Oulujoki on kautta aikojen muodostanut luonnollisen kulkuväylän itä–länsi-suunnassa. Tosin se on runsaskoskinen ja osittain matala, minkä vuoksi tietyillä osuuksilla on ollut esteitä höyrylaivaliikenteelle. Oulusta Muhokselle joki on kuitenkin lähes kosketon useita kymmeniä kilometrejä. Aikanaan se soveltui siis hyvin höyrylaivaliikenteelle, ja puuhamiehet kapteeni Granstedt, metsänhoitaja Blumenthal, tehtailija K. R. Åström, kirjuri Luoma, herra Grohns ja talolliset Valkola ja Isteri päättivät perustaa Oulujoen Höyrylaivaosakeyhtiön. Myös muita henkilöitä oli mukana lunastamassa höyrylaivaosakeyhtiön osakkeita.

Vuoden 1870 kokouspöytäkirjan mukaan yhtiö päätti aloittaa höyrylaivaliikenteen Oulun Kurkelanrannasta Muhokselle. Laiva lähti Muhokselta Ouluun aamulla klo 6 ja Oulusta takaisin Muhokselle iltapäivällä klo 16. Liikennetarpeen määräsivät lähinnä puutavarateollisuus ja Muhoksella huviloillaan käyvät oululaiset.

Kaima

Kaima oli Oulujoen Höyryveneyhtiön ensimmäinen laiva. Se oli rakennettu Varkauden konepajalla. Alus tuotiin Varkaudesta kesäkuussa 1870 Saimaan kanavan kautta Suomenlahdelle ja sieltä edelleen Pohjanlahden rannikkoa myötäillen Ouluun. Laiva oli 40 jalkaa pitkä ja 9 jalkaa leveä, ja sen sallittiin ottaa 50 matkustajaa.

Kone oli 9-hevosvoimainen, ja erikoisuutena siinä oli kaksi potkuria mahdollisesti siksi, että sillä saavutettaisiin matalassa vedessä kulkukelpoisuus ja hyvä ohjailtavuus. Tyynessä vedessä Kaima saavutti 9 solmun nopeuden.

Kaiman liikennöinti oli kuitenkin ensimmäisinä vuosina kannattamatonta, ja niin se myytiin Ouluun J. G. Snellmanille 6 050 markalla keväällä 1872. Yhtiölle oli kertynyt tappiovelkaa jo noin 4 000 markkaa parin vuoden aikana. Oulujoen Höyryveneosakeyhtiöön kuului tuohon aikaan sekä Oulun ruotsinkielistä sivistyneistöä että Muhoksen talollisia. Keväällä 1872 Kaima tuotiin Ouluun Merikosken kautta laskemalla, ja se liikennöi kaupunginrannan ja Toppilan väliä vielä pitkät ajat. Sen romuttamisesta tai myymisestä ei ole tietoa.

Ilo

Vuonna 1875 Oulujoella liikennöi pieni höyryvene Ilo, jonka Oulun Sahayhtiö oli hankkinut. Tämä alus ei myöskään liikennöinyt pitkään. Vuonna 1884 rakennettiin Oulun konepajalla toinen Ilo-niminen alus. Se oli ilmeisesti myös lyhytaikainen kulkija Oulujoella, koska siitä ei ole kovin paljon aikatauluilmoituksia.

Vanha Laine

Kesäkuussa 1880 valmistui Oulun konepajalta Pikisaaresta höyryalus Laine. Sitä kutsuttiin myöskin vanhaksi Laineeksi, sillä myöhemmin liikkui Oulujoella toinenkin Laine-laiva. Laivan tilasi uusi osakeyhtiö, jonka perustivat insinööri K. Löfhjelm ja kapteeni H. Snellman. Laine oli 49 jalkaa pitkä, 9 jalkaa ja 6 tuumaa leveä, ja siinä oli 15-hevosvoimainen höyrykone. Tämä alus liikennöi Oulujoella vuoteen 1909, jolloin se laskettiin Merikoskesta jokea alas ja se joutui Toppilan sahan käyttöön.

Vanhaa Lainetta arvosteltiin Kaiun pääkirjoituksessa kesällä 1897 jokseenkin sopimattomaksi alukseksi, koska se oli raskas, leveä ja syväkulkuinen. Sitä pidettiin merialuksena, ja sen kulkusyvyys olikin lähes sylen suuruinen. Täten liikenne joella saattoi olla veden vähyyden vuoksi katkoksissa, kuukausiakin, ja se haittasi kasvanutta matkustajaliikennettä ja tervaveneiden hinausta.

Uusi Laine

Vuoden 1909 heinäkuussa valmistui Oulussa Pikisaaren konepajalla järjestysnumerolla 111 uusi höyryalus Laine. Se pystyi ottamaan 98 matkustajaa, ja siitä on seuraava kuvaus Kalevassa:

”Oulujoen höyryweneyhtiön uusi höyrywene Laine, joka wanhan Laineen sijasta tulee kulkemaan Kurkelan rannan ja Muhoksen väliä, tuotiin eilen aamulla Pikisaarelta Pakkahuoneen rantaan, jossa se hinattiin maihin. Täältä sitä tänään rattailla noin 150 miehen wetämänä aletaan kuljettaa Kurkelaan.

Uusi Laine, jonka on valmistanut Oulun konepaja-osakeyhtiö Pikisaarella, on uhkea alus ja tulee warmaankin täyttämään kaikki waatimukset sekä tilawuuteen että matkustajain mukawuuteen nähden, mitä sille woidaan asettaa.

Nykyään pieni, 30-wuotias Laine on tässä suhteessa matkustajaliikkeen yhä wilkastuessa aiwan riittämätön toista kulkuvuoroa ylläpitämään. Puhumatta siitä että se pahan sään sattuessa ei anna matkustajille juuri minkäänlaista suojaa sadetta ja kylmiä tuulia wastaan, on usein, warsinkin sunnuntaisin tapahtunut, että aluksen on täytynyt pienuutensa wuoksi jättää suuret joukot matkustajia rantasilloille oman onnensa nojaan.

Uusi Laine sitä wastoin on, kuten jo sanottiin, sangen tilawa. Se on saatu aikaan siten että aluksesta on tehty kaksikerroksinen, jotapaitsi perässä on erityinen mukawilla istuinsijoilla warustettu kansi, jonne pääsee aluksen peräsalongista. Hywänmäärän toista sataa matkustajaa se näin ollen woi kerralla ottaa mukaansa.

Laine on maksanut noin 35000 mkaa. Kun uusi alus on rakenteellaan korkea ja kun Oulujoen rantamilla olewat laiturit yleensä owat sangen huonoa tekoa, joten kun tuuli painaa alukseen, laiturit woiwat sortua tai särkyä aluksen niihin laskiessa, olisi suotawaa, että siltojen omistajat siltoja aikoinaan wahwistaisiwat. Täten olisi Oulujoen liikenteessä pitkiksi ajoiksi päästy tyydyttäwälle kannalle.”

[Kuva: Laine Muhoksella]
Laine on juuri saapunut Muhoksen laivalaituriin v. 1909. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat.

Kuljetus kaupungin läpi

Itse aluksen kuljetuksesta kaupungin halki kaupunginrannasta Kurkelanrantaan kerrotaan seuraavaa:

”Oulujoen uusi alus Laine kuletettiin eilen suurella huudolla, ryskeellä ja kaupungin kaikkien poikasten ja muitten joutilasten saattamana kauppatorin rannasta läpi kaupungin koskenniskaan.

Tuo koneineen kolmattakymmentä tonnia painawa alus oli asetettu neljälle warta wasten walmistetulle jykewälle ratasparille. Parisataa miestä ja muuan kymmenkunta poikasta tarttui wetoköysiin ja niin lähti kulkue hitaasti, mutta warmasti liikkeelle. Kauppatorin poikki kulki se hallituskadulle ja siitä pitkin kirkkokatua linnankadulle, josta käännyttiin isollekadulle ja myllytulliin.

Eiwät tahtoneet kadut kaikkialla raskasta painoa kestää, waan murtuiwat ja joku rattaista wäliin painui sywälle maahan. Kolme rattaistakin wioittui. Tämä kuletusta hidastutti niin että wasta keskiyön tienoissa noin 8 tunnin ponnistusten jälkeen päästiin kasarmin luona olewaan tienmutkaan, johon alus yöksi jätettiin. Täältä waikein taiwal alkaneekin, kun tie täällä on pehmeää.

Erityisiä mainittawimpia waurioita ei matkalla sattunut. Hallituskadulla nykäsi alus sähkölampun alas ja särki muutamissa kohdin katua.”

Vesillelaskun jälkeen Laine teki koematkan Marttilaan Madetkosken niskaan saakka, ja sen todettiin toimivan moitteettomasti. Jokea ylöspäin mentäessä se kulki 12 kilometrin matkan noin 50 minuutissa ja alaspäin saman matkan 30 minuutissa, eli nopeus oli vastavirtaan 7,7 solmua ja myötävirtaan lähes 13 solmua.

Laine oli 65 jalkaa 6 tuumaa pitkä ja 13 jalkaa 3 tuumaa leveä, ja se vaati 3 jalkaa vettä alleen. Kone oli 60 indikoitua hevosvoimaa, ja se oli varustettu höyryn lauhduttajalla.

Pieniä kommelluksia

Yhtä ja toista pientä sattui. Vuonna 1915 varkaat veivät aluksesta ruokatarvikkeita, kun alus yöpyi Muhoksella Örnbergin rannassa, ja vuonna 1922 asennettiin sähköjohdot Oulujoen yli niin lähelle joen pintaa, ettei Laine päässyt kulkemaan niiden alta ennen kuin niitä korotettiin.

Joskus myös joen vesi oli niin matalalla, että laiva juuttui kiinni ja sitä jouduttiin vetämään syvemmille vesille tavalla tai toisella, toisinaan myös toisten laivojen avulla. Liikennöinti päästiin yleensä aloittamaan toukokuun puolivälissä.

Vuonna 1926 kuulutti Oulujoen Höyryvene Oy laivojen myynnistä huhtikuulla, ja samana vuonna perustettiin uusi Oulujoen Laiva Oy, joka merkkasi itselleen enemmistön Laineen osakkeista. Tässä vaiheessa sama yhtiö hankki myös linja-auton Oulun–Vaalan-reitille. Vielä vuonna 1927 julkaistiin Kaleva-lehdessä Laineen aikataulut välillä Oulu–Muhos.

Vuoden 1928 heinäkuun 21. päivänä höyryalus Laine laskettiin alas Merikosken kautta, ja se jäi kiinni kivikolle Lassinkallion alapuolelle. Syynä oli se, että keulaan laitettu ohjausmela katkesi ja laiva alkoi ajelehtia painuen matalalle karikolle. Koska vauhti ei ollut kova, laivan pohja ei rikkoutunut. Laiva laskettiin lopuksi irrottamisen jälkeen ehjänä alas Merikoskesta.

Lempi

Vuonna 1899 vanhan Laineen lisäksi tuli liikenteeseen Oulujoen höyryvene Oy:n Lempi. Aluksen rakennuspaikka on epäselvä, mutta ainakaan Pikisaaren konepajalla sitä ei tehty.

Alus kuljetettiin Heikolanniemeltä elokuun lopulla 1899 siten, että se nostettiin rattaille ja vietiin hevosten vetämänä Merikosken ohi.

Laivan perässä oli salonki, ruskeat plyysitoppaukset istuimissa, samanväriset verhot ikkunoissa, korkkimatto lattialla, pyöreä pöytä keskellä lattiaa ja peili seinällä.

Peräosassa oli vielä ahteri, jossa varsinkin nuoriso viihtyi hyvin. Etuosassa oli keittiö, wc ja koneet olivat keskellä. Istuimet kiersivät laivan ympäri, mikä oli yleinen tapa siihen aikaan.

Kesällä 1904, jolloin vanha Laine ja Lempi liikennöivät, valitettiin Oulujoen laivojen liikennöinnistä seuraavasti:

”Ettei laiwain puolelta ole kiusantekoa, jospa matkustajia jääkin wäliin rannalle. Seikka on kuulemma sellainen, että nyt on hywin alhainen wesi, 8 tuumaa alempana, kuin wiime kesänä matalimmillaan ollessa. Tämän wuoksi kewäällä korkean weden aikana tehdyt sillat owat käyneet kelpaamattomiksi useat, niin matala on wesi sillan päässä etteiwät laiwat ui lähelle. Ja kun sattuu pahat tuulet, ei laiwaa woi laskea kiwikkomatalaan, siksi täytyy siwu mennä.

Wieläpä usein weneelläkin pyrkijöillä on niin taitamattomat wenemiehet sortajina, ettei heitä uskalla päästää laiwan siwuun. Muutoin woisi sattua, että he taitamattomasti wenettään hoitaessa kaataisiwat sen ja hukkuisiwat. Joku wuosi sitten sattui sellainen tapaus.

Tässä siis asianomaisten selitys. Ja minun täytyy myöntää, että siinä on perääkin. Mutta itsepintaisesti olen joittenkin kuullut wäittäwän, että siihen ja siihenkin siltaan pääsee hywällä tahdolla, mutta siwu waan mennään. Miten sitten lienee en ole itse käynyt asiaa tutkimassa enkä laiwoja ohjannut.

Mutta sen waan woin sanoa että laiwaliike paremmin saataisiin wastaamaan yleisön tarpeita, jos kaikki, joilla on laiwasillat, pitäisiwät ne kunnossa sekä jatkaisiwat weden laskiessa siltojaan, jotta niihin pääsisi ilman waaraa. Tämähän ei ole iso juttu. Ja laiwan ohjaajilta toiwon hywää tahtoa sitten, niin ei nurinoita kuuluisi.”

Vastoinkäymisiä

Vuoden 1906 elokuulla Lempi jäi Muhoksella Palokarille niin tiukasti kiinni, ettei edes Laine saanut sitä aluksi irti. Lempi oli tuolloin matkalla Muhokselta Ouluun. Lopulta alus kuitenkin irtosi, mutta Lainekin oli kolistellut tuolloin Oulujoen pohjia monessa paikassa, koska joen vesi oli niin vähissä.

Alukselle sattui myös muita kommelluksia. Vuonna 1914 kesällä laivan tullessa Muhokselta Ouluun, syttyi matkan aikana höyryveneen pelastusvene tuleen. Pelastusvene oli laivan katolla, ja sen sisällä oli pelastusliivejä ym.

Nähtävästi liivit olivat öljyyntyneet ja savupiipusta lähtenyt kipinä sytytti tulipalon. Kun veneen palo huomattiin, oli tuli saanut jo niin suuren vallan, ettei sitä voitu sammuttaa, vaan vene oli heitettävä jokeen. Lempin kattokin kärsi palosta jonkin verran. Palo oli havaittu vasta siinä vaiheessa, kun eräs matkustaja peräsalongissa oli alkanut ihmetellä, miksi sinne tunkeutui kovasti savua.

1920-luvun alussa matkustajia alettiin palvella paremmin. Silloin järjestettiin linja-autoyhteys kaupungista Kirkko- ja Asemakatujen risteyksestä Kurkelanrantaan puolta tuntia ennen laivan lähtöä ja vastaavasti laivojen saapuessa Muhokselta oli linja-auto vastassa Kurkelanrannassa. Tällöin oli jo olemassa myös linja-autoyhteys Maikkulaan asti, josta reittiä jatkettiin Muhokselle.

Kilpailua

Kilpailua Oulu–Muhos-välillä syntyikin linja-autojen ja laivojen välillä, ja vuoden 1923 kesällä kirjoitti Kalevan pakinoitsija seuraavasti:

”Nämä Oulujoen laivat eivät myöskään kuulu oikein pitävän autoista. Yhteentörmäyksiä ei tosin ole sattunut, sillä edelliset hengittävät kiduksilla ja jälkimmäiset eivät halua kastella kavioitaan, mutta leipä yrittää venyä soikeaksi.

Kansa, joka on koreamielinen ja omaa enempi niukasti runollisia taipumuksia, istua lötköttää mieluimmin komeassa autossa huolimatta pölystä ja hajusta kuin kekottaa laivanpenkillä, vaikka voisi siinä säästää 50 prosenttia ja hengittää samalla kaupalla raitista typen ja hapen sekoitusta.

Mutta kansa on runollinen omalla lailla, isiltä perityllä tavallaan. Pöly ja haju on pyhä perintö, josta se ei henno luopua.

Auto on nopea, kenellä kiire on; mutta laiva on muuten mukava, kenellä ei ole niin tulista hoppua, vaan ottaa matkustamisen samalla huvin kannalta ja antaa aatoksen liitää laineilla, jos kenellä mielikuvitusta on, tai tuijottaa kuohuvaan vanaveteen, kuka filosofi pyrkii olla.”

Valituksiakin tuli Kurkelanrannassa odottavista autoista, että ne eivät olleet aina paikalla ja että tie Kurkelanrannasta kaupunkiin oli liian pitkä kävellä matkatavaroiden kanssa. Myös tien huonokuntoisuus oli puheenaiheena.

Heinäkuulla 1927 ilmoitettiin, että Lempi on laskenut Merikosken ja lasku onnistui hyvin. Tästä tapahtumasta on seuraava kuvaus:

”Eilen päivällä klo 4 aikaan laskettiin Merikoskesta alas Oulujoen höyryvene Oy:lle aikoinaan kuulunut höyrylaiva Lempi. Laskun suoritti vanha tunnettu koskenlaskija Peltonen Oulujoelta ja onnistui se hyvin laivan suuruudesta huolimatta.

Ainoastaan Lassinkallion kohdalla jokin kivi sattui laivan perään mitään vahinkoa kuitenkaan aikaansaamatta. Lempi kuljetettiin ensin Tukkisaaren luo ja jää se toistaiseksi Ouluun.”

Näin voidaan katsoa päättyneeksi eräs osa Oulujoen höyrylaivaliikennettä.

Rautatie valmistuu

Rautatieosa Oulu–Muhos avattiin väliaikaiselle liikenteelle marraskuun ensimmäisenä päivänä 1927, ja tarkastuksen jälkeen rata saatiin valmiiksi joulukuulla samana vuonna Utajärvelle asti, ja näin höyrylaivaliikenne sai 1920-luvulla linja-autoliikenteen lisäksi jo toisen kilpailijan. Kuten edellä on kerrottu, laskettiin Laine viimeisenä Oulujoen höyrylaivana alas Merikoskesta vuonna 1928. Laivaliikennettä Oulujoella on vielä nykyäänkin, mutta se suoritetaan dieselaluksilla.

Muhos

Samana vuonna, eli vuonna 1909, kun uusi Laine aloitti liikenteen Oulujoella, myös Muhos-laiva aloitti välillä Oulu–Muhos liikennöimisen. Se teki myös tilausmatkoja kuten muutkin höyryalukset.

Muhos oli varustettu 60 hevosvoiman koneella, ja se oli 65,5 jalkaa pitkä. Sen korkeimmaksi matkustajaluvuksi määrättiin 92 matkustajaa. Sen jäljet katoavat vuonna 1916, jolloin siitä on viimeinen ilmoitus elokuun alussa. Siinä on lyhyesti ilmoitettu aluksen pannunpuhdistuksesta.

Jo tänä suhteellisen lyhyenä toimikautena 1909–1916 alukselle sattui yhtä ja toista. Toukokuulla 1914 vielä tulvavesien aikaan kerrottiin seuraavaa:

Karilleajo

”Höyryalus Muhos karilla. Saatu irti wasta usean tunnin työn jälkeen. Kun höyryalus Muhos eilen aamulla kello puoli 9 tienoissa matkalla Muhokselta Ouluun, oli saapunut Madekosken alapäähän Kaupin talon kohdalle, tarttui äkkiä aluksen potkuriin joessa uiskentelevaa propsipuu – paperi ja propsipuitten uitto on näet täydessä käynnissä – sillä seurauksella, että aluksen kone pysähtyi ja alus joutui wirran waltaan. Ei ollut muuta neuwoa kuin ohjata alus rantaan Heikkilän talon luo, jossa wirta sen nosti kiwikarille ja yhteen aikaan kowasti kallisteli, joten pelättiin sen kaatuwan.

Rannalta saapuneissa weneissä wietiin matkustajat, joita oli 2 henkeä, maihin ja ryhdyttiin heti alusta irti ottamaan. Awuksi saapui wähän ajan kuluttua myös höyrywene Laine, joka oli menossa Ouluun, mutta niin lujaan oli Muhos tarttunut karille, ettei Laine jaksanut sitä irti kiskoa, waan jatkoi matkaansa ja otti Maikkulan rannasta mukaansa Muhoksen matkustajat, jotka wähitellen sinne saapuiwat.

Muhoksen karilleajopaikalle alkoi sillä wälin kokoontua kansaa, m.m. Uleåyhtiön lauttauswäkeä sekä Maikkulasta miehiä mukanaan köysiä y.m.

Suurella woimalla saatiin Muhos ensin tasapainoon ja sitten noin klo 1 tienoissa päiwällä wedetyksi karilta pois sywälle wedelle. Karille ajosta se ei ollut kärsinyt mitään wahinkoa, waan saattoi jatkaa matkaansa kaupunkiin.”

Lisää vastoinkäymisiä

Muutakin sattui. Vuonna 1916 toukokuulla alus osittain upposi. Sitä kuvataan näin:

”Höyryalus Muhos uponnut. Niinkuin ennen on kerrottu, joutui äskettäin höyryalus Muhos Oulujoessa karille menetettyään propellinsa. Höyryalus tuotiin sen jälkeen rantaan ja ja aijottiin Laitasaaren kylässä nostaa maalle hyrkin rantaan. Nostotyö suoritettiin kuitenkin siten, että sitä perä edellä nostettaessa keula pääsikin uppoamaan. Siinä makaa nyt alus, perä rannalla, mutta keula upoksissa sywässä wedessä.

Keulassa oli lastina Tikkalan sahalle menewä dynamokone, joka myöskin keulan mukana on painunut upoksiin. Waikea on Muhoksella saatawissa olewilla kojeilla nostaa nyt alusta.”

Ilmeisesti alus kuitenkin saatiin ylös. Aina maalla ollaan viisaita, kun merellä (vesillä) sattuu jotakin.