Koillismaalla ja Kainuussa sanotaan kaukaista asumatonta tai harvaan asuttua sydänmaaseutua selkoseksi. Ilmaisu esiintyy myös rajan takana karjalan kielessä. Lähtökohtana lienee sana selkä ja käsitys selkämaista, maanselistä, vedenjakaja-alueista, suurten vaarojen maista.

Pudasjärven korkein vaara on 431 metrin korkeuteen kohoava Iso-Syöte, vierellään Pikku-Syöte. Vanhastaan on puhuttu Syötevaaroista. Sana syöte on merkinnyt ’syöttiä, haaskaa, laidunta’. Nimen selitykseksi on kaksi mahdollisuutta. Vaaran maastossa on pyydetty riistaa käyttäen houkuttimena syöttejä. ”Syötteillä” on voitu pyytää moniakin eläimiä, mutta päällimmäisenä oli ehkä karhujen pyytäminen käyttämällä haaskaa.

Käsite syöte saattoi liittyä myös peurojen palkimiseen, laidunnukseen, eli peurat olivat vaaran maastossa ”syötteillä”. Toisaalta niitä voitiin myös pyydystää käyttämällä ”syötteinä” eli houkuttimena kesyjä poroja. Peuroja liikkui Syötteen erämaissa vielä 1700-luvulla.

Puuton paljakka

Puolangan Paljakan nimi liittyy adjektiiviin paljas, mikä viittaa vaaran puuttomaan, paljaaseen, usein kallioiseen lakeen sitä nimettäessä. Pohjoisessa tunnetaan myös appellatiivina sana paljakka, ’puuton vaaran laki’. Paljakka-niminen vaara on myös Iso-Syöteen eteläpuolella, ja ylipäätään niitä on runsaahkosti eri puolilla Itä- ja Pohjois-Suomea. Nimeä voi pitää karjalais-savolaisena nimeämistapana.

Taivalkosken korkein vaara – 422 metriä merenpinnasta – Pyhitys on saanut nimensä sen synnyttämästä pyhän ja pyhitettävän paikan vaikutelmasta, eli sitä on kunnioitettu ellei suorastaan palvottu jylhyytensä vuoksi. Vaaran vanha rinnakkaisnimi on Naara, mikä viittaa vanhaan ”naaraamiseen” eli yleensä pyytämiseen. Pyhityksen ja Kostonjärven välissä on Hiisilampi, Hiisivaara ja Kostonjärvessä Hiisiperä, mikä viittaa hiiteen yliluonnollisena voimana ja ehkä uhraamiseen pyyntionnen varmistamiseksi.

Posion korkein vaara on Riisitunturi (466 metriä) Kitkan pohjoisrannalla. Riisi on elintarvikkeena sentään niin nuori, ettei se ole päässyt vuosisatojen takaiseen nimenantoon. Posion alue on saamelaisten maana nuorta, 1600-luvun perua, joten nimen juuria voi hakea saamesta, ehkä sanasta ris’se, riise ’oksat, varvut, risut’. Nimeämisperusteena olisi paljas, varvikkoinen vaaranlaki.

Olisiko Rukatunturi siis itse asiassa ”Pihkatunturi”?

Varteenotettava vaihtoehto on myös, että nimeen sisältyy vanhan kansan kasvinnimi riisiheinä. Riisiheiniksi luettiin monia heinä- ja varpukasveja, muun muassa vanamo. Niitä käytettiin lukuisien riiseiksi nimitettyjen sairauksien, kuten erilaisten ihotautien hoitoon. Ehkäpä vaaralla kasvoi näitä riisiheiniä.

Kuusamossa Ruka (462 m) on tunnetuin joskaan ei aivan korkein vaaroista; viereinen Valtavaara on hieman korkeampi (492 m). Sen vieressä olevan korkean Konttaisen (434 m) nimi perustuu saamen sanaan kodde ’peura’. Myös nimen Ruka mahdollinen saamelaisperäisyys on muistettava, mutta karjalan kielessä ja suomen itämurteissa on myös sana ruka ’pihka, kuivettunut ja kovettunut kuusen pihka’. Olisiko Rukatunturi siis itse asiassa ”Pihkatunturi”?