Osoite: Kauppakatu 19, 85800 Haapajärvi
Yhteystiedot ja aukioloajat, ks. Veteraaniperinne-sivusto
[Kuva: suojeluskuntatalo 1930-luvun alussa]
Suojeluskuntatalo 1930-luvun alussa lottineen. Kuva: Eemil Vehkalahti, HKSA.

Suomi on pieni ja nuori valtio. Sen koko olemassaolon ajalta mahtuu viitteitä 11.11.2000 avattuun perinnehuoneeseen Haapajärvellä.

Kauppakadulle rakennettiin kruununmakasiinista v. 1929 suojeluskuntatalo. Tämä rakennus paloi v. 1939. Samalle paikalle rakennettiin heti uusi suojeluskuntatalo, jossa perinnehuonekin sijaitsee.

Suomen sukujuuret ovat kaukaisuudessa, paljon kauempana kuin ajanlaskumme alku. Kuitenkin valtioksi muodostuminen on tapahtunut pitkän kehityksen kautta. Ruotsi alisti maamme v. 1155 omaan hallintoonsa, länsimaiseen kulttuuriin, mutta myöskin jatkuviin sotiin. Lähes 700 vuotta kumarsimme Ruotsin kuninkaita, vuodesta 1809 lähtien yli sata vuotta Venäjän keisareita.

[Kuva Suojalukon perinnehuoneesta]

Ruotsilta saimme luterilaisen kirkon, ruotsinkielisen koulun, oman yliopiston ja hallintomallin verotusluetteloineen. Venäjältä saimme rautatiet ja saman raideleveyden aina Tyynenmeren rannikolle saakka, oman rahan, autonomisen hallitusmuodon ja naisten äänioikeuden ensimmäisinä maailmassa. Opimme itsenäisen valtion tarvitsemia taitoja, saimme suomenkieliset koulut ja itsetuntoamme kohottavan kansallisromantiikan kauden sekä tieteen ja taiteen kultakauden.

Kun vastusteltiin Venäjän armeijaan ja kutsuntoihin menoa, Venäjä lakkautti suomalaisen sotaväen ja määräsi tilalle sotilasmiljoonat. Niinpä ensimmäisen maailmansodan aikana noussut itsenäistymispyrkimys koki kovan puutteen, kun suomalaisilta puuttui sotaväki ja sotataitoinen reservi.

Alkoi kova värväys jääkäreiksi Saksaan. Haapajärveltä salaa lähteneitä jääkäreitä tiedetään olleen ainakin kuusi miestä: Frans Kiiskilä, Anskarius Parkkila, Juho Pyykkönen, Vilho Rautio, Juho Willman ja Anders Wilman.

Aseiden salakuljetus alkoi Ruotsista, josta Saksa osti vanhentuneita kiväärejä Suomeen vietäväksi. Perustettiin palokuntia suojeluskunniksi, ja työväestö puolestaan perusti järjestyskaarteja.

Suojalukon juuret

Haapajärvellä perustettiin palokunta eteläpohjalaisen maisteri Vilukselan aktiivisen toiminnan tuloksena 11.11.1917. Siksi Pohjanmaan Sotilaspoikien Perinnekillan Haapajärven paikallistoimikunnan miehet valitsivat tämän päivän Suojalukon avauspäiväksi.

Samana päivänä 11.11.1917 perustettiin myös Haapajärven punakaarti, jonka peitenimenä oli voimisteluseura. Sen toiminta jäi vähäiseksi. Punaisten puolella taistelleita haapajärvisiä oli vähän, mutta tuomittuja ainakin kymmenen, joista Niilo Storbacka tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin 6.5.1918.

[Kuva: Haapajärven suojeluskunnan valakirjat]
Haapajärven suojeluskunnan valakirja ja lahjoituskirja. Kuva: Jarmo Pylkkönen, 2001.

Haapajärven suojeluskuntaan liittyi heti 50 miestä. Ensimmäiset suojeluskuntalaiset kirjoittivat valakirjaan nimensä kuuden päivän kuluttua 17.11.1917. Tuo valakirja onkin yksi kalleimmista aarteistamme perinnehuoneessa. Se on säästynyt kahdelta tuhoisalta tulipalolta, ensin 1928 vuokratilojen, Kukkaniemen, palossa, jossa tuhoutui koko arkisto, ja toisen kerran oman talon, Suojalukon, palaessa tammikuussa 1939. Valakirja oli kummallakin kerralla yksityisen suojeluskuntalaisen kodissa.

[Kuva: vapaussoturi Valtteri Sorola]
Haapajärvinen vapaussoturi Valtteri Sorola. Kuva: Eelis Sorolan kokoelma.

Suomi itsenäistyi 6.12.1917. P. E. Svinhufvudin senaatti hankki eduskunnalta valtuudet lujan järjestysvallan luomiseksi ja julisti 1917 muodostuneet suojeluskunnat hallituksen joukoiksi ja kenraali Mannerheimin niiden ylipäälliköksi.

14.2.1918 Haapajärven kunnanvaltuusto hyväksyi Suojeluskunnan kunnalliseksi laitokseksi ja päätti oma-aloitteisesti järjestää yleisen kutsunnan ennen virallista, 18. helmikuuta annettua asevelvollisuusjulistusta, Kokkolan alueen ensimmäisenä eli 28. helmikuuta v. 1918.

Suojeluskunnan jäseniksi velvoitettiin liittymään kaikki terveet 18–50-ikäiset miehet. Kaikki eivät liittyneet, ja kutsuntaan saapumatta jääneet vangittiin kuulusteluja varten. Kutsuntaan saapuneista muodostettiin Kokkolan esikunnan antamien määräysten mukaan joukko-osastoja, jotka komennettiin ensin Vaasaan lyhyttä koulutusjaksoa varten. Haapajärvisiä vapaussotureita kuoli taisteluissa 10.

[Kuva: suojeluskunta marssii]
Haapajärven suojeluskuntalaiset marssivat harjoituksista kirkkosiltaa pitkin kylälle 1930-luvulla. Kuva: Antti Syrjäniemen kokoelma.

Pohjanmaan sotilaspoikien perinnekeräys

[Kuva: suojalukon perinnehuoneesta]
Suojalukon perinnehuoneesta. Kuva: Jarmo Pylkkönen, 2001.

Me, entiset sotilaspojat, jotka muodostimme puoluepolitiikkaan sitoutumattoman suurimman sodanaikaisen nuorisojärjestön, olemme sitä mieltä, että meidän oli pakko avata suumme. Muutenhan me myöntäisimme olleemme väärällä asialla. Sydämessämme olemme tunteneet koko ajan olleemme isänmaan asialla, mutta suumme pysyivät vaiti. Nyt on aika perinteen puhua.

  • 14.11.1995 perustettiin Kokkolassa Pohjanmaan Sotilaspoikien Perinnekilta, jonka kotipaikaksi tuli Haapajärvi. Perinnekeräys määriteltiin toimintamuodoksi jo säännöissä.
  • 8.1.1996 perustettiin ensimmäinen paikallistoimikunta Haapajärvelle.
  • 7.5.1995 killan hallitus määritteli ohjeeksi sota-aikaisten valokuvien ja muun materiaalin keruun kuntakohtaisena toimintana.
  • 4.6.1998 oli oman järjestölipun naulaustilaisuus Kalajoella, ja lippu vihittiin käyttöön 17.9.1998 Joensuun liittokokouksessa.
  • 9.1.1997 killan hallitus asetti Pohjanmaan Sotilaspoikien historiasta kertovan kirjan julkaisemista varten toimikunnan, johon puheenjohtajaksi tuli Juha Eronen, sihteeriksi Pasi Jaakonaho, varapuheenjohtajaksi Veikko Haapalehto Kannuksesta ja jäseniksi päätoimittajat Toivo Sandkvist Kokkolasta ja Pasi Eskola Kalajoelta. Kirja julkistettiin 20.3.99 Reisjärvellä.
  • 4.6.1999 Kannuksen Veljeskodin perinnehuoneessa paljastettiin sotilaspoikanukke ja entisten sotilaspoikien aloitteesta hankittu muistokivi palaneen suojeluskuntatalon paikalle. Samassa tilaisuudessa sotilaspoikaveli Jorma Salmela luovutti Pohjanmaan killan tunnusmusiikiksi tekemänsä marssilaulun Eläköönhuuto isänmaalle.
  • 20.9.1999 keskusteltiin Raudaskylän Kristillisellä Opistolla maanpuolustuksen perinnekokoelmien sijoittamisesta ja näytteille asettamisesta jokaiseen alueen kuntaan tai alueellisesti opistolle. Opistolle hanke olisi tila- ja rahakysymys, joten opiston johtaja Ilkka Mattila suositteli paikallistoimintaa.
  • 10.11.1999 Kalajoen paikallistoimikunta järjesti kunnantalolle saadun perinnehuoneen avajaiset.
  • 30.11.1999 Kokkolan Vartiolinnan perinnehuoneen avajaiset pidettiin talvisodan 60-vuotispäivän muistotilaisuuden yhteydessä.

Haapajärven perinnehuoneen toteutus

[Kuva: Vapaussoturien Rintamamiesliiton lippu]
Vapaussoturien Rintamamiesliiton lippu. Kuva: Jarmo Pylkkönen, 2001.
  • 1.3.2000 Haapajärven paikallistoimikunta jätti Haapajärven kaupunginhallitukselle anomuksen maanpuolustuksen perinnehuoneen saamiseksi 1939–40 rakennetusta entisestä suojeluskuntalosta.
  • 17.4.2000 Haapajärven kaupunginhallitus päätti luovuttaa huoneen korvauksetta perinnenäyttelyä varten.
  • 15.8.2000 Paikallistoimikunta piti perinnehuoneessa kokouksen ja aloitti talkoot.
  • Kokouspöytäkirjan 4 §: ”Maanpuolustusnäyttelyyn päätettiin asettaa näytteille suojeluskuntatalon historiaan ja toimintaan liittyvää kuva-aineistoa, asiakirjoja ja esineistöä. Oman ryhmänsä saa 1918 vapaussotaan liittyvä aineisto sekä 1939–45 käytyjen sotien asiakirjat, valokuvat sekä muu esineistö, erikoisesti sotien puhdetyöt. Merkit, mitalit, kirjasto, veteraanityö ja maanpuolustustyö saavat näyttelyssä omat osastonsa.” Perinnehuone sai nimeksi aikaisemman suojeluskuntatalon nimen ”Suojalukko”.

Vapaussoturien lippu ja muuta sota-aikaista materiaalia kerättiin jo aikaisemmin varastoon. Nyt on mahdollisuus koota maanpuolustusaineisto kodeista ja ullakoilta ja säilyttää se lämpimässä ja kuivassa tilassa.

Perinnehuoneen sisustaminen on ollut palapeliä, josta joskus palasia on ollut hukassa tai puuttunut kokonaan. Esimerkiksi mallinuket piti etsiä Kokkolan, Seinäjoen ja Oulun ympäristöä myöten. Vaatetuksen osalta puutteet ovat vielä suuret, mutta näyttely kokonaisuudessaankin on jatkuvasti muuntuva ja täydentyvä. Niin elävä, että se ei liene koskaan valmis.

Rakennukset

[Kuva: suojeluskuntalo vuonna 1941][Kuva: Suojalukko vuonna 2000]
Suojeluskuntatalo vuonna 1941 Kolmetoista-lehdessä ja nykyasussaan kirjastokäytössä. Kuva: Birgit Hyvönen, 2000.

Tämä talo on jo kokonaisuudessaan perinnetalo. Elokuva/juhlasalissa pidettiin suojeluskunnan ja muut paikkakunnan juhlatilaisuudet, elokuvat ja myöhemmin myös kaupunginvaltuuston kokoukset.

Sota-aikana siinä pidettiin Jalkaväen Koulutuskeskus 13:n alokkaiden ja sotilaiden oppitunnit. Olipa siinä myös aseveli-ilta, joka radioitiin rintamalle ja kaikkialle Suomeen. Esiintyjänä oli mm. Linda Lampeniuksen isä, Börje Lampenius, joka kuului viihdytyskiertueeseen kuten Tauno Palo ja monet muut tähdet. Talossa toimivat myös ravintola, posti, puhelinkeskus, käräjät, ampumarata, esikunta ja limonaditehdas.

Kirjasto toimi vanhassa ”Suojalukossa” ja paloi talon mukana. Nyt kirjasto sijaitsee jälleen suojeluskuntatalossa, joka siirtyi suojeluskunnan lakkauttamisen jälkeen valtiolle ja sieltä oston kautta kunnalle.

[Kuva: päällikkö H. Rautiainen]
Päällikkö H. Rautiainen. Kolmetoista-lehti, 1941.
[Kuva: esikunta Kanasen talossa]
Esikunta Kanasen talossa sota-aikana. Kuva: Eemil Vehkalahti, Anja Vehkalahden kokoelma.

Siipirakennuksessa oli koulutuskeskus 13:n komentotoimisto, ja avattu perinnehuone oli henkilökunnan ruokailuhuoneena. Koulutuskeskuksen päällikön H. Rautiaisen toimisto sijaitsi asianajaja Nestori Kanasen talossa Kuusaantien varrella. Koulutuskeskus oli Suomen suurimpia, ja saksalaisilla oli merkittävä osuus tarkkailijoina ja osin koulutettavina. Esimerkiksi saksalaisten autokomppania oli majoitettu yhdessä suomalaisen autokomppanian kanssa Kaunistoon, jossa makuulaverit olivat kolmessa kerroksessa. Saksalaisia automiehiä oli myös Kuusaan koululla. Kuusaalla oli saksalaisilla hiilimiiluja ja tervamiiluja. Hiili- ja pilkevarasto oli Erkkilän ulkorakennuksessa.

”Pikku-Berliini” oli Paloperällä tarkoin vartioitu saksalaisten ase- ja ammusvarasto. Siihen oli helppo junakuljetuksin saada täydennystä ja siirtää tarvittavaan paikkaan rintamille.

Kun kaikki ympäristön kansakoulut, navetat, ladot ja yliset olivat miehistön majoituspaikkoina, ei ihme, että kesäisin miesvahvuus lähenteli 2 000:ta.

Haapajärven sotilaspoikien paikallistoimikunta ja Pohjanmaan Sotilaspoikien Perinnekilta haluaa kiittää kaikkia lahjoittajia ja työtämme tukeneita tahoja, joista osa on yksityisiä ja osa yhteisöjä. Uusia lahjoituksia otamme edelleen vastaan.

Perinnehuonetta emme ole rakentaneet niinkään taidolla emmekä ainakaan rahalla, vaan sisulla ja sydämellä. Olemme halunneet kunnioittaa niitä sukupolvia, jotka ovat työllään ja taisteluillaan olleet valmiit uhraamaan kaikkensa isänmaamme pelastamiseksi. Yli 250 nuoren henki, suuren joukon vammautuminen ja äärimmäisen raskaiden sotakorvausten maksajasukupolvi ei saa jäädä unohduksiin, vaan siitä on kerrottava. Nyt avattu perinnehuone kertoo siitä.

[Kuva: Haapajärven lotat 1930-luvulla]
Haapajärven lotat 1930-luvun alussa. Edessä vasemmalta Toini Valtonen, Laina Laurio, Aino Talasmo ja Laina Harju. Takana vasemmalta Aune Sankari, Alma Pyhtilä ja Vuokko Tarmio. Kuva: Eelis Sorolan kokoelma.

14.8.1939 Peruskiveen muuratut sanat päättyvät sanoihin: ”Uhrivalmis, horjumattoman puolustustahdon läpitunkema suojeluskuntahenki on isänmaamme itsenäisyyden ja vapauden varmin tae. Tulkoon tästä kohoavasta talosta sen hengen nykyistä ja tulevia polvia elävöittävä tyyssija.”