Maatalous elinkeinoelämän selkärankana

Maatalous yhdessä metsätalouden kanssa on ollut Merijärven elinkeinoelämän selkäranka koko sen itsenäisen kunnallishallinnon ajan. Vuonna 1960 noin 78 prosenttia kuntalaisista sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta. 1980-luvun puolivälissä luku oli yhä runsaat 44 prosenttia.

Ensimmäisen virallisen maataloustiedustelun mukaan Merijärveltä löytyi vuonna 1910 yhteensä 219 tilaa, joista 98 sijaitsi kirkonkylällä, 61 Ylipäässä ja 60 Pirttimäellä eli Pyhänkoskella. Kunnan peltoala jakaantui tuolloin kylittäin seuraavasti:

Käyttötarkoitus Kirkonkylä ha Ylipää ha Pyhänkoski ha Yhteensä ha
Puutarha 0,6   0,3 0,9
Ruis 18,3 31,4 28,6 78,3
Ohra 91,1 80,1 68,6 239,8
Kaura 16,2 10,3 11,5 38
Peruna 29,5 19,8 18,5 67,8
Rehunauris 0,8 0,1 0,2 1,1
Apila yms. 77,2 39,9 31,2 148,3
Hamppu   0,7   0,7
Kesanto 5,2 1 4,1 10,3
Luonnonniitty 1 076,3 1 096,8 751 2 924,1

Ohran osuus viljellystä alasta oli peräti 41 prosenttia. Rukiin vastaava luku oli 13,4, kauran 6,5 ja perunan 11,6 prosenttia. Huomio kiinnittyy luonnonniittyjen suureen määrään, mikä selittyy sillä, että heinänviljely teki vasta tuloaan paikkakunnalle. Yksittäisissä taloissa ei ylletty yli 10 peltohehtaarin, mikä ilmoitettiin Perälän tilan viljellyksi alaksi.

Karjan tärkeä merkitys merijärvisessä maataloudessa käy taas ilmi seuraavista vuodelta 1901 kootuista tilastoluvuista, joissa karjamääriä suhteutetaan kunnan asukasmäärään. Mukaan on vertailun vuoksi otettu naapurikuntien, Salon kihlakunnan, Oulun läänin sekä koko maan vastaavat tiedot.

Alue Hevosia* Lehmiä* Lampaita* Sikoja*
Merijärvi 109 642 953 3
Pyhäjoki 127 695 890 7
Oulainen 107 566 575 8
Vihanti 97 653 470 7
Alavieska 117 642 1 136  
Kalajoki 107 625 778 6
Salon kk. 110 637 655 13
Oulun lääni 113 576 482 13
Koko maa 132 511 452 90
*Tuhatta asukasta kohden

Merijärven lehmä- ja lammasluku ylitti selvästi sekä alueelliset että valtakunnalliset vertailuluvut. Sikojen kasvatuksella ei ollut sen sijaan suurta merkitystä Pyhäjokialueella.

Vuoden 1910 maataloustiedustelun perusaineisto antaa mahdollisuuden myös tilakohtaisen karjamäärän tarkasteluun. Pyhänkoskella oli Haglundilla 14 ja Pajanderilla 12 lypsävää. Ylipään Perälässä lehmäluku oli 16 sekä Heikki Paikalla, Matti Viirelä vanhemmalla ja Tuomas Pahkasalolla 12. Kirkonkylän suurimmat lypsykarjat, 15 lehmää, kuuluivat Juho Saukolle ja Juho Penttilälle. Kirkonkylällä omisti Matti Tanska 30 lammasta. Useita suuria lampoloita löytyi Ylipään kylästä: Juho Viirelä (27), Juho Pärkkä (22), Perälä (21) ja Matti Viirelä npi (20). Pyhänkoskisella Juho Pirttikoskella oli myös 20-päinen lammaskatras.

Vuosikymmenten mittaan peltopinta-ala on kasvanut Merijärvellä merkittävästi. Kun vuonna 1910 peltoalaksi ilman luonnonniittyjä ilmoitettiin 585 hehtaaria, oli luku vuonna 1983 2 525 hehtaaria. Seitsemän vuosikymmenen aikana peltoala on näin yli nelinkertaistunut. Myös pellon käyttö on muuttunut. Vuonna 1983 kuivaheinän viljely vei 40 prosenttia peltoalasta. Säilörehunurmen osuus oli 12 ja laidunnurmen 13 prosenttia. Ohra on säilynyt pääviljalajina 23 prosentin pelto-osuudella.

Merijärven lehmäluku nousi enimmillään yli 1 400 lypsävän. Vuonna 1983 luku oli 1 057. Keskimäärin lehmiä löytyi 8.3 karjaa kohden, joten lypsykarjatalous muodosti edelleen maatalouden perustan. Lammas sen sijaan on lähes kadonnut merijärvisistä maataloista. Vuoden 1920 maataloustiedustelussa paikkakunnan lammasluvuksi ilmoitettiin 2 847. Runsasta kuutta vuosikymmentä myöhemmin lammas- ja vuohiluku oli 41.

[Kuva: lehmiä]

Aikaisemmin maa- ja metsätaloustöissä välttämätön hevonenkin on nyt harvinaisuus. Sen on korvannut vetojuhtana traktori. Merijärven maatalouden koneellistuminen käynnistyi viime vuosisadan vaihteessa. Vuonna 1910 kunnasta löytyi 29 niittokonetta ja kolme puimakonetta. Hevosharavaa ei ollut vielä yhdelläkään tilalla. Kalliiden puimakoneiden hankinnassa turvauduttiin usein puimakoneosuuskunnan perustamiseen. Ensimmäisenä asiassa lähdettiin liikkeelle Pyhänkoskella, minne perustettiin kesällä 1909 Pirttimäen puimakoneosuuskunta. Sen tehtävä määriteltiin sääntöjen kolmannessa pykälässä: ”Osuuskunnan toimialana on jäsentensä maanviljelyksen tuottaman viljan ja siementen ottoa varten korjattujen rehukasvien puiminen osuuskunnan ostamalla höyrypuimakoneella.” Sittemmin perustettiin Puimakoneosuuskunta Jyry kirkonkylälle, Wakava Ojalanperälle ja Nopsa Pyhänkoskelle. Niin ikään syntyivät Merijärven kirkonkylän, Mikkolanmäen ja Kalaputaan puimaosuuskunnat. Enimmillään osuuskuntien lukumäärä nousi 1930-luvun alussa kymmeneen. Sonniosuuskuntia oli toiminnassa Pyhänkoskella ja Ojalanperällä.

Meijeritoimen ”istutusyrityksiä”

”Höyrymeijeri on täällä jo täydessä kunnossa”, tiesi Oulun Ilmoitus-Lehti kertoa Merijärven uutisena maakunnan lukijoille toukokuun 23. päivänä vuonna 1888. Kyseisen meijerihankkeen takana oli kauppias Juho Penttilä, joka oli käynnistänyt meijerin rakentamisen edellisvuonna. Uutisessa kerrottiin edelleen, että ”meijeriin on parassa aikana tuotu maitoa yli wiidensadan kannun (= yli 1 300 litraa), josta oli jonkunlainen rahantuote ihmisille”.

Penttilän meijeri ei ilmeisesti menestynyt kovinkaan pitkään, sillä vuonna 1896 paikkakunnalla virisi yhtiömeijerihanke. Meijerin ohjesääntöjen mukaan Eilolan taloon perustettaisiin jäähdytysmeijeri. Lisäksi Pahkalaan tulisi niin sanottu kermomisasema. Yhtiömeijeriin liittyi osakkaaksi 36 kuntalaista. Talollisten ja torpparien lisäksi hankkeessa olivat mukana kauppias Juho Penttilä, postinhoitaja J. P. Alin (Alaranta) ja lautamies Robert Kukka. Osakkeiden lehmäluku vaihteli yhdestä kahdeksaan. Hygieniamääräyksistä säädettiin ohjesäännöissä:

Maito on meijeriin tuotava pilautumattomana ja puhtaana. Sairasten lehmäin maitoa ei saa tuoda, eikä vasta poikineiden ennen kuin neljä vuorokautta on kulunut poikimisesta. Lypsämistä ei saa toimittaa likaisilla käsillä, nisät ovat ennen lypsämistä puhdistettavat ja maito navetassa siivittävä.

Säännöissä kerrottiin myös yhtiön hallinnosta, kokouksista, osakkeiden velvollisuuksista ja meijerskan tehtävistä.

Tämä meijerihanke ei johtanut pysyviin tuloksiin sen enempää kuin 1900-luvun alkuvuosina virinnyt uusi yhtiömeijeriyrityskään. Meijerikysymys puhutti sittemmin pitäjän maatalousväestöä koko 1910-luvun. 1920-luvun alussa Oulaisten Osuusmeijeri avasi kuorima-aseman Salon talossa, mutta huonon taloudellisen tuloksen ja tulvakesistä aiheutuneen karjamäärän vähenemisen vuoksi kuorima-asema toimi vain kolmena talvena.

Monet vastoinkäymiset eivät lannistaneet merijärvisiä. Vuonna 1924 oltiin jälleen valmiit uuteen yritykseen meijerin perustamiseksi. Tällä kertaa liikkeellä olivat Ylipään ja Pyhänkosken karjanomistajat. Pyhänkosken Osuusmeijerin perustava kokous pidettiin lokakuun 20. päivänä 1924. Uuden meijerin ensimmäiseen hallitukseen valittiin Iivari Keskitalo, Väinö Ojala, Erkki Hiitola, Justinus Haglund sekä Aleksi Sarpola. Jäseniä osuusmeijeriin liittyi perustavassa kokouksessa 29 yhteensä 172 osuudella.

Meijerin rakennuspuuhat Pyhänkoskella alkoivat keväällä 1925. Tarpeelliset luotot saatiin Ylipään Osuuskassan välityksellä. Merijärven osuustoiminnan kehitystä Kaiku-lehdessä vuonna 1931 kuvannut Antti Eilola totesi meijerin ensi vuosista:

Mitään suuria saavutuksia meijeri ei voi esittää. Pohja kuitenkin on laskettu, jolle vielä ehkä kehittyy tämäkin osuustoiminnan muoto paikkakunnallamme.

Vuonna 1930 Pyhänkosken meijeri otti vastaan maitoa 240 461 kiloa, mikä teki 914 kiloa vastaanottopäivää kohti. Voita valmistettiin 9 962 kiloa. Meijerin liikevaihto oli 233 266 markkaa, tulostaseen loppusumma 240 582 markkaa ja omaisuustaseen 243 793 markkaa. Edelleen osuusmeijeritilasto kertoo, että meijerin käyttövoimana oli höyrykone ja jäsenmäärä 74.

Vuonna 1935 Pyhänkosken Osuusmeijeri muuttui osakeyhtiöpohjaiseksi Pyhänkosken Meijeri Oy:ksi. Viimeiset tiedot meijerin toiminnasta näkyvät osuusmeijeritilastossa vuonna 1939. Meijeri tosin mainitaan vielä vuoden 1940 tilastossa, mutta jäsenmäärä oli enää 20. Näin pienellä jäsen- ja karjamäärällä toiminnalla ei ollut jatkamisedellytyksiä. Pyhänkosken meijerin alkuvuosien meijerskoita olivat Riikka Lappalainen, Sofia Hahtonen, Martta Paso ja Olga Nuojua sekä koneenkäyttäjiä Eino Väärälä ja Salomon Petäys.

Kaupunki- ja markkinamatkoista vapaaseen maakauppaan

Merijärviset joutuivat omien kauppapuotien puuttuessa suuntaamaan kauppamatkansa aina 1870-luvun alkuun asti lähikaupunkeihin Raaheen ja Kokkolaan tai markkinoille, joita pidettiin muun muassa Kalajoella. Vaatteita, kankaita sekä monenlaista pientä tarve-esinettä voitiin ostaa myös jokivarressa liikkuneilta laukkukauppiailta eli laukkuryssiltä, kuten kansa heitä kutsui.

Vaatimukset ja pyrkimykset vapaaseen kauppaan maaseudulla voimistuivat 1800-luvun puolivälissä. Vuonna 1859 kauppapuodin saikin perustaa, mikäli välimatka lähimpään kaupunkiin oli 50 virstaa (= runsaat 53 kilometriä). Monimutkainen hakumenettely ja kauppiaaksi aikovalle asetetut korkeat vaatimukset takasivat kuitenkin sen, että kauppapuoteja perustettiin maalle varsin vähän. Hakumenettelyä helpotettiin seuraavalla vuosikymmenellä, ja vuodesta 1868 lähtien kauppaluvan myöntäminen jätettiin käytännössä kuntakokouksen harkintaan. Elinkeinovapaus toteutui maassa vuonna 1879.

Merijärven kuntakokous sai tammikuussa 1871 käsiteltäväkseen kauppamies Kalle Jungen hakemuksen ”saada asettaa avoin kauppapuoti”. Hakemukseen myönnyttiin sillä ehdolla, että kauppias maksaa kunnalle vuosittain veroa 12 markkaa. Oulun Wiikko-Sanomat uutisoi puolestaan Merijärven kuulumisista vuonna 1874 seuraavasti:

Täällä on uusi kauppamies Kokkolasta, josta kuntalaisemme kantavat kiitollista mieltä, sillä hänen kauttansa saadaan enimmästi kaikki kauppa-asiat toimeen, ja monta pitkää ja waiwaloista kaupunkireisua tulee niin neuwoin poisestetyksi.

Mieluisan asiasta kertoi lukijoille ”kirjeenvaihtaja” M. Salo. Tammikuussa 1878 Merijärven kuntakokouksen asialistalla oli Juho Juhonpoika Penttilän kauppahakemus. Tälläkin kertaa asiassa päädyttiin myönteiseen lopputulokseen ehdolla, että kauppias maksaa kunnan köyhäinkassaan veroa 12 markkaa vuodessa. Kuntakokouksen myönteisen päätöksen jälkeen Penttilä lähestyi Oulun läänin kuvernöörin kautta senaatin talousosastoa anomuksellaan:

Syvimmäsä nöyryydesä pyydän oikeutta saada pitää (harjoittaa) laillista kauppaa minulta omistettavalla Penttilän maalla n:o 7 Merijärven seurakunnassa Pyhäjoen pitäjässä ja sen johdosta saan kunnian Herra Guvernöörille lähettää tähän liitettynä Merijärven kuntakokouksen pöytäkirjan kuin myöskin kopion Herra Guvernöörin päätöksestä, että olen oikeutettu harjoittamaan kauppaa Alavieskan kunnasa, josa kuitenkin vielä edeskinpäin pidän avonaista kauppapuodia.

Kuntakokouksen pöytäkirjaotteen lisäksi anomukseen oli liitetty Alavieskan kappalaisen Johannes Holmströmin todistus, että Penttilä on hyvämaineinen ja ripilläkäynyt. Edelleen anomuksen tukena oli rehtori J. F. Reiniuksen lausunto Penttilän tyydyttävästä laskutaidosta ja ymmärrettävästä suomen kielen kirjoitustaidosta.

Muita 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun merijärvisiä maakauppiaita olivat T. Koskela, K. J. Korva, Aksel Haglund ja Matti Niemelä. Pyhäjoella pääliikettään pitäneellä Aksel Haglundilla oli sivumyymälä myös Vihannissa. Merijärven myymälän kaupanhoitajana mainitaan Yrjö Lehtikangas. Haglundin kauppaliike sijaitsi Penttilän ja Niemelän kauppaliike Salon maalla. Niemelä lopetti kaupanpidon vuonna 1915 ja Haglund kolmea vuotta myöhemmin.

Sotienvälisen ajan 1919–1939 merijärvisiin yksityiskauppiaisiin kuuluivat ainakin A. Mattila, A. W. Mustonen, Kalle Kuusiniemi, Juho Hemminki Matti Widnäs, Aukusti Yrjölä, Väinö Alaranta, Frans Henrik Saarinen, Astrid Tynkilä, M. Kesti ja Kalle Rautelin. Lisäksi Kalle Kuusiniemi ja Erkki Hiitola ilmoittivat loppuvuodesta 1927 avaavansa voin jalostus- ja kauppaliikkeen Otto Tanskan omistamassa rakennuksessa. Pirttimäen kylän kauppiaita olivat myös Mattila, Kesti, Saarinen ja Yrjölä. Sotien jälkeisten vuosikymmenten pitkäaikaisia kauppiaita ovat olleet muun muassa Vilho Nivala, Viljami Haarakangas, Tauno Raatikainen, Viivi Helaakoski ja Väinö Alaranta.

Myllyjä, sahoja, teollisuutta

Teollisuudella ei ole koskaan ollut kovin vankkaa jalansijaa maatalousvaltaisen Merijärven elinkeinoelämässä. Kuitenkin käsityöläiset, kuten suutarit, sepät, räätälit, puusepät ja maalarit muodostivat aikaisemmin tärkeän ammattikunnan.

Ensimmäisinä teollisuuslaitoksina voitaneen pitää vesimyllyjä, joita kohosi Pyhäjokivarteen koskien partaalle. Vuonna 1890 Merijärvellä toimi seitsemän vesimyllyä. Niistä yksi oli varustettu turpiinilla, loput kuusi ottivat voimansa vesirattaasta. Tuulimyllyjä löytyi tuohon aikaan kaksi. Viime vuosisadan loppukymmeninä olivat myllynomistajia ainakin Matti Tyyskä Männistönkoskella sekä Erik Nivala, Kalle Pirttikoski, Kustaa Ponnikas, Matti Tanskala ja Karl Haglund Pyhänkoskella. Vuoden 1900 teollisuustilastossa esiintyvät Haglundin ja Pirttikosken myllyt. Edellä mainittu jauhoi tuolloin 2 700 hehtolitraa ja jälkimmäinen 2 600 hehtolitraa. Kumpikin mylly oli varustettu turpiinilla.

Karl Haglund, joka oli saanut luvan myllylaitokselle Pyhänkosken partaalle vuonna 1887, aloitti samalla seudulla sahatoiminnan vuonna 1894. Tästä Pyhänkosken myllynä ja sahana tunnetusta yrityksestä kehittyikin Karl ja myöhemmin Justinus Haglundin johdolla Merijärven oloissa todella mittava yritys. Vuonna 1910 Haglundin sahan työntekijäluvuksi ilmoitettiin 20 ja sen käyttämän raaka-aineen määräksi 8 000 tukkia. Tätä suurempiin lukuihin ylsivät Pyhäjokialueen sahoista vain oulaistelaiset Haganin, Juseliuksen ja Annosen sahat. Sittemmin Pyhänkosken toimintaluvut kehittyivät seuraavasti:

Vuosi Työntekijöitä Raaka-ainemäärä Tuotanto
1920 27 8 000 tukkia 140 std
1930 27 8 500 tukkia 80 std
1938 12   93 std

Lautojen, lankkujen, parrujen ja soirojen lisäksi saha tuotti puuhiiltä (esimerkiksi vuonna 1920 noin 1 500 hehtolitraa). Sivutuotteena myytiin myös halkoja. Vuonna 1920 sahan yhteydessä mainitaan sähkögeneraattori. Haglundin sahalaitos olikin Merijärven sähköistyksen uranuurtaja. Saha toimi yleensä kuusi–yhdeksän kuukautta vuodessa. Loppuaikana keskityttiin myllytoiminnan pyörittämiseen. Sahan toiminta jatkui vielä joitain vuosia sotien jälkeen.

Osuuskauppatoimintaa Merijärvellä

Osuustoiminta-ajatus heräsi Suomessa 1800-luvun lopulla, ja vuonna 1901 säädetyn osuustoimintalain vahvistamisen jälkeen maahan syntyi nopeassa tahdissa osuusmeijereitä, -kassoja ja -kauppoja. Koska Merijärven pienet yksityiskaupat eivät kyenneet tyydyttämään täysin kuntalaisten tarpeita, heräsi paikkakunnalla vuonna 1908 oman osuuskaupan perustamisajatus. Hankkeen ”sieluna” oli lukkari-urkuri Samuli Päivänsalo.

Osuuskauppahankkeen kannattajat pitivät ensimmäisen kokouksensa Elsilän talossa joulukuun alussa 1908. Merijärven Osuuskaupan perustaminen nähtiin tarpeelliseksi. Asiaa eteenpäin valmistelemaan nimettiin viisihenkinen toimikunta. Perustamispäätös vahvistettiin samassa paikassa joulukuun 18. päivänä pidetyssä kokouksessa, jossa osuuskaupan ensimmäiseen hallitukseen valittiin lukkari-urkuri Samuli Päivänsalo sekä maanviljelijät Juho Pärkkä, Janne Eilola, Juho Saari, Evert Tanska, Frans Lievonen ja Kustaa Huhtala. Aluksi jäseneksi ”uskaltautui” ainoastaan 12 kuntalaista, mutta läänin kuvernöörille joulukuun lopussa toimitetussa sääntöjen vahvistamisanomuksessa mainittiin jo 47 jäsentä: 34 talollista, 10 torpparia, lukkari-urkuri Samuli Päivänsalo, va. kirkkoherra K. E. Kalli sekä itsellinen Juho Pyhälä. Säännöt vahvistettiin 30. joulukuuta 1908.

Kaiku-lehdessä kesällä 1931 julkaistussa artikkelissa kertoili Antti Eilola Merijärven Osuuskaupan käynnistysvaiheista:

Ensimmäiset tavarat myytiin osuuskaupasta helmikuun 24. päivänä 1909. Aluksi toimivat kaupassa myymämiehinä hallinnon jäsenet Janne Eilola ja Evert Tanska sekä kirjanpitäjänä hallinnon puheenjohtaja S. Päivänsalo, sillä jäsenet ajoivat kauppaan aluksi tavaraa talkoilla vaatien, että niitä on heti alettava myydä, ja koska ensimmäiseksi liikkeenhoitajaksi valittu herra J. V. Kesti joutui toimeensa vasta maaliskuulla.

[Kuva: Pyhänkosken osuuskauppa]
Pyhänkoskelle osuuskauppa saatiin vuonna 1917. Kuva: Merijärven ns:n arkisto.
[Kuva: Ylipään osuuskaupan asiakkaita]
Ylipään osuuskaupan asiakkaita ja henkilö­kuntaa vuonna 1927. Vasemmalta Fanny Kuivas-Viirelä, Aili Lähteenmäki, Reino Kuivas ja Milja Puolitaival. Kuva Ylipään ns:n arkisto.

Osuuskaupalle vuokrattiin aluksi liikehuoneisto Tuomas Ranta-Eilolan vanhasta rakennuksesta. Syyskuussa 1910 päästiin uuteen, ajanmukaiseen kauppataloon, joka kohosi Penttilän maalle. Sivumyymälän perustamisesta Pyhänkoskelle keskusteltiin heti toiminnan käynnistyttyä, mutta käytännön toimiin asiassa päästiin vasta vuonna 1917. Ylipään asukkaat saivat odottaa omaa kauppaansa vuoteen 1922.

Merijärven Osuuskaupan toiminta kehittyi suotuisasti aina vuoteen 1924, jolloin kirjattiin 69 000 silloisen markan tappio. Rahatappiota suurempi asia oli kuitenkin ”moraalinen” tappio. Ostajakunta ja jopa jäsenistö alkoi vieroksua kauppaa, mikä aiheutti tappiollisia tilinpäätöksiä seuraavinakin vuosina. Vuonna 1927 merijärviset olivatkin valmiit lakkauttamaan itsenäisen osuuskauppansa ja liittymään Oulaisten Osuuskauppaan. Kaupanpito jatkui niin kirkonkylän, Pyhänkosken kuin Ojalanperän myymälässä. Merijärven Osuuskaupan pitkäaikaisin liikkeenhoitaja oli Juho Hemminki.

OTK-lainen Kalajokilaakson Osuusliike perusti sivumyymälänsä Oulaisiin vuonna 1933. Varsin pian ryhdyttiin kuitenkin pohtimaan Pyhäjokilaakson oman osuusliikkeen tarpeellisuutta. Asia eteni käytännön toimiin vuonna 1937, jolloin Oulaista pääpaikkanaan pitänyt Pyhäjokilaakson Osuusliike aloitti liiketoimensa. Seuraavana vuonna osuusliike perusti sivumyymälät Pyhänkoskelle ja Merijärven kirkolle. Pyhäjokilaakson Osuusliikkeen pitkäaikainen hallintomies Eino Väärälä muisteli yrityksen 10-vuotishistoriikissa vuoden 1938 tapahtumia:

Myymälän n:o 10 avaaminen Merijärven kirkonkylään tapahtui vähän noin niin kuin ”ylhäältäpäin” ilman suurempaa paikallista ”alkumuokkausta”. Tosin asiasta oli määrätyissä piireissä useimminkin keskusteltu, ja siitä liikkeen johdon kanssa neuvoteltu, mutta varsinaista jäsenkeräystä ei oltu ennakolta suoritettu. Niinpä sitten tapahtuikin, että kun myymälä vuokrahuoneistossa vuoden 1938 heinäkuussa avattiin, liittyi siihen vain kolme (3) jäsentä. Tapauksen erikoisuuden vuoksi sopinee mainita, että allekirjoittaneen lisäksi ne muut olivat Sulo Kekolahti ja Hugo Elsilä.

Pienen kiinnostuksen syyksi Väärälä arveli sen, että poliittiset mainingit löivät korkeina 1930-luvulla.

Sotien jälkeen Oulaisten Osuuskauppa perusti sivumyymälänsä myös Kalaputaan kyläkuntaan. Viimeisten kahden vuosikymmenen nopea rakennemuutos on kuitenkin koetellut osuuskauppatoimintaa. Oulaisten Osuuskauppa yhdistyi vuonna 1984 Osuuskauppa Lokkiin, jolla on tänä päivänä myymälä Merijärven kirkonkylällä. Pyhänkoskella ja Ojalanperällä toimii osuuskaupan entisissä kiinteistöissä yksityiskauppa. Kalaputaalaiset joutuvat puolestaan hakemaan kauppapalvelut myymäläautosta tai oman kylän ulkopuolelta. Lakkautuksen ovat kokeneet myös Merijärvellä toimineet osuusliikkeen myymälät.

Pankkeja ja kyläkassoja

Ennen varsinaisen pankkitoiminnan käynnistymistä paikkakunnalla merijärviset kääntyivät laina-asioissaan lähikaupunkien porvareiden ja pankkien tai oman seudun varakkaiden talollisten puoleen. Pääomatarpeen kasvaessa tuli oman pankin saaminen kuntaan kuitenkin ajankohtaiseksi.

Säästöpankin perustamisesta keskusteltiin ensimmäisen kerran Merijärven kuntakokouksessa huhtikuussa 1909. Perustaminen päätettiin ”jättää toistaiseksi, koska arveltiin, ettei vielä olisi nykyään kunnan lainamakasiinissa varoja myydä viljaa pohjarahastoksi”. Uudemman kerran asia oli kuntakokouksen esityslistalla tammikuun 29. päivänä vuonna 1912. Tällöin Merijärven kunnan Säästöpankin perustaminen eteni myönteiseen päätökseen. Pohjarahaston perustamiseksi päätettiin myydä kunnan lainajyvästöstä 25 hehtoa rukiita ja 75 hehtoa ohria. Lisäksi pankille siirrettiin ne rahavarat, jotka löytyivät lainajyvästöltä.

Pankin ensimmäinen isännistö nimettiin huhtikuun lopulla vuonna 1912. Sen esimieheksi valittiin kirkkoherra Juho Kipinä. Hallituksen ensimmäisenä esimiehenä toimi puolestaan kauppias Matti Niemelä. Pankin kirjurin (vuodesta 1933 kamreerin) tehtävät otti hoitaakseen postinhoitaja, kunnankirjuri Juho Petter Alaranta. Hän toimikin tässä tehtävässä aina kuolemaansa eli kevääseen 1938 saakka.

Varsinainen pankkitoiminta käynnistyi heinäkuun 6. päivänä 1912. Toimitilat saatiin pappilasta. Ensimmäisen 130 markan talletuksen teki Merijärven paloapuyhdistys, ja ensimmäinen laina suuruudeltaan 150 markkaa myönnettiin talokas Juho Elsilälle. Aluksi säästöpankki palveli asiakkaitaan kahtena päivänä kuukaudessa. Vuonna 1933 aukioloaikaa lisättiin siten, että pankin ovet olivat avoinna kaksi tuntia jokaisena arkilauantaina. Tästä toiminta on kehittynyt monien muutosten kautta nykyiseen laajuuteensa ja muotoonsa.

Pappilan suojista siirryttiin vuoden 1922 alusta vuokralle kunnantalolle, missä toimittiin liki 18 vuotta.

Vuonna 1939 käynnistyi oman toimitalon rakentaminen. Liki valmis hirsirakennus tuhoutui kuitenkin tulipalossa heinäkuussa. Välittömästi onnettomuuden jälkeen ryhdyttiin uuden, tällä kertaa sementtitiilisen toimitalon rakennusurakkaan. Omaan taloon päästiin muuttamaan vielä samana vuonna.

Vuonna 1921 Merijärven kunnan Säästöpankista Merijärven Säästöpankiksi nimensä vaihtaneen rahalaitoksen itsenäinen toiminta jatkui vuoden 1966 alkuun, jolloin Merijärven Säästöpankki liitettiin Kalajoen Säästöpankkiin. Vuonna 1990 Kalajoen Säästöpankki yhdistyi Keskipohjan Säästöpankkiin, jonka Merijärven konttori toimii tätä nykyä uusissa vuonna 1984 käyttöönotetuissa tiloissa. J. P. Alarannan ohella pitkän työpäivän Merijärven Säästöpankissa teki Artturi Tanska. Hän hoiti toimitusjohtajan (vuodesta 1966 konttorinhoitajan) tehtäviä vuosina 1948–1969. Mikko Takalon konttorinhoitajakausi kesti 19 vuotta eli syksystä 1971 syksyyn 1990.

Nimimerkki K. V. (= Kaarlo Virtanen) kuvasi vuonna 1926 Pellervo-lehdessä osuuskassaliikkeen saapumista Merijärvelle seuraavasti:

Pellervo-Seuran piirikonsulentti saapui syyskuun 29. p:nä vuonna 1919 kyläämme ja piti esitelmän osuuskassoista ja niiden toiminnasta. Kun siinä sitten esitelmän johdosta keskusteltiin, kävi tällä kertaa niin, että 15 pienviljelijää päätti heti perustaa osuuskassan ja liittyivät siihen jäseniksi. Säännöt saivat vahvistuksen, kassa merkittiin kaupparekisteriin ja sai Osuuskassojen Keskuslainarahastolta 7 000 markan suuruisen luoton. Kesäkuun 20. päivänä vuonna 1920 annettiin osuuskassasta ensimmäiset lainat yhteensä 800 markkaa.

Kyseinen perustava kokous pidettiin Matti Viirelän talossa, ja alustajana toimi konsulentti O. J. Pellinen. Jäsenluettelon mukaan perustajakunnan ammattijakauma oli: 8 torpparia, 2 työmiestä, 2 maanviljelijää, maalari, palstatilallinen ja lohkotilallinen.

[Kuva: Ylipään osuuskassan rakennus]
Ylipään Osuuskassa toimi pitkään samassa talossa kuin kyläkunnan osuuskauppa. Kuva Ylipään ns:n arkisto.

Merijärvisten lisäksi Ylipään Osuuskassan jäseniksi ilmoittautui joukko oulaistelaisia ja pyhäjokisia. Niinpä jäsenmääräksi ilmoitettiin kesällä 1931 jo 125. Jäsenistöön kuului yksityishenkilöiden lisäksi muun muassa Pyhänkosken Osuusmeijeri, neljä puimakoneosuuskuntaa ja kaksi sonniosuuskuntaa. Kassa toimi vuoden 1927 loppuun kassanhoitaja Kaarlo Virtasen kotona. Vuonna 1928 toimitilat löytyivät kyläkunnan osuuskaupan toimitalosta, missä kassan käytössä oli kaksi huonetta.

Koska Ylipään Osuuskassa sijaitsi kirkonkylän näkökulmasta kaukana, heräsi kirkonkylällä ajatus oman osuuskassan perustamisesta. Hankkeen puuhamiehinä olivat maanviljelijät Matti Niemelä ja Antti Saarilampi. Heidän toimestaan järjestettiin 22. maaliskuuta vuonna 1922 kokous Merijärven Osuuskaupan konttorissa. Merijärven Osuuskassa päätettiin perustaa. Alkuvaiheessa mukaan uskaltautui vain kymmenkunta jäsentä, mutta kesällä 1931 luku oli jo 117. Alkuvuosien kassanhoitajia olivat Juho Hemminki ja Antti Eilola, joka palveli kassan asiakkaita kotonaan. Hemmingin aikana toimitilat saatiin osuuskaupalta. Sittemmin toimitilat saatiin kunnan omistamasta Kuntalasta, Elsilästä ja Vartiomajasta.

Vuonna 1954 Ylipään Osuuskassa yhdistyi Oulaisten Seudun Osuuskassaan. Merijärven Osuuskassa (nykyinen Merijärven Osuuspankki) jatkaa sen sijaan yhä itsenäistä taivaltaan. Pankin ensimmäinen oma toimitalo valmistui 1950-luvun puolivälissä. Sitä laajennettiin vuonna 1976, ja vuonna 1990 pankki pääsi muuttamaan uuden, ajanmukaisen toimitalonsa suojiin. Pankinjohtajana on toiminut 1960-luvun alkupuolelta lähtien Jorma Ojala.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran teoksessa Palasia matkalta: Merijärven kunta vuosina 1866–1991, 1991.