Niskankylän Lamminaho, Museoviraston hoidossa oleva suojelukohde, on eräs Oulujokivarren tunnetuimpia taloja. Talosta ja sen asukkaista on kerrottu kirjoissa ja lukuisissa lehtijutuissa. Myös tässä tarinassa kerrotaan hieman talon vaiheista ja sen asukkaista.

Vasiliuksen aika

Lamminahon uudistalon perusti Utajärven Niskankylään, Otermalammen rannalle vuonna 1759 Niskankylän Hyrystä eli Pyyköstä muuttanut torppari Vasilius Mikonpoika Pyykkö (1711–1785). Uudistalon lupahakemuksen hän oli tehnyt jo neljä vuotta aiemmin syksyllä 1755. Vasiliuksen talo ei ollut suuren suuri, sillä sen veroluvuksi määrättiin vain 1/12 manttaalia. Henkikirjassa mainitaan Vasiliuksen olleen syntyjään venäläinen. Tosiasiassa hän oli vienalainen ja jokseenkin varmasti kotoisin Suomen karjalaisten asuttamasta Vuokkiniemen volostista. Tiedot Vasiliuksen elämän alkuvaiheista ja jopa sukunimestä ovat kuitenkin puutteellisia ja ristiriitaisia.

Vuosien 1733–40 rippikirja kertoo, että Sotkan Vimparin talossa palvelee kolme renkiä: Vasilius Mikonpoika Sallinen, Ivan Simonpoika Lipponen ja Antti Lieppa. Vasiliuksella mainitaan olevan Margareeta-niminen vaimo.

Vasiliuksen ja Iivanan sukunimet ovat voineet vaihtua. Iivana eli Juho Simonpoika nimittäin vihittiin 6.3.1739 Juho Sallisena Ahmaksen Korholan tyttären Anna Pekantytär Korhosen kanssa. Asuttuaan muutaman vuoden vävynä Korholassa Juho muutti isännäksi Niskanjoen Hyryn eli Pyykön taloon. Uuden isännän sukunimenä ja toisinaan myös talonnimenä mainitaan rippikirjoissa Sallinen. Vasiliuksen sukunimi on siis ehkä ollutkin Iivanan eli Juhon kohdalla vuoden 1733 rippikirjassa mainittu Lipponen. Vimparin kolmas renki Antti Lieppa oli kotoisin Suomussalmelta, ja on syytä olettaa Vasiliuksen ja Iivanan olleen lähtöisin Suomussalmen naapurista Vuokkiniemeltä, ehkä aivan rajan pinnasta Kivijärven kylästä. Siellä asui 1700-luvun alkupuolella sekä Lipposia että Sallisia.

Vasiliuksen sukunimen selvittämistä on mutkistanut eräs Muhoksen kirkonkirjojen vihkimerkintä. Muhoksen pappi nimittäin vihki 9.12.1745 avioliittoon Venäjällä syntyneen renki Vasilius Juhanpoika Lessovin (nimen suomalainen muoto on Lesonen!) ja muhoslaisen Margareeta Erkintytär Väärän. Ketähän he mahtoivat olla? Oliko meidän Vasiliuksemme sukunimi sittenkin Lesonen ja hänen vaimonsa kuollut tai karannut Utajärvellä silloin oleskelleiden venäläisten sotilaiden mukana takaisin Vienaan ja Vasilius ottanut uuden vaimon? Tai siunattiinko vasta nyt alkuaan ilmeisesti ”venäjänuskoisen” Vasiliuksen avioliitto? Vai oliko kyseessä toinen vienalainen Vasilius, sukunimeltään Lesonen, joka oli Oulun-matkallaan tavannut Muhoksella Väärän Erkin Margareeta-tyttären ja vei hänet vihittynä vaimona mukanaan Vienaan, ehkä Vuokkiniemelle? Rippikirjat, henkikirjat tai Muhoksen haudattujen kirjat eivät tuo arvoitukseen ratkaisua. Kirjoittaja pitää jälkimmäistä eli kolmatta arvausta oikeana.

Vimparin renki Vasilius Mikonpoika muutti vaimonsa Margareetan kanssa vuoden 1740 tienoilla ensin osakkaaksi ja sitten torppariksi Niskankylän Hyryyn eli Pyykköön, taloon, jonka isäntä Tuomas Hyry oli vuonna 1738 kadonnut metsään. Samaan aikaan, viimeistään 1740, Vasiliuksen renkitoverista Iivana eli Juho Sallisesta tuli Hyryn toinen osakas. Muutamaa vuotta myöhemmin Juho mainitaan Hyryn eli Pyykön isäntänä ja Vasilius talon torpparina. Vasiliuksen torppa sijaitsi Oulujoen rannalla, nykyisen Tololan paikalla; Hyryn eli Pyykön paikka tunnetaan nykyisin Niskankylän Isona Pyykkönä. Viranomaiset kirjoittivat uuden torpparin sukunimeksi aluksi ”Pyykkö”, myöhemmin myös ”Sallinen” ja toisinaan ”Pyykkö eli Sallinen”. Kun Vasilius 1750-luvulla muutti perheineen Otermalammin rannalle, oli hänen sukunimensä alkuun Pyykkö, mutta muuttui talon nimen mukaan Lamminpartaaksi. Komea talon- ja sukunimi lienee Vasiliuksen itsensä valitsema. Vasilius isännöi Reetansa kanssa Lamminpartaan taloa kuolemaansa eli vuoteen 1785 asti.

Pikkaraisen sukua Niskankylässä

Vuonna 1753, muutamia vuosia ennen kuin Vasilius Mikonpoika asettui Otermanlammen partaalle, tuli Niskankylän Raappanaan rengiksi Manamansalon Harjussa Tuomas Pikkaraisen ja tämän vaimon Anna Suorsan lapsena syntynyt Juho Pikkarainen. Luultavasti Raappana oli uuden rengin sukulaistalo, sillä Raappanan emäntäkin oli sukunimeltään Pikkarainen. Tosin hän ei ollut Manamansalon Pikkaraisia, vaan oli syntynyt Sotkamossa. Raappanassa 24-vuotias Juho rakastui talon komeaan 16-vuotiaaseen Liisa-tyttäreen, ja niin Hannu Raappana sekä Reeta-emäntä saivat hänestä vävyn ja tämä tarina uuden avioparin.

Asuttuaan kymmenkunta vuotta Raappanassa Juho ja Liisa muuttivat uudisasukkaiksi Antti Vaalan vuonna 1763 perustamaan Vaalan uudistaloon. Se oli entisen sotilaiden ja laskumiesten pirtin paikalle rakennettu pienehkö uudistalo, veroluvultaan vain 1/24 manttaalia. Talon mukaan Juhon uudeksi sukunimeksi muuttui Vaala. Nyttemmin hävinnyt Vaalan talo sijaitsi Oulujoen niskassa. Talon hirsiä on käytetty Toppila-yhtiön talona nykyisin tunnetun talon rakenteissa. Vaalan taajama on rakennettu lähes kokonaan entisen Vaalan talon maille.

Ukkolan suku ei viivy kauan Lamminpartaalla

Kun Lamminpartaan talon perustaja Vasilius Lamminparras kuoli 1785, eivät hänen perillisensä päässeet sopuun Vasiliuksen seuraajasta talon isäntänä, vaan muuttivat pois talosta ja luovuttivat talon Esko-pojan vaimon sukulaiselle Iisakki Ukkolalle. Iisakki sai sukunimekseen Lamminparras, ja hän isännöi taloa vaimonsa Anna Karhun kanssa.

Iisakki ja Anna-vaimo eivät viihtyneet Lamminpartaalla. Kun Vaalan taloa asuva Juho Vaala ja hänen Liisa-vaimonsa puolestaan toivoivat pääsevänsä muuttamaan Lamminpartaalle, parempien kalavesien ja niittyjen ääreen, oli ajatus talojen vaihdosta valmis. Vuonna 1794 talojen vaihto sitten tapahtui. Vaalan taloon muuttaneesta Iisakki Ukkolasta ei tullut pitkäaikaista isäntää uuteenkaan taloon, sillä hän hukkui Niskakoskeen kesällä 1803. Vuonna 1804 Vaalan talon isänniksi tulivat veljekset Aapo ja Juho Myllyranta.

Pikkaraiset Lamminahossa

Juho Vaala (1729–1806) ryhtyi siis vuonna 1794 hoitamaan vaimonsa ja aikuiseksi varttuneiden poikiensa kanssa Lamminpartaan isännyyttä. Talosta, jonka nimi muuttui ensin Lammiksi ja myöhemmin Lamminahoksi, tuli vuosien mittaan vauras ja hyvinhoidettu Lamminahon suvun kantatalo ja monien koskenperkaajien ja ulkomaistenkin lohenonkijoiden tukikohta ja majapaikka. Talon isäntien sukunimi vaihteli 1800-luvun alkupuolella: se oli aluksi Lamminparras, sitten Lammi tai Lamminaho. Vähitellen viimeksi mainittu vakiintui ainoaksi käytetyksi.

Juhon pojat Tuomas (1761–1845), Juho (1769–1841) ja Antti (1780–1864) saivat talolle 1801 perintötilan oikeudet ja velvollisuudet. He jäivät yhdessä isännöimään Lamminahoa, kun heidän vanhempansa jäivät syytingille. Juhon tyttäristä Susannasta tuli emäntä Ahmaksen Kukkolaan ja Kaisasta Niskankylän Kangas-Korholaan. Liisa avioitui juorkunalaista Toskan sukua olevan Antti Määtän kanssa. He asuivat muutamia vuosia Lammilla, mutta muuttivat vuoden 1800 tienoilla Mannermaan uudistaloon. Eeva avioitui Matti Kolehmaisen kanssa.

Lamminahoon isänniksi jääneistä pojista Antti pysyi vanhanapoikana, mutta Tuomas ja Juho hakivat emännikseen Paltaniemen Nygårdissa syntyneet, vienalaissukuiset Lesosen sisarukset. Tuomaan ja Elina Lesosen (1779–1858) avioliitto jäi lapsettomaksi, mutta Juho ja Kaisa Lesonen (1763–1829) saivat ainakin kahdeksan lasta. Kaisa oli leski taloon tullessaan, ja hänellä oli yksi lapsi ensimmäisestä avioliitostaan.

Vuoden 1829 rippikirja kertoo Tuomaksen, Juhon ja Antin sekä Kaisan ja Elinan asuvan talossa syytingillä. Lamminahon isänniksi ovat vaihtuneet Juhon ja Kaisan pojat Juho Lamminaho (1796–1863) ja Erkki Lamminaho (1806–1857). Kolmas eli keskimmäinen pojista, Antti Lamminaho (s. 1801), muutti pois kotoa, ensin talolliseksi Niskankylän Sormulaan ja sieltä torppariksi Nahkasalmeen. Tytöistä Liisa (1797–1803) kuoli lapsena ja Kaisa (s. 1804) muutti emännäksi Ahmaksen Kivariin.

Uusista isännistä Juho avioitui ahmaslaisen Kaisa Kolehmaisen (1803–1889) kanssa ja Erkki Kaisa Haatajan (1805–1854) kanssa. Lienevätkö veljesten emännät olleet riitaisia, mahtitalojen tyttäriä kun olivat, sillä Juho lunasti veljensä osuuden ja Erkki muutti Kaisansa ja lapsiensa kanssa 1837 Vuolijoen Määttälään ja sieltä 1850 Ahmaksen Mustolaan. Erkki sai osuutenaan rahan lisäksi mm. 3 lehmää ja 20 tynnyriä tervaa.

Näin Juho jäi oman Kaisansa kanssa hoitamaan Lamminahon isännyyttä. Hän tuli tunnetuksi laskumiehenä, taitavana talonisäntänä ja ennen kaikkea jämeränä pohjalaisena isäntänä, joka ei nöyristellyt virkamiesten edessä vaan piti tarmokkaasti puolensa sattuneissa riita-asioissakin.

Lapsia Juholle ja Kaisalle kertyi paljon, kaikkiaan kaksitoista. Heistä Kaisa (1826) avioitui sotkalaisen Juho Järvelän kanssa. Juho (1827) meni naimisiin Liisa Kampmanin kanssa ja muutti Ahmaksen Pekkalaan. Samuli (1829), Saara (1830) ja Elsa (1832) kuolivat lapsina. Annasta (1834) tuli emäntä Niskankylän Nurroon eli Koukkariin ja Pietasta (1840) Niskankylän Kokkoon eli Kurttilaan. Liisa (1842) meni emännäksi Paltamon Raappananmäkeen, Tervosen kuuluun mahtitaloon, ja Matti (1845) vävyksi ja isännäksi Pyhänsivun Tahvolaan. Nuorin eli Priitta (1848) jäi lähemmäksi, sillä hänestä tuli Niskankylän Partalan emäntä.

Lamminahon seuraava isäntä tuli sisarusparven kahdeksanneksi vanhimmasta eli Tuomas Larnminahosta (1838–1909). Hän avioitui naapurin tyttären Anna Kreeta Kukko-ojan (1838–1864) kanssa ja tämän kuoltua kyyn puremaan solmi uuden avioliiton juorkunalaisen Maria Liisa Mikkosen (1848–1936) kanssa. Myös Tuomas harjoitti talonpidon ohella laskumiehen ammattia.

Tuomaksen kuoltua 1909 talo jäi hänen leskensä ja kotona olevien lasten hoitoon. Tuomaksella ja Anna Kreeta Kukko-ojalla oli vain yksi tytär, Kaisa (1859–1929), joka avioitui jo 1879 Olli Mikkosen kanssa ja muutti emännäksi Juorkunan Vesalaan. Heikin toisesta avioliitosta Maria Liisa Keinäsen kanssa lapsia oli yhdeksän. Heistä Liisa (1867) meni emännäksi Niskanjoen Kangas-Korholaan. Juho (1869–1924) jäi kotitaloon ja avioitui Tampereella syntyneen Lyydia Lindellin (1872–1962) kanssa. Anna (1872–1957) muutti Helsinkiin ja meni naimisiin Tuomas Vilmin kanssa. Matti (1874–1935) eli poikamiehenä kotonaan, samoin Iikka (1878–1955). Heikki (1881–1942) lähti koulutielle, valmistui kansakoulun opettajaksi ja avioitui Kirsti Kokon kanssa. Jenne (1883–1959) muutti Kajaaniin ja avioitui Martti Sirviön kanssa. Viktor eli Vikke (1886–1945) ja Kalle eli Kaarlo (1889–1952) elivät naimattomina Lamminahossa.

Lamminahoon jäivät siis Tuomaksen kuoltua Maria-leski ja hänen neljä poikaansa Juho, Matti, Vikke ja Kalle. Tytöt olivat lähteneet maailmalle, samoin pojista Heikki. Kotitaloon jääneistä vain Juho oli perheellinen. Hänellä ja Lyydialla oli seitsemän lasta, kaikki tyttöjä: Aino Maria (1901–88), Anna Lyydia (1902–10), Iida (1905–79), Eeva Liisa (1907–21), Aune Sylvia (1910), Jenne Katariina (1915–35) ja Hanna Lyydia (1915–). Kun sitten Juho ja hänen veljensä vietiin kukin vuorollaan sukuhautaan Tolpankankaalle ja Lyydia-emäntäkin kuoli 1936, jäi talo Juhon ja Lyydian elossaolevien tyttärien Ainon, Iidan, Aunen ja Hannan hoitoon.

Vuonna 1992 Lamminahon perikunta lahjoitti talon irtaimistoineen Museovirastolle. Rakennusryhmä lähiympäristöineen on suojeltu rakennussuojelulain perusteella, ja Museovirasto on hienovaraisesti entistänyt taloa ja sen ympäristöä sekä luovuttanut peruskorjatun Lamminahon Vaalan kunnan hoiviin.

”Laaja Lammin suku”, kuten Niskankylän Oilingin vanhaemäntä kuvasi 1800-luvun lopulla sukuaan, on jättänyt verenperintöä lähes kaikkiin Utajärven vanhoihin sukuihin. Vuonna 1955 laskettiin Utajärven kirkonkirjoista löytyvän 1 463 Juho Vaalan ja hänen Liisa-emäntänsä jälkeläistä. Luvusta puuttuivat lähes 200 vuoden aikana muualle muuttaneiden Lamminahon suvun jäsenten jälkeläiset.