Sivut

Kalajoella alkaa tänään 3-päiväiset juhlat, joiden aiheena on 150 vuotta sitten päättynyt käräjänkäynti. Käräjänkäynti johti siihen, että useita pappeja erotettiin viroistaan määräajaksi ja lähes sata syytettyä sai sakkotuomion. Syytösten aiheena oli heränneiden kotiseurat ja lähetysharrastus, joka katsottiin laittomaksi.

Oikeudenkäynti sai alkunsa Saloisten kihlakunnan kruununvoudin helmikuun 6 päivänä 1838 lähettämästä kirjeestä Oulun läänin kuvernöörille. Kirjeessä pyydettiin kuvernööriä harkitsemaan, mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä jokilaakson heränneiden laittomien kotiseurojen ja lähetysharrastuksen takia.

Läänin korkein virkamies katsoi aiheelliseksi ilmoittaa asian prokuraattorille, joka maaliskuun 23. päivänä 1838 antoi määräyksen, että kanne heränneiden luvattomasta toiminnasta on nostettava.

Juttua käsiteltiin seitsemän kertaa. Käräjäpäiviä kertyi kaikkiaan 25. Ensimmäinen istunto oli Pahikkalan talossa 6–9. päivinä heinäkuuta 1838. Tuomion julistamiseen johtaneet käräjät alkoivat elokuun 27. päivänä 1839.

Käräjien esivaiheista

Mahdollisuuden syytteen nostamiseen antoi niin sanottu konventikkeliplakaati. Siinä oli määräys, jonka mukaan kokoontuminen hartaudenharjoituksiin yksityisiin taloihin kielletään rangaistuksen uhalla. Tähän säädökseen ilmiantajat vetosivat, kun antoivat asian syyttäjäviranomaisten tutkittavaksi.

Kalajokilaakso oli 1830-luvun herännäisyyden nousukauden ydinkeskuksia. Siellä vaikuttaneista papeista Jonas Lagus, Niilo Kustaa Malmberg, Frans Oskar Durchman, Lauri Herman Laurin ja Jaakko Hemming liittyivät herätysliikkeeseen. Heidän voimakkaan sananjulistustyön vaikutuksesta herätys levisi kulovalkean tavalla Kalajoen seurakunnan kaikille kulmakunnille.

Savon heränneiden ”kellokkaat” Paavo Ruotsalainen ja Lauri Juhana Niskanen ulottivat matkansa Kalajokilaaksoon asti. Papeista varsinkin Lagus ja Malmberg epäilivät aluksi Ukko-Paavon julistusta. Tutustuttuaan ja keskusteltuaan miehet ystävystyivät. Se vaikutti muun muassa kotiseurojen huomattavaa lisääntymistä ja maallikkopuhujatoiminnan yleistymistä. Voimassa oleva Ruotsin vuoden 1686 kirkkolaki lisäyksineen kielsi maallikoilta julkisen saarnatoimen. Sen perusteella käräjänkäynti heränneitä vastaan kyettiin panemaan alulle.

Toinen asia, joka liittyi Kalajoen käräjien esivaiheisiin, oli lähetysharrastuksen herääminen. Jonas Lagusta pidettiin tämän toiminnan uranuurtajana. Hän suunnitteli lähetysseuran, jopa lähetyskoulunkin perustamista Ylivieskaan.

Viranomaiset eivät kuitenkaan antaneet koululle alkamislupaa. Lähetysvarojen keruusta ei Suomen lainsäädännössä ollut minkäänlaista mainintaa. Eräät papit ja maallikotkin asettivat näkyville paikoille asuntoihinsa säästölaatikoita, joihin kertyneet varat välitettiin kohteisiinsa Ruotsin Lähetysseuran kautta. Tällainen toiminta katsottiin kuitenkin syyttäjien mielestä laittomaksi.

Syytteen syntyhistoria

Kalajoen käräjäsyytteeseen johtanut virallinen ilmiantaja oli pitäjän alaosan nimismies Niilo Sandman. Hän antoi kruununvouti Gustav A. Hårdhille seuraavat tiedot:

”1. Säästölaatikoita varojen keräämistä varten pakanalähetyksen hyväksi löytyi Ylivieskan pappilassa, tervahovinhoitaja Roosin asunnossa Kalajoen markkinapaikalla ja apulaisten huoneessa Kalajoen pappilassa sekä hankitun tiedon mukaan myöskin Pidisjärven pappilassa. Näihin säästölaatikoihin oli suuri osa köyhimmistä talonpojista, varsinkin naiset, uhranneet arvokkaimman omaisuutensa, niin kuin kultaa, hopeaa, silkkivaatteita, päähineitä ym.

2. Satoihin nousevia kansanjoukkoja kokoontui milloin missäkin talossa pitäjässä veisaamaan Siionin virsiä ja lukemaan monenkaltaisia kirjoja, joista etenkin Huutavan äänin korvessa on mainittava.”

Kruununvouti välitti saamansa Sandmanin ilmiannon läänin kuvernööri (nyk. maaherra) R. W. Lagerborgille. Hänen oli virkansa velvoittamana saatettava viereille pantu asia prokuraattorin (maamme ylin syyttäjäviranomainen) tietoon. Koottuaan lisäaineistoa prokuraattori määräsi, että kanne Kalajoen pitäjän heränneitä vastaan on nostettava.

Maafiskaali Erkki Julius Bergin tuli toimia kantajana. Turun tuomiokapituli teki istunnossaan päätöksen, jonka mukaan Lohtajan kirkkoherra K. K. Elfving määrätään kirkon asiamieheksi. Tuomarin tehtävää hoitivat eri käräjillä ainakin K. F. Grönberg ja K. Kihlgren. Eräille käräjille määrättiin tuomariksi A. J. Roos, mutta hän sai vapautuksen vaikeasta tehtävästä, kun ilmoitti olevansa jäävi tervahovinhoitaja Daniel Roosin sukulaisena. Neljänsille käräjille tuomariksi määrätty pormestari G. Gummerus sai myöskin vapautuksen oikeudenjakajan osasta, kun anoi sitä hovioikeudelta.

Syytettyjen henkilöllisyys

Suurin osa Kalajoen Käräjien haastetuista syytetyistä oli Kalajoen, Nivalan ja Ylivieskan talonpoikaisväestönä, emäntiä ja isäntiä, piikoja ja renkejä. Heidän rikoksensa oli talonsa luovutus hartaustilaisuuksien pitoon tai niihin osallistuminen.

Joukossa oli myös useita säätyläisiä, joista mainittakoon tervahovinhoitaja Daniel Roos, maanmittari Karl H. Hårdh ja hänen rouvansa Amanda Sofia Hårdh, kauppiaan leski Katariina Sovelius sekä maanmittarinapulainen J. V. Högman.

Huomattavinta osaa oikeudenkäynnissä esittivät Kalajoen herännäispapit Jonas Lagus, Niilo Kustaa Malmberg, Frans Oskar Durchman, Lauri Herman Laurin ja Jaakko Hemming. Kuulustelujansa yhteydessä esittämistään rohkeista lausunnoista ilmeni, että viattomista on tehty syntipukkeja. Moni sivullinenkin joutui kyselemään: Onko Jumalan sanan harjoittaminen rangaistava teko.

Esimerkiksi otetaan Laurinin lausunnosta katkelma, jonka hän esitti Anttilan talossa helmikuun 19. päivänä 1839 pidetyissä neljänsissä käräjissä:

”Yhtä järjetöntä ja vastoin kaikkia voimassa olevia asetuksia kuin se on, että yksityisen kodin isäntä 200 taalerin sakon uhalla olisi kielletty kutsumasta luoksensa muutamia ystäviä juomaan kupin kahvia eli teetä sekä kuulemaan hyväksytyn laskennollisen kirjailijan selityksiä seuraavan sunnuntain tekstiin, tahi että muutamat ystävät saman sakon uhalla olisivat kielletyt valmistautumasta pyhän ehtoollisen oikeaan nauttimiseen pitämällä yhteistä hartaushetkeä ja yhdessä veisaamalla samaan aikaan, kuin verrattomasti lukuisammat ihmisjoukot muistutuksetta pitävät ”seuroja” Venuksen ja Bakkuksen kunniaksi ravintolassa tai yksityisessä kodissa, ääneen laulaen ja usein tyhjentäen lasinsa ja maljansa.”

Tervahovinjohtaja Daniel Roos lausui seitsemänsillä käräjillä:

”Surkeata on, että virkamiehet, joiden tulisi edistää jumalanpelkoa maassa, ovat kaikista innokkaimmat sitä vastustamaan sekä eksyttämään armollista ja alamaistensa parasta tarkoittavaa esivaltaa vainoamaan niitä, jotka eivät tee pahaa kenellekään.”

Syytettyjen talonpoikien puolesta esitti loppulausunnon Nivalan Karvoskylästä sen talon isäntä, jossa Ukko-Paavo ja Malmberg toisensa kohtasivat. Matti Niemi sanoi muun muassa:

”Kuten toivomme, on hyvin luvallinen kihlakunnanoikeus nyt selvään huomaava syyttäjämme kavaluuden ja meidän syyttömyytemme, jonka vuoksi toivomme pääsevämme vapaiksi kaikesta edesvastauksesta. Mutta jos kumminkin niin kävisi, että meidät syyttömästi tuomittaisiin, niin tahdomme lohdutukseksemme muistaa Lutherin sanat virsikirjan 56 virren 4:ssä värssyssä:

Rauhan he pitää meille suoman,
Vaikk' ovat kiukussja hullun,
Sillä Kristus on meidän voimam'
Hän on meitä auttamaan tullut.
Jos he meilt' pois tempaavat Hengen ja tavarat,
Olkoon ne heillä,
Jää kuitenkin meille Jumalan valtakunta.”

Tuomiot

Oli lauantai-illan hämärä. Hiljaa poistuivat syytetyt käräjäsalista. Voimallisena kajahti pihamaalla Lutherin virsi ”Meidän linnamm’ on Jumalan taivaast.” Vakaana lausui Lagus: ”Tuon virren kaiku on kuuluva läpi aikojen.” Virren päätyttyä laskeutui Paavo Ruotsalainen polvilleen ja alkoi Jumalan armoa ääneen ylistää. Polvilleen painuivat kaikki syytetyt ja joku syrjäinenkin.

Kaikkiaan 64 henkilölle tuomittiin sakkorangaistus, jonka yhteissumma oli lähes 5 000 ruplaa. Papit, Roos, Hårdh ja Högman määrättiin syyttäjän laskuri maksajaksi. Niille, jotka olivat järjestäneet seurat sunnuntaina, langetettiin lisäksi ylimääräinen sakko. Matti Niemi tuomittiin lisäsakkoon loppulausunnon esittämisestä.

Pappien tuomio jätettiin tuomiokapitulin ja hovioikeuden arvioitavaksi. Heidän kohdallaan tehtiin sellainen ratkaisu, että Lagus, Malmberg, Durchman ja Laurin erotettiin puoleksi vuodeksi virastaan. Hemmingille annettiin julkiset nuhteet tuomiokapitulin istunnossa.

Sivut