Huttukylän kylämuseo

Osoite: Huttulantie, 90900 Kiiminki
Puh. 08 8168 403

Huttukylän kylämuseo sijaitsee Huttukylän koulualueella kahdessa aittarakennuksessa.

Museotoiminta Huttukylässä käynnistyi 20.5.1957, kun Huttukylän kansakoulun opettajapariskunta sai valtakunnallisesta radion koululaisohjelmasta ajatuksen perustaa kylämuseo. Huttukyläläiset ottivat museohankkeen innokkaasti vastaan, ja jo samana iltana saatiin ensimmäiset esinelahjoitukset. Varsinaisesta esineiden keräyksestä huolehtivat sittemmin kansakoulun oppilaat, jotka kiersivät talosta taloon ja pyysivät museoon vanhoja esineitä. Keräyksen tuloksena saatiin kokoelmaan yli 250 numeroitua esinettä ja arvokas kirjakokoelma. Kylämuseota alettiin säilyttää koulun ulkorakennuksessa ja sen esineistöä hyödynnettiin koulun opetuksessa.

Vuonna 1971 Huttukylän koulu lakkautettiin ja kylämuseon kohtalo joutui vaakalaudalle. Huttukylän nuorisoseura pelasti esinekokoelman ottamalla sen haltuunsa, mutta sitä ennen kokoelmasta oli ehtinyt jo tuhoutua jonkin verran esineitä. Joitakin myös katosi; muun muassa raha- ja mitalikokoelma hävisi jäljettömiin. Nuorisoseura siirsi esinekokoelman vuodelta 1776 peräisin olevaan aittaan. Myöhemmin vanhan aitan viereen saatiin museokäyttöä varten toinenkin aittarakennus. Vuonna 1985 Huttukylän koulu aloitti jälleen toimintansa ja kylämuseon siirtämistä takaisin koulualueelle alettiin suunnitella. Museon siirrettiin nykyiselle paikalleen seuraavan vuosikymmenen lopulla.

Huttukylän kylämuseon esineistö on pääosin talonpoikaisesineistöä. Vanhin esine on yhdestä puusta koverrettu puinen rasia vuodelta 1796. Museon kirjakokoelman vanhin nide on vuodelta 1758 peräisin oleva Biblia, Se on: Coco Pyhä Raamattu Suomexi. Kirjakokoelmassa on myös ainutlaatuinen Maria Palavalehdon Psalttari, joka on yhdistelmä useista hengellisistä laulukokoelmista. Arvokas, 500-sivuinen nahkakantinen kirja sisältää useita kymmeniä arkkivirsiä, jotka on kaikki painettu ennen vuotta 1832.

Siiran kotimuseo

Siiran kotimuseon perustaneen Pekka Siiran museoharrastus alkoi nuorena poikana hankitusta puupuntarista. Eräs isäntä oli huutanut itselleen huutokaupasta kasan romua. Lähistöllä pyörinyt nuori Pekka Siira kiinnostui romukasasta pilkottavasta esineestä ja uteli isännältä kapineen käyttötarkoitusta. Tämä lupasi, että Pekka saisi viedä esineen kotiinsa ja tutkia sitä siellä, jos maksaisi hänelle kaksi markkaa. Raha vaihtoi omistajaa, ja Pekka Siiran mielenkiinnon herättänyt esine paljastui vanhaksi puupuntariksi.

Puupuntari synnytti Siirassa innostuksen vanhojen esineiden keräilyyn. Usean vuosikymmenen aikana Pekan harrastuksen myötä vanhoja esineitä kertyi lopulta niin paljon, että Siiran vanhan tallirakennuksen paikalle täytyi rakentaa museorakennus esinekokoelman näytteille asettamista varten. Siiran kotimuseon avajaisia vietettiin 22.7.1972.

Museon kokoelmissa on noin 2 500 luetteloitua esinettä. Valtaosa esineistä on peräisin 1800-luvulta, mutta kokoelmassa on myös vanhempia esineitä. Kaikki esineet eivät mahdu museoaittaan, ja suuret esineet, kuten kiesit ja reet, sijaitsevat riihessä. Pääosan Siiran museon kokoelmista muodostaa talonpoikaisesineistö, joka pitää sisällään sekä Pekka Siiran keräämiä että aikoinaan tilalla käytössä olleita esineitä. Suuri osa kerätyistä esineistä on hankittu aikoinaan antiikkikauppojen välityksellä ja huutokaupoissa kiertelemällä. Talonpoikaisesineistön lisäksi museossa on myös laaja asekokoelma sekä kirjoja ja rahoja. Kirjat ovat pääasiassa hengellistä kirjallisuutta. Osan museon rahakokoelmista Pekka Siira lahjoitti aikoinaan Kiimingin kunnan kotiseutukokoelmaan.

Vuonna 1990 Siiran perhe sai kulttuurityöstään Kiimingin kunnan myöntämän kulttuuripalkinnon. Tuolloin Pekka Siira sai tunnustusta kansanperinteen tallettajana, hänen poikansa Reijo museon esittelijänä ja tämän puoliso Liisa esittävänä taiteilijana ja ohjaajana lausuntataiteen ja harrastajateatterin piirissä. Nykyisin Siiran museosta ja sen esineistöstä huolehtii Pekka Siiran pojanpoika Tapani Siira.

Lähdeluettelo

  • Jokivarren savuista kasvukunnaksi: Kiiminki 150 vuotta. 2008.
  • Huttukylän museo tallentaa kylän historiaa. Jokiposti 27.7.1989, s. 7.
  • Museo kertoo kylän historiaa. Rantapohja 19.7.1994, s. 11.
  • Ukkola, Terttu: Huttukylän koulualueelle rakennetaan museo. Rantapohja 11.9.1997, s. 8-9.
  • Siiran kotiseutumuseota tultu katsomaan ”Ameriikasta” asti. Kaleva 25.8.1985, s. 1, 6.
  • Kulttuuripalkinto Siiran perheelle. Rantapohja 11.12.1990, s. 9.
  • Pekan kotipihassa on aitiopaikka historiaan. Liitto 5.6.1985.