130-vuotias kirkolliskokous

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin, kirkolliskokous saavuttaa tänä vuonna 130 vuoden iän. Kevättalvikuukausina 1876 pidettiin jokaisessa rovastikunnassa siihen kuuluvien seurakuntien nimeämien valitsijamiesten toimittama maallikkojäsenten vaali toukokuussa pidettävään ensimmäiseen kirkolliskokoukseen. Papit äänestivät keskuudestaan oman edusmiehensä. Kun piispat olivat itseoikeutettuja kirkollisedustajia, niin alkuaikojen parlamentissa pappeja oli enemmän kuin maallikoita.

Tämä rovastikunnittain tapahtuva vaalijärjestelmä pysyi muuttumattomana peräti 97 vuotta. Vasta vuonna 1973 kirkolliskokous päätti, että kukin hiippakunta muodostaa oman vaalipiirin ja kokousedustajien lukumäärä lasketaan alueen asukasluvun perusteella. Silloin myös hyväksyttiin säännös, jonka mukaan kirkolliskokouksen viikon kestävät istunnot pidetään kaksi kertaa vuodessa ja ne aloitetaan säännöllisesti touko- ja marraskuun ensimmäisenä maanantaina.

Merkittävä asia tässä vuoden 1973 uudistuksessa on siinä, että pappisenemmistöinen kirkolliskokous muuttui maallikkoenemmistöiseksi. Vaaleissa valittavien määrästä 23 on maallikkoja ja 13 pappeja. Esimerkiksi Oulun hiippakunnasta valitaan 8 maallikkoa ja 4 pappia. Piispat ovat edelleenkin itseoikeutettuja edustajia.

Hiippakunnittain edustajavaalin toimittavat aluksi kirkkovaltuustojen nimeämät valitsijamiehet. He kerääntyivät kapitulikaupungissa kokoukseen, jossa tehtävänsä suorittivat. Sittemmin vaalijärjestelmää on kehitelty laaja-alaisemmaksi sekä ehdokkaiden että äänestäjien osalta. Nykyisin saavat eri ryhmittymät, kuten rovastikunnat, herätysliikkeet jne. perustaa valitsijayhdistyksiä ja asettaa haluamiaan ehdokkaita. Ehdokaslistojen yhdistelmä on kirkkovaltuustojen käytössä, kun he pitävät samanaikaisesti vaalikokouksen. Sinetöidyt äänestysliput kiidätetään tuomiokapituliin. Siellä suoritetaan ääntenlasku ja suhteellisista vaaleista annettujen säädösten mukaan jokainen saa vertausluvun. Sen suuruuden mukaisessa järjestyksessä kirkolliskokousedustajat ovat tulleet valituiksi.

Nivalalaisia kirkon parlamentissa

Tarkasteltuani kirkolliskokousedustajista laadittuja nimiluetteloita tunnistin niistä kymmenen nivalalaista henkilöä. Heitä saattaa olla useampikin, mutta kun nimilistoissa ei mainittu seurakuntaa niin nämä kymmenen, jotka varmuudella tiesin synnyinpitäjäläisekseni. Osa heistäkin on joko ammattinsa tai avioliittonsa vuoksi siirtynyt muille paikkakunnille, mutta synnyinpitäjän ja kasvuympäristön perusteella he ovat nivalalaisia.

Tämän kymmenikön sukulaisia ja tuttuja on aika paljon Nivala-lehden lukijakunnan joukossa. Siksi esittelen heidät kaikki lyhykäisesti siinä järjestyksessä kuin he ovat olleet hoitamassa luottamustehtäväänsä kirkolliskokouksen 130-vuotisen historian aikana.

Maanviljelijä, valtiopäivämies Paavo Niskanen (s. 1836. k. 1916) oli tunnetun herännäisjohtaja Vilhelmi Niskasen poika. Varmaan isän valtakunnallinen maine ainakin joltain osin vaikutti siihen, että Paavon hoidettavaksi uskottiin varsin nuorena vaativia yhteiskunnallisia tehtäviä. Hänen kykyihinsä luotettiin, ei ainoastaan Kalajokilaaksossa, vaan koko maakunnan alueella.

Kalajoen rovastikuntaan kuuluu 13 seurakuntaa. Niiden edustajat kokoontuivat valitsemaan maallikkoedustajaa vuonna 1876 pidettävään ensimmäiseen yleiseen kirkolliskokoukseen. Valituiksi tuli 40-vuotias maanviljelijä Paavo Niskanen Nivalan Padingista. Tässä kirkolliskokouksessa oli esillä muun muassa Elias Lönnrotin laatima ehdotus uudeksi virsikirjaksi. Sitä ei hyväksytty vaan tyydyttiin edelleenkin veisaamaan vanhaa, vuonna 1701 hyväksyttyä virsikirjaa.

P. N. on myös ensimmäinen nivalalainen valtiopäivämies. Nelikamarisessa eduskunnassa hän edusti talonpoikaissäätyä. Kotipitäjässä hänelle uskottiin paljon luottamustehtäviä, toimi Nivalan kunnallislautakunnan esimiehenä, oli helmikuun manifestin jälkeisessä ns. suuressa lähetystössä Nivalan edustajana.

Opettaja Kustaa Muilu s. 1885 k. 1953. Vanhemmat maanviljelijä Vilho Muilu ja emäntä Maria Suutala. Ensimmäinen virkapaikka oli Nurmossa Viitalan kansakoulu. Vuonna 1928 Muilu valittiin Nivalan Padingin kylän opettajaksi, jossa hän suoritti pääasiallisen elämäntyönsä. Vuoden 1948 varsinaisessa kirkolliskokouksessa hän oli edustajana, samoin 1951 ylimääräisessä kokouksessa, jossa papiston eläkeasiat hyväksyttiin. K. M. suoritti Oulun Tuomiokapitulissa saarnalupatutkinnon ja tunnettiin seurapuhujana koko Kalajokilaaksossa.

Opettaja Johannes Vähäaho s. 1905 k. 1968. Vanhemmat maanviljelijä Leander Vähäahoja Kaisa-Liisa Marjoniemi. Valmistuttuaan opettajaksi 1931 J. V. opetti lapsia Sarjankylällä ja kirkolla koko työuransa ajan. Hänet valittiin edustajaksi vuoden 1953 kirkolliskokoukseen. Siellä puhuttiin jälleen paljon naisteologien asemasta, mutta pappisvirkaa heille ei avattu. J. V. suoritti saarnalupatutkinnon ja pyydettäessä puhui seuroissa. Hänet muistetaan erityisesti yhtenä Nivala-Seuran alkuaikojen tarmokkaana puuhamiehenä ja kotiseutulehden ansiokkaana avustajana.

Rovasti, sosiaalineuvos Matti Ojala s. 1926. Vanhemmat maanviljelijä Einari Ojala ja Saimi Saari. Äitinsä varhaisen kuoleman jälkeen Matti sai hyvän kodin Paloperästä enonsa talosta. Mummon hellä hoito ja koko Saaren perheen tuki takasi orpopojalle onnellisen kasvupaikan. Matti pääsi oppikouluun Raudaskylään, suoritti siellä jatkosodan jälkeen ylioppilastutkinnon, opiskeli teologiaa ja vihittiin papiksi 1950. Ensimmäiset pappisvuodet hän hoiti sananpalvelijan virkaa Kainuun rajaseutupiireissä, oli sitten vähän aikaa kirkkoherrana Konginkankaalla, kunnes siirtyi SKS:n palvelukseen aluksi kansanopiston johtajaksi ja lopuksi kustannusjohtajaksi 1964 saakka. Imatran kirkkoherrana M. O. toimi vuosina 1965–1971 ja sitten Helsingin Diakonissalaitoksen johtajana eläkkeelle siirtymiseensä asti.

Imatra-aikana M. O. valittiin Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin jumaluusoppiseksi asessoriksi, jossa tehtävässä hän silloisen lainsäädännön perusteella osallistui sekä piispainkokoukseen, että laajennetun piispainkokouksen työskentelyyn. Kirkolliskokouksen pappisedustus kesti 15 vuotta, nimittäin jaksot 1968–1973 ja 1978–1986.

Opettaja, pitäjäneuvos Väinö Vähäsarja. Vanhemmat maanviljelijä Niilo Vähäsarja ja Maria Vähäaho. V. V. valittiin viimeiseen rovastikunnittain äänestettyyn kirkolliskokoukseen 1973 ja kolme kertaa uuden säännöksen mukaan vaalikausiksi 1974–1977, 1978–1981 ja 1986–1987. Nivalan Sarjankylästä oleva V. V. asuu nykyään Vaalassa.

Filosofian maisteri Anna-Liisa Kaipiainen (o.s. Takalo) s. 1923. Vanhemmat: maanviljelijä Tuomas Takalo ja Kaisa-Liisa Portimo. Nivalan kirkonkylässä syntynyt ja kasvanut Anna-Liisa valittiin ensimmäisen kerran Kirkolliskokouksen maallikkoedustajaksi Joensuun rovastikunnasta vuonna 1973. Vaalijärjestelmän muututtua koko hiippakunnan aluetta koskevaksi hänet valittiin Kuopion hiippakunnan edustajaksi vaalikaudeksi 1974–1977.

Maanviljelijä Arvi Ruuttunen s. 1912 k. 2001. Vanhemmat: maanviljelijä Sigfrid Ruuttunen ja Mariana Isokoski. Lienee verraten poikkeuksellista, että pienestä maalaiskylästä kyetään lähettämään kolme miestä kirkon parlamentin palkeille. Padinki on tällainen kulmakunta. Sieltä oli lähetetty aikaisemmin edusmiehiksi Paavo Niskanen ja Kustaa Muilu. Oulun hiippakunnan seurakuntien kirkkovaltuutetut äänestivät kolmannen padinkilaisen Arvi Ruuttusen maallikkoedustajakseen kausiksi 1974–1977, 1978–1981 ja 1982–1985.

Muistamisen arvoinen asia on se, että Arvin parlamenttiaikana vietettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen 100-vuotisjuhlaa. Silloinen arkkipiispa Martti Simojoki tiesi, että Arvi on vanhojen, vuodelta 1701 peräisin olevien virsien taitava veisaaja. Arvokkaassa satavuotisjuhlassa kajahtaneet vanhan virren sävelet tuntuivat tilaisuuden kohokohdilta.

Emäntä, kotitalousopettaja Katri Kaarlonen (o.s. Kallio) s. 1915. Vanhemmat: Presidentti Kyösti Kallio ja Kaisa Nivala. Nivalan Heikkilän nuorin lapsi, Katri, on valittu, kuten aikoinaan isänsäkin, monen tärkeän luottamustoimen hoitajaksi. Tässä mainitaan vain muutama: Varsinais-Suomesta hänet valittiin vuosina 1966–1971 kaksi kertaa keskustan kansanedustajaksi, samoin kahdesti presidentin valitsijamieheksi vuosina 1962 ja 1968. Arkkihiippakunnan seurakuntien kirkkovaltuustojen jäsenet valitsivat hänet kirkolliskokouksen maallikkoedustajaksi kaudeksi 1974–1977.

Mieliin painuva oli se kirkolliskokouksen oikeistilaisuus, jossa K. K. kertoi isänsä sairastumisesta talvisodan aikana sekä siitä, kun hän maan päämiehen tehtävistä luovuttuaan Helsingin rautatieasemalla vaipui kuolleena Mannerheimin syliin.

Rovasti Heikki Hurskainen s. 1942, Vanhemmat: maanviljelijä Toivo Hurskainen ja Anna-Liisa Pitkänen. Järjestyksessään Nivalan seurakunnan kymmenes kirkkoherra. H. H. ei ole nivalalaissyntyinen. Hänet on otettu tähän kotiseutuväriseen kirkolliskokousedustajaluetteloon sillä perusteella, että hänen pääasiallinen työnsä on tehty Nivalassa.

Papiksi valmistumisensa jälkeen 1969 hän työskenteli verraten lyhyet jaksot muualla, ensin Herättäjä-Yhdistyksen Pohjois-Suomen matkapappina ja sitten Töölön seurakuntapappina. Jo vuonna 1974 H. H. valittiin Nivalan seurakunnan kappalaiseksi ja seuraavana vuonna kirkkoherraksi, josta virasta jäi eläkkeelle 2004.

Virkatoimiensa päätyttyään Heikki Hurskainen ei muuttanut muualle, vaan jäi ahertamaan omaan taloonsa. Kun terveyttä on tallella, niin hän hoitaa edelleenkin joitakin papillisia toimituksia. Syystä voidaan todeta, että Nivala on rovastiin ja rovasti Nivalaan tyytyväinen. Vielä on tarpeellista muistaa, että virkaveljien luottamus näkyi siinä, että he valitsivat H. H:n edeltäjiensä Pentti Pyyn ja Salan Repolan tavoin Kalajoen rovastikunnan lääninrovastiksi 1994–1999 ja hiippakunnan papisto edustajakseen kirkolliskokoukseen kausiksi 1996–1999 ja 2000–2003.

Teologian lisensiaatti Hannu Ojalehto s. 1948. Vanhemmat maanviljelijä Lauri Ojalehto ja Henna Isomaa. Tämän ryhmän kymmenennen ja nuorimman jäsenen kohdalla haluan viitata suureen koulumuutokseen kotipitäjässäni. Sotien jälkeen Nivalakin sai oppikoulun. H. O. pystyi kotoa käsin etenemään yo-tutkintoon asti. Sitten opinnot etenivät niin nopeasti, että pappisvihkimys Oulussa oli jo 23-vuotiaana 1971. Vain vähän aikaa hän toimi papillisissa toimissa Kemissä, kun työ vaihtui tutkijan ammatiksi melkein vuosikymmeniksi. Työskentelypaikkoina olivat muun muassa Helsingin Yliopisto, Puolustusvoimat ja Suomen Akatemia.

Lopulta kuitenkin selvisi, että pappeus on Hannun kutsumusvirka. Tutkija muutti 1980 Ouluun Tuiran seurakunnan vs. kappalaiseksi, myöhemmin tämän viran vakinaiseksi haltijaksi ja 1989 kirkkoherraksi, jota virkaa edelleen hoitaa. Kirkon monissa luottamustehtävissä Hannu on käyttänyt leiviskäänsä oikein. Tuomiokapitulin pappisasessorinahan oli 1987–1993 sekä piispainkokouksen asessorijäsenenä 1988–1993. SKSK:n tehtävissä hän hoitaa edelleen tärkeitä vakansseja. H. O. on sekä kirkonpalvelijat ry:n valtuuston jäsen, että hallituksen puheenjohtaja. Hiippakunnan papisto valitsi hänet edustajaksi nykyiseen kirkolliskokoukseen jonka toimikausi on 2004–2007.