Nivalan yhdennentoista kirkkoherran valinnan jännittäviä vaiheita seuratessa olen samanaikaisesti katsellut muistiin jääneitä mielikuvia hänen kymmenestä edeltäjästä alkaen Gustaf Reinhold Pettersonista Heikki Hurskaiseen asti.

Erityisesti tässä yhteydessä on käynyt mielessä seurakunnan neljäs esipaimen Josef Fredrik Cajan. Tämä johtuu siitä, että ensi vappuna 1.5.2005 tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun hän aloitti sananpalvelijan työn synnyinpitäjässäni.

Cajanista on kerrottu kirjallisissa lähteissä enemmän kuin kenestäkään toisesta Nivalan papista. Hänen kirkkoherrakautensa kesti melkein 18 vuotta alkaen vappuna 1905 ja jatkuen kuolemaansa 1923 saakka.

Joissakin elämänkertateoksissa Cajanista käytetään nimitystä Nivalan patriarkka. Tämä mielestäni osoittaa sen, että nivalalaiset kunnioittivat rovastiaan ja pitivät häntä esikuvallisena pappina.

Poimintoja Bergholmin sukukirjasta

Josef Cajan kuuluu Cajanusten suureen sukupuuhun. Hänen isoisänsä lyhensi nimeä poistamalla siitä us-päätteen. Muitakin muutoksia on vuosisatojen saatossa sukunimeen tehty. Jälkipolvien käytössä on suomennettuja muotoja, kuten Kajava, Raivio jne. Eräissä tapauksissa sukunimen C on muutettu K-kirjaimeksi.

Bergholmin sukukirjana mainitaan, että Paimion Hevonpään kartanon herra, Ruotsin kuningas Erik XIV:n amiraali Niilo Svenpojan pojanpoika oli Antti Erikinpoika, joka on otettu Cajanus-suvun kantaisäksi. Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe valitsi hänet vapaaherrakuntansa voudiksi. Silloin elettiin 1600-luvun alkupuoliskoa.

Kreivi antoi verovoudilleen oikeuden valita itse asuinpaikakseen minkä tahansa vapaaherrakuntansa kolkan. Oli suuri yllätys, että rakennus (linna) pystytettiin tänne Oulujärven länsipäähän, Säräisniemelle. Täällä Antti Erikinpoika aloitti Cajanus-suvun vaiherikkaan taipaleen.

Voudin perheeseen syntyi kymmenen lasta, jotka olivat erittäin lahjakkaita ja menestyivät elämässään hyvin. Neljä poikaa opiskeli papeiksi Ruotsin Upsalassa, Erikistä tuli Sotkamon, Johanneksesta Paltamon, Andreaasta Pielisen ja Gustafista Lohtajan kirkkoherra. Silloin alkanut Cajanus-suvun pappisketju on pysynyt katkeamattomana jo kohta neljäsataa vuotta.

Jeremias-niminen poika tunnetaan Säräisniemellä pitäjän ensimmäisenä nimismiehenä. Hänen jälkeläisensä kahdeksannessa polvessa on Josef Cajan. Tyttäret solmivat avioliittoja pappien ja pormestareiden kanssa. Suku suureni hämmästyttävällä vauhdilla.

Kolmannen polven vaikutus näkyi jo silloisessa pääkaupungissa asti. Tunnetuin sen jäsenistä lienee 25-vuotiaana Turun yliopiston professoriksi nimitetty Juhana Cajanus. Hän kirjoitti virren ”Etkös ole ihmisparka, aivan arka…”. Kirjallisuushistoriassa sitä sanotaan 1600-luvun kauneimmaksi runohelmeksi.

Sotkamon kirkkoherra Erik Cajanuksen pojanpojalle, isoisänsä kaimalle, annettiin tehtäväksi vuoden 1701 virsikirjan toimitustyö. Sen kirjan virsiä veisattiin aivan yleisesti Nivalan seuratuvassa vielä silloin, kun olin siellä asumassa. Muokattuina näitä virsiä on melko paljon nykyisessä virsikirjassakin.

Viidettä polvea edusti Toholammin pappi Gustaf Cajanus. Sukukirja kertoo, että hänellä oli avioliitosta 32 lasta. Siitä joukosta valmistui uusia pappeja ja muita virkamiehiä.

Osa Lohtajan kirkkoherra Gustaf Cajanuksen jälkikasvustosta muutti sukunimensä alun C:n K-kirjaimeksi. Tämän ryhmän edustajista tunnetaan ainakin Sibeliuksen ystäväpiirin jäsen, säveltäjä ja Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäinen johtaja Robert Kajanus. Hänen veljensä Herman Kajanus oli Turun tuomikirkkoseurakunnan pappi.

Cajanus-suku on kasvattanut Suomen pisimmän miehen. Daniel C. eli 1700-luvulla. Hän oli neljän kyynärän ja neljän tuuman mittainen. Mies pestautui Preussin kuninkaan August Väkevän pitkien miesten kaartiin. Siitä erottuaan hän kierteli Eurooppaa, näytteli itseään, rahasta ja keräsi suuren omaisuuden. Elämänsä lopun Daniel vietti hollantilaisessa hoitokodissa ja testamenttasi omaisuutensa kristillistä työtä tekevälle järjestölle.

Monipuolinen lahjakkuus

Josef Cajanin isä, Fredrik Cajan 1815–1889 oli erittäin etevä henkilö, hän menestyi koulussa paremmin kuin toverinsa ja kirjoitti ylioppilaaksi Turun Lukiossa jo 17-vuotiaana. Luonnontieteet olivat hänen erityisharrastuksensa. Laajat hyönteis- ja kasvikokoelmansa herättivät huomiota.

Vuosina 1835 ja 1836 Fredrik matkusti Elias Lönnrotin kanssa Itä-Karjalassa ja keräsi sieltä suuren satukokoelman. Merkittävin tieto on kuitenkin se, että hän on ensimmäinen suomenkielisen historian kirjoittaja. Teos ilmestyi 1839.

Papiksi F. C. vihittiin 1842. Hän toimi muun muassa Alavuden seurakunnassa, jossa Josef syntyi. Viimeisin toimi oli Piippolan kappalaisvirka, jossa ehkä liiallisen työn uuvuttamana hän sairastui vakavasti ja vietti elämänsä loppuvuodet virkavapaana.

Nivalan neljännen kirkkoherran valinta

Oulun Tuomikapituli asetti Nivalan neljännen kirkkoherran vaalia varten ensimmäiselle vaalisijalle Josef Cajanin, toiselle rovasti H. Nyströmin ja kolmannelle rovasti J. Snellmanin. Cajan sai enimmät äänet ja tuli valituksi. Toisen vaalisijan ehdokas ei saanut yhtään ääntä ja Snellmaninkin äänet jäivät riittämättömiksi.

Cajan aloitti vaativan tehtävänsä Nivalan seurakunnassa esipaimenena 1.5.1905. Vappu oli entisaikaan vakinaisten pappien virkaanastumispäivä. Tänä vappuna on kulunut tasan sata vuotta siitä, kun Nivalan patriarkaksi sanottu sanaspalvelija muutti Lohtajalta Similän isännäksi.

Pidetty sananpalvelija

Aikalaiset muistelivat Cajania poikkeuksetta arvostettuna henkilönä. Omakohtaisia muistikuvia minulle ei ole jäänyt, vaikka kysymys on kastepapistani. Muiden kertomana hän tuntuu kuitenkin hyvin läheiseltä ja tutulta. Puheliaana ja iloisena leikinlaskijana Cajan muistettiin. Ensisijaisesti häntä kuitenkin pidettiin luotettavana sielunhoitajana ja sananjulistajana.

Viimeisenä elinvuotenaan 1923 pidetyn seurapuheen katkelma puhuttelee minua vieläkin hyvin koskettavasti:

Äitini serkku Antti Marjoniemi oli punakapteeni Toivo Antikaisen määräyksestä teloitettu Itä-Karjalan retkellä. Hänen muistoseuroissaan Karvoskylän Marjoniemessä vanha rovasti oli sanonut muun muassa: ”Jumala on ihmeellinen Jumala kaikissa asioissa ja kuolemassakin. Me emme vain tahdo ymmärtää Hänen tarkoituksiaan. Mutta sen tiedämme, että Hän tekee aina oikein. Jumala tekee kaikki hyvin, vaikka Hänen tekonsa tuntuvat oudoilta. Niillä Hän kuitenkin ohjaa askeleemme, ettemme pääse eksymään. Ja on suurta tietää tämä, että tie, jota Jumala kuljettaa, on meille paras ja ainoa tie, jota pitkin mekin voimme päästä perille.”

Vain parisen viikkoa Marjoniemen seurojen jälkeen Nivalan neljännen kirkkoherran mainen taivallus päättyi. Patriarkka siirtyi isiensä seuraan.

Lähdeluettelo

Axel Bergholm: Sukukirja; Kares: Heränneen kansan vaellus