Nivalan kirkkoherra Josef Cajan ja hänen puolisonsa Ida Cajan ovat vielä vuosisatamme kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä syntyneiden nivalalaisten muistissa.

Nuoruudessaan kumpikin heistä vierasti herännäisyyttä ja ajoittain esitti siitä suorasukaiseen tapaansa negatiivisia arviointejakin.

Reisjärven kirkkoherrakauden (1882–1897) alkuvuosina Cajanit kuitenkin kokivat voimakkaan herätyksen ja liittyivät heränneisiin. Ida Cajan halusi ilmaista sisäisen muutoksensa ulkonaisestikin pukeutumalla körtteihin, mikä oli silloin hyvin poikkeuksellista säätyläisnaisten keskuudessa.

Palosaaren seurat käännekohtana

Ratkaisevaksi käännekohdaksi Cajanien uskonelämän syvenemisessä ovat muodostuneet Karvoskylän Palosaarella 1880-luvulla pidetyt seurat, joihin Reisjärven pappilan isäntäväki oli osallistunut Elias Isomaan kehotuksesta. Näissä seuroissa oli ollut puhujana Kiuruveden pitäjänapulainen Vilhelmi Malmivaara. Hänen persoonallinen vaikutuksensa oli lopullisesti murtanut sen panssarin, joka oli ollut erottavana väliseinänä heränneiden ja Cajanien kanssakäymisessä.

Palosaaren isäntä Matti Marjoniemi ystävystyi silloin Cajanien kanssa niin lujilla siteillä, että ne pysyivät täysin ehjinä Saaren-Ukon kuolemaan 1909 asti. Kirjeyhteyskin, joka parinkymmenen vuoden ajan oli näiden ystävysten välillä, muodostui hämmästyttävän vilkkaaksi.

Olavi Kares on Heränneen kansan vaelluksessa esittänyt laajan kuvauksen Ida ja Josef Cajanin Reisjärvi-ajasta. Hän on käyttänyt lähteenä muun muassa Cajanien ja Aleksander Gummeruksen keskeistä kirjeenvaihtoa, samoin joitakin Cajanin kirjeitä Vilhelmi Malmivaaralle, Juho Kangas-Keisalalle ja Juho Yliniemelle, sekä haapajärvisen Aukusti Hirvasahon ja reisjärvisen Elias Vehkalan lähettämiä kirjeitä Cajanien pappilaan.

Sitä vastoin Cajanien ja Matti Marjoniemen kirjeyhteys ei ole ollut tiedossa. Myöhemmin on Palosaaren vanhojen asiapapereiden joukosta löytynyt ainakin osa Ida ja Josef Cajanin kirjeistä, joita he ovat Reisjärven ja Lohtajan pappiloista postittaneet Palosaarelle.

Säätyläiset ja talonpojat samoilla oljilla

Lapsuuteni ja nuoruuteni Nivalassa puhuttiin usein, että herännäisyys opetti säätyläiset ja talonpojat yöpymään samoilla oljilla. Tämä toteutui kirjaimellisesti ainakin Reisjärven pappilassa, jossa usein seurojen jälkeen levitettiin olkia salin lattialle kaukovieraiden nukkumapaikaksi. Heidän joukossaan oli myös nivalalaisia.

Cajanien Matti Marjoniemelle lähettämien kirjeiden sisältöön syventyessä tulee vakuuttuneeksi tällaisessakin muodossa ilmenneen ystävyyden aitoudesta. Samoin havaitsee selvästi, miten hengellinen herätys saa aikaan muutoksen ihmisen ulkonaisessakin käyttäytymisessä.

Erityisen silmiinpistävänä tämän muutoksen on kokenut Ida Cajan. Ennen herätystään hän oli kuulu ylpeydestään. Hänen käytöksensä heränneitä ukkoja kohtaan oli ollut suorastaan ylimielinen. Eräs reisjärveläinen vanhus on kertonut, että pappilan emäntä saattoi kulkea nenäänsä pidellen sen huoneen läpi, jossa oli körtti-ukkoja, ”kun ne haisevatki niin pahalle.”

Nämä samat ukot tulivat myöhemmin ruustinnalle hyvin läheisiksi ystäviksi. Yhteiset seuramatkat muodostuivat elämän todellisiksi kohokohdiksi. Siitä on todisteena runsas kirjeenvaihto. Matti Marjoniemelle hän kirjoittaa, kun kutsuu Muurepään seuroihin: ”Ajakaa tänne, niin mennään yhtä matkaa.”

Rovastin kirjeissä korostuu varsinkin ulkokultaisuuden ja tekopyhyyden pelko. Niissä viitataan toistuvasti siihen vaaraan, joka piilee korkeahenkisessä ja itseriittoisessa julistuksessa. Oma parannuksenteko kyllä tiedostetaan, mutta ei nähdäkään Herran töitä toisissa. Usein hän kehottaa ottamaan mallia vaatimattomista heränneistä tuttavistaan, kuten ”tuosta Räisälän myllyn mylläristä ja tuosta uskovaisesta Yliniemen Junnusta.” (Oli silloin Karvoskylän Yliniemen isäntä)

”Soisin osaavani julistaa evankeliumia”

Samoina päivinä kesäkuussa 1891 Cajan kirjoitti sekä Pihtiputaan kirkkoherralle Aleksander Gummerukselle että Palosaaren isännälle. Kummassakin kirjeessä kannetaan huolta siitä, että evankeliumi tulisi oikein julistetuksi. ”Soisin pystyväni evankeliumia saarnaamaan hengen ja voiman osoituksella, niin kuin sitä tunnen Lutherin ym. vanhain isäin opetuksista,” hän huokailee Gummerukselle osoitetussa kirjeessään.

Tuolloin Matti Marjoniemelle lähetetty kirje on Ida ja Josef Cajanin yhteisesti kirjoittama. Kun sitä ei ole ennen missään julkaistu, niin se voitaneen ottaa tähän näytteeksi kokonaisuudessaan:

”Herrassa rakas ystäväni”

Täällä kävi eilen Muurepäästä Lehdon Matti-vainajan poika Taneli ja pyysi minun Teille kirjoittamaan ja kutsumaan Teitä emäntinenne tulemaan heille seuroihin juhannuksena. Mekin aijomme rouvan kanssa lähteä sinne heti kirkon menoin päätyttyä eli jälkeen puolenpäivän. Tulkaat nyt: jos esteitä on, esteitten uhallakin. Sinne tulee laajatuumainen Kuljummekin, joka muuttaa tänne Räisälän myllyn mylläriksi.

Meillä pidettiin pienet seurat viime lauantai-iltana, joissa Kulju tapansa jälkeen puheli näppärästi; hän puhui siitä, minkälaisen vaikutuksen armo tekee, jos se pääsee syntisen ihmisen ahtaaseen sydämeen. Ihminen huomaa kaikki uhrinsa ja veisuunsa, parannuksentekonsa ja hedelmänsä silloin, kun pitäisi ryhtyä maksamaan Herralle suurta velkaansa, jossa olemme Hänelle ja jota me täällä päin kovasti kaipaamme itseltämme ja vielä enemmän toisiltamme.

Minulla on nyt parhaillansa rippikoulun pito, johonka nyt pitää rientää, etten jouda enemmän kirjoittaa; eikäpä tuota tunnu olevankaan mitään enempää, jos viitsii totuuden sanoa eikä ulkokullailla.

Sanon vain terveisiä kaikille tuttavilleni siellä päin, niistä mainitsemalla tuota uskovaista Yliniemen Junnua ja toivotan Teille ja Teidän perheellenne sitä, jota tiedätte jo ennen, että kyllä sitä on, mutta jatkuvaa kehotusta ja tarvetta on aina uudestaan muistuttaa, nimittäin Sanan kautta saatavaa Herran Jeesuksen työn ja vaivan hedelmää, armoa ja rauhaa Pyhässä Hengessä.

Ystävyydellä Jos Cajan

Hyvä isäntä

Yöllä yritin Teille kirjoittaa, vaan heitin semmoisekseen, kun kaikki on niin synkkää. Vaan nyt koska tähän sopii, niin kirjoitan edes sen verran, että kiitän kirjeenne edestä, joka oli meille erittäin tervetullut, tuhansia kiitoksia.

Tilani on synkkä ja kuollut, ei tunnu olevan toivon sijaa. Kaikki käy takaperin, ei ole mitään, johon kiinni takertuis. Ulkonainenkin elämä eli kanssakäyminen muitten ihmisten kanssa käy yhä sopimattomammaksi, ja synti tulee ikään kuin ulos ajetuksi minusta, joka itseeni nähden kyllä voisi olla terveellistä, vaan saattaa muille pahennuksen.

Hedelmistähän sitä kuitenkin käy itsellekin selväksi, mitä tietä vaeltaa, ja tää ei suinkaan ole mikään ilahduttava havainto.

Kohtahan tavataan, jolloin voipi keskustella näistä asioista. Ajakaa tänne, niin mennään yhtä matkaa. Terveisiä koko talonne väelle

ystävyydellä Ida Cajan

Josef Cajan (1850–1923) eli ”Nivalan patriarkka”, jolla nimellä hänet yleisesti tunnettiin, kuului kulttuurihistoriallisesti merkittävään Cajanus-sukuun. Hänen esi-isänsä 8. polven takaa oli Säräisniemen ensimmäinen nimismies Antti Eerikinpoika, jonka lapsista varsinkin Erik, Jeremias, Johannes ja Kustaa Cajanus aloittivat voimakkaiden sivuversojen kasvun sukupuussa. Josefin isä oli Piippolan kappalainen J. F. Cajan, joka on kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen historian ”Suomen historia kertoi J. F. Cajani. I. Pakanuuden ja Paavinuskon ajat.”

Runsaslukuiset suvun jäsenet ovat muuttaneet alkuperäisen nimen moneen muotoon, kuten Cajaner, Kajander ja niin edelleen. Musiikkihistoriamme tunnettu edustaja Robert Kajanus oli 8. polven jälkeläinen Antti Eerikinpojasta, kuten Nivalan patriarkkakin.

Vanhan virsikirjan (1701), jota Nivalan Padingissa on veisattu kaseteille, kokoamistyön suoritti tähän sukuun kuuluva Erik Cajanus, hänen serkkunsa oli virren ”Etkös ole ihmisparka, aivan arka” kirjoittaja Juhana Cajanus. Ida Cajan (Odenvall), (1855–1918) oli myös tunnettua pappissukua. Hänen kaunis laulunsa ja soittonsa ihastutti kerran itsensä J. V. Snellmanin, joka Haapajärven pappilassa kiitteli Idan musikaalisia lahjoja ja kiinnitti ruusun hänen rintaansa. Ruustinnan luonteen lujuutta muistelevat monet Nivalan vanhan polven edustajat esimerkillisenä.