Metsännenää tietäjät taas hetevesillä hautovat ja loihtivat ja kaatavat vedet metsään muurahaispesään taikka Tapionkannon juurelle, omituisen tiheäoksaisen kuusentössäkkeen, jota myös sanotaan Tapionpöydäksi.

[Kuva: Pertaan muori sitoo venymälankaa. Hailuoto]
Pertaan muori sitoo venymälankaa. Hailuoto.

Panentatauteja, vihamiesten ja ihmisilkimysten matkaan saattamia on kuinka paljon hyvänsä, saattavat pahansuovat toimittaa vihaamalleen melkein minkä taudin tahansa, – jos vain ovat kyllin taitavia taikatempuissa ja noitakonsteissa, saattavat nostaa kalmanväen, vedenväen, vuorenväen, minkä vain avukseen, taikka tartuttaa metsännenän, tuulennenän taikka mitä tahansa semmoisia rikkeitä, jotka sitten uhriaan kiusaavat ja kiduttavat. Eikä siihen tarvita paljon: saa salaisin puolin toisen hivuksia ja vie ne koskeen vesikivien väliin: jo käy kosken väki raivoamaan, toimittaa ne kitkuttavien puiden väliin korvessa: kohta alkaa korvenväki kiduttaa. Voi vihamies myös nostaa karhun, suden, koiran, kissan, käärmeen, sisiliskon, sammakon herheläisen puremaan, tai vaikkapa tulen, ilman, pakkasen, raudan, puun, kiven taikka minkä vain luonnon voiman tai esineen ihmistä vihaamaan ja hänelle turmaa tuottamaan. Sillä mikään Jumalan suuressa luonnossa ei itsestään kenellekään ihmiselle vihaa kanna eikä pahaa tahdo, ellei sitä ole suututettu taikka vihaan yllytetty: nostettu, joko itse tietämättömyydessä taikka toinen ilkeydessä.

Niin saattaa kohtauskin olla pahan ihmisen panema. Sillä tuskin se niin vain ilman aikojaan yht’äkkiä tulisi ja niin surkean kovilla pitäisi: oksettaisi ja puristaisi ja päätä huimaisi ja yhtä päätä pihalla juoksuttaisi ja pitäisi pahassa elämässä. Siitä tietäjä arvelee, että jokohan on kohtaus panettaa sillalle selälleen ja piakalla mittaa ristiin vasemmasta ukkovarpaasta ojennettuun oikean käden pisimpään sormeen ja samoin taas oikean jalan varpaasta vasempaan käteen. Jos mitat eivät käy yhteen, niin tietää taikoja, että kohtaus on. Ja silloin täytyy sitä puolta, joka on lyhyempi, venyttää – toinen kiskoo kädestä, toinen vetää jalasta – ja taas mitata ja venyttää, kunnes molemmat puolet ovat tasan samanpituiset. Silloin on kohtaus poistettu ja sairas rupeaa paranemaan.

Saattaa kohtaus paneutua päähänkin, ja silloin oksettaa vielä kovemmin, jopa oikein keltaista sappea työnnättää. Ja siitä arvataan että on pään kohtaus. Silloin mitataan pään kumpainenkin puolikas edestä taakse ja puristellaan kovasti sekä hierotaan sitä puoliskoa, jonka ankara kohtaus on isommaksi puskettanut.

Pistoskin, joka iskeytyy milloin kylkeen, milloin rintaan, milloin selkään, hartioihin, ronkkaan, saattaa hyvinkin olla alkuisin pahasta naapurista. Naapuri kironnut, pirunsa pistoksina lähettänyt rienaamaan. Mutta tietäjä kohtelee pistosta sen omilla aseilla. Pistelee terävällä neulalla, äimällä taikka puukolla vettä pahkakupissa ja noituu ja uhkailee:

”Kun sinä pistät yksin pistoin
niin minä pistän kaksin pistoin.
Kun sinä pistät kaksin pistoin,
niin minä pistän kolmin pistoin”,

ja niin aina kymmeniin pistoihin asti. Juottaa tietäjä sitten sen veden, pistosveden sairaalle ja sanoo:

”Piru pistää piikillänsä,
ja minä pistän kans!”

[Kuva: Lasasen Leena leikkaa venynyttä]
Lasasen Leena leikkaa venynyttä.

Ja siitä pistävä piru peljästyy ja pakenee.

Samoinkuin pistos saattaa ähkykin olla vihamiesten pahoista, kuka lieneekin piruuksissaan pannut. Ja siitä on ihmisraiska joutunut päiville: pistää ja pakottaa, jotta ei huokaista kärsi eikä kovin rohkeasti liikahdella. Mutta tietäjämuorilla on lääkityksensä: panee vettä äijän tupakkipölkyn koperoon, kaataa sen siitä kahvikuppiin ja taas kupista takaisin pölkkyyn, ja niin kolme kertaa mennen-tullen kulettaa veden pölkystä kuppiin, kupista pölkkyyn. Sitten kaataa ähkyveden sairaan kulkuun ja sanoo:

”Tiijänhän mie tihkun,
arvaanhan mie ähkyn,
jonka pisti pistokseksi,
jonka ähkyksi asetti.”

Ja siitä taas ”pistokseksi pistetty, ähkyksi asetettu” tauti paranee.

Kamalasta koista, joka niin surkeasti sormea jäytää, on kyllä kuultu ja joskus nähtykin: valkea mato, joka mistä lienee jonkun rienaajan toimesta tullut

”syömähän ristityn lihoa,
kalvamahan kastettua”.

Koita ajavat tietäjät pois kovilla manauksilla:

”Ei sinua tänne täy’y
ristittyä rikkomahan,
kastettua kaatamahan.
Mene helvetin tulehen,
pahan vallan valkeahan,
riko ristimättömiä,
kaa’a kastamattomia!”

Taikka:

”Minä manaan sinut Manalahan,
päivättömähän pohjaasehen,
yhdeksän valaskalan vattahan,
john’ ei kulje karjan kynnet,
eikä vaella hevosen varsa!”

Toiset tekevät kovan kointukon ja käyttävät siihen aineita maasta jos vedestäkin. Kuopus-Jussi kääräisi nahkatilkkuun voita, suolaa, tervaa ja tupakkia ja haavanlehtiä, kasteli tukkoa virtavedessä ja tärpätissä ja sitaisi kipeälle. Mutta Viipylän vanha Antti-vaari teki tukon vanhasta pikisuolaisesta juustomaon kuoresta, pani siihen poroa kolmelta liedeltä sekä hiukan ruutiakin, sitten koko koisen sormen työnsi tukkoon ja kiersi tiukasti nuoralla kiinni ja lopuksi kolme kertaa sylkäisi päälle. Ja sillä hyvä, muuta ei tarvittu! Koi otti itseensä ja meni ”helvetin tulehen”.

Mutta venähtyminen ja niukahdus voivat sattua itsestään ahkerassa työnteossa taikka muuten jostakin pikkuisesta onnettomuudesta, jonka kyllä senkin joskus saattaa pahansuopa ihminenkin pahoin ajatuksin aiheuttaa. Se nyt kyllä ei niin suurta tuskaa tuota, mutta kiusallinen se on työtä tekevälle ihmiselle.

Helpostihan se on kyllä parannettukin. Tekee tietäjä vain venymälangan eli suonilangan: sinistä, punaista, mustaa, villalankaa, pesemätöntä ihvilankaa punaisee yhteen ja sitaisee siihen selkänsä takana yhdellä vetäisyllä yhdeksän solmua ja sitä tehdessä lukee niukahduksen luvun, jotta

”Jeesus kirkkoon ajaa
hevosella hiirikolla,
lohen mustan muotoisella,
kalan hauen karvaisella.
Hiveltyi hevosen jalka,
taittui varsan säärivarsi.
Maria maahan ratsahilta
suonia hivelemähän:
luut pani luuta vasten,
jäsenet jäsentä vasten,
vereksi punaisen langan,
sinilangan suoniloiksi,
kaikki yhtehen asetti,
sijallensa siunaeli”.

Pertaan muori Hailuodossa vielä siunasi venymälangan, pani polvilleen uunin eteen ja luki, jotta ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua j.n e.”. Sitten kun sitaisi siunatun langan venyneelle kalvosimelle ja tuska asettui. Mutta Lasasen Leena otti ja pelästytti venyttäjän. Terävällä puukolla, hamarapuolella hän leikata nirhaten kiersi kipeän kalvosimen. Leikattava pelästyksissään kysäsi:

”Mitä sinä leikkaat?”
”Venyvää!” Leena vastasi.

Kolme kertaa näin puukolla kierrettiin ja kolme kertaa kysyttiin ja vastattiin, ja sitten vielä sitaistiin kalvosimeen selän takana solmeten venymälanka. Ja siitä kävivät jäsenet jäsentä vasten,

”alta aivan terveheksi
päältä tuntumattomaksi.”

Sauna on jo ammoisista ajoista asti ollut suomalaisen tietäjän sairashuone ja parannuspaikka. Sinne hän vie potilaansa, siellä häntä hautoo, pesee ja valelee ja loitsulukuja sanellen kylvettelee, ja sieltä sitten tervehtyneenä, lämmintä löylynhenkeä uhkuvana hoidokkinsa pirttiin saattelee. Sauna onkin pyhä paikka, kipujen parannuspaikka ja arkisten likojen puhdistuspaikka. Jo saunan löylykin on pyhää, se on

”Puun löyly, vetosen lämmin,
hiki vanhan Wäinämöisen.”

ja saunanlöylyyn astuttaessakin pyydetään itse Isää Jumalaa kumppaliksi

”Tule löylyhyn, Jumala,
Isä ilman lämpimähän!”

[Kuva: Karsikon muori vetää saunan löylyä henkeensä. Pudasjärvi, Särkijärvi]
Karsikon muori vetää saunan löylyä henkeensä. Pudasjärvi, Särkijärvi.

Eikä saa saunaa pahoin eikä pilkaten kohdella, ei ole lupa saunassa kiroilla eikä pahoja puhua eikä muutakaan pahaa elämää pitää. Ei myös saa saunanlöylyjä enää yömyöhäisellä ottaa: pitää antaa saunan haltialle hänen yörauhansa. Mutta vaikka onkin sauna pyhä ja löyly itse vanhan Wäinämöisen hikeä, saattaa se silti – ja ehkäpä juuri siksi – tehdä vikoja vialliselle kylyssä kävijälle. Siksi saunaan sairaana astuttaessakin jo tarvitaan tietomiehen taitoja, ettei sieltä löylynvihat tarttuisi. Niin pitää ennen kylyyn käymistä kolme kertaa oven saranapuolesta vetäistä saunanhenkeä sisäänsä ja kolme kertaa se ulos puhaltaa ja kolme kertaa sanoa:

”Saunanlöyly sammaleen,
kivenhiki kiukaaseen!
Mull’ on kipeä käessä (esim.),
älä siihen mene,
siinä paha ollakses,
siitä paha pois tullakses.”

Näin korven tietäjät taikovat tauteja.

Mutta tämä on vain vähäinen näyte siitä, mitä he osaavat. Sillä melkein pohjaton on heidän tietovarastonsa ja lukemattomat heidän taikansa ja taikatemppunsa.

Ja kaiken tämän viisauden ovat he muistotietoina entisiltä polvilta perineet, siihen vain yhtä ja toista oman elämän kokemuspiiristä lisänneet. Siksipä ovatkin heidän tietonsa ja taitonsa niin merkillisiä, kaikessa lapsellisessa yksinkertaisuudessaankin. Kuinka kaukaisiin aikoihin pohjustaneekaan heidän sekin ja sekin taitonsa, ja kuinka moni taikatemppu ja tapa lienee alkuisin jo kansamme lapsuuden ajoilta, – silloin jo hämärässä muinaisuudessa, kenties alkusuomalaisena aikana saanut itunsa, sitten kautta aikojen kulkenut polvesta polveen, pyhänä perintönä rengas renkaalta vierinyt ja niin saanut korven ukonkin kokemuspiiriin. Jopa vielä nekin tiedot ja taidot ja nekin taikatemput, jotka ovat nykyisen tietäjän omista kokemuksista alkunsa saaneita, jopa nekin juontavat ja pohjautuvat menneeseen muinaisuuteen. Sillä onhan korven tietäjä-ukko samaa verta jo hautaan menneitten polvien kanssa ja sama henki vielä häntä hallitsee ja samat vaistot häntä ohjaavat ja samalla pohjalla hän astelee.

Senpä tietäjät itsekin tunnustavat:

”En liiku omin väkini
liikun väellä Wäinämöisen.”