Sivut

Vilkunanperän Hietasaaren Frans Heiskan kolme poikaa, Aale, Teuvo ja Veikko, ovat jättäneet muistamisen arvoiset jäljet maankuulun laitoksen, Pelson vankilan, 65-vuotisen historian kirjoihin.

Tästä kolmikosta tosin Teuvo siirtyi lyhyen vakanssikauden palveltuaan muihin tehtäviin. Sitä vastoin Aale teki erittäin tuloksekkaan, lähes 40 vuotta kestäneen työrupeaman vankilan viranhaltijana. Nuorempi veli, Veikko, saavuttaa saman virkavuosimäärän lähivuosien aikana.

Aale Heiska on Pelson laitoksen lisäksi nuoren Vaalan kunnan (nimi oli ennen Säräisniemi, mutta muutettiin alueliitoksen yhteydessä valtioneuvoston pakkopäätöksellä 1954 Vaalaksi) merkittävimpiä hallintomiehiä, ellei kaikkein merkittävin. Luulen Heikkilän välityksellä saadun säteilyn ainakin jossain määrin myönteisesti vaikuttaneen, ehkä myös Vilkunan suunnasta puhaltaneen myötätuulen. Tietysti oma persoona on ratkaisevin tekijä. Hietasaaren pojalle on kertynyt kunnanvaltuusto vuosia jo yli 30 ja kunnanhallituksen puheenjohtajana on menossa 16. vuosi.

Olen mielessäni tehnyt vertailutaulukkoja synnyinpitäjäni ja tämän siirtolaiskunnan luottamusmiesten kunnallisten hallintotoimien pituuksista. Lieneekö taulukossani virheitä, mutta tulos näyttää, että Nivalan kunnanvaltuustossa ainoastaan Eero Hourula on päässyt vuosien määrässä Aalen rinnalle. Sellaiset pitkän linjan miehet kuin Samppa Syväluoma, Mikko Toivola, Frans Pirttikangas ym. ovat joutuneet perässähiihtäjiksi.

Kunnanhallituksen puheenjohtajana ei edes kunnan Kalle, siis Kivi-Kalle eli Kaarlo Kivioja pääse Aalen rinnalle. Kallen toimikausi kesti 13 vuotta. Ainoastaan H. E. Olkkonen toimi esimiehenä 20 vuotta, mutta hän ei ollutkaan pelkästään luottamusmies, vaan samalla kertaa virkamies, kunnankirjuri.

Vaalassa ilmestyy kohta pitäjäkirja, siis 30 vuotta myöhemmin kuin synnyinpitäjässä, jossa Toivo Nygård toimitti vastaavan teoksen jo 1970. Tämänkin suuritöisen, 11 vuotta kestäneen valmistelun ajan on toimituskunnan nuijaa heiluttanut tässä esitelty Pelson entinen vanginvartija.

Nivalalaisuuteen on luotettu lujasti vankilan henkilökunnankin keskuudessa. Pelson johtokuntaan saavat viranhaltijat valita edustajansa. Kukaan muu ei ole hoitanut tätä luottamustehtävää niin pitkään kuin Aale Heiska, 20 vuotta.

Sotien jälkeen Karjalan siirtolainen Mikko Heino sai hallintaansa Pelson vanhimpiin kuuluvan Pekkala-nimisen maatilan. Mikolla ei ollut jatkajaa omassa suvussa ja siksi tila joutui myyntilistalle. Aale ilmoittautui ostajaksi ja hänestä tuli Pekkalan isäntä. Päästyään eläkkeelle vankilan virasta hän rakensi talon Vaalan keskustaan ja antoi maatilan isännyyden pojalleen Martille.

Aalen aviopuolisokin, Airi, on nivalalaissyntyinen. Hän on sen Mehtälä-sisarusjoukon jäsen, jonka jäsenistä Ahdista ja Erkistä olen kertonut aikaisemmin.


Järvikylän Pylkönperältä siirtyi kymmeniä vuosia sitten puuhakas veljespari Arvo ja Kalevi Palokangas.

Ensin mainittu aloitti uudisviljelijänä. Jälkimmäinen hakeutui vanginvartijaksi, josta ammatista tulikin sitten elämäntehtävä.

Ilmeisesti Körmy (vankilanjohtajan lempinimi) tykkäsi Kalevin työtyylistä, koskapa ryhtyi kosiskelemaan velimiestäkin talonsa työtouhuihin ainakin kesäkiireiden ajaksi. Hiukan siinä Arvo joutui empimään, kun peltovainiot ja muut kotiaskareet olisivat kaivanneet isännän työpanosta. Lopulta uudisviljelijä kuitenkin suostui vankilanjohtajan esitykseen kolme kuukautta kestävän rupeaman ajaksi, kun haravakoneen ostoonkin olisi saatava lisärahoitusta. Kävi kuitenkin niin, että Arvonkin palveluaika vankien parissa venyi useaksi vuodeksi.

Palokankaan Kalevi sai Pelsolla niin tepsivän opetuksen vankien kaitsemisessa, että hänet katsottiin päteväksi Oulun lääninvankilan viranhaltijan vaalissa ja tuli myös valituksi. Oulussa hän suoritti virkauransa loppuosan ja elää siellä edelleenkin Liisansa kanssa leppoisien vapaapäivien merkeissä.

Liisa on samoja sarjanperäsiä kuin minäkin, Järvenpään Jussin tytär Pirttipuhdosta sieltä Erkkisjärven tuolta puolta.

Samasta Pirttipuhdosta oli lähtöisin Liisan naapuri ja hänen serkkunsa Jorma Arvinpoika Kallio. Hän kuului niihin vankilan viranhaltijoihin, jotka opin tuntemaan hyvin läheisesti. Kyläläiset luottivat Jormaan ja valitsivat hänet mm. Vaalan kirkkovaltuustoon. Siellä työskentelimme, ja aina yhteisymmärryksessä, monia, monia, vuosia.

Aviosiipan Jorma löysi täältä. Hänen puolisonsa oli entinen oppilaani Marjatta Rivinoja. Pariskunta hankki omistukseensa Kuusela-nimisen tilan Nuutilasta Muhoksen Kylmälänkylän läpi kulkevan maantien varrelta. Yhteisvoimin he uudistivat rakennuksia ja viljelivät kasveja ihan mallikelpoisesti. Lakkareissuillani tutustuin tuttavieni työn tuloksiin ja ihastelin niitä.

Jotain ennalta arvaamatonta hämminkiä kuitenkin avioparin elämäntilanteeseen ilmaantui. Monien muiden pelsolaisten esimerkkiä seuraten Jorma haki uuden viran Oulun lääninvankilasta ja sai sen, mutta Marjatta jäi asumaan Kuuselaan. Osoitan sormeni ainoastaan itseeni päin, kun totean tällä kohtaa, että kovin vähän tiedämme etukäteen asioistamme ja elämämme tapahtumista me lapset maan.


Tilanpuutteen takia jää loppujen nivalalaissyntyisten esittely kovin vajavaiseksi. Yritän sentään muutamilla lyhykäisillä virkkeillä heitä kuvata.

Serkukset Reino ja Tauno Uusitalo tunnetaan lähinnä maanviljelijöinä. Kummallakin riitti kuitenkin aikaa päätyönsä ohessa hoitaa lyhyitä jaksoja vankilankin virkoja. Reinon syntymäkoti oli Nuoliperän Lystilä ja Taunon Korpirannan Välilä.

Jo ennen vankilan perustamista nivalalaislähtöinen Aate Palola osti Halmetsalo-nimisen tilan Pelsolta läheltä Muhoksen rajaa. Hän lieneekin ensimmäinen kotipitojani asukas, joka lähti tänne suota raivaamaan. Aaten lapsista kaksi, Unto ja Urho Palola, ovat pitkäaikaisia toimenhaltijoita vankilassa.

Aaten kanssa juttelin mielelläni Nivalan asioista, kun viitisenkymmentä vuotta sitten siirryin tälle paikkakunnalle. Melko kauan on suursuon uranuurtaja jo levännyt multien peitossa, samoin poikansa Urho. Sen sijaan Unton kassa saa vielä keskustellakin, kun sattumalta tapaan hänet kylän raitilla kulkiessani.

Pienessä neliseinäisessä mökissään Sarjanpään Hautakankaalla asuneen Matti Vaaramaan pojalla Lenni Vaaramaalla oli omistuksessaan asutustila koulupiirini alueella. Lennin poika Veikko, siis toisen polven siirtolainen, työskenteli jonkin aikaa vartijana.

Toisen polven siirtolaisia olivat myös Kalevi Viitakangas ja Veikko Saarimaa. Kalevin isän Oton kotitalo on Uuden hautausmaanperällä melko lähellä siunauskappelia, samoin äiti on samalta kulmakunnalta, Suojalan Esteri, joka aivan äskettäin täytti 85 vuotta. Veikon isä oli Kaarlo Saarimaa, joka oli kotoisin Haikaperältä, äiti oli Junttikankaan Elomäeltä Helli -niminen Elo Junttilan tytär. Kumpikin näistä esimerkillisistä uudisraivaajista on jo lepoon päässeiden joukossa.

Lyhyen jakson nivalalaisvartijoita ovat vielä ainakin Matti Hannuksela, Valio Korkiakoski, Reino Konttila ja Erkki Vähätiitto. Matti Hannukselan synnyinkoti on Junttikankaan Koivula. Hänen isänsä oli saman kyläkulman Aurinko-nimisen talon poika, Niilo. Valio Korkiakoski tuli Pelsolle Koskenperältä, Reino Konttila Korpirannalta ja Erkki Vähätiitto Ypyästä. Tähän ryhmään kuuluu myös Onni Tölli, joka oli kotoisin Konttipuhdosta.

Nivalalaisia naisia Pelson vankilan henkilökuntalistoista löytyi vain yksi. Hänen nimensä on Ritva Eskola, jonka koti on Sarjanahteella. Ritvan tehtävänä oli diakoni viran hoitaminen.

Sivut