I Kirkollisesta opetuksesta

1. Kotiopetusta ja pitäjänkoulua

Kansan opettamisessa kirkko hoiti uskollisesti virkaansa viime vuosisadan lopulle asti. Luterilainen uskonpuhdistus oli korostanut ihmisen henkilökohtaisen uskonnollisen vakaumuksen merkitystä. Jokaisella tuli olla oikeus saada omalla äidinkielellään opetusta siinä, mikä oli Jumalan tahto. Uskonpuhdistuksen mukana, vuoden 1686 kirkkolaissa, seurakuntien lukkarit olivat saaneet velvollisuuden opettaa lapsia. Samalla korostettiin myös vanhempien ja kodin opetusvelvollisuutta. Opetusta ja oppimista tarkkailtiin piispantarkastuksissa.

Ensimmäinen Merijärveä koskeva maininta tästä aiheesta on vuoden 1855 piispantarkastuspöytäkirjassa. Kuopion hiippakunnan piispa, Robert Valentin Frosterus oli tarkastamassa Pyhäjoen emäseurakuntaa. Tarkastukseen oli kutsuttu myös Merijärven ja Oulaisten kappeliseurakuntien edustajat. Kun seurakuntalaisten lukutaito ja kristinopintaito oli tutkittu, piispa antoi lausuntonsa. Seurakuntalaisten lukutaidon osalta piispalla ei ollut aihetta tyytymättömyyteen, ”vaikka kaikki eivät tunteneetkaan oikeaa tavaamiskonstia”. Sen sijaan luetun ymmärtämisen ja käsittämisen taito oli yleensä vähemmän tyydyttävää. Lasten lukutaidosta piispa Frosterus totesi, ettei se ollut täysin varmaa ja ”esteetöntä”. Syyksi piispa arveli sitä, ettei lapsilla ollut tietoa ja käsitystä tavaamisesta, eli heiltä puuttui lukemisen perusopetus. Piispa kehottikin vakavasti seurakunnan jäseniä, että nämä näkisivät vaivaa saavuttaakseen varman lukutaidon. Piispa korosti vanhempien omaa vastuuta lastensa opettamisessa ja neuvoi aloittamaan opetuksen 7-8 vuoden iässä.

Vuoden 1723 valtiopäivillä annettiin julki kuninkaan päätös, joka merkitsi niin sanottujen pitäjänkoulujen alkua. Päätöksen mukaan vanhemmat olivat velvollisia huolehtimaan lastensa opetuksesta sakon uhalla. Vuonna 1728 julkistettua kuninkaan päätöstä lastenopettajista pidetään kunnallisen kansakoulun periaatteellisena perustamispäätöksenä.

Eräänlainen pitäjänkoulu lienee Merijärvellä ollut se koulu, joka toimi 1800-luvun alussa Härössä. Ylitorniolla kansakoulunopettajana toimineen Niilo Takalon tutkimuksiin vedoten J.P. Alaranta kirjoitti Haron koulusta:

Tästä koulusta olivat jotkut kovapäiset, oppimiseen haluttomat poikavekarat karkailleet ja kotonaan kertoneet koulussa käytettävän hirvittäviä, keskiajan kidutusta muistuttavia rankaisumuotoja: peukaloiden ja muiden ruumiin osien ruuvipenkkiin puristamisia siksi kunnes veri purskahti esiin. Emme tunne oliko tällaisissa perää, vaikkakin silloin kuului kouluohjelmaan ruumiillinen kuri.

2. Alopaeus-koulu Merijärvellä

Sälöisten kihlakunnan tuomarina toimi vuosina 1805–1839 Zachris Alopaeus. Hän lahjoitti kolmea vuotta ennen kuolemaansa vuonna 1836 noin 16 000 ruplaa kansanopetusta varten. Pyhäjoen pitäjän ja emäseurakunnan osuus oli 6 000 ruplaa. Alopaeus halusi rahastonsa ennen kaikkea köyhien lasten opetusta varten, mistä syystä asiakirjoissa esiintyy myös nimitys ”köyhäinkoulu”. Zachris Alopaeuksen kuolinvuonna 1839 näitä niin sanottuja Alopaeus-kouluja perustettiin Kalajoelle, Haapajärvelle, Raaheen ja Pyhäjoelle.

Tammikuussa vuonna 1841 Pyhäjoen pitäjänkokous päätti, että Merijärven Alopaeus-koulun opettajalle maksetaan palkkaa 50 ruplaa vuodessa. Opettajiksi Alopaeus itse oli ajatellut lukkareita ja kirkonvartijoita. Nämä eivät voisi vaatia kovin suurta palkkaa sen vuoksi, että kirkon laki velvoitti heitä muutenkin opetustyöhön. Merijärven Alopaeus-koulun ensimmäiseksi opettajaksi valittiinkin Alopaeuksen ajatusten mukaisesti vt. lukkari Jeremias Alin, joka oli syntynyt 14.7.1815 Merijärvellä ja kuoli 8.1.1864 myös Merijärvellä. Hän oli Merijärven seurakunnan kolmas lukkari, lukkari Matts Alinin poika. Alopaeus-koulun opettajaa nimitettiin yleisesti ”rehtoriksi”. Jeremias Alinista käytettiin nimitystä ”rehtorivaari”. Tästä ”vaari”-lisäkkeestä Alin ei pitänyt. Hänellä kerrotaan aina olleen vierellään opetusta antaessaan ”pajun vesoista palmikoitu patukka”.

Merijärven Alopaeus-koulun opettajina toimivat myöhemmin Greta Hiitola, Matts Alin, Philip Kauppila ja Johan Torkkola.

3. ”Pyhäin koulut”

Piispa Frosteruksen vuonna 1855 julki tuoma huoli lasten ja nuorten opetuksen tarpeellisuudesta sai seurakunnan vastauksen elokuun 12. päivänä vuonna 1860 pidetyssä kirkonkokouksessa. Silloin päätettiin ”pyhäin koulun” perustamisesta seurakuntaan. Seurakunta jaettiin kuuteen piiriin ja lisäksi päätettiin, että

opettaminen näissä kouluissa aika tulevana pyhänä ja päälleseiso yli vuoden joka pyhä jälken puolen päivä, paitsi lyhin päivän aikana ja kiiren työn aikana vuodessa.

Merijärven kouluasioita käsittelevän katsauksen kirjoitti nimimerkki M. S – 10 (Matti Salo) Oulun Wiikko-Sanomissa (numero 10) vuonna 1871:

Siwistymisen asia on seurakunnassamme edistymään päin. Täällä harjotetaan kolmenlaista koulua: ensinä sunnuntai-koulu joka pyhä kesän aikana kirkossa, jossa opetetaan tavaamaan ja kokosanalta lukemaan, ja sitte weisaamaan, ja viimeksi on pitänyt aina pastorimme raamatun-selityksiä kello 5 j.p.p. johon on kokoontunut wanhaa wäkeäkin: toiseksi on kiertävvä koulu Alopaeuksen rahalla maksettawa, jossa opetetaan talollisten ynnä muiden lapsia sekä kaksi wakinaista myötäseuraavaa lasta: sitte taas on sunnuntai-koulu lapsille ilman maksotta, jossa on opettajana kaksi seurakunnassamme olewaa mamsellia, jossa opetetaan ensin kirjottamaan ja lukemaan sisää ja ulkoa läksyttäin sekä tawaamaan koko sanalta, sitte rukousten ja weisuun lopetettua päätetään, jonka he tekewät omasta hywästä halustaan kansamme siwistymisen awuksi, josta olkoon heille kunnia ja kiitos.

Lokakuun 1. ja 2. päivänä vuonna 1878 piti piispan määräyksestä Kuopion tuomiorovasti, professori Aron Gustaf Borg tarkastuksen Merijärven seurakunnassa. Tarkastuksesta laaditussa pöytäkirjassa tuomiorovasti Borg antoi moitteita lasten opetuksesta. Hänen mielestään opetus supistui sisä- ja ulkoluvun harjoittamiseen ja ”oli muutoinkin huonolla kannalla opettaja kun oli jo wanha”. Tuomiorovasti tarkoitti silloista Alopaeus-koulun opettajaa, Pietari Matinpoika Eskolaa. Tämä oli ”lähes kuusikymmentä wuotta ja oli opettajana ollut seitsemän ja kahdeksan wuotta”. Pöytäkirjan mukaan tuomiorovasti totesi myös, että opetustapa oli väärä ja epäkäytännöllinen ja ”siis muutettawa”. Lopuksi tuomiorovasti joutui toteamaan, että ”nykyinen kiertäwä opettaja ei kyennyt parempaan opetustapaan” ja ”teroitti wanhempain mieleen paremman opetuksen tarpeellisuuden”. Tässä tarkastuksessa tehtiin myös päätös, että ”pastori” (Henrik Schwartzberg) toimittaa kirkonkokouksen, ”jossa saisiwat seurakuntalaiset neuwotella millä tawalla mukawimmiten saataisiin parempi opettaja”.

Kirkonkokous käsitteli opettaja-asiaa helmikuun 29. päivänä vuonna 1880. Kappeliseurakunnan jäsenten lukumäärä todettiin pieneksi, noin 1275 hengeksi. Sen johdosta seurakunnalla ei olisi varoja kustantaa taitavampaa opettajaa, ”jonka palkka nykyjään on Alopaeuksen kassasta 72 Markkaa, sekä seurakunnastamme 4 tynnöriä ja 24 kappaa”. Niin päätettiin lähettää ”suurimmassa nöyryydessä” pyyntö suuriruhtinaalle, jos Hän hyväntahtoisesti Ruunun waroista Wuosittain lahjoittaisi edeskin wiisi/5 tynnöriä kiertokoulunopettajan palkaksi.

4. Keisarin juhlat ja yksityisen koulun perustamisyritys

Maaliskuun 27. päivänä vuonna 1880 julkaistiin Kaiku -lehdessä pieni uutinen Merijärvellä vietetystä ”keisarin juhlasta”. Uutisessa kerrottiin, että jumalanpalveluksen jälkeen väki oli kokoontunut ”kunnan tupaan”, jossa pastori (ilmeisesti Henrik Schwartzberg) piti puheen ”hetken merkityksestä”. Myös lukkari (Efraim Sarviranta) puhui. Puheensa lopuksi lukkari kehoitti lahjojen antoon, että woitaisiin palkata warsinainen kiertäwän koulun opettaja, jonka koulun nimeksi pantaisiin: ”Kiertäwä lastenkoulu, perustettu 2.3.1880 Keisari Aleksander II:n muistoksi.”

Uutinen kertoi myös, että koulu päätettiin perustaa yksimielisesti. Opettajan palkaksi määriteltiin kunnan lainajyvävarastosta 10 tynnyriä jyviä ja 72 markkaa Alopaeuksen rahaa. Uutinen päättyy toiveikkaasti: ”Kun lähti kansa kotiaan, mahtoi itsekukin ajatella sydämmessään juhlan merkitystä.”

”Keisarin juhla” tarkoitti koko maassa maaliskuun 2. päivänä vuonna 1880 vietettyä Keisari Aleksanteri II:n 25-vuotisen hallituskauden muistojuhlaa. Tuon ”riemujuhlan” kunniaksi kerättiin monissa seurakunnissa samanlainen kolehti koulun perustamista varten. Aleksanteri II hallitsi keisarina 1855–1881.

Eräs välivaihe Merijärven kouluhistoriassa oli yksityisen koulun perustamisyritys. Merijärvellä oli tullut käymään kirjakauppias Nestor Tanner, joka kauppasi omatekoisia, itse kustannettuja kirjoja. Tanner ilmoitti kirkon kuulutuksessa yksityisen koulun aloittavan toimintansa. Hän oli sitä varten vuokrannut huoneetkin. Oppilaita ei kuitenkaan kouluun ilmaantunut.

Yrityksestä julkaisi uutisen sanomalehti Kaiku 25.11.1890. Uutisessa kerrotaan, että useat kuntalaiset käsittävät jo kansakoulun tarpeellisuuden, ”waan warain wähyys peljättää hommaan rupeamasta”. Uutinen päättyy näin:

Waan kun kerran todellinen koulun kaipuu kaikissa kuntalaisissa heräisi, kun yksimielisyys - suunnillekaan - wallitseisi, niin kyllä silloin esteet murtuisi asian toteuttamisen tieltä. Waan missä ei ole yksimielisyyttä, siinä ei tule toimesta tolkkua. Waloa kansallemme!

II Kirkon koulusta kunnan kouluksi

1. Kansakoulu alkaa hyryhuoneissa

Varsinainen kansakouluasetus annettiin Suomessa vuonna 1866 eli samana vuonna jolloin Merijärven kunnan 125-vuotinen historia alkaa. Valtiopäiväkeskusteluissa kävi ilmi, että talonpoikaissääty oli varovaisella kannalla koulujen perustamisessa. Eräs perustelu vastustukselle olivat kustannukset. Kansakoulun puolustajia pidettiin yleensä radikaaleina, mikä ilmeisesti vaikutti myös monen kirkon miehen kielteiseen kantaan. Valtiopäivillä oli jäsenenä muun muassa Oulun läänin Pyhäjärven kirkkoherra Sakari Castren, ja hänkin ajatteli, että ”ajan materialistinen henki halusi koulun kunnalle”.

Jo asetuksen antamista seuraavan vuoden lopulla kansakoulun perustaminen oli esillä Merijärvelläkin. Asiaa käsiteltiin useassa kuntakokouksessa. Joulukuun 2. päivänä 1867 Torkkalan puustellin maalla pidetyssä kuntakokouksessa ”tunnustettiin asia oikiaksi, vaan kovin mahdottomaksi, kovan ajan suhteen kovin vähäiseltä Seurakunnalta toimeen panna”. Niinpä päätettiin jatkaa Alopaeus-koulua entiseen tapaan.

Kouluasian käsittelyä jatkettiin läänin maaherran kirjeiden johdosta vuosina 1892 ja 1893. Asia todettiin edelleen hyväksi, mutta mahdollisuudet vähäisiksi. Vuoden 1892 pöytäkirjassa todetaan:

Asiasta hetkisen esittelyn takia tuumittelivat yksimielisesti kuntalaiset ja tulivat siihen päätökseen, että näin kalliin ajan pienien varain takia kuin on vielä viina vero varastomme, niin ei ole vielä Sovelias nyt kuntamme ryhtyä yllä mainittuun toimeen sillä on Suuret ja kovin rasittavat Pitäjän yhteiset menot on kalliin Sillan Rakennuksen maksu Oulaisten uudesta sillasta, joka kovin meitäkin pientä ja vähävaraista kuntaamme rasittaa.

Asian käsittelyyn liittyi värikkäitäkin piirteitä, sillä koulun perustamista esittänyt kuntakokouksen esimies, Matti Pahkala, sai ”pöydän yli korvapuustin muutaman urhean ukon nyrkistä”. Parin vuoden kuluttua jouduttiin asiaa pohtimaan uudestaan sekä maaherran että Salon kihlakunnan kruununvoudin ”käskyn johdosta”. Tilanne oli ennallaan. Kouluasia koettiin tärkeäksi, mutta muiden maksujen ja varojen vähäisyyden takia sen toteuttaminen koettiin mahdottomaksi. Oulaisten sillan ohella uutena menona mainitaan pappilan rakennusten rasitukset. Kokous teki ehdollisen päätöksen koulun perustamisesta. Ehtona oli, että valtio antaisi avustusta 6 000 markkaa koulun rakentamista varten. Tämä kuntakokous, jossa koulun perustamispäätös ensi kertaa tehtiin, pidettiin toukokuun 25. päivänä vuonna 1894. Puhetta kokouksessa johti kunnan esimies Matti Pahkala. Sihteerinä toimi M. A. Pahkala. Muut pöytäkirjan allekirjoittajat olivat Matti Tanska, Pekka Pahkala, Eskeli Tähjä, Matti Tynkilä, Eerik Salo, Matti Torkkala, K. J. Korva, Heikki Eilola, Feliks Elsilä, Heikki Karkulahti, Heikki Ojala, Konstu Eilola, Eskeli Huhtala, Matti Niska, Antti Elsilä ja Robert Kukka. Kuntakokous pyysi valtiolta rahaa myös opettajan palkkaukseen. Saman vuoden syyskuun kokoukseen saatiin tieto, ettei kunnan ole mahdollista saada kuutta tuhatta markkaa valtion rahaa koulun rakentamiseen. Anomus uudistettiin, mutta nyt puolta pienempänä eli 3 000 markan suuruisena.

Merijärven kansakoulun ensimmäinen johtokunta valittiin kuntakokouksessa maaliskuun 23. päivänä vuonna 1896. Siihen tulivat jäseniksi kirkkoväärti Kalle Salmela, lautamies Robert Kukka, lautakunnan esimies Antti Karppinen, talokas Matti Pahkala ja postinhoitaja J.P.Alin. Johtokunnan toimikaudeksi päätettiin kolme vuotta. Sen puheenjohtajaksi valittiin Pahkala, sihteeriksi Alin ja taloudenhoitajaksi Kukka.

Kansakouluntarkastaja K.Kunelius oli tammikuussa vuonna 1897 käynnistämässä koulutyötä Merijärvellä. Hänelle esiteltiin myös toinen tonttivaihtoehto, Juho Eilolan omistaman tilan Rantapelto-niminen paikka. Sekä tarkastaja että johtokunta pitivätkin tätä parhaana koulun paikkana. Helmikuun kuntakokous teki päätöksen Rantapellon ostamisesta 350 markan kauppahinnalla ja 10 markan vuotuisella ”verolla”. Rantapelto tunnettiin myös nimellä Valoharju. Paikkaa pidetään Merijärven vanhimpana asuttuna paikkana. Vanhan nimensäkin perusteella se sopi koulun paikaksi. Nimen on arveltu johtuvan siitä, että paikka oli kirkonkylän korkein kohta, jolta avautui kaunis järvimaisema sekä Merijärven että Tähkijärven suuntaan. Valoharjun ensimmäinen rakennus on perimätiedon mukaan ollut erämiesten rakentama kalasauna.

Koulutyö haluttiin aloittaa jo ennen oman talon saamista. Talollinen Mikko Ollila ”hyyräsi” eli vuokrasi tuvan ja kaksi kamaria kouluhuoneiksi 125 markan vuosivuokralla. Kunta lupasi kustantaa tapetit kamareiden seiniin ja kattoihin sekä huolehtia tarvittavista maalaustöistä. Ollila lupasi huolehtia ikkunoihin tuplalasit ja kunnostaa tulisijat lämmitystä varten.

Merijärven vanhin koulurakennus kirkonkylällä vihittiin käyttöön lokakuussa 1898. Koulurakennus nousi pitäjän vanhimmalle asuinpaikalle Meri- ja Tähkijärven väliselle kannakselle niin sanotulle Valoharjulle. Kuva Merijärven ns:n arkisto.

Tärkeä yksityiskohta kouluhuoneiden vuokraamisessa oli ”laittaa hyyrytaloon kansan huone eli makki”. Kaksiosaisen käymälän tarkat mitat määriteltiin kuntakokouksessa. Työ myytiin huutokaupalla. Halvimman tarjouksen, yhdeksän markkaa 30 penniä, teki talokas Juho Nevanperä.

2. Alkuvuosien opettajia

Merijärven ensimmäiseksi opettajaksi valittiin neiti Maria Karoliina Joki. Opettajan palkasta oli päätetty jo ennen viran täyttämistä. Se oli ”kymmenen hehtolitraa jyviä vuodessa, puoleksi rukiita ja ohria, puolet oppilaiden sisäänkirjoitusmaksuista, vapaasti yhden lehmän heinä, tarpeellinen määrä polttopuita ja öljyvalo sekä perunamaa koulun maalle”.

Koulutyö aloitettiin tammikuun 23. päivänä vuonna 1897 kansakoulutarkastaja K. Kuneliuksen läsnä ollessa. Kouluun kirjoittautui 30 oppilasta. Samana päivänä johtokunta piti tarkastajan kanssa kokouksen, jossa päätettiin uuden koulurakennuksen piirustuksista. Mallipiirustuksiin päätettiin lisätä koulusalin levyinen työpaja. Helsingissä toimivilta Suomalaisen Kansakoulun Ystäviltä päätettiin anoa avustusta harmoonin ostoon. Tarkastaja Kunelius ehdotti myös, että johtokunta teettäisi koulusta historian. Sen kirjoittajaksi nimettiin opettajatar Joki. Tämä työ jäi historiallisen lyhyeksi.

Opettajatar Joki jouduttiin erottamaan virastaan juhannuspäivänä pidetyssä johtokunnan pikakokouksessa ”sopimattoman käytöksensä vuoksi”. Joki osoitti sen verran mieltään, että hävitti lähtiessään koulun päiväkirjan. Koulun muu irtain omaisuus oli johtokunnan havaintojen mukaan tallessa.

Alkuhankaluuksissa ei unohdettu oman koulurakennuksen rakentamista. Jo edellisen syyskuun (1896) kuntakokouksen pöytäkirjassa oli rakentamisen aikataulusta todettu, että ”kansakoulutalon rakentamiseen päätettiin ryhtyä tämän syksyn ajalla”. Marraskuun kokouksessa määriteltiin rakennusmateriaalin hankinta. Hirret, laudat ja lankut päätettiin kerätä manttaalin mukaan, kivijalan kivet ruotien mukaan. Koulutalon rakennustyöt päästiin aloittamaan kesällä vuonna 1897, ja rakennus vihittiin käyttöön lokakuun 3. päivänä vuonna 1898.

Kunnan johdon ja koulun johtokunnan mielialoja kuvasi J. P. Alaranta koulun 25-vuotishistoriikissa näin:

Valittu johtokunta sattuikin olemaan asiaan innostunutta väkeä, joka tarttui heti tehtäväänsä tosi teolla käsiksi. Kun muistaa tuota aikaa, tuntuu vieläkin, että vaikka minkälaiset esteet olisivat kohdanneet, olisi asia viety kaiken uhalla sittenkin läpi. Kyllä siinä saatiin aika uhrata. Ja kaikki työ tehtiin penniäkään palkkaa vaatimatta.

Aloittelevan koulun eräs ongelma oli opettajien vaihtuvuus. Virastaan erotetun Maria Joen työtä saatiin jatkamaan Anna Sofia Saukkonen vuosiksi 1897–1899. Hänen jälkeensä virkaa hoiti kaksi vuotta Greetta Karjalainen sekä yhden vuoden Lempi Maria Kaijala. Neiti Alma Zuleima Kulhanen oli virassa vain yhden lukuvuoden 1902–1903. Ensimmäinen pitempiaikainen opettaja oli neiti Tytti Aina Alin. Hän tuli Merijärvelle Raahesta ja oli samaa sukua ”rehtorivaarin” ja postinhoitaja J. P. Alinin kanssa. Hän toimi opettajana seitsemän vuotta. Vuodesta 1906 lähtien hän käytti sukunimeä Alaranta. Hänen jälkeensä koulu sai vielä uskollisemman opettajan, kun rouva Anni Aleksandra Pääkkönen aloitti työnsä vuonna 1910.

Anni Pääkkönen muistetaan Merijärvellä taitavana ja vaativana opettajana. Kuri oli tuohon aikaan yleisesti koulussa ankara. Opettaja saattoi lyödä karttakepillä tai suuttuessaan ”sutata” oppilaan kasvot liidulla. Opettaja Pääkkösellä oli perhe-elämässään omat koettelemuksensa, mikä ilmeisesti heijastui koulutyöhön. Jotkut vanhemmat kävivät opettajan luona keskustelemassa koulun kovasta kurista. Kun opettaja näki, että joku oli tulossa, hän usein lähti ulos tulijaa vastaan eikä antanut tämän tulla luokkaan asti.

Esko Kalapudas eli ”Tiitan Esko” oli kerran kolttostensa vuoksi tarkoitus piiskata luokan edessä. Koska Esko oli riski poika, hän pääsi Pääkköseltä karkuun. Asia meni johtokunnan kokouksen käsittelyyn. Johtokunta päätti, että asia pitäisi sopia anteeksipyytämällä. Esko pyysi anteeksi käyttäytymistään.

Oppilaat tekivät joskus kiusaa myös toisilleen. Oli luonnontiedon tunti. Opettaja kysyi kirjassa ollutta otsikkoa ”Alati vihannat puumme”. Toivo Karkulahti ei muistanut. Elsa Myllylä ”auttoi” Toivoa kuiskaamalla: ”Alapin vihannat vastalehdet”. Toivo aikoi jo toistaa tämän opettajalle, kun Auli Haro ehti väliin ja kuiskasi Toivolle: ”Oo hilijaa!”

Pääkkösen oppilaat muistavat, että jatkoluokilla Anni Pääkkönen oli erittäin miellyttävä opettaja, joka ei enää kiinnittänyt kurinpitoon sellaista huomiota kuin alemmilla luokilla.

3. Piirijakoasetus tuo koulupiirit

Ennen kuin Merijärven ensimmäistä koulurakennusta oli saatu valmiiksi lokakuussa vuonna 1898, annettiin saman vuoden toukokuussa valtakunnallinen niin sanottu piirijakoasetus. Kunnat tuli jakaa koulupiireihin siten että lapset voisivat käydä koulunsa alle viiden kilometrin etäisyydellä. Aikaa piirijaon valmistelulle oli kolme vuotta.

Merijärven kuntakokous asetti huhtikuun 17. päivänä vuonna 1899 valiokunnan valmistelemaan koulupiirijakoa. Oulaisissa vastaava päätös oli tehty kaksi päivää aikaisemmin. Merijärven kunnan jakamista koulupiireihin alkoivat selvittää Matti Wiirelä (nuorempi), Matti Pärkkä, Matti Myllylä, Matti Pahkala ja J. P. Alin, joka oli vuonna 1896 tullut valituksi kunnan kirjuriksi palkkanaan kymmenen hehtolitraa jyviä vuodessa, puoleksi rukiita ja puoleksi ohria.

Vuoden 1900 syyskuussa Alin valtuutettiin tekemään asiasta hakemus maaherralle. Seuraavan huhtikuun 14. päivänä jumalanpalveluksessa virkaa toimittava kappalainen Karl Gustaf Mustonen luki julki vt. kuvernööri Edv. Furuhjelmin päätöksen:

Tämän asian olen minä tutkinut ja koska kysymyksessä olevaa kansakoulupiirijakoa tehdessä on noudatettu määräyksiä armollisessa asetuksessa toukokuun 24 päivältä 1898, ylempien kansakoulujen perustamisen edistämisestä Suomen maalaiskunnissa, sentähden ja perustuen yllämainitun armollisen asetuksen 2. pykälään, katson minä oikeaksi hyväksyä ja asianomaisten noudatettavaksi vahvistaa Merijärven kunnan kuntakokouksessa syyskuun 24. päivänä 1900 hyväksytyn ehdotuksen kunnan jakamiseksi kansakoulupiireihin.

Poliisikonstaapeli Juho Hernetaho todisti jättäneensä päätöksen J. P. Alinille, minkä puolestaan todisti paikalla olleena Tilda Karkulahti. Näillä juhlallisilla muotomenoilla Merijärven kunta tuli jaetuksi kolmeen kansakoulupiiriin: 1. Kirkonkylän koulupiiri, 2. Pirttimäen kylän piiri, 3. Ojalanperän piiri. Tarkastajan kanssa kunta kävi kirjeenvaihtoa eräiden talojen kuulumisesta tiettyyn koulupiiriin. Lausunnoissaan kunta puolusti päättävästi valiokunnan ehdotusta nojaten paikalliseen asiantuntemukseen. Esimerkiksi kirkonkylän piirin kokoa puolustettiin näin:

Että kirkonkylän piiri on täytynyt muodostaa liian laajaksi, varsinkin kouluikäisiin lapsiin nähden, ei voi kieltää. Mutta sille epäkohdalle ei voi mitään, kun paikalliset olot, ilman ikuisetta haitatta, eivät salli toisin tehdä.

4. Kunnan koululaitos laajenee

Vuonna 1919 Merijärvellä oli edelleen vain yksi kansakoulu, Kirkonkylän kansakoulu. Kuopion piispa Juho Rudolf Forsman (myöhemmin Koskimies) oli piispantarkastusten yhteydessä kesäkuussa vuonna 1901, lokakuussa vuonna 1906 ja elokuussa vuonna 1916, vedonnut voimakkaasti seurakuntalaisiin uusien koulujen perustamiseksi. Piispa vetosi nykyaikaisesti myös sukupuolten tasa-arvoon ja vaati, että sekä tytöiltä että pojilta oli voitava edellyttää koulun koko oppimäärän suorittamista.

Kunnanvaltuuston kokous marraskuun 15. päivänä vuonna 1919 oli ”koulukokous”. Kirkonkylän kansakouluun päätettiin ottaa toistaiseksi miespuolinen apuopettaja. Tämä merkitsi käytännössä oppilaiden jakamista kahteen luokkaan. Opetustila saatiin opettajan asunnosta, joka sijoitettiin vuokrahuoneisiin.

Pyhäjoen pohjoispuolella asuneiden kuntalaisten vetoomukseen perustaa koulupiirijaon edellyttämät uudet koulut kunnanvaltuusto suhtautui myötämielisesti. Samassa kokouksessa valtuusto asetti jo Pirttimäen piirin kansakoulun johtokunnan. Siihen valittiin jäseniksi Otto Danska, Erkki Pyhälä, Matti Tohola, Erkki Hiitola, Antti Pajander ja Justinus Haglund. Johtokunta määrättiin toimimaan myös uuden koulun rakennustoimikuntana.

Vajaan kahden viikon kuluttua 27.11. kunnanvaltuusto kokoontui jo seuraavaan kokoukseensa. Ylipään piiriin päätettiin perustaa vuonna 1921 ”ylempi kansakoulu, johon otetaan naispuolinen varsinainen opettaja sekä poikien käsitöiden opettaja”. Opettajan palkaksi valtuusto määritteli asunnon, polttopuiden, valon, yhden lehmän laidunmaan ja puolen hehtaarin pellon lisäksi 300 markkaa rahaa. Ylipään kansakoulun johtokuntaan valittiin Nathanael Pahkasalo, Augusti Kalapudas, Jalmari Ojala, Heikki Piilola, Fanni Wiirelä ja Nestori Wiitala.

Ylipäässä opetustyö alkoi syksyllä vuonna 1921 vuokratiloissa Juho Viirelän talossa. Ensimmäinen opettaja oli Miina Lammaskoski ja ”mieskäsitöiden” ohjaajana toimi puuseppä Kaarlo Virtanen.

Koulun paikasta syntyi keskustelua. Piirijakoa valmistellut valiokunta ja kunnanvaltuusto olivat katsoneet koululle paikan, johon se myöhemmin rakennettiinkin. Tarkastajalle annetussa vastineessa todettiin, että ”toimikunta oli ehdoittanut aivan parhaalle paikalle, mitä siinä piirissä voipi löytyä, siinä kun maa on ylevää kangasta, paikka lähellä maantietä ja keskessä piiriä”. Tarkastajan kartan perusteella suosittelemasta paikasta Tyyskän ja Ojalan välillä, todettiin, ettei ”se missään tapauksessa sovi koulupaikaksi, se kun on hyvin alavaa nevaa, jossa on tosin yksi kangassaareke, jossa on niin sanottu Sillanpään pieni torppa, mutta sitäkin ympäröi räme joka puolelta eikä semmoinen terveysopillisessa suhteessa koulupaikaksi kelpaa, kauneudesta puhumattakaan”.

Kunta piti kantansa ja kunnanvaltuusto päätti helmikuun 26. päivänä vuonna 1920 ostaa Ojalan perän eli nykyisen Ylipään koulun tontiksi Jaakko Piilolan ynnä muiden omistaman hehtaarin suuruisen kotipalstan. Koulua rakennettiin monessa vaiheessa ja rakennus valmistui lopullisesti vuonna 1925.

Opettajat olivat aluksi lyhytaikaisia Ojalassakin. Vuonna 1923 tuli opettajaksi Laura Petäys, joka avioitui Merijärvellä Iivari Keskitalon kanssa ja toimi kymmenet vuodet lähiseudun opettajana. Milja Puolitaival opetti lapsia vuosina 1925–1930. Hänen jälkeensä alkoi Kurun ja Valkeejärven aika. Aili Kuru oli alaluokkien ja Aino Valkeejärvi yläluokkien opettaja. He olivat tunnollisia vanhan ajan opettajia, jotka myös korostivat kurinpitoa. He toimivat opettajina vuoteen 1952 saakka ja ovat jääneet kyläläisten mieleen.

Kunnanvaltuuston koulukokouksen 15.11.1919 tekemät päätökset eivät miellyttäneet kaikkia kuntalaisia. Heikki Niemi, Frans Levonen ynnä muut valittivat maaherralle siitä, että Kirkonkylän kansakoulu on päätetty muuttaa ”kaksoiskouluksi”. Maaherra antoi asiassa päätöksensä kesäkuun 17. päivänä ”kunnanhuoneella”. Valtuusto tyytyi maaherran päätökseen ja päätti perustaa ”Merijärven kylän alapäähän (huom. pieni kirjain) aluksi vuokrahuoneisiin, ylemmän kansakoulun”.

Koulutyö päätettiin aloittaa jo samana vuonna. Maanviljelijä Heikki Niemi valtuutettiin valtion avun hakijaksi. Johtokuntaan valittiin Heikki Niemen lisäksi maanviljelijät Otto Tanska, Antti Savukoski, M. A. Pahkala, Juho Saukko ja torppari Matti Haavisto.

Lokakuussa tehtiin päätös kouluhuoneiston vuokraamisesta talokas Tuomas Tanskalta kahden tuhannen markan vuosivuokralla. Asian kiireellisyyttä kuvaa myös päätös koulun talouden hoidosta. Koska uusiin menoihin ei ollut osattu varautua, Alapään koulun käyttövarat päätettiin ottaa Pirttimäen ja Ojalanperän koulujen säästyvistä varoista. Ellei niitä jäisi, kunnan rahastonhoitaja Juho Pärkkä valtuutettiin ottamaan lainaa tarvittavalle summalle, mistä halvimmalla saisi. Pöytäkirjapykälässä on kuvaava loppu: ”Asia päätettiin panna täytäntöön kiireellisenä.”

Alapään koulun tontista tehtiin päätös kunnanvaltuuston kokouksessa maaliskuun 21. päivänä vuonna 1921. Pekka Pahkalan perikunnan omistamasta Niemen tilasta, Kivelän torpasta, Niemelän tien länsipuolelta ostettiin koululle tontti, jolle koulurakennus aikanaan kohosi. Alkuaikojen opettajana Alapäässä toimi Jemina Haikola Himangalta. Alakoulu kesti ensin kaksi viikkoa eräänlaisena esikouluna, jolta siirryttiin ”ensimmäiselle osastolle”.

5. Piirijakoa uudistetaan

Oppivelvollisuuslaki tuli voimaan maassamme elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1921. Se määritteli oppilasrajat siten, että jos koulupiirissä oli alle 30 lasta, voitiin siirtyä niin sanottuun supistettuun kouluun. Jos lapsia oli alle 20, koulua ei ollut pakko perustaa ollenkaan.

Vuoden 1921 syksyllä asetettuun Merijärven ”koulukomiteaan” kuuluivat tehtailija Justinus Haglund sekä talokkaat Evert Tanska, J.P.Alaranta ja Kaarlo Virtanen. Nämä miehet alkoivat laatia uutta koulupiirijakoesitystä valtuustolle. Sitä ennen laadittiin suunnitelma rakennuspuiden keräämisestä. Suunnitelman mukaan Alapään koululle toisivat puutavaraa Kauppilan, Elsilän, Jussilan, Pappilan, Saarilampin ja Savukosken ruodit. Pirttimäen koulun puut tuli toimittaa Nevanperän, Tanjan, Ollilan, Hiitolan, Pirttikosken ja Eskolan ruodeista. Ojalanperän koulun puutavarakeräys laskettiin Mikkolan, Huhtalan, Kalaputaan, Koskelan, Viirelän ja Pahkasalon ruotien huoleksi.

Valtuuston käsittelyä varten kouluvaliokunta laati ehdotuksen uudeksi kansakoulupiirijaoksi:

  1. Kirkonkylän piiri
  2. Alapään piiri
  3. Pirttimäen piiri
  4. Ojalan piiri
  5. Pahkasalon piiri
  6. Ylipään piiri

Valtuusto saattoi hyväksyä koulupiirijaon lähes muuttamattomana. Ainoa muutos, joka tehtiin äänin 9-3, koski Oulaisten kunnan Poutisen piiriin siirrettäväksi ehdotettuja taloja, jotka valtuuston enemmistö jätti kuulumaan edelleen Ojalan piiriin. Erimielisyyttä oli siitä, minkä verran on matkaa näistä Koskelan ja Kalaputaan taloista Ojalan koulupaikalle. Valtuutettu August Kalapudas ilmoitti päätökseen vastalauseensa. Kaarlo Virtanen ja Heikki Piilola valtuutettiin mittaamaan tätä ”riidanalaista matkanpituutta”. Valtuusto ei palannut enää tähän asiaan, vaan muodosti seuraavassa piirijaossa uuden Petäjäskosken eli myöhemmin Kalaputaan koulupiirin.

Koulutyö alkoi Alapäässä vuonna 1920, ja koulutalo kohosi kahta vuotta myöhemmin Pekka Pahkalan perikunnalta ostetulle maalle. Alapää liitettiin kirkonkylän koulupiiriin vuonna 1968. Kuva Merijärven ns:n arkisto.

Oppivelvollisuuslain täyttämistä valvoi Merijärvellä kunnallislautakunnan eli kunnanhallituksen ohella kouluvaliokunta, jonka muodostivat koulujen johtokuntien puheenjohtajat. Valiokunta otti tehtävänsä tunnollisesti. Kun alkoi näyttää siltä, ettei lakia kaikilta osin voitaisi panna Merijärvellä täytäntöön, kunnanvaltuusto päätti valiokunnan esityksestä anoa kymmenen vuotta jatkoaikaa oppivelvollisuuslain täytäntöönpanolle.

Koulupiirijakoon valtuusto joutui palaamaan vielä uudelleen. Kouluhallitus ei ensi kerralla vahvistanutkaan Merijärven piirijakoa, vaan lähetti sen takaisin kuntaan. Kouluhallituksen mielestä Ojalan perän koulu olisi pitänyt rakentaa Pahkasalon tien varteen oppilaiden koulumatkojen tasaamiseksi. Merijärven kunnanvaltuusto pysyi aikaisemmassa päätöksessään. Kantaa perusteltiin sillä, että koulun tontti oli ostettu ”aikoja sitten” ja että koulun kivijalka oli tehty jo aiotulle paikalle ja ”nyttemmin rakennuksen salvamistyö ja vesikaton teko toimitettu, sitä paitsi on ulkohuoneiden rakennuspuut osaksi paikalleen ajettu”. Kouluhallitusta yritettiin vakuuttaa lausunnon lopuksi näin:

Muutoinkin koulun muuttaminen Pahkasaloon menevän tien varteen asumattomaan seutuun olisi kerrassaan kelvoton teko koulussa asumaan tulevalle opettajalle, eikä se suurestikaan siltikään lyhentäisi Pahkasalonperän lasten koulumatkaa, kun ottaa lukuun sieltä koululle päästävän suorimman polun.

6. Pyhänkosken koulun paikka ratkeaa

Hyväksytty koulupiirijako vauhditti keskustelua Pirttimäen eli Pyhänkosken kylän omasta kansakoulusta. Koska kylä oli iso ja monesta eri ”perästä” muodostuva, syntyi kiistaa mille kyläkulmalle koulu tulisi rakentaa.

Helmikuussa vuonna 1920 kunnanvaltuusto oli päättänyt ostaa Kalle Nivalalta maantien ja joen välistä hehtaarin suuruisen Alapelto -nimisen maapalstan koulun tontiksi. Saman vuoden joulukuussa tehtiin uusi päätös, jolla ostettiin Erkki Pyhälältä hehtaari maata Yli-Riihenmeltä samaan tarkoitukseen 2 000 markan kauppahinnalla.

Elokuun 7. päivänä vuonna 1925 pyhänkoskisten valtuutettu Antti Pajander esitti kunnanvaltuuston kokouksessa, että otettaisiin kiireellisenä asiana käsiteltäväksi ”kysymys kansakoulun perustamisesta Pirttimäen piiriin sekä sitä tarkoitusta varten vuokrata huoneisto Iivari Keskitalolta”. Muu valtuusto totesi rauhallisesti, että Pirttimäen koulun perustamisesta on jo päätetty ja asia on jätetty sikäläisen johtokunnan toimeksi. Sen tähden ”ei valtuusto katso asiakseen siitä nyt mitään päättää”. Myös koulutilojen vuokraaminen jätettiin johtokunnan asiaksi.

Pajanderin kouluasian kiirehtiminen tuotti tulosta. Seuraava kunnanvaltuuston kokous 12.9.1925 otti ”kiireellisenä” asiana käsiteltäväksi Pirttimäen koulupiirin johtokunnan esityksen perusteella koulutilojen vuokraamisen. Valtuusto päätti vuokrata koulutaloksi rakennukset Kalle Nivalalta, joka oli tarjonnut kunnalle koulutiloja. Koulu pääsi aloittamaan toimintansa jo vuoden 1925 lopulla. Ensimmäisenä opettajana toimi Laura Keskitalo yhden lukuvuoden ajan. Yhtä aikaa koulun toiminnan alkamisen kanssa suunniteltiin koko ajan oman koulun rakentamista. Se toteutui vasta viiden vuoden kuluttua. Koulun opettajana toimi siihen aikaan Hilda Tervonen, joka teki sittemmin pitkän päivätyön Kalaputaan koululla. Tervosen jälkeen Pyhänkosken opettajaksi tuli Iida Rautila, joka opetti Pyhänkosken lapsia lähes 30 vuotta. Rautila jäi eläkkeelle vuonna 1958 ja muutti syntymäpitäjäänsä Himangalle. Lähes yhtä pitkään palveluun ovat Rautilan jälkeen yltäneet vain Maija ja Eero Seppä. Pyhänkoskella toimi 15 vuotta Sylvi Pääkkönen (o.s. Huttunen). Hän aloitti työnsä Tanskan talossa, johon koulu oli siirtynyt vuokralle Nivalan talosta.

Koulun paikasta riitti Pyhänkoskella keskustelua. Osa kyläläisistä olisi halunnut koulun Pyhänkosken kylän kirkonkylän puoleiseen päähän ja osa Pyhäjoen pohjoispuolelle. Välillä suunniteltiin molempien koulujen rakentamista. Kunnanvaltuusto päätyi kompromissiin ja päätti maaliskuussa vuonna 1929, että Pirttimäen koulu rakennetaan syksyllä 1929 ja Pyhänkosken koulu syksyllä 1932. Eräänä merkkinä kylän sisäisistä kiistoista lienee sekin, että tehtailija Justinus Haglund pyysi eroa Pirttimäen koulun rakennustoimikunnasta, mutta valtuusto ei eroa myöntänyt, ”kun Haglund ei ole esittänyt mitään syytä eronpyyntöönsä”. Haglundin lisäksi toimikunnassa oli jäsenenä vain talokas Matti Hiitola. Näille kahdelle miehelle oli annettu ”täysi valta kaikessa suhteessa toimittaa koulun rakennuttaminen miten parhaaksi näkevät”.

Toimikunta löysi koulun paikan lopulta Hiitolan tilalta. Sen esityksestä valtuusto saattoi päättää 25.5.1929 kaupasta, jolla kunta osti Pirttimäen koulun paikan 2 000 markan kauppahinnalla. Samassa kokouksessa hyväksyttiin myös koulun piirustukset ja kustannusarvio. Valtuusto teki suunnitelmaan sellaisen muutoksen, että päärakennuksen kattomateriaaliksi päätettiin ottaa päreet, kun toimikunta oli esittänyt ”rautalevyjä”.

Koulun johtokunnan muodostivat talolliset Tuomas Talus, Juho Tähjä, Matti Tohola, Erkki Pyhälä, Mikko Nivala ja tehtailija Justinus Haglund.

7. Tähjän toteutumaton kouluhanke

Pyhänkosken koulun rakentamista viivytti erimielisyys paitsi koulun paikasta myös koulupiirin rajoista. Hiitolalta ostetusta tontista valitettiin Kouluhallitukseen. Valtuuston asettama koulupiiritoimikunta teki esityksen Pirttimäen koulupiirin jakamisesta siten, että Taluksen ja Tähjän talot siirrettäisiin Alapään koulupiiriin. Tämän siirron katsottiin merkitsevän sitä, että Pirttimäelle rakennettaisiin vain yksi koulu, yhden opettajan yläkoulu ja yhden opettajan alakansakoulu.

Valtuusto hyväksyi kuitenkin koulupiirijaon, jossa olivat edelleen sekä Pirttimäen että Pyhänkosken koulupiirit. Pirttimäen piirissä oli 59 oppilasta ja Pyhänkosken piirissä 33 oppilasta. Kouluhallitus palautti Merijärven koulupiirijaon uuteen käsittelyyn Pirttimäen ja Pyhänkosken koulupiirien raja-alueen vuoksi.

Kunnanvaltuusto mietti asiaa uudelleen ja siirsi Nivalan, Ponnikkaan ja Myllylän talot Pirttimäen piiriin ja muutti sen nimen Pyhänkosken koulupiiriksi. Entisen Pyhänkosken piirin nimeksi tuli nyt Tähjän koulupiiri. Tähjän piirissä oli kouluikäisiä lapsia vuoden 1930 laskujen mukaan 25 oppilasta. Tähjän koulun tontiksi ostettiin Juho Tähjältä Pinolan paikalta hehtaarin suuruinen maa-alue 1 500 markan kauppahinnalla.

Tähjän koulun toiminta ei koskaan alkanut. Kouluhallitukselle lähetettiin vuoden 1931 keväällä anomus, ettei Tähjän piirissä tarvitsisi avata kansakoulua. Tämä päätös tehtiin valtuustossa äänin 7-6. Kun asia oli näin riitainen, tarkastaja kehotti keskustelemaan siitä uudelleen. Valtuusto palasi asiaan kesäkuun 29. päivänä. Silloin päätettiin äänin 8-5 anoa koulun avaamisen siirtoa siksi, kunnes oppilasmäärä kasvaa lain säätämään määrään. Kouluhallitus ei siirtoon suostunut. Siksi anomus uudistettiin taas vuoden kuluttua ja jälleen vuoden 1933 keväällä.

Kouluhallituskin pysyi kannassaan ja ilmoitti, että Tähjän piiriin oli rakennettava supistettu kansakoulu 1.8.1937 mennessä. Kunnan mielestä lapsia ei ollut riittävästi ja niinpä kesäkuussa vuonna 1936 lähetettiin taas uusi lykkäysanomus Kouluhallitukseen. Asian pallottelu päättyi helmikuussa vuonna 1937, jolloin Merijärven kunnanvaltuusto päätti yhdistää Tähjän koulupiirin naapuripiireihin.

Eräänlainen ”jälkinäytös” tälle asialle koettiin vielä talvella vuonna 1950. Vanhempien koululakon seurauksena Taluksen ja Tähjän lapsille pidettiin epävirallista ”Toholan lisäkoulua”. Koulu toimi yhden talvikauden. Opettajana oli ylioppilas Antero Huurre Haapavedeltä.

8. Kalaputaalle koulu taistelun tuloksena

Oppivelvollisuus toteutui Suomessa täydellisenä syksyllä vuonna 1938, jolloin jatko-opetus säädettiin pakolliseksi kaikille. Merijärvellä oli vuoden 1930 koulupiirijaossa hyväksytty uudeksi koulupiiriksi Petäjäskosken piiri. Kouluikäisiä lapsia oli 30. Koulun paikaksi oli suunniteltu Pyhäjoen eteläpuolella Kalaputaan talojen kohdalla olevaa paikkaa. Koulutoiminta päästiin aloittamaan elokuun 1. päivänä vuonna 1931, kun Jalmari Kalapudas vuokrasi tuvan ja kaksi kamaria kouluhuoneiksi ja antoi luvan toisessa tuvassa tehdä poikien käsitöitä. Koska kunnan talous oli tiukka, Jalmari Kalapudas lupasi itse kunnostaa tilat koulun käyttöön.

Pula-aika heijastui muutenkin Merijärven koulutoimintaan. Valtuusto päätti lokakuussa vuonna 1933 ”ahtaan ajan vuoksi” anoa lykkäystä Kalaputaan koulun rakentamiseen. Anomuksen tekijäksi valtuutettiin Iivari Keskitalo. Kouluhallitus suostui siirtoon. Päätös merkittiin valtuuston pöytäkirjaan 25. päivänä kesäkuuta vuonna 1934. Kun valtuusto vielä seuraavana vuonna uudisti lykkäysanomuksen, Kouluhallitus myönsi jatkoaikaa syksyyn 1940 eli viisi vuotta.

Kalaputaan kyläläiset ajattelivat kouluasiasta toisin kuin kunnan päättäjät. Niinpä koulun johtokunta lähetti kuntaan pöytäkirjan, jolla se pyysi oman talon rakentamista koulupiiriinsä. Valtuusto käsitteli anomusta 23.9.1936, mutta siirsi asian tuonnemmaksi. Vuoden kuluttua jatkoaika-anomus uudistettiin. Sen tekijäksi valtuutettiin kunnanvaltuuston puheenjohtaja J.P. Alaranta. Päätös tehtiin valtuustossa 13. päivänä joulukuuta vuonna 1937. Tehtävä oli Alarannan viimeisiä luottamustehtäviä. Tammikuussa vuonna 1938 hänet valittiin vielä valtuuston puheenjohtajaksi, mutta helmikuun valtuustossa puhetta johti jo varapuheenjohtaja Juho Pärkkä. Pitkäaikainen kunnan luottamusmies J. P. Alaranta kuoli 28. päivänä maaliskuuta vuonna 1938.

Merijärven kunnan elämä jatkui. Kalaputaan alueen kyläläiset eivät jättäneet kuntaa rauhaan. Valtuusto saatiinkin tekemään päätös, jolla Petäjäskosken koulun piirustuksiksi hyväksyttiin käyttämättä jääneet Tähjän koulun piirustukset. Muutosten laatijaksi nimitettiin maanviljelijä Matti Niska. Koulun rakennustoimikuntaan valittiin jäseniksi Tuomas Alamännistö, Arvi Poutinen ja Matti Niska. Piirustukset tulivat Kouluhallituksesta hyväksyttyinä helmikuussa vuonna 1939. Epävakaiset ajat viivyttivät rakennustöitä. Kesäkuussa vuonna 1940 valtuusto päätti kuitenkin jatkaa koulun rakentamista ja saada koulun valmiiksi marraskuun alkuun mennessä samana vuonna.

9. Koulut Saukkoon, Mäntykankaalle ja Pahkasaloon

Merijärvellä valmisteltiin sodan kynnyksellä ja sen aikana kolmen eri kyläkoulun perustamista ja rakentamista. Lyhyen ajan sisällä aloittivat toimintansa Pahkasalon, Saukkon ja Mäntykankaan koulut.

Ensimmäiseksi valtuusto asetti tehtäväänsä Pahkasalon koulupiirin johto-kunnan tammikuussa vuonna 1937. Valituiksi tulivat Natanael Pahkasalo, Matti Viitala nuorempi, Aarne Pahkasalo, Juho Yppärilä, Sylvi Yppärilä ja Hanna Viitala. Saman vuoden huhtikuun kokouksessa valtuusto asetti myös Saukkon piiriin oman johtokunnan. Alapään koulun johtokunnasta siihen siirrettiin Antti Savukoski, Armas Niemelä ja Eino Toppila. Lisäksi johtokuntaan valittiin Matti Hautala, Nantte Saukko ja Rikhard Saukko. Uusina jäseninä Alapään koulun johtokuntaan valittiin Tuomas Talus, Heikki Haarakangas ja Teodor Hakala.

Ensimmäisenä pääsi toimintaan Armas Niemelältä vuokratuissa tiloissa Saukkon supistettu kansakoulu elokuun 1. päivänä vuonna 1937. Varsinainen koulutyö alkoi elokuun 7. päivänä. Oppilaita oli 38. Supistetussa koulussa oli lukuvuodessa 65 koulupäivää.

Saukon koulun ensimmäisen opettajan valinta oli erikoinen. Koulun johtokunta päätti, ettei virkaa julisteta auki, koska aikaa oli vähän ja koska koulua varten oli saatavissa paikkakuntalainen hakija, Merijärvelle avioitunut opettaja Elsa Niemelä, johtokunnan jäsenen Armas Niemelän vaimo. Yksimielisesti johtokunta valitsi virkaan Elsa Niemelän. Menettelyä selittää sekin, että Elsa Niemelä oli omaa sukua Saukko ja hän tuli sukulaistensa keskelle Saukkoon tullessaan.

Myöskään poikien käsityön opettajan paikkaa ei pantu auki, ”kun koulupiirissä on toimeen sopiva puuseppä”. Hänen nimeään ei kirjattu pöytäkirjaan, mutta määritelmä tarkoitti Hannes Hautalaa.

Sota-ajan vaikeudet koettelivat monella tavalla koulujen toimintaa. Tammikuussa vuonna 1941 Saukkon koulun johtokunta merkitsi pöytäkirjaan ”kiitollisuudella, että piiritarkastaja on lähettänyt koululle 7 litran öljykupongit. Sanottu öljy käytetään aamutuntien valaistukseen koulussa”.

Kyläläisten kiirehtimisen jälkeen Saukkoon saatiin oma koulurakennus vasta vuonna 1951. Koulun toiminta päättyi kouluvuoden 1974 loppuessa. Saukkon koulun lapsia opettivat Elsa Niemelän jälkeen Tyyne Salonen, Eeva Saukko (o.s. Kaakinen) ja Taisto Savolainen.

Mäntykankaan koulun perustamista varten kutsuttiin kylän miehiä kokoukseen Otto Eilolan taloon huhtikuun 20. päivänä vuonna 1935. Kunnankirjurina toiminut postinhoitaja J.P. Alaranta lähetti kylän miehille sanomalehden laitaan kirjoitetun kokouskutsun, muisteli yksi koulun perustajista, maanviljelijä Artturi Koutonen kesällä 1980. Elokuusta 1935 lähtien koulua jo pidettiin niin sanotussa lukkarin virkatalossa. Tämä koulujakso kesti kaksi ja puoli vuotta, ennen kuin oma koulutalo saatiin valmiiksi. Kunnanvaltuusto saattoi yksimielisesti ottaa vastaan koulun rakennukset ja hyväksyä niitä koskevat tilit 8. päivänä marraskuuta vuonna 1937.

Mäntykankaan koulun paikaksi oli useita vaihtoehtoja. Kylän miehet esittivät suon reunassa olevaa korkeaa kuusikkoa. Kun kansakoulutarkastaja Verneri Varpelaide ja kunnanlääkäri Eljas Varila tulivat tarkastamaan koulun paikkaa, he vähän empivät, mutta suostuivat sillä ehdolla, että suo kuivattaisiin. Koulu rakennettiin. Koulutoiminta on jo ehtinyt loppuakin, mutta sama suo on yhä olemassa.

Osa koulun rakennuspuista saatiin hakata koulun tontilta ja loput tuotiin muualta kunnan metsistä. Rakennuspuut sahattiin rakennuspaikalla. Kylän miehet olivat itse sahaamassa. Kauno Salmela on muistellut, että koulun kivijalka tehtiin vuotta ennen rakennustöiden aloittamista.

Mäntykankaan koulun ensimmäisenä opettajana toimi kirkonkylän koulusta muuttanut opettaja Lyyli Torvinen (o.s. Liimatainen). Koulun pitkäaikaisin opettaja oli Lyyli Nevanperä (o.s. Keinänen), joka Mäntykankaan koulun toiminnan loppuessa siirtyi opettajaksi Oulaisiin.

Pahkasalon koulupiiri oli mukana kunnan papereissa jo vuoden 1930 oppivelvollisuuden täytäntöönpanosuunnitelmassa. Siinä todettiin, että piirissä oli kouluikäisiä lapsia yhteensä 17 ja että koulupaikka oli ”Pahkasalon talon lähettyvillä”. Tiedoista voi päätellä, ettei koulun perustamista tai rakentamista pidetty vielä kiireellisenä. Johtokunta oli asetettu tehtäväänsä, eikä se ollut joutilaana. Se lähetti kuntaan kirjelmän, jossa se vaati avattavaksi kansakoulun vuokrahuoneisiin syksyllä 1938. Kunnanvaltuusto teki diplomaattisen päätöksen ja valitsi Väinö Ojalan ja Verner Eilolan ottamaan selvää ”lapsiluvusta ynnä muista siihen kuuluvista asioista”. Elokuussa samana vuonna selvitysmiesten työn valmistuttua, kunnanvaltuusto päätti siirtää Pahkasalon koulun toiminnan aloittamista ”koska ei ole vielä laillista oppilasmäärää”.

Seuraavan kerran Pahkasalon koulu oli valtuustokäsittelyssä elokuussa vuonna 1940. Lykkäyksen anomista Kouluhallitukselta kannatti kahdeksan ja koulutyön aloittamista kaksi valtuuston jäsentä. Lokakuussa samana vuonna saatiin Kouluhallitukselta päätös lykkäyksen myöntämisestä. Vasta toukokuussa vuonna 1945 tehtiin päätös supistetun kansakoulun avaamisesta Pahkasalon koulupiiriin elokuun 1. päivästä alkaen. Myönteisen päätöksen tekemistä auttoi se, että Pyhäjoen Keskikylän koulupiiriin kuuluvan Jukonperän oppilaat saivat luvan käydä koulua Pahkasalossa. Huonetila vuokrattiin Joel Pahkasalolta.

Oma koulurakennus valmistui Pahkasaloon syksyllä vuonna 1948, ja kunta otti valtuuston päätöksellä rakennukset vastaan joulukuussa samana vuonna. Koulun tontti saatiin halvalla Aarne Pahkasalolta. Hän oli yksi innokkaimmista oman koulun puuhamiehistä, Aarne Pahkasalo oli itse käynyt koulunsa kävelemällä Ojalanperän koulussa ja toivoi, että omat lapset saisivat käydä koulunsa lähempänä. Koulun rakennuspuut ajettiin kunnan metsästä. Puut sahattiin koulun tontilla. Mehtälän miehet porasivat kivijalan Aarne Pahkasalon osoittamasta suuresta kivestä.

Pahkasalon ensimmäisenä opettajana toimi Sylvi Halunen Pyhäjoen Pirttikoskelta. Ensimmäinen muodollisesti pätevä opettaja oli Taimi Häkkilä Raahesta. Koulutoiminta jatkui Pahkasalossa kevääseen 1975 asti, jolloin tehtiin päätös Pahkasalon ja Ojalan koulupiirien yhdistämisestä Ylipään koulupiiriksi elokuun 1. päivästä 1976 alkaen.

10. Laitalan koulun lyhyt toimikausi

Vuoden 1949 helmikuussa kuntaan oli asetettu taas kerran toimikunta laatimaan uutta koulupiirijakoa Merijärvelle. Tässä toimikunnassa olivat jäseninä Hannes Alaranta, Viljami Haarakangas, Teodor Hakala, Lauri Mantila, Kalle Ponnikas sekä koko kansakoululautakunta. Jo saman kevään maaliskuussa lautakunnasta lähti valtuustolle aloite, jossa esitettiin Alapään ja Pyhänkosken kansakoulupiirien uudelleen jakamista. Huhtikuussa kokoontunut valtuusto ei voinut tähän esitykseen sellaisenaan yhtyä, vaan päätti perustaa Alapään piiristä uuden piirin, Laitalan koulupiirin. Rajan ajateltiin kulkevan Haarakankaan ja Pahkalan talojen välistä. Koko Saarilampin ”perukka” suunniteltiin kuuluvaksi Laitalan koulupiiriin. Asetettiin toimikunta työhön. Jäseniksi tulivat Armas Niemelä, Kaarlo Virtanen ja Eino Nuikka.

1950-luvulla toimi niin sanotussa Santaholman talossa Laitalan koulu, jonka pitkäaikaisin opettaja oli Tuulikki Hakala. Kuva Merijärven ns:n arkisto.

Laitalan asia oli valmis päätettäväksi kesällä vuonna 1950. Kesäkuun 7 päivänä kokoontunut kunnanvaltuusto päätti kansakoululautakunnan ja kunnanhallituksen esityksestä erottaa Laitalan koulupiirin Alapään koulupiiristä Samalla lakkautettiin ”Toholan lisäkoulu” eli Taluksen ja Tähjän lapsille Pidetty epävirallinen kyläkoulu. Lauri Mantila ja Arvi Talus valittivat tarkastajalle Toholan ”apukoulun” lakkauttamisesta. Valtuuston vastineessa vedottiin oppilaiden vähyyteen, mikä tosiasia oli siihenkin aikaan pätevä peruste koulun lakkauttamiselle.

Koulutyö saatiin Laitilassa alkuun siten, että perustettiin Alapään kansakoululle ylimääräinen opettajan virka. Toimipaikkana oli kunnalle vuokrattu huoneisto mm sanotussa Santaholman talossa. Talon omisti Pekka Levonen. Koulutila saatiin ”kehänä” olleesta talon päädystä, joka kunnan rahalla kunnostettiin. Kesäkuussa vuonna 1951 perustettiin Laitalan koulupiiriin supistetun kansakoulun opettajan virka. Ensimmäinen opettaja oli Alli Taipale. Parin toimintavuoden jälkeen opettajaksi saatiin Alapään koulussa aikaisemmin toiminut Tuulikki Hakala. Hän ehti palvella Laitalan koulua seitsemän vuotta ja siirtyi koulun lakkauttamisen yhteydessä kirkonkylän koululle, josta jäi eläkkeelle 17 palveluvuoden jälkeen vuonna 1977.

11. Kasvun vuosista koulujen lakkauttamisiin

Vaikeiden sota-aikojen eräs seurausilmiö olivat suuret ikäluokat. Syntyvyys kasvoi. Suomalaisilla oli toivoa tulevaisuudesta. Lapset olivat arvossa. Kouluja piti laajentaa Merijärvelläkin.

Ensimmäisenä ehätti Pyhänkosken koulun johtokunta ehdottamaan kolmannen opettajan virkaa. Valtuusto päättikin perustaa sen ja sijoittaa hänet oppilaineen koulun eteiseen. Tämä päätös ei pyhänkoskisia miellyttänyt. Johtokunta lähetti valtuustolle esityksen Pyhänkosken koulun laajentamises¬ta tai kokonaan uuden koulupiirin perustamisesta. Esitys oli vanhastaan tuttu. Kansakoululautakunta käsitteli asiaa ennen valtuustoa ja esitti johtokunnan esityksen hylkäämistä. Lautakunta oli sitä mieltä, että ellei voida järjestää lisää koulutilaa, on parempi kuljettaa oppilaita Ojalan kouluun. Kunnanvaltuusto yhtyi tähän käsitykseen äänin 13-3. Valtuutettu Arvi Talus pyysi pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä. Talus oli sitä mieltä, että Pyhänkosken koulupiiri olisi jaettava. Lopulta asia ratkesi siten, että koulun eteisestä kunnostettiin kolmas opetustila.

Keväällä vuonna 1954 käynnistyi keskustelu kirkonkylän koulun laajentamisesta. Koulun päärakennuksesta alakoulu oli siirtynyt ”Elsilän kouluun”, nykyisen kirkonkylän koulun tieliittymän kohdalla sijainneeseen kunnan omistamaan rakennukseen. Koulutoiminta oli siten hajallaan ja tilat olivat ahtaat ja puutteelliset. Valtuusto käsitteli koulun rakentamista ja hyväksyi suunnitelman, jonka mukaan kirkonkylälle rakennettaisiin kolmiopettajainen kansakoulu. Luokkahuoneiden lisäksi huonetilaohjelmaan sisältyivät kerhoja kirjastohuone, voimistelu- ja juhlasali, koulukeittola, opettajain asunnot sekä vahtimestarin asunto. Valtuusto päätti myös, että koulu rakennetaan punaisesta tiilestä.

Maaliskuussa vuonna 1955 kunnanvaltuusto päätti purkaa kaikki sitä ennen tehdyt päätökset kirkonkylän koulun rakentamisesta. Syynä tähän päätökseen olivat uudet valtionapuperusteet. Kirkonkylän uuden koulun rakentaminen toteutui vuonna 1958. Vihkiäiset järjestettiin kevätlukukauden 1959 päättyessä. Rakennuksessa oli tilat myös edellisenä syksynä toimintansa aloittaneelle kansalaiskoululle.

Kun suurten ikäluokkien aikana oli ahkerasti perustettu ja laajennettu kouluja, olivat pian edessä päinvastaiset ajat. Maaseudun raju rakennemuutos kouristi Merijärven kyliä ankarasti. Koulut kylmenivät.

Syyskuussa vuonna 1959 valtuusto päätti lakkauttaa Laitalan koulun elokuun alusta 1960 lähtien ja yhdistää koulupiirin Alapään piiriin, josta se vajaat kymmenen vuotta aikaisemmin oli lohkaistu omaksi koulupiirikseen.

Alapään piiri liitettiin kirkonkylään vuonna 1968 ja Saukko vuonna 1974. Seuraavana vuonna 1975 tehtiin päätös Pahkasalon ja Ojalan koulupiirien yhdistämisestä Ylipään koulupiiriksi 1.8.1976 alkaen. Mäntykankaan koulu lakkautettiin vuonna 1980 ja liitettiin kirkonkylän koulupiiriin. Tähän murheelliseen tapahtumasarjaan liittyy ehkä kaikkein katkerimpana Kalaputaan koulupiirin yhdistäminen Ylipään koulupiiriin vuonna 1988. Kunta yritti kaikki mahdolliset keinot, ettei tätä päätöstä olisi enää tarvinnut tehdä. Rakennettiin rivitalo kylälle. Etsittiin entisiä kyläläisiä muuttajiksi ja rakentajiksi. Kylän nuoret perheet synnyttivät lapsia. Lapsettomat vuodet olivat kuitenkin liian pitkät, ja valtuusto oli vakavan tosiasian edessä. Valitukset eivät auttaneet. Kalaputaan koulun pitkäaikaiset opettajat Aune ja Martti Remes ehtivät jäädä eläkkeelle ennen tätä aikaa.

III Tiivistelmä

Tässä kirjoituksessa on tarkasteltu lähinnä vain Merijärven koulujen perustamisvaiheita. Monia tärkeitä ja mielenkiintoisia tapahtumia jää kirjaamatta. Oman aikansa kuvastimia olisivat esimerkiksi sellaiset kokousten päätökset, että ”opettajattaren perunamaa päätettiin lannoittaa siten, että lähiseutu talot ajaa lantaa kaksi kuormaa kukin” tai että johtokunta joutui 1920- ja 1930-luvuilla toistuvasti pohtimaan, mitä tehdä niille vanhemmille, jotka eivät lähettäneet lapsiaan kouluun.

Pula-aika näkyy historian lehdillä päätöksissä hankkia kunnan varoilla koulussa oleville lapsille vaatteita ja kenkiä. Pysähdyttäviä ovat myös ne pöytäkirjapykälät, jotka kuvastavat sota-aikoja. Koulut olivat siirtoväen käytössä ja koulutyön aloittaminen lykkääntyi. Lokakuussa vuonna 1940 ilmestyi päiväkirjoihin merkintä ”maanpuolustusta”. Lapsia ja nuoria varustettiin sota-aikaa varten. Opettaja Aino Valkeejärvi kirjoitti Ojalan koulun päiväkirjaan 4. päivänä joulukuuta vuonna 1939: ”Koulu lopetettiin toistaiseksi sodan vuoksi.” Seuraava päiväkirjamerkintä on seuraavan vuoden huhtikuun 15. päivältä.

Koululaiskuljetusten aikakaudella pysähdyttää myös opettajan päiväkirjamerkintä: ”Koululaisia paljon poissa rapakoisten teiden tähden.”

Hyvinvoinnin keskellä kannattaisi pysähtyä muistamaan aikaa, jolloin Kansainvälisen Lasten Ensiavun Suomeen lähettämiä elintarvikkeita jaettiin Merijärvenkin koululaisille. Kouluhallitus lähetti tarkat ohjeet laardin ja maitopulverin jakamisesta lapsille. Koululaisten painoa tarkkailtiin ja Kouluhallitukselle lähetettiin tiedot punnituksista eli siitä, miten ”Ameriikan ruoka” vaikutti lasten painon kehitykseen. Tämä tapahtui 1940-luvun lopussa. Esimerkiksi vuonna 1948 Merijärvellä jaettiin noin 70 kiloa laardia ja vähän yli tuhat kiloa maitopulveria.

Merijärven koululaitoksen historiassa kuvastuu merijärvinen kansanluonne. Uusiin asioihin suhtautuminen on varauksellista ja varovaista. Mielellään pitäydytään menneessä ja totutussa. Ensimmäisen koulun perustaminen on hyvä esimerkki. Koulun perustamisen taustaa ja tuskaa kuvaa hyvin J. P. Alarannan puhe Merijärven koululaitoksen 25-vuotisjuhlassa:

Meilläkään ei koulu syntynyt yleisen valistustarpeen tunnossa vaan pikemminkin hallitusmiesten pakotuksesta ja muutamien harvojen vaikutuksesta. Maaperä menestykselliselle työlle ei ollut vielä muokkaantunut. Kärsien oli koulun voitettava seutukunnan luottamus.

Sama piirre on tullut esille myös historian toisessa päässä, tarpeettomiksi käyneiden koulujen lakkauttamisessa. Uutta tilannetta on ollut vaikea nähdä hedelmällisenä. Lakkautuspäätökset on tehty vasta pakon edessä.

Merijärven kunnan koululaitos siirtyi uuteen historian vaiheeseen syksyllä vuonna 1990, kun oma yläaste aloitti toimintansa. Vanhan lehtikirjoituksen toivomus ”Waloa kansallemme!” on siltäkin osin toteutunut. Koululaitoksen kehitys on ollut vielä hedelmällisempää, kuin mitä ensimmäisen koulun puuhamiehet osasivat aavistaakaan. Heidän ajatuksiaan kuvaa Merijärven koululaitoksen 25-vuotisjuhlassa puhunut J. P. Alaranta puheensa lopuksi näin:

Olkoon tämä talo edelleenkin yhtenä tuhansien joukossa, sellaisena hengen vilja-aittana, missä lapsillemme tarjotaan puhdasta viljaa, siitä huolimatta, vaikka maailmassa vaikuttavat saastaiset myrskyt ja hallat pyytäisivät sitä turmella. Herra suokoon armossaan siunauksensa koulun opettajille niin kuin oppilaillekin eteenkinpäin, niin että vuorostaan nekin, jotka ovat koulun 50-vuotisjuhlaa viettämässä, saisivat iloita koulun hedelmällisestä työstä.