Herännyt kansa kokoontuu valtakunnallisille herättäjäjuhlille jo 89. kerran. Niitä vietetään heinäkuun 8–10. päivinä Oulussa. Läänimme pääkaupungissa juhlat on järjestetty kaksi kertaa aikaisemminkin, vuosina 1928 ja 1960.

Erityisen usein, 15 kertaa, herättäjäjuhlat on pidetty Kalajokilaaksossa. Tämä johtuu siitä, että alue on Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon ohella herännäisyyden tukikohtia.

Ensimmäisen kerran Oulun läänissä Herättäjän vuosijuhla on ollut Nivalan Karvoskylän Palosaaressa kesäkuun 4. päivänä 1894. Juhlatalon isäntä oli herännäisyyden historiassa ”Ukkojen aika” -nimisen kauden eräs johtohenkilö Matti Marjoniemi.

Juhlavieraiden määrä kymmenkertaistunut

Suurten kesäisten ulkoilmajuhlien, joihin ei myydä pääsylippuja, osanottajamäärien tarkka arvioiminen on hyvin vaikeaa. Siitä johtuu, että tiedotusvälineet julkaisevat huomattavasti toisistaan poikkeavia lukuja. Tämä tulee näkösälle alkuaikojen herättäjäjuhlienkin historiassa, kun juhlavieraiden määräksi on mainittu 2 000–5 000 henkilöä.

Palosaaren herättäjäjuhlien todennäköinen seuravierasjoukko lienee ollut noin 2 000, koskapa herätysliikkeen ulkopuoliset tarkkailijat ovat päätyneet täsmällisesti tähän lukuun. Nivalan silloinen kirkkoherra, rovasti Roschier on Kirkollisissa Sanomissa todennut: ”Kartanon avarissa suojissa mylvi väkeä ahdinkoon asti, ja väljällä pihamaalla istui pitkillä lavitsoilla ihmisiä mustan metsän lailla. Voipi arvostella läsnäolijain lukumäärän noin 2 000.” Merimieslähetysseuran johtaja Elis Bergroth on Vartijassa julkaisemassaan juhlakuvauksessa maininnut: ”Palosaareen, missä itse pääjuhla pidettiin, oli kokoontunut noin 2 000 nouseva kansanjoukko 37 pitäjästä. Pappeja oli 17.”

Ouluun saapunee heinäkuussa ainakin kymmenkertainen juhlavierasjoukko, ehkäpä suurempikin, koskapa viime vuosien herättäjäjuhlien osanottajia on arvioitu olevan 30 000–50 000 välillä.

Sananjulistus keskeisin asia

Herättäjäjuhlien yhteydessä on aina pidetty Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokous, johon on yleensä osallistunut vain pieni osa juhlavieraista. Perinteiset seurat ovat koko ajan pysyneet tärkeimpänä kokoontumisaiheena.

Palosaaren juhlien, aattoseurat pidettiin kesäkuun 3. päivän iltana Junnu Yliniemen talossa lähellä Haapajärven rajaa. Niihin oli saapunut seuravieraita ja puhujia Etelä-Suomesta asti.

Matti Marjoniemen talon kartanolla pidettyä pääjuhlaa kuvailee Elis Bergroth muun muassa näin: ”Kun puheiden aikana katsoi kuulijakuntaa, täytyi ihmetellä sitä hiljaisuutta, joka vallitsi ja sitä tarkkaavaisuutta, jolla miltei joka sana imettiin puhujan huulilta.”

Juhlapuhujana oli Oulun lyseon rehtori Maunu Rosendal, joka viime vuosisadan lopussa ja tämän vuosisadan alussa oli yksi keskeisimmistä vaikuttajista herännäisyydessä. Hänen puheensa johdantona oli profeetta Jeremiaan 30:17–19.

Tunnettu Lutherin taisteluvirsi ”Jumala ompi linnamme” kaikui voimallisena Palosaaren pihamaalla kesäkuun 4. päivänä 1894. Siitä lähtien on herättäjäjuhlien edellä veisattu tuo sama virsi ja veisataan Oulun juhlakentälläkin ensi heinäkuussa. Tästä virrestä on sanottu Kalajoen käräjien tuomioiden julistamispäivästä lähtien, että sen veisaajien kyynelissä kuvastuvat menneiden aikojen suuret muistot ja uuteen eloon virkistynyt tulevaisuuden toivo.

Juhlien päätöspuheen piti Wilhelmi Malmivaara. Hän kehotti jokaista rohkeasti lähtemään kotimatkalle ja vetosi Jumalan sanan lupaukseen: ”Kun Herra on kanssamme, niin kuka voi olla meitä vastaan”. Lopuksi koko seuravierasjoukko lankesi polvilleen ja rukoili voimaa ylhäältä taistelussa syntiä vastaan.

Juhlakansa ruokittiin ja kyydittiin ilmaiseksi

Todellinen vieraanvaraisuus on selvällä tavalla tullut näkösälle alkuaikojen herättäjäjuhlilla. Isoäitini ja useat muutkin Palosaaren juhlilla mukana olleet kertoivat, että kaikki juhlavieraat kahvitettiin ja ruokittiin ilmaiseksi. Samoin järjestettiin maksuton hevoskyyti noin 40 kilometrin matkalle, joka oli Ylivieskan rautatieasemalta Palosaarelle. Autoja ei vielä silloin ollut, joten valtava oli ollut se hevosjono, joka junamatkustajat kuljetti juhlapaikalle. Matti Marjoniemi oli varannut hyvän laitumen hevosia varten juhlien ajaksi.

Elävän kuvan heränneen kansan palvelualttiudesta antaa Muhoksen silloinen kappalainen Erkki Pesonen, joka Hengellisessä kuukausilehdessä julkaistussa juhlakuvauksessa kertoo: ”Vieraita, varsinkin syrjäisempiä, kummastutti se asianhaara, ettei siinä maakunnassa Ylivieskan asemalta lähtien näytty tuntevan rahaa miksikään. Sama näytti asianlaita olevan Nivalassakin. Asemalla ja sen läheisyydessä odottivat talonisännät hevosineen kokoukseen matkustajia ja tulipa millä junalla tahansa, tuli pohjoisesta tai etelästä, tuttu tai tuntematon, niin ei mitään muuta huolta, kuin annoit itseäsi vain viedä, niin kyllä tulit perille ja matka takaisin oli taattu. Samaten oli perillä. Kaikki huolenpito toimeentulosta oli vaan siinä, että istui pöytään kun käskettiin. Rahaa ei mistään otettu, vaikka kuinka olisit tarjonnut.”

On kerrottu, että ilmainen ”vierashoito” oli käytössä parinkymmenen vuoden ajan. Ensimmäisen kerran on maksullinen ruoka ollut Kiuruveden herättäjäjuhlilla 1913.

Juhlaseurat kirkonkylässä ja Padingissa

Heränneiden ahkeraa sananviljelyä kuvaava asia on, että suuri joukko rautateitse matkustaneita juhlavieraita pysähtyi vielä paluumatkallakin kahteen seurapaikkaan.

Ensimmäiset jälkiseurat olivat kirkonkylän Mantilassa, jossa puhujina olivat muun muassa Artjärven kirkkoherra Leidenius ja Paavolan kirkkoherra Wilhelmi Malmivaara. Seuraavana päivänä seuroja jatkettiin Padingin Niskasessa, jonka isäntänä oli herättäjän johtokunnan jäsen Paavo Niskanen.

Kiitollisin mielin juhlakansa lähti kotimatkalle yhtyen sydämestään Rosendalin lausumaan ajatukseen: ”Kirkkaana loistaa taivahalla aurinko, mutta paljon kirkkahampana loistaa armon aurinko Jeesus Kristus. Jumala olkoon kiitetty ja ylistetty armon auringosta Jeesuksesta Kristuksesta.”