Sivut

Valtiopäivämies toi rautatien kotipitäjäänsä

Hyvä viranhoito, keskeinen asema kunnan asioiden hoidossa sekä sumeilematon käytös niin ylhäisiä kuin alhaisiakin kohtaan teki Päivärinnasta nopeasti Ylivieskassa kaikkien tunteman merkkihenkilön. Hänen toimintansa Alavieskassa lukkarinapulaisena (1856–1861) sekä Oulunsalon lukkarina oli tehnyt hänet tunnetuksi näissäkin pitäjissä. Hänen kirjalliset työnsä sekä suoraselkäinen taistelunsa suomenkielisen rahvaan oikeuksien puolesta oli vienyt hänen mainettaan laajalti Oulun ympäristöön ja Pohjanmaan rannikkopitäjiin. Epäilemättä jokaisessa pitäjässä oli valistuneita talonpoikia, joita kunnallinen toiminta vuodesta 1865 lähtien oli nostanut esiin, mutta heidän maineensa tuskin monestikaan ylti paljoa naapuripitäjää kauemmas. Toisin oli Päivärinnan laita. Hän oli oman aikansa maakunnallinen julkisuuden henkilö.1

Luonteva kehitys johtikin siihen, että kansalaistoiminnan viritessä vähitellen maassamme Pietari Päivärinnankin yhteiskunnallinen toiminta laajeni yli pitäjän ja seurakunnan rajojen koko suuriruhtinaskunnan käsittäväksi. Vuonna 1876 hänet valittiin edustajaksi sekä maamme ensimmäiseen kirkolliskokoukseen Turkuun että valtiopäiville talonpoikaissäädyn edustajaksi. Edellisessä hän edusti Raahen rovastikuntaa; valtiopäiville hänet valittiin Salon tuomiokunnan edustajana. Valtiopäivämiesvaalista kuitenkin valitettiin sillä perusteella, että Päivärinta ei kuulunut talonpoikaissäätyyn vaan pappissäätyyn. Oulun läänin kuvernööri hyväksyi valituksen, ja vaikka senaatin oikeusosasto puolestaan kumosi kuvernöörin päätöksen ja julisti Päivärinnan valinnan olleen laillinen, ei hän enää ehtinyt säätyjen työhön lainkaan mukaan.2

Kirkolliskokouksen jäsen hän sen sijaan oli. Hänelle itsellee tapahtuma lienee ollut varsin merkittävä, sillä hän sai nyt ensimmäisen kerran tavata kansallisia merkkimiehiämme, joista mm. Yrjö Koskinen, Elias Lönnrot, Agathon Meurman ja August Ahlqvist olivat kirkolliskokousedustajina. Ehkä juuri nämä Turussa vietetyt päivät henkisesti vireyttivät niin voimakkaasti Ylivieskan lukkaria, että hän myöhemmin syksyllä jalkansa katkaistuaan vakavissaan ryhtyi kaunokirjallisiin töihin ja näin tuli aloittaneeksi sen osan elämäntyöstään, joka oli tekevä hänestä suomalaisen merkkimiehen. – Kirkolliskokouksessa 1886 Päivärinta oli Kalajoen rovastikunnan edustajana, ja kolmannessa kirkolliskokouksessa hän edusti Laatokan rantamailla sijaitsevaa Kurkijoen rovastikuntaa kesällä 1893, jolloin hän oli 66-vuotias.3

Vaikka Päivärinta ei vuoden 1876 valtiopäiville ennättänytkään, ehti hän kuitenkin olla vielä kolmilla valtiopäivillä vuosina 1882, 1885 ja 1891. Mahdollista on, että hänet olisi valittu vielä seuraavillekin valtiopäiville, mutta koska hän oli myynyt maatilansa (hän eli jatkuvissa taloudellisissa vaikeuksissa suuren perheensä vuoksi), viranomaiset epäsivät häneltä vaalikelpoisuuden, eivätkä hänen valituksensa tällä kertaa asiaa auttaneet.

Päivärinnan varsinainen toiminta valtiopäivillä – enempää kuin kirkolliskokouksessakaan – ei kuulu tämän artikkelin piiriin.4 Yleensäkin on verraten vaikeaa lähteä analysoimaan, mitä yksityinen kansanedustaja on saanut aikaan. Luettelo niistä asioista, joita Päivärinta on kannattanut, olisi sekin liian pitkä tähän yhteyteen. Säätyjä oli neljä, valiokuntia useita, edustajia monta sataa, mitäpä tässä koneistossa voi yksi ainoa edustaja, vai voiko? Näyttää näet siltä, että valtiopäivämies Pietari Päivärinta on vaikuttanut kotipaikkakuntansa kehitykseen tavallista mittavammalla panoksella. Ilmari Havu, joka vain muutamaa vuotta Päivärinnan kuoleman jälkeen kierteli paljon Ylivieskassa ja haastatteli kymmeniä ellei satoja ihmisiä, mainitsee ylivieskalaisten olleen siinä käsityksessä, että Oulun rautatien rakentamista pidettiin hänen ansionaan. Tähän kysymykseen on syytä paneutua tarkemmin.5

Vuoden 1882 valtiopäivillä Päivärinta kuului rautatievaliokuntaan, jonka tuli tehdä tärkeä ratkaisu. Senaatti oli ehdottanut Vaasan radan valmistuttua painopisteen siirtämistä Savoon, johon olisi rakennettu rautatie Taavetista Mikkeliin. Tämä tuli myös rautatievaliokunnan kannaksi. Tällöin Pohjanmaan edustajat ja heidän muassaan Päivärinta esittivät eriävän mielipiteensä ja vaativat radan rakentamista Ouluun ennen Savon rataa. Oulun suunta voittikin aatelittomissa säädyissä, jotka asettuivat Pohjanmaan edustajien ehdotuksen taaksen. Nyt oli vielä ratkaistava rautatien suunta. Kaupunkeja edustavat porvarit vaativat tietysti rataa rannikkokaupunkien kautta, mutta talonpojat ja papisto kannattivat sisämaata. Kompromissina päädyttiin radan rakentamiseen muutamien peninkulmien päähän rannikosta, ja niin tuli uusi rautatie kulkemaan aivan sen saunan vieritse, jossa Pietari Päivärinta oli 18.9.1827 syntynyt.6

[Kuva: Pietari Päivärinnan syntymäpaikka]
Pietari Päivärinnan syntymäpaikka Pohjanmaan radan varressa. Postikortti 1900-luvun alkupuolelta. Kuvalähde: Ylivieskan kotiseutuarkisto.

Mikä oli Päivärinnan osuus tehtyyn päätökseen? Hän ei vuonna 1882 suinkaan ollut valtiopäivämies Kuka Tahansa, vaan vuosikymmenen tunnetuin suomenkielinen kirjailija. Kun hän puhui, häntä myös kuunneltiin. Näin kuvasi Jonas Castrén häntä valtiopäiväpuhujana: ”Kun Päivärinnalle annetaan puheenvuoro kuuluu kuiske kuulijaparvelta: Päivärinta, Päivärinta, ja uteliaina korottavat naiset kaulojansa paremmin nähdäksensä ja kuullaksensa ––. Puhujana Päivärinta ei lainkaan tavoittele loisteliaisuutta. Loistoa hän halveksii. Mutta jokikinen sana minkä Päivärinta lausuu lähtee sydämmestä ja tunkee sydämmeen. Helposti huomaa puhujassa runoilija. Päivärinta näet valaisee usein esitystänsä jollakin kuvauksella tai vertauksella. Kuvaus on otettu joko elämästä tai luonnosta. Ja aina säntillinen ja sattuva. Päivärinta ei koskaan aja pilventakaisia eikä koskaan alennut kukkaskieleen.” Tällainen puhe vaikutti.7

Päivärinnan yhteydet Helsingissä eivät rajoittuneet vain talonpoikaissäädyn jäseniin, vaan hänet kirjaimellisesti haettiin suomalaisen puolueen helsinkiläisten vaikuttajien pariin. Suomalaisella klubilla juotiin monet veljenmaljat vaikutusvaltaisten herrojen ja Ylivieskan lukkarin kesken. Seurallisena, alinomaan leikinlaskuun valmiina Pietari Päivärinta viihtyi silmiinpistävän hyvin fennomaanien johtomiesten piirissä, joka puolestaan antoi hänelle ja hänen mielipiteilleen huomattavan arvon. Uuden Suomettaren päätoimittaja Viktor Lounasmaa joi ensitapaamisella lehden konttorissa hänen kanssaan veljenmaljat. Julius Krohn kävi usein häntä tapaamassa hänen majapaikassaan, Antti Jalava tutustutti hänet Helsingin museoihin, ja itse professori Yrjö Koskinen kutsui hänet kotiinsa ”iltakekkereihin”. Myös ylioppilasosakunnissa hän oli mielellään nähty vieras, ja moni läsnäollut on todistanut, kuinka oli oikea ilo saada hänet ”puhujanpaikalle sekä sitten katsella hänen jykevää, vakaata olemustaan pitkine laivurinpartoineen ja suurine silmälaseineen, ja kuunnella, kuinka hänen lukkarinäänensä jylisi ylioppilaitten päitten yli julistaen hänen valoisaa uskoaan ja velvoittaen ’isänmaan toivoa’ työskentelemään saloseutujen unohdettujen hyväksi”. Hänellä oli todella sanottavaa, hän osasi sen esittää, ja häntä kuunneltiin myös sivistyneistön piirissä. Oman säätynsä keskuudessa Päivärinnalla oli niin ikään vankka kannatus. Kun vuoden 1882 valtiopäivien alussa valittiin talonpoikaistosta 17 valitsijamiestä päättämään valiokuntapaikoista, sai ensikertalainen Pietari Päivärinta viidenneksi eniten ääniä (49); Agathon Meurman tuli ensimmäiseksi 54 äänellä. Säätytovereiltaan Päivärinta sai 1888 hopeisen nuuskarasian, mikä kertoo poikkeuksellisesta arvonannosta.8

Kaiken sen mukaan, mitä tiedämme valtiopäivämies Päivärinnasta, olisi täysin mahdollista, että hänellä oli huomattava osuus siihen, että Oulun rata päätettiin rakentaa jo vuonna 1882. Ehkä vielä voimakkaammin Päivärinta saattoi vaikuttaa siihen, että uusi rautatie tuli kulkemaan Ylivieskan kirkonkylän kautta. On näet huomattava, että valtiopäivien päätös syntyi Oulun radan puolesta siitä huolimatta, että sitä varten ei ollut suoritettu vielä alustaviakaan tutkimuksia. Näin valtiopäivämiehillä oli verrattoman harvinainen tilaisuus vaikuttaa myös radan suuntaan, koska virkamiestasolla ei ollut suoritettu asiassa mitään valmisteluja, jotka valmiina suunnitelmina olisivat olleet vaikeasti torjuttavia.

On tuskin ajateltavissa, että Ylivieska ilman rautatietä oli kehittynyt nykyiseen mittaansa. Rautatien saaminen on ollut paikkakunnan kehitykselle tapahtuma, jota ilman tuskin nykyisenlaista kaupunkiakaan olisi olemassa. Rautatien tuomisessa Ylivieskaan on puolestaan tärkein henkilökohtainen osuus ilmeisesti ollut juuri Pietari Päivärinnalla. Näin voidaan – ehkä vain hieman liioitellen – sanoa, että se nimettävissä oleva henkilö, joka kenties kaikkein ratkaisevimmin on vaikuttanut nykyisen Ylivieskan kaupungin kehitykseen viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana, on ollut valtiopäivämies Pekka Päivärinta.9

Myös aikalaisilla oli selvä käsitys siitä, kuka rautatien saamisessa oli todellinen merkkihenkilö. Kun joen ylittävän rautatiesillan muurit saatiin valmiiksi 10.10.1885, kestittiin työkansaa oluella ja voileivillä ja ”P. Päivärinta puhui monioita lämpimiä sanoja työkansalle pitäjän puolesta, jossa hän kiitti heidän erinomaisen siivoa käytöstään”. Kun ensimmäinen juna 11.6.1886 klo 11.00 kulki sillan ylitse, ”valtiopäivämies, lukkari P. Päivärinta piti puheen juhlan kunniaksi ja seka-ääninen laulukuntamme lauloi muutamia isänmaallisia lauluja”. Puhetta ei pitänyt paikkakunnan rovasti, ei tuomari eikä rautatien pääinsinööri, vaan nimenomaan Pekka Päivärinta. Hän oli Ylivieskassa rautatien sankari.10

  1. Havu 1921, s. 20–25.
  2. Havu 1921, s. 42–44.
  3. Havu 1921, s. 42–43, 47–48, 50.
  4. Päivärinnasta valtiopäivämiehenä ks. esim. seuraavat kirjoitukset: V.[iljo] H.[ytönen], Pietari Päivärinta valtiopäivämiehenä I ja II, Pyrkijä n:o 8 elokuu 1918 ja n:o 11–12 joulukuu 1918.; Ks. myös Havu 1921, s. 45–55. – Erityisen tunnetuksi on tullut Päivärinnan kirjailija-apurahoista pidetty puhe talonpoikaissäädyn istunnossa 21.3.1888. Tästä ks. Suomen Talonpoikaissäädyn Keskustelupöytäkirjat Valtiopäivillä vuonna 1888. Toinen vihko, 3 p:stä Maalisk. 28 p:ään Huhtik. Helsinki 1890.Tämä puhe on myös julkaistu, mistä ks. Kirjailija-apurahoista, Talonpoikaissäädyssä 21.3.1888 pidetty puhe, Pietari Päivärinta, Suomen sana, 17. osa, suunnitellut ja toimittanut Yrjö A. Jäntti, Porvoo 1965.; Juhani Aho, Muistelmia Uuden Suomettaren toimittajana olo ajoiltani, Uuden Suomettaren muistojulkaisu. Helsinki 1919, s. 113–115.; Juhani Aho, Sanomalehtimiesajoiltani. Helsinki 1911, s. 66–68.; J.[onas] C.[astrén], Oulun läänin edusmiehet 1888 vuoden valtiopäivillä, Kaiku 93 21.8.1890, 94 23.8.1890, 98 2.9.1890.
  5. Havu 1921, s. 52.
  6. Päivärinta, P. Muistelmia ystävistä. Käsikirjoitus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto; Havu 1921, s. 45–46. – Päivärinnan asuinpaikka on pari kilometriä Ylivieskan asemalta pohjoiseen päin, jossa vielä 1903 oli ”Päivärinnan koivu” ja siinä muistolaatta. Tästä ks. Päivärinnan koivu, Kokkola 109 18.11.1903.
  7. Castrén 1890 n:o 93.
  8. Söderhjelm, Werner, Kotimaisia kulttuurikuvia. Helsinki 1920, s. 112–113.; Kunnianosoitus säätytovereilta, Uusi Suometar n:o 119 25.5.1888. Ks. myös Havu, I. Kaskuja Pietari Päivärinnasta. Nuori Voima 1920, s. 72.; Suomen talonpoikaissäädyn pöytäkirjat valtiopäivillä v. 1882. Ensimmäinen vihko. Valtiopäivien alusta huhtikuun 21 päivään. Helsinki 1901, s. 36–38.
  9. Päivärinnan Pohjanmaan rautatiekysymyksessä käyttämistä valtiopäiväpuheenvuoroista ks. Suomen talonpoikaissäädyn pöytäkirjat valtiopäivillä v. 1882. Toinen vihko. Huhtikuun 25 päivästä valtiopäiväin loppuun. Helsinki 1901, s. 836–837, 851, 875–876, 1065, 1068.; Ks. myös Havu 1921, s. 45.
  10. Ylivieskasta 18 14/10 85, kirj. Sihveri. Kaiku 21.10.1885.; Ensimmäisen rautatien juna tuli Ylivieskaan. Kaiku n:o 50 23.6.1886.; Höyryhepon tullessa Ylivieskaan 15 p. Kesäk., kirj. Koski. Kaiku n:o 50 23.6.1886.

Katso myös

Sivut