Sivut

Liippatehtaan perustaminen

Kuusamon Kivihiomon perusti vuonna 1912 Matti Hermanni Eksymä Kuusamon Heikkilän kylään, nykyiseen Vuotunkiin. Heikkilän kylän 3. väliaikainen johtokunta antoi 5.10.1912 pitämässään kokouksessa hyväksynnän Eksymän hankkeelle perustaa jauhomylly, hioma- ja myllynkivitehdas sekä sahalaitos Vuotungin Jyrkänkoskelle. Eksymä teki myös perustamisanomuksen Venäjän Suomen kuvernöörille ja anoi kesäkuun 21. päivänä vuonna 1913 oikeutta koko Kuusingin Jyrkänkoskessa virtaavan vesimäärän käyttöön tuotantotoiminnan hyväksi. Kun hyväksyntä oli tältäkin taholta tullut, alkoivat kymmenet hevoset miehineen kaivaa turbiinikanavaa, jonka oli ulotuttava pitkälle jokiuomaan pengerrettynä.

Jyrkänkoski kuuluu Paanajärveen laskevaan Kuusingin vesistöön. Liippoja, eli terien hiomiseen käytettyjä kiviä myytiin ja ostettiin Kuusamossa jo satoja vuosia ennen tehtaan valmistumista. Katovuosina se oli yksi tapa tienata elantoa. Liippoja vietiin pärekoreittain Ouluun, missä ne vaihdettiin jauhosäkkeihin. Oulussa liipat lastattiin junaan tai laivaan muualle Eurooppaan vietäväksi. Liippojen valmistuksesta muodostui paikoin jopa pieniä kotiteollisuuslaitoksia, joiden keskuspaikkana oli aluksi Kitka, mutta 1800-luvun puoliväliin tultaessa Heikkilän kylä.

Paras raaka-aine – ja halutuinta maailmalla – oli Kuivajärven länsipäästä louhittu pehmeä, kellertävä liuskekivi, joka sopi erityisesti puukkojen teroittamiseen. Laajusvaarasta louhittiin tiheämpisyistä vihertävän harmaata kiveä, joka kovempana kesti paremmin kulutusta ja jota suosittiin nimenomaan viikatteen teroittamisessa. Koska raakakivet olivat valtion omistuksessa, oli niistä maksettava määrätty kilohinta. Saman punnituksen mukaan maksettiin myös hevosmiehille kuljetuksesta. Kivet louhittiin pääasiassa kangilla ja kivivasaroilla käsipelillä. Tarpeen mukaan hyvin pieniä määriä dynamiittia käytettiin räjäytyksiin.

Huhtikuun 4. päivänä vuonna 1914 pidetyssä 3. lohkokunnan kokouksessa isännät huomasivat, että Eksymälle oli myönnetty kohtuuton etu koko Jyrkänkosken virtaaman käyttöön. Lohkokunnan 48 isäntää alkoi moittia toimitusinsinööriä, joka oli heidän mielestään taitamattomasti suositellut yhdelle yritykselle koko virtaaman hyväksikäyttöä. Lopulta asia riitautettiin, sillä isännillä oli vireillä kilpailevan yhtiön perustaminen. Riitelyä kesti pitkään molempien osapuolten haastaessa vuorollaan toista käräjille. Sopu saatiin aikaan 15. päivänä elokuuta vuonna 1915, jolloin kosken virtaaman osaksi tuli yksi kolmasosaa molemmille osapuolille yhden kolmasosan jäädessä vapaaväyläksi. Kihlakunnan oikeus vahvisti päätöksen 16.9.1915. Vaikka Eksymän perustamislupa olikin saanut lainvoiman jo vuonna 1912, käräjöinnin vuoksi hänen sahalaitoksensa sai lopullisen perustamisluvan vasta vuonna 1916 ja hiomakivitehdas 27.12.1918. Vaikka luvat olivatkin myöhässä, oli Eksymä valmistanut ja myynyt liippoja jo vuosia.

Menetettyään kaksi kolmasosaa kosken virtaamasta Eksymä tunsi hankeensa menettäneen huomattavan osan kokonaissuunnitelmasta. Tämän lisäksi hän alkoi epäillä, ettei kivi sellaisenaan ja niillä kuljetusvälineillä ollut liiketaloudellisesti pitkään kannattava kauppatavara. Tuotannon ollessa suurimmillaan Eksymä jäädytti investoinnit ja pyrki jopa luopumaan yrityksestä tarjoamalla sitä kahdelle myyntimiehelleen. Jyrkänkosken herruus kuitenkin kariutui neljän perheyrityksen veriseen raaka-ainekilpailuun Suiningin Laajusvaaran kivestä. Kouluja käymättömällä Eksymällä oli myös vaikeuksia kirjanpidon kanssa ja lopulta hän myi tehtaansa etelästä tulleille myyntimiehilleen Vihurille ja Tuomo Tuiskulle vuonna 1920. Tarinan mukaan nämä ”etelän miehet” olivat kuulleet Kivihiomosta Oulun torilla ja saapuneet Kuusamoon osakkaiksi, rahoittajiksi ja kauppiaiksi. Heidän vastuullaan oli ollut liippojen, myllynkivien ja kiviaineksen myynti Etelä-Suomeen ja ulkomaille. Eksymän aikana tuotteita vietiin kahdeksaantoista eri maahan, pääasiassa Englantiin.

Tultuaan tehtaan omistajiksi etelän miehet purkivat Eksymän ajan puiset rakennelmat aikeenaan koneistaa tehdas. Kurikasta kotoisin olleen Tuiskun tavoitteena oli tehtaan toiminta ilman ihmistyövoimaa, mutta koneilla tehdyt liipat katkesivat helposti. Koneiden vaatiessa koko ajan parantelua ei aikaa jäänyt myyntiin tai kunnon tuotteiden tekoon. Kolmessa vuodessa tehdas ajautui konkurssiin, etelän miehet yksinkertaisesti katosivat pitäjästä ja tehdas joutui Kansallispankin omistukseen.

Lähdeluettelo

Lämsä, Valma (2011). Liippatehtaan tarinoita, osa I: Liippatehtaan perustaminen vv. 1912–1920. River Media Oy. Kuusamo.
Lämsä, Valma (2011). Liippatehtaan tarinoita, osa II: Liippatehtaan loistoaika 1920–1933. River Media Oy. Kuusamo.
Lämsä, Valma (2015). Liippatehtaan tarinoita, osa III: Pankin ja sodan aika 1933–1945. Kuusamon Kovasin. Kuusamo.
Lämsä, Valma (2013). Liippatehtaan tarinoita, osa IV: Liippatehdas elpyy vientitoimintaan 1945–1968. Kuusamon Kovasin. Kuusamo.

Sivut