Elokuussa 1961 Kuusamon vesivoimatoimikunta oli vierailulla paikkakunnalla ja piti keskustelutilaisuuden vesivoimaloiden rakentamisesta. Koillissanomat julkaisi 8.8. artikkelin, jossa tuotiin esille niin kutsuttu Iijoki-suunnitelma: aikomus kääntää Kitkan ja Kuusamojärven vedet virtaamaan vedenjakajan yli Iijokeen, jolloin jokeen voitaisiin rakentaa suuremmat voimalaitokset. Tämä Pohjolan Voima Oy:n suunnitelma sai Kuusamon kunnan luottamushenkilöiden mielipiteet kääntymään rakentamista vastaan. Mikäli voimalaitos rakennettaisiin pitäjän ulkopuolelle, jäisi Kuusamo kärsimään säännöstelystä koituvista haitoista ilman voimalasta saatavia verotuloja. Vastustusta lisäsi myös matkailusta saatujen tulojen kasvaminen vuosi vuodelta.

Toisen kerran Iijoki-suunnitelma tuli esille Pentti Saarikon esitellessä sitä vuoden 1962 lokakuun lopulla Oulun kunnallispäivillä. Saarikon mielestä Iijoen tulevien voimalaitosten tuotto tulisi kaksinkertaistumaan ja Kuusamon alueen uittomahdollisuudet paranemaan. Kuusamon kunnan edustajina Oulussa olleet Eetu Korpua ja U. A. Virranniemi vastustivat suunnitelmaa jyrkästi, kuten teki myös tilaisuudesta raportoinut Koillissanomat. Rakentamista ja Iijoki-suunnitelmaa ei viety eteenpäin ja vuonna 1962 astui voimaan vesilaki, joka muun muassa vaati mahdollisten haittojen huomioimista voimalaitosten rakennuslupia hankittaessa. Se kumosi myös vuoden 1941 poikkeuslain väliaikaisesta rakentamisluvasta.

Iijoki-suunnitelman vastainen rintama kasvoi vuosina 1962–1964, kun posiolaiset tulivat siihen mukaan. Tämän tuloksena Posion kunta, Kuusamon rannanomistajat ja Kuusamo-Seura lähettivät yhteisen lähetystön Helsinkiin maaliskuun 5. päivänä vuonna 1965. Tällä kertaa selvänä kantana oli, että Kuusamon kosket tulisi jättää rakentamatta ja valtioneuvoston pidättäytyä mahdollisista sopimuksista Neuvostoliiton kanssa, jotka voisivat johtaa Kuusamon itään virtaavien jokien kääntämiseen Iijokeen. Jälleen pyyntöä perusteltiin maatalouden kärsimillä haitoilla sekä kasvavalla matkailuelinkeinolla. Maaliskuun 8. päivänä Pohjolan Voima Oy:n toimitusjohtaja piti Iijoki-suunnitelmaa koskeneen esitelmän, jossa hän kertoi aloitteen vesien yhdistämiseen tulleen tie- ja vesirakennushallitukselta. Hanke tulisi myös olemaan edullinen eikä sillä olisi paljoakaan vaikutusta Kuusamon tulevaisuudelle. Koillissanomat pyysi tähän vastineen tohtori Erkki Laurilalta, jonka mielestä vesivoiman rakentamisessa tulisi olla pidättyväinen, sillä sähkön hinta olisi saatava kilpailijamaiden tasolle, mikä onnistuisi vesivoimaa halvemmillakin menetelmillä.

Kuusamon valtuusto lähetti oman nelihenkisen lähetystönsä Helsinkiin ja tämän seurauksena pääministeri Virolainen lupasi 2.6.1965 asettaa toimikunnan tutkimaan lähinnä Iijoki-suunnitelman haittoja. Jälleen kuusamolaisten huolena olivat olleet maatalouden ja matkailuelinkeinon tulevaisuus, sekä ensi kertaa luonnon erikoispiirteiden mahdollinen häviäminen. Sekä Koillissanomat että Liitto olivat seuranneet vuonna 1961 alkaneen Iijoen rakentamisen vaikutusta kalakantoihin ja maisemaan. Posiolaisilla taas oli ollut omakohtaista kokemusta Suolijärven säännöstelyn haitoista Jumiskon rakentamisen jälkeen. Myös Kuusamon kunnan työllisyystilanne oli vuonna 1965 kohtalainen, joten rakentamisen lupaamille uusille työpaikoille ei ollut huutavaa tarvetta.

Vesistökomitea muodostettiin 10.6.1965 ja sen tehtäväksi asetettiin kokonaisratkaisun löytäminen ottaen samalla huomioon sekä voimatalouden, matkailun että luonnonsuojelun edut. Komitea katsoi luonnonsuojelullisten arvojen painavan niin paljon, että Juuman-Jyrävän alueelle päätettiin esittää perustettavaksi kansallispuisto, kun taas Kuusamo-Muojärviä ajateltiin käännettäväksi joko Iijokeen tai Kuusinkiin. Kuusamon ja Posion kunnat vastustivat kuitenkin kaikenlaista vesistöjen muutosta voimatalouden toimesta. Tämän sai selville Kuusamon vesistökomitea kaksipäiväisellä tutkimuksellaan Kuusamossa lokakuussa 1965. Jälleen kerran tuotiin esille Iijoki-suunnitelman tuhoisa vaikutus alueen maatalouteen ja matkailuelinkeinoon. Itään virtaavien jokien kääntäminen tulisi luonnollisesti vaikuttamaan myös Neuvostoliiton puoleisiin voimalaitoksiin, jolloin maalle olisi maksettava korvauksia. Muun muassa tämän vuoksi teollisuusneuvo Urho Hakkarainen oli Iijoki-suunnitelmaa vastaan.

Oulangan kansallispuisto oli perustettu vuonna 1956, mutta sen ulkopuolelle jäi Juuman lohko, missä sijaitsivat Jyrävän köngäs ja Aallokkokoski. Luonnonsuojelijat olisivat halunneet turvata myös Kitkajoen varrella olevat jääkauden aikaiset Juuman vuomat, jotka olivat tunnetut tunturikasvistostaan. Oulangalle Kiutakönkään viereen oli rakennettu Oulun yliopiston toimesta biologinen tutkimusasema, jonka toimintaan vesien kääntämissuunnitelma tulisi vaikuttamaan suuresti.