Oilingin talosta kertovassa kotiseututarinassa kerrotaan talon perustajasta Matti Myllysestä eli sotilas Matti Ruhfeldtistä. Tässä tarinassa lähdemme Matin mukaan, kun hän matkustaa Kajaanin linnan koulutuskeskuksesta ensimmäiseen palveluspaikkaansa Muhokselle. Matti sai työpaikan ”varareservimiehenä” kesällä 1741, kun Oulujokivarressa ruotusotilaina palvelevat Kemin komppanian sotilaat oli komennettu onnettomaan sotaan, joka jäi historiaan ”hattujen sotana”. Seuraamme Matin mukana apunamme edellisessä tarinassa mainittu maanmittari Vikarin tuore kartta ja edellistalven kinkereillä tehty Muhoksen rippikirja ja katsomme minkälainen oli Niskankylä vuonna 1741 eli pari vuotta ennen pikkuvihan aikaista venäläismiehitystä.

Ensimmäinen asumus, jonka Matti näki Oulunniskaa Oulujärveltä lähestyttäessä, oli Vikarin karttaan torpaksi merkitsemä autio vartiotupa Vaalanniemessä. Tuvan olivat aikoinaan rakentaneet majapaikakseen Oulujärven rantamien asukkaiden turvaksi lähetetyt sotilaat, rappasotien aikaiset ”rajavartijat”, ehkä jo Hannu Garpin aikana. Hänen sotilaillaanhan oli tuolloin puolustuslinja Oulunniskan tienoilla. Sittemmin rappeutunut tupa oli jäänyt levähdyspaikaksi matkalaisille. Vuoden 1763 tienoilla Antti Vaala -niminen uudisasukas otti tuvan käyttöönsä ja rakensi sen pihapiiriin uudistalonsa.

Aution vartiotuvan jälkeen alkoi Niskakoski. Veneväylä myötäili joen pohjoisrantaa, samoin asutus. Kostonsaari, Raappanansaari ja pienemmät saaret ohitettiin pohjoisrannan puolelta. Kohta Kostonsaaren ja Vähäkuukusen jälkeen löytyi kylän ensimmäinen asuttu talo, Kolehmaisen kestikievaritalo. Talon isäntänä oli tuolloin Mikko Kolehmainen, joka asui taloa uuden vaimonsa Kaisan kanssa. Myös Kolehmaisen tuleva isäntä, Mikko Mikonpoika asui talossa Ahmakselta haetun nuorikkonsa Britha Eriksdr Turpeittaren (Turpeinen) kanssa.

Kolehmaisen kohdalla Oulujoessa oli pieni Mikonsaari, ja heti sen alapuolella alkoi Raappanansaari, jonka yläpäässä sijaitsi kylän toinen mahtitalo Raappana. Talo oli vielä tuolloin jakamaton, mutta sen isännyys oli vaihtunut muutama vuosi aiemmin, kun entinen eli Aapo-isäntä kuoli. Tulevan isännän Hannu Raappanan ollessa vielä alaikäinen isännyyttä hoiteli talon vävy Heikki Nurro. Emäntiä oli oikeastaan kaksi, sillä Heikin Anna-vaimon lisäksi talossa asui myös anoppi, talon entinen emäntä Riitta. Muutenkin Raappanassa oli suuri väki, piiat ja rengit mukaan lukien kaikkiaan 16 henkeä.

Raappanan jälkeen alkoi pitkä asumaton koskitaival. Seuraava talo löytyi Askolanniemestä. Askolassa eleli tuolloin Matti Askolan ja hänen Maria-emäntänsä perhe. Askolassa asui isäntäväen, piikojen ja renkien lisäksi myös vuokralaisina Juho Rahikaisen ja Juho Partasen perheet. Molemmat Juhot olivat entisiä sotilaita, joten Askola, jonka isännistäkin monet olivat palvelleet sotilaina, oli eräänlainen sen ajan ”veteraanitalo”.

Vähän Askolasta alaspäin oli Lusuan talo. Siinä asuivat vuonna 1741 Matti Lusua vaimonsa Marketan ja kolmen poikansa kanssa. Myös Marketta-emännän isä Martti asui talossa.

Heti Lusuan alapuolella sijaitsi Niskankylän toinen Kolehmainen isäntäväkenään Juho Pekanpoika Kolehmainen ja Priitta-vaimo. Muutaman vuoden kuluttua tämän Kolehmaisen talon nimi muuttui vävyn sukunimen mukaan Partaseksi eli Partalaksi.

Seuraava talo jokivartta alaspäin oli Koukkari, jota noihin aikoihin alettiin kutsua Nurroksi isäntänsä Paavo Nurron mukaan. Paavon suku oli lähtöisin Utajärvenkylän Nurrosta. Emäntänä Koukkarissa oli utajärvenkyläläinen Priitta Paavola. Heillä oli vain yksi lapsi, Elias-niminen poika. Toisena isäntänä eli osaomistajana Nurrossa asui entinen sotilas Heikki Tomberg. Heikillä oli Helena-niminen vaimo ja kaksi lasta.

Koukkarin jälkeen seurasi monen virstan pituinen suvanto ennen ensimmäistä joen etelärannalla sijainnutta taloa, Hyryä. Tätä myöhemmin Niskakylän isona Pyykkönä tunnettua taloa asui vienankarjalainen Juho Sallinen vaimonsa Anna Korhosen ja poikansa Juhon kanssa.

Hyryä vastapäätä, joen pohjoisrannalla, nykyisen Sormulan paikalla oli Fäldin ruotutorppa eli nihtitorppa, kuten maanmittari Vikar sen karttaansa merkitsi. Torpassa asui Matin matkan aikoihin vain sotilas Pekka Fäldin vaimo lastensa kanssa. Isäntä oli muiden Pohjanmaan rykmentin Kemin komppanian miesten tavoin sodassa.

Seuraava asumus oli joen etelärannalla sijaitseva Tolola. Se oli saanut nimensä perustajansa Pekka Tolosen mukaan, ja sitä asuttiin vielä tuolloin yhteisomistuksessa Hyryn talon kanssa. Talolla oli monta nimeä: sitä sanottiin omistajiensa mukaan myös Pyyköksi ja toisinaan myös Salliseksi. Tololassa asui Matin matkan aikaan vienankarjalainen Vasilius Mikonpoika vaimonsa Margareetan ja tyttäriensä Kaisan ja Annan kanssa. Kymmenkunta vuotta myöhemmin he muuttivat Otermanlammen rannalle Lamminpartaan uudistaloon.

Hieman Tololasta alaspäin, Oulujoen alapartaalla, nykyisen Keskiniskan koulun kohdalla, oli torppa, jolle maanmittari on merkinnyt karttaansa hyvin erikoisen nimen: Koski-Hannu. On helppo kuvitella, että torpan perustaja, sotilas Hannu Kampman, oli toiminut maanmittari Vikarin oppaana sekä venemiehenä ja että tämä halusi ikuistaa apulaisensa antamalla Hannun torpalle näin erikoisen nimen. Hannu asui Koski-Hannussa vaimonsa Valpurin ja sisarensa Elinan kanssa.

Koski-Hannusta alaspäin sijaitsi Niskankylän kolmas Kolehmainen, suunnilleen nykyisin Poikalan paikalla. Talon isännän, Ahmaksen Kolehmaisia olevan Paavon lisäksi siinä asui tämän Maria-niminen vaimo, Elina-niminen äiti ja viisi lasta sekä Juho-niminen vävy.

Seuraava talo oli joen pohjoisrannalla, nykyisen Mattilan vieressä sijainnut Kokko. Talon isäntänä oli Sangin ja Juorkunan Holappain sukua oleva, mutta Puokiolla syntynyt Juho Holappa. Hänestä tuli Kokon isäntä naituaan talon leskeksi jääneen emännän Valpuri Partasen. Heillä oli neljä lasta.

Ahmaskosken Hövelön ja Koskenlammen seutu oli asumatonta. Seuraavat talot löytyivät Lähtevänojan suussa olevalta niemeltä: yhteisen pihapiirin omanneet ja oikeastaan samaan taloon kuuluneet Pyykkö ja Sipola. Taneli Pyykkö asui uuden Pielisjärveltä kotoisin olevan vaimonsa Kaisa Kärkkäisen ja lastensa kanssa Pyykön puolella. Lapsista Aapo oli jo naimisissa. Tanelin isoisän Sipon rakentama Sipolan puoli oli autiona. Sipolasta lähdettyä Oilingiksi silloin sanotun suvannon varrelta löytyi joen pohjoispuolelta Kemilän talo. Sekin oli vaihtanut omistajaa isonvihan jälkeen, ja sitä asui nyt puolankalaissyntyinen Juho Hiltunen vaimonsa Marketan ja kolmen lapsensa kanssa. Marketta oli Juorkunan Vesalan tytär, kuulua ylikiiminkiläistä Vesaisen sukua.

Kohta Kemilän jälkeen tuli Poutiainen. Siinä oli isäntänä Sipolan isännän Taneli Pyykön veli Pekka Poutiainen, maakunnan kuulu seppä. Pekka asui hänen aikanaan vaurastuvaa Poutiaista vaimonsa, ahmaslaisen Liisa Kolehmaisen ja suuren lapsijoukon sekä piikojensa ja renkiensä kanssa.

Pohjoisrannalla sijainneiden Kemilän ja Poutiaisen jälkeen löytyi etelärannalta Hjerpen uudistorppa. Se oli sotilaana palvelleen Heikki Hjerpen perustama. Heikki asui torpassa, tulevassa Hovin talossa, Riitu-vaimonsa, tyttärensä Vapun ja renkinsä Olli Partasen kanssa.

Hovista alaspäin seuraava asumus oli nykyisen Karilan paikalla sijainnut Tryggin ruotutorppa. Torpan isäntä Pekka Trygg oli Matin matkan aikoihin sodassa, ja torpassa asui vain hänen perheensä.

Pellikan talo oli kylän alin joen etelärannalla sijainnut talo. Pellikan nimi ja isäntäväki oli vaihtunut isonvihan aikoihin: Korholan vävyn Olli Miettusen perhe oli muuttanut pois, ja talon isäntänä oli nyt Matti Pellikka. Hän asui taloa vaimonsa Liisan, velipuolensa Eskon ja poikansa Juhon perheiden kanssa.

Pellikan kohdalla joen pohjoisrannalla, vähän nykyistä paikkaansa alempana, sijaitsi Korhola. Talon isännäksi oli juuri Matin matkan edellä tullut Lauri Korhonen. Hänellä oli emäntänä laitasaarelainen Kaisa Hartikka. Korholan maalla, Utakosken niskassa, sijaitsi kylän alimmainen asumus, Olli Kettusen rakennuttama Kettulan torppa, mutta se oli Matin matkan aikaan jo autiona. Muutama vuosikymmen myöhemmin sen paikalle rakennettiin Kettulan talo.

Kuusitoista taloa ja viisi torppaa sekä noin 140 kyläläistä mahtavan ja luonnonkauniin Niskanjoen rannoilla. Siinä oli Niskankylä kesällä 1741. Sen asukkaat olivat kotikylästään ylpeitä, kutsuivat jokeaankin kylänsä nimen eikä joen alajuoksulla sijainneen kaupunkipahaisen mukaan!