Kohteen kuvaus

Isojärven ja Ahvenlammen alueen luontoon on helppo tutustua noin 4 kilometriä pitkän luontopolun avulla. Reitin varrella on runsaasti kuvatauluja, joissa kerrotaan ympäröivästä luonnosta. Luontopolun aloituspisteessä on myös karttoja lainattavaksi.

Seutu on maastollisesti varsin vaihtelevaa ja monipuolista soineen, kallioineen ja lehtomaisine metsineen. Erityisen reheviä paikkoja löytyy Isojärvestä lähtevän Oulaistenojan varrelta. Luontopolulta on myös yhdyspolku parin kilometrin päässä sijaitsevalle kauniille ja kalliorantaiselle Kyrönlammelle.

Linnusto ja muu eläimistö

Ahvenlampi on pieni ja karu eikä suoperäinen Isojärvikään ole mikään varsinainen lintujärvi. Joutsenpari on kuitenkin asuttanut järveä jo usean vuoden ajan. Vaateliaammista vesilinnuista järvellä on tavattu mustakurkku-uikku, mutta peruslajiston muodostavat tavi, sinisorsa, haapana, telkkä ja tukkasotka.

Kahlaajista alueella tavataan liro, valkoviklo, metsäviklo, taivaanvuohi ja lehtokurppa. Kurkikin pesii järven soistuneilla rannoilla.

Merkittävimpiä metsäalueitten lintulajeja ovat peukaloinen, sirittäjä ja palokärki. Lapinpöllökin on joskus pesinyt aivan luontopolun tuntumassa. Kaikki metsäkanalintulajit esiintyvät niinikään näissä maastoissa. Lisäksi Isojärven alueella on tehty lukuisia karhuhavaintoja.

Kasvillisuus

Oulaistenojan varrella kasvaa mm. sudenmarjaa ja näsiää, joka on hyvin harvinainen Pyhäjokialueella. Luontopolun varrelta löytyy myös hyvinkin runsaita valkolehdokkiesiintymiä. Kyrönlammella esiintyy harvinainen suomenlumme. (RR)

Ajo-ohje Isojärven-Ahvenlammen luontopolulle

Aja Oulaisista Ylivieskaan päin noin 5 km. Käänny risteyksestä vasemmalle Isojärvelle. Luontopolun alkupisteeseen on vielä 6 km:n ajomatka. Perille johtavat selkeät opasteet.