Utajärven Niskankylässä vuonna 1853 syntynyt Isa Asp muistetaan ensimmäisenä suomenkielisenä naislyyrikkona. Hänen lyhyeksi jäänyttä elämäänsä on kuvattu mm. Helmi Setälän 1900-luvun alussa ilmestyneessä elämäkertateoksessa, Jaakko Terentilän vuonna 1952 ilmestyneessä romaanissa Rauhaton ja vaahtopää sekä Erkki Hyytisen 1983 ilmestyneessä teoksessa Isa Asp – Elämä ja valitut runot sekä myös eräissä opinnäytteinä tehdyissä tutkimuksissa.

Isa Aspin elämä

[Piirroskuva Isa Aspista]

Isa Aspin isä Jaakko Asp muutti vuonna 1845 Raahesta Utajärvelle, renkipojaksi Myllyrannan rautaruukille. Hän oli silloin vasta 16-vuotias. Jaakon alkuperäinen sukunimi oli Kinnunen, mutta sukunimi oli vaihtunut Aspiksi kasvatusisän Fredrik Aspin mukaan. Nuori renkipoika tapasi Myllyrannassa sinne palvelustytöksi tulleen niskankyläläisen talontyttären Liisa Puhakan ja rakastui häneen.

Toukokuun alussa 1852 Muhoksen kirkkoherra vihki Jaakon ja Priita Elisabet Puhakan, jota kutsuttiin Liisaksi, avioliittoon. Sulhanen oli silloin 23-vuotias ja morsian vuotta nuorempi.

Lahjakas ja uusien asioiden oppimiseen innostunut renkipoika Jaakko sekä kauniisti käyttäytyvä sisäpiika Liisa olivat päässeet jo ennen avioliittoaan Myllyrannan ruukin johtajien suosioon. Näppärästä Jaakosta koulutettiin ruukin kirjanpitäjä. Häntä sekä hänen viehättävää nuorikkoaan alettiin pitää ruukin herrasväkeen kuuluvina.

Vuonna 1859 Jaakko Asp sai siirron Suomussalmelle Ämmän rautaruukin kirjanpitäjäksi. Välillä, vuoden 1866 tienoilla, hän hoiti vajaan vuoden ajan Sotkamon kunnankirjurin tehtävää. Vuonna 1870 Jaakko Asp kutsuttiin Puolangalle kunnankirjuriksi. Tämän tehtävän rinnalla hän hoiti vuodesta 1872 vuoteen 1895 asti Särkijärvellä uudelleen käynnistyneen Kurimon ruukin pääkirjanpitäjän tointa. Aspeilla oli vakituinen asunto, Parolan talo, Puolangalla, mutta kun heillä oli Kurimossa kauppa ja he omistivat siellä Viitajoen maatilan, perhe asui vuoteen 1895 enimmäkseen Särkijärvellä.

Liisa-rouva kehittyi menestyvän miehensä rinnalla arvostetuksi henkilöksi. Helsingin Yliopiston julkaisemassa ns. Lönnrothin albumissa kerrotaan hänestä mm. ”…Briita Eliisabeth, syntyään Puhakka, on talonpoikaista sukua, vaan voittaa – monen tuttavansa sanan mukaan – järkensä ja käytöksensä puolesta usean korkeampisäätyisen vaimon”. Tuosta määrittelystä ”korkeampisäätyinen” eivät kyllä Liisan talonpoikaisuudestaan ylpeät sukulaiset olisi pitäneet, jos kirjoitus heidän käsiinsä olisi joutunut!

Lapsia Liisalle ja Jaakolle syntyi vuosien 1853–1873 aikana kaikkiaan kymmenen. Neljä vanhinta syntyi Utajärvellä, seuraavat neljä Suomussalmella ja kaksi nuorinta Puolangalla. Lapsista vanhin oli 4.2.1853 syntynyt Loviisa eli Isa. Kirjallista lahjakkuutta ilmeni muillakin Liisan ja Jaakon lapsilla.

Aspien koti oli kaksikielinen. Toinen kotikieli ja seurustelukieli ruukin herrasväen piirissä oli ruotsi. Jaakko Asp oli oppinut sen jo poikasena asuessaan kasvatusvanhempiensa luona Raahessa. Niinpä myös Isa Asp kirjoitti ensimmäiset runonsa ruotsiksi. Vasta tultuaan oppilaaksi Jyväskylän seminaariin ryhtyi Isa kirjoittamaan äidinkielellään suomeksi. Hänen ensimmäinen tunnettu suomenkielinen runonsa oli Suomen naisille osoitettu ”Kutsu taistohon”. Isa Aspin runoilijakehityksen takaa löytyy hänen kirjallisia taipumuksia osoittanut isänsä, josta Isa itse kirjoitti eräässä ensimmäisistä runoistaan:

Isäni on oivallinen
runomatti, runoniekka,
runolaulujen tekijä.

Isan runoista tunnetuin ja rakastetuin on hänen 1872 kirjoittamansa ”Aallon kehtolaulu”. Sen säkeissä kuvastuu hänen lapsuutensa koskimaisemien Niskakosken, Ämmäkosken ja Kurimonkosken jättämät muistot. Runo on näky, jossa runoilija ennustaa lapsuusmaisemiensa, Niskakosken ja Ämmäkosken, tuhon.

Nuku, nuku aaltonen,
nuku jo!
Tuolla laulaa humisten
Kehtolaulusi se on –
nuku aalto rauhaton,
nuku jo!

Miksi tahdot katsella
kuinka jo
loukannut on luontoa
turmio!

”Kurimon laululinnun”, nuoren ja lahjakkaan runoilijan, taival katkesi kesken. Hän ehti kokea pari viatonta nuoruuden rakkautta, toisen Kurimossa ja toisen Jyväskylässä, ja kirjoittaa muutamia elämään jääneitä runoja. Hänen lyhyeksi, mutta Suomen kirjallisuushistoriaan ainaiseksi jäänyt elämänsä päättyi ankaran keuhkotaudin uhrina Jyväskylässä 12.11.1872. Isa Asp oli kuollessaan vasta 19-vuotias. Hänet haudattiin Jyväskylän hautausmaahan.

Isa Aspin sukujuuret

Isa Aspin isänisä oli Raahen seudulle torppariksi muuttanut Heikki Kinnunen (1785–1829). Hän oli kotoisin Keski-Suomen Kinnulasta. Isan isänäiti oli raahelainen korpraalintytär Liisa Margareeta Digerörn (n. 1785–n. 1859). He avioituivat Raahessa vuonna 1811. Vuodesta 1829 tuli perheelle kohtalokas. Perheen 44-vuotias huoltaja torppari Heikki Kinnunen kuoli silloin Raahessa. Heikin ja Liisan nuorimmainen, poika, jolle annettiin nimeksi Jaakko, oli syntynyt hieman aiemmin, 4.1.1829. Liisa-äidille jäi miehensä kuollessa Jaakon lisäksi neljä muuta lasta, ja hän antoi nuorimmaisensa kasvattipojaksi lapsettomalle tädilleen ja tämän miehelle perämies Fredrik Aspille.

Tämä Jaakko-poika, josta myöhemmin tuli Isa Aspin isä, kuoli 11.12.1897 Puolangalla. En ole onnistunut löytämään edellä olevaa enempää varmaa tietoa Heikki Kinnusen esivanhemmista enkä tiedä muidenkaan sukututkijoiden onnistuneen siinä.

Isa Aspin äidin Liisa Puhakankin (1830–1918) esipolvitaulu jää vajaaksi, sillä hänen äitinsä, hänkin nimeltään Liisa, ei ollut naimisissa Liisa-tyttären syntyessä. Sukujuurien etsijä saattaisi yrittää arvailla Liisa-tyttären isää, sillä hänen syntymänsä aikoihin muutti eräs Niskankylän nuorimies pois paikkakunnalta. Jääkööt kuitenkin arvailut arvailuiksi. Kuutisen vuotta Liisan syntymän jälkeen äiti-Liisa avioitui niskankyläläisen Pekka Reinikan kanssa.

Isan isoäiti Liisa Puhakka (1806–1868) oli syntynyt Niskankylän Sormulassa Heikki Sormulan eli Puhakan (1780–1821) ja Priitta Fäldtin (1784–1833) lapsena. Heikki Sormulan isä oli uudistilallinen Lauri Vähäoja, alkuaan Puhakka (1736–1800) ja äiti Liisa Vähäoja (1744–1789). Lauri Vähäoja oli syntynyt Siilinjärven Kasurilassa. Hänen isänsä, entinen sotilas Esko Puhakka (1699–1771), muutti sieltä perheineen 1740-luvulla Oulujokivarteen ja perusti ensin torpan ja sitten uudistilan Niskankylään. Eskon ensimmäinen vaimo oli nimeltään Margareeta Laurintytär (n. 1700–1745), ja hänkin lienee syntynyt Siilinjärvellä. Esko Puhakkaa pidetään Lohipainuan sukuseuran piirissä suvun kantaisänä.

Priitta Fäldtin sukujuuret johtavat Kainuuseen. Hänen isänsä oli Niskankylän Sormulan uudistalon isäntä Tuomas Sormunen (1763–1810), aikaisemmin Fäldt. Riitan äiti oli Oterman Kekkolasta haettu Kristiina Kekkonen (1750–1808).

Tuomas Sormusen isä taasen oli sotilas Matti Fäldt, alkuaan Haataja (1735–1791). Matti Haataja-Fäldtin isä oli Tuomas Haataja (s. noin 1700) ja äiti Anna Leinonen (1705–1781) Kankarin Väätäjänniemestä. Annan isä oli Melalahden Parkkilan isäntä Matti Leinonen (n. 1665–1712) ja äiti Elina Pääkkönen (n. 1670–1706). Haatajan suku on muuttanut Kankariin Manamansalosta, missä sen juuria voidaan seurata 1600-luvun alkuvuosille.

Kristiina Kekkosen, Tuomas Sormusen vaimon, isä oli Antti Kekkonen (s. 1716) Otermalta ja äiti Riitta Koukkari (1722–1788) samoin Otermalta. Antin isä taasen oli Yrjänä Kekkonen (n. 1680–1754) ja äiti Valpuri Laamanen (1694–1730), molemmat Otermalta. Oterman Kekkoset ovat samaa savolaista sukua kuin suvun kuuluisin 1900-luvulla elänyt jäsen Urho Kaleva Kekkonen.

Kainuuseen ja Savoon sekä Koukkarien kautta Pohjanmaan rannikolle Isa Aspin äidin sukujuuret siis johtavat, mutta niinhän ne johtavat useimpien muidenkin niskankyläläisten ja vanhojen utajärvisten sukujuuret.