Sunnuntaina paljastetaan Yli-Iin Hökänrannalla seppä Jaakko Högmanin muistolaatta.

Högman oli, ei ainoastaan lijokilaaksoon, vaan koko Pohjois-Pohjanmaan huomattavin seppä, jonka sielunhoidolliset neuvot ovat hiljentämässä ihmisiä jopa eri puolilla maailmaa miettimään iäisyysasioita, vielä nykyäänkin.

Totuudenmukainen on varmaankin se arviointi, jonka lääninrovasti Timo Holma on esittänyt Yli-Iin kirkon 50-vuotisjuhlassa: ”Jaakko Högmanista voimme sanoa, että hän vei näiltä rannoilta lijokilaakson kirkollisen pietismin hyvää antia sinne, missä elettiin Savon ja Pohjanmaan herännäisyyden aamuhetkiä.”

Eräitä elämäkertatietoja

Jaakko Högman syntyi nykyisen Yli-Iin Hökänrannalla 1750. Hänen sukunimensä oli aluksi Hökkä vuoteen 1784 saakka, jolloin se muuttui perhekunnan uuden asuintalon nimen mukaan Kantolaksi. Högman-nimi on otettu käyttöön 1790-luvun alkupuolella, jolloin seppä asui Pielaveden lammassalossa maanmittari Morten Kostiaisen vuokralaisena.

Sepän ammatin alkuopetuksen Jaakko sai jo varhaisnuoruusvuosiensa aikana Kollajankylässä asuneelta työnjohtaja Lauri Torviselta, joka lienee toivonut kouluttavansa kätevästä pojasta taitavan mestarin paikkakunnan lastaus- ja uittotöitä varten. Työnjohtaja ei ehkä osannut aavistaa sitä, että hänen oppipoikaansa odotti tulevaisuudessa elämäntehtävä, jonka vaikutus tulee ulottumaan vuosisatojen taakse.

Varsinaisen ammatin ohella nuori seppä harjoitti myös kulkukauppaa. Näillä matkoilla erääksi pysähdyspaikaksi tuli Tornio, josta löytyi vuonna 1784 aviopuoliso Klaara Antti.

Parantaakseen toimeentulomahdollisuuksiaan Jaakko Högman suuntasi vuonna 1788 matkansa Savoon, aluksi Pielavedelle ja vihdoin Jyväskylään, joka silloin kuului Laukaan pitäjään.

Pielavedellä asuessaan levisi ympäristöön tieto, että paikkakunnalle on saapunut hiljaista ja hurskasta elämää viettävä seppä, jolla on taito antaa neuvoja elämän kalleimmassa asiassa ja todellinen sielunhoitajan armolahja. Hänestä sanottiin: ”on salaisen ja totisen uskon nautinnoissa” ja ”hyvin perustettu salaisessa ja totisessa kristillisyydessä, jota ei tunne kukaan muu kuin se, joka sen saa.” Pitkienkin matkojen takaa tulivat autuuteensa asiasta huolestuneet ihmiset neuvoja kyselemään.

Syvän hengellisen elämän käsittämiseen olivat Jaakko Högmania olleet opastamassa ennen kaikkea Raamattu, mutta myös vanhat postillat ja eräät pienet hartauskirjat sekä omassa elämässä koetut vaivat ja vastoinkäymiset.

Erityisesti Thomas Wilcoxin ”Kallihit Hunajan-Pisarat Kalliosta Kristuksesta”, jonka suomennoksen ensimmäinen painos on ilmestynyt Tukholmassa 1779, on ollut merkittävänä valon lähteenä ja sielunhoidollisena neuvonantajana Högman-sepälle.

Jaakko Högmanin ja Paavo Ruotsalaisen pajakeskustelu

Kirkkohistoriamme pitää myöhemmin herännäisyyden lähtökohtana sitä keskustelua, jonka nuori Paavo Ruotsalainen ja seppä Jaakko Högman kävivät viimeksimainitun pajassa Jyväskylässä vuonna 1799.

Herättäjä-Yhdistyksen lähetyspastori Esko Jaatinen on eri lähteistä kokoamiensa tietojen perusteella selostanut Yli-Iin kirkon 50-vuotis juhlakirjassa tätä keskustelua seuraavasti:

”Mikä pojalla on asiana”, kysyi seppä kuultuaan, että Paavo oli Nilsiän puolesta. Tähän vastasi Paavo kiireesti: ”Minä olen tehnyt kymmenen vuotta työtä lain alla ja koetellut jos jotakin saadakseni rauhan. Sanasta olen nähnyt, että Vapahtaja on minunkin puolestani suorittanut lunastuksen, mutta rauhaa vain en ole saavuttanut. Täytyy kai mennä helvettiin”.

Tähän oli seppä vastauksena naurahtanut kuin ilmaistakseen, ettei pojalla ole syytä huoleen. Niinpä siirryttiinkin sisälle asuinhuoneisiin. Keskustelun aikana seppä antoi pojalle pienen hartauskirjan ja näytti siitä määrätyn kohdan. Tästä hartauskirjasta, Thomas Wilcoxin Hunajanpisaroista tuli Paavon rakkain kirja Raamatun jälkeen. Keskustelun lomassa määritteli seppä pojan sielun tilaa sanomalla: ”Yksi sinulta poika parka puuttuu ja yhden mukana kaikki. Evankeliumin lohdullinen armo on salattu sielultasi. Et ole tiennyt, että saat lähestyä armoistuinta niin syntisenä kuin oletkin saadaksesi armon armosta, niin kuin Hän on sanonut: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon” (Matt. 11:28) ja ”sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos” (Joh. 6:37)

Jatkokeskusteluissa esitti Högman pelastuksen tien. Hän selitti, kuinka syntinen vanhurskautetaan yksin Jumalan armosta ilman ihmisen ansiota. Sitten hän kuvasi ahdasta porttia, joka johtaa kaidalle tielle. Samalla hän muistutti, että vain harvat löytävät tämän tien. Lopuksi tutkittiin sitä eroa, mikä on ensimmäisen parannuksen ja päivittäisen parannuksen välillä. Vanhurskauttamisen jälkeen on ihmisen joka päivä uudistuttava pyrkimällä alinomaa osalliseksi sovituksen armosta. Seppä puhui myöskin salatusta elämästään Jumalan valtakunnassa, jota hän nimitti Jumalan lapseudeksi. Kun seppä sitten kertoi, miten syntinen voi kokea armon tunnettavalla tavalla, aukenivat hauen silmänsä ja ”kun peite putosi hänen kasvoiltaan, hän tunsi salatun armovoiman tunkevan sielunsa läpi”.

Muutaman vuoden kuluttua Paavo kävi toisen kerran Högmanin luona. Pian tämän jälkeen tästä savolaisesta talonpojasta kehittyi poikkeuksellisen loistava hengellinen puhuja ja etevä sielunhoitaja, jolla oli terävä kyky ymmärtää erilaisia sieluntiloja ja taito sovittaa neuvonsa niiden mukaan. Voidaan liioittelematta todeta, että Yli-Iin sepän välityksellä Paavo Ruotsalaisen kodista muodostui useiden vuosikymmenien ajaksi hengellistä apua ja ohjausta tarvitsevien turvapaikka.