Kerttu Mirjami Kastelli (o.s. Urpela) syntyi Veelanninpuhdon Leppäniemessä 15.8.1923. Oli katovuosi ja Kertun isä joutui lähtemään ”taaloja tienaamaan”  Amerikkaan, mutta hankki ennen lähtöään perheelleen pienen torpan ja pari lehmää. Äiti piti kaksilapsista perhettä leivässä tekemällä mm. ompelutöitä. Taalakirjeitä tuli perin harvoin ja elämä oli tiukkaa.

Äidin aikainen kuolema ja isän uusi avioliitto pakotti Kertun asumaan tätiensä hoivissa. Nämä eivät pitäneet koulunkäyntiä tärkeänä, opinhaluisen tytön piti olla paimenessa ja hän pääsi kansakouluun vasta, kun lehmät oli otettu talveksi navettaan. Näistä ajoista kertoo vuonna 1975 julkaistu romaani Keltaisiksi maalatut kivet.

Kerttu kävi Kalajoen Kristillisen Kansanopiston 1943–1944 ja opiskeli Lahden kansankorkeakoulussa 1946–1947 sekä vuosien varrella Kansanvalistusseuran kirjeopistossa. Sodan aikana hän tutustui mieheensä Niiloon. Naimisiin mentyään Kerttu Kastelli muutti miehensä kotitilalle Pattijoen Linnalanperälle. Elämäntyönsä Kastelli teki Raahen sairaalan kirjastonhoitajana ja kirjailijana. Hän toimi myös Raahen Työväenopiston pännäpiirin vetäjänä kymmenen vuotta ja toimitti piiriläisten kirjoituksista yhdeksän antologiaa. Hän sai valtion taiteilijaeläkettä vuodesta 1987.

Kerttu Kastellin kirjoitti neljä lastenkirjaa, romaanin, kuusi runoteosta sekä kaksi pakinakokoelmaa, joista viimeinen Lasiverannolta Jokilaaksoon julkaistiin vuonna 2006. Hänen tekstejään on julkaistu myös monissa valtakunnallisissa antologioissa. Lisäksi hän on kirjoittanut näytelmiä ja avustanut useita lehtiä. Kerttu Kastelli pakinoi pitkään myös Nivala-lehdessä. Lapsuudenkodista olivat tarttuneet arvot, koti, uskonto ja isänmaa. Sotien aikana hän oli lottana Aunuksessa, mitä hän muisteli myös Nivala-lehden kirjoituksissaan.

Kerttu Kastelli sai  julkista tunnustusta, joista Valtion taiteilijaeläke ja Suomen Kulttuurirahaston kolme apurahaa,  Pro Raahe- mitali 2003 sekä Raahen kaupungin 1 000 euron taidetunnustuspalkinto 2006 olivat hänelle erityisen mieluisia.

Kerttu Kastelli kuoli 30.8.2011 täytettyään juuri 88 vuotta.