Kivikausi

Merijärveltä on löydetty runsaasti kivikautisen asutuksen merkkejä. Sellaisia ovat Tanskanperän Kuoppakankaan vasarakirveshauta, Lisälän kivikautinen asuinpaikka, Seppälänkorven asuinpaikka, Pahaoja, Pirttimäen Pajander, Härön pihapiiri, Sainsalo, Pyhänkosken hautausmaan alue ja Myllyoja. Parhaiten tutkittu on Tanskanperän hauta. Sen löysivät joulukuun 18 päivänä vuonna 1931 maanviljelijä Evert Tanska ja hänen renkinsä Väinö Eilola. Soraa otettaessa miehet havaitsivat kivistä tehdyn ”latomuksen”, joka oli kaksi metriä pitkä ja vajaan metrin leveä. Kivikasasta he löysivät kaksi veneenmuotoista kivikirvestä. Alapään koulun opettajan mies, Kustaa Eloranta lähetti kirveistä tehdyt piirrokset Kansallismuseoon. Maan johtava asiantuntija, professori Aarne Äyräpää tuli Merijärvelle tekemään tarkempia tutkimuksia. Hän totesi, että kirveet kuuluivat vasarakirveskulttuuriin (2600–2200 eKr.), mutta olivat ns. jäljitelmiä tuolta ajalta. Kaksoishauta todettiin harvinaiseksi. Lähin vasarakirveshauta on löydetty Kauhavalta ja lähin tämän kulttuurin asuinpaikka Ähtävältä. (Lähde: Huurre, Matti: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. Pohjois-Pohjanmaa kiinteät muinaisjäännökset. Otava, 1979)

Muinaissuksi

[Kuva: muinaissuksi]
Piirros: Museovirasto/Eero Nokelainen 1994.

Merijärven Korvenpäännevalta Laitalan talon mailta löydettiin suosta ojan kaivuun yhteydessä puusta valmistettu suksi. Löydön teki Eeli Saari. Suksi toimitettiin Museoviraston arkeologian osastolle. Vuonna 1994 professori Jukka-Pekka Taavitsainen kiinnostui suksesta ja lähetti sen Geologian tutkimuskeskukseen ajoitettavaksi.

Tutkimuskeskuksen radiohiililaboratorio tutki suksesta otetun näytteen ja tuli siihen tulokseen, että suksi on todennäköisimmin valmistettu 700-luvulla tai 800-luvun alussa. Tuona aikana Merijärven alue on ollut asumatonta, mutta alueella vaelteli sekä lappalaisia että kainulaisia. Lappalaisiin viittaavat Merijärven monet Lappi-alkuiset paikannimet. (Lähde: Suksen ajoitusseloste. Museovirasto 30/94)

Nälkävuodet

Pohjanmaalla on koettu katovuosia vuosina 1632–1644, 1695–1697 sekä vuonna 1701. Suurina nälkävuosina 1867–1868 kuoli 65 merijärvistä nälkään ja sen seurauksena eri tauteihin. Näiden vuosien muistokivi pystytettin kirkkotarhaan hautausmaan portin läheisyyteen vuonna 1992. Kuntakokous päätti 25. päivänä maaliskuuta vuonna 1868 ”mennä pyynnöllä herra kuvernöörin tykö, että saada 200 tynnyriä ohran siementä, josta neljäsosa jaettais torppareille ja mäkitupalaisille ja ¾ osa maanomistaille”. Suurten nälkävuosien aikana perustettiin Merijärvellekin ”köyhäin huone kerjuulle esteeksi”. Tässä Erik Salon ylläpitämässä köyhien talossa annettiin kerran päivässä yksi naula (n. ½ kg) jäkäläleipää ja kolme silakkaa miehelle ja ”vähempi lapsille”. Tuona samana vuonna 1868 kuntakokous päätti perustaa myös oman köyhäin huoneen lapsille. Sen ensimmäisessä nimiluettelossa on 50 lasta ja muutama äiti. (Lähde: Palasia matkalta, Merijärven kunta 1866–1991. Oulainen 1991; kunnan arkisto)

Sotineva

Koulukeskuksen, Kauppilanmäen ja Marjamaan väliin rajoittuva alue. Nimi on peräisin isonvihan (1713–1721) ajalta. Tämä aika oli Suomen historiassa venäläismiehityksen aikaa. Venäjän tsaari Pietari Suuri valloitti Viipurin ja Käkisalmen ja antoi vuonna 1713 käskyn sotajoukoille edetä Suomeen. Ratkaisutaistelu käytiin vuonna 1714 Napuella. Suomen armeija vetäytyi Kemin ja Tornion seudulle. Siviiliväestö yritti tehdä vastarintaa venäläisten joukoille. Kalajoen, Pyhäjoen ja Merijärven miehet taistelivat vuonna 1714 Merijärvellä Marjamaan rannassa ja kärsivät pahan tappion. Myös Kalaputaan mäki oli venäläisten hävityksen kohteena. Kova pakkanen lopetti sotatoimet. Eräs historian teos kertoo että ”oli niin kova pakkanen, että tuli jäätyi takassa”. Isoviha päättyi Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721, minkä jälkeen venäläiset vetäytyivät pois suomesta. (Lähde: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia IV, Aimo Halila Kuusamo, 1984).