Henrik Holbomin kuvaus vuodelta 1802

Vuonna 1776 nimitettiin Oulun lääniin komissionimaanmittariksi vaasalaissyntyinen maanmittari Henrik Holmbom. Hän otti asuinpaikakseen Limingan – monien muidenkin läänin korkeiden virkamiesten tavoin ja asui ja eli Limingassa aina kuolemaansa asti v. 1805.1 Holmbom oli kiinnostunut muustakin kuin maanmittauksesta, ennen kaikkea ympäristönsä talonpoikaisväestön elämästä, taloudesta ja tavoista osoittautuen tässä tarkaksi havainnoitsijaksi ja tutkijaksi. Pitkän Limingassa oloaikansa laajoihin kokemuksiin nojaten hän laati 1800-luvun alussa yksityiskohtaisen ”Limingan pitäjän kuvauksen” (Beskrifning öfwer Limingå Sokn). Holmbom päiväsi sen v. 1802 ja lähetti Suomen Talousseuralle, joka lunasti tämän ansiokkaan kertomuksen ja myönsi siitä Holmbomille hopeisen mitalin. Holmbomin ansioina nähtiin paitsi perusteellinen asioiden tuntemus myös hänen innokas pyrkimyksensä levittää semmoisia tietoja, jotka valistavat ja hyödyttävät.2 Kaikkiaan yhdessätoista luvussa on esityksiä monista erilaisista asioista, luonnonoloista, veroista, kameraalilaitoksesta, elinkeinoista, rakennuksista jne., mutta me keskitymme tässä viimeiseen lukuun, jossa Holmbom esittää joitakin huomioita kansan tavoista; luku ei ole suinkaan tyhjentävä esitys väestön tavoista, sillä tähän kuuluvia asioita tulee kertomuksen muissakin osissa esille kaiken aikaa. Luku antaa kuitenkin sangen mielenkiintoisen kuvan eräistä liminkalaisten elämänmenoon liittyvistä asioista viime vuosisadan alussa ja kuuluu suomennettuna kokonaisuudessaan seuraavasti:3

IX Hajanaisia huomioita Kansan tavoista, luonteesta ja elämistavoista y.m.

§ 105

”Sekalainen Seurakunda” on suomalainen sanontatapa, joka tavattaneen kaikkialla; se tahtoo sanoa: että yhteisöissä ja rahvaassa on sekaisin huonompia ja parempia luonteita tai enemmän ja vähemmän kyvykkäitä ja hyödyllisiä jäseniä. Siksipä ei voi vääryyttä tekemättä antaa kansalle, koko pitäjälle mitään sellaista yleistä luonnehdintaa, joka sopisi kaikkiin. Sen vuoksi täytyy esittää yksityiskohtia yleisestä elämänlaadusta ja jättää jokaiselle lukijalle vapaus tehdä tämän pohjalta yleisarvostelunsa.

§ 106

Asukasten kieli on kaikkialla suomi, jota äännetään selvästi ja puhtaasti, ilman lyhennyksiä ja törkeyksiä.

Viime aikoina on kuitenkin omaksuttu useita ruotsalaisia sanoja, jotka on taivutettu suomen ääntämistavan mukaisiksi, vaikka suomenkielestäkin nämä sanat kyllä selvästi löytyy; niinpä esimerkiksi yleisestä puheesta kuulee harvoin sanat veli ja sisar, vaan niiden sijaan bruri ja systeri; kröni viheriäisen sijaan, ja niin edelleen. Tämä loukkaa oikeaa suomalaista, joka mieluimmin kuulisi käytettävän kieltään puhtaasti.

Jotkut miehet, jotka ovat muualla matkustaneet, ymmärtävät ja puhuvat vähän ruotsia; mutta vaimonpuolet tuntevat vain äidinkielensä, paitsi muutamat harvat, jotka ovat palvelleet kaupungeissa tai ovat muuttaneet muilta paikkakunnilta.

§ 107

Rahvaan tavat ovat moitteettomat. Yleensä vallitsee sopu ja luottamus naapureiden kesken, mutta vain niin kauan, kun ei synny kysymystä toisen tai toisen omistamisoikeudesta, joka antaa aiheen tyytymättömyyteen tai puhkeaa käräjäjutuksi. Kohteliaasti ja palvelualttiisti kohdellaan säätyhenkilöitä ja matkustavaisia. Yksi ja toinen saattaa olla töykeämpi, joko äksyn luontonsa, puutteellisen kasvatuksen taikka seuratapain vähäisen tuntemuksen vuoksi, jollaista eritoten tapaa syrjäisimmiltä seuduilta.

Mitään törkeitä pahantekoja ei ole sattunut niinä 24 vuotena, jotka allekirjoittanut on ollut pitäjässä, ja vain yksi ainoa on tuomittu hengiltä. Pienemmät rikkomukset, joista langetetaan ruumiin rangaistus tai sakkotuomio, ovat tavallisempia. Niihin voi lukea röyhkeyden ja kunnioituksen puutteen vanhempia kohtaan, mihin vanhemmat itse ovat suurelta osin syypäät siten, että kasvattavat lapsiaan nurinpuolin ja veltosti taikka jättävät lapsille isännyyden liian aikaisin.

Merkillistä on, että kun rikkomukset tulevat niin karkeiksi, että ne täytyy ilmoittaa viranomaisille, ovat vanhemmat valmiit salaamaan ja vähättelemään lastensa rikoksia, joko myöhästyneestä rakkaudesta tai omantuntonsa paatuneisuuden tähden ja myös sopimattoman kasvatuksen ja oman taitamattoman käytöksen tähden, tai peläten pahempaa turmiota vastaisuudessa.

§ 108

Sen jälkeen kun hylättiin toinen luku pahanteon kaaresta, taikuutta ja noituutta tunnetaan tuskin nimeltäkään. Vanhassa polvessa lienee sentään joku ovela vaari taikka muori, jota nyttemmin halveksitaan ja jonka ei enää paremman valistuksen levittyä uskota saavan aikaan pahaa eikä hyvää. Ainoa asia, joka on pahemmin pelättävissä, on siinä, jos he saavat johdetuksi kansaa mielijohteisiinsa tai saavat aikaan jotakin, joka on vahingollista.

§ 109

Siihen aikaan, jolloin kruunun kapakkain kyltit jokaisessa kyläkunnassa koristivat monia portteja ja nurkkia, kasvoi juopumus ja siihen liittyvät paheet. Mutta kun ne sitten onnellisella hetkellä poistettiin, vallitsee taas yleinen rauha ja siivous. Viisaat valtiolliset säädökset voivat usein siveellisyyden nimissä saada aikaan enemmän hyötyä kuin rangaistukset ja palkinnot.

§ 110

Rahvaan pidot ovat pääasiassa häät ja hautajaiset, joihin kutsutaan vieraita kunkin varain ja voinnin mukaan, rikkaimmissa kosoltikin. Kun vihkiminen, joka suuremmissa häissä aina tapahtuu kotona, on toimitettu, kestitään vieraita hyvällä ruualla, viinalla ja alueella (kutsutuille säätyhenkilöille annetaan aterialla viiniäkin). Sopivin ajoin tarjotaan kahviakin iltapuoleen. Morsiamen pukee komeasti sitä varten palkattu puettaja, mutta sulhanen käyttää tavallisia pyhävaatteitaan. Häissä käytetään iltapäivä tanssiin ja sävyisään leikinlaskuun, jota tuon tuostakin höystetään ryypyllä, tupakalla ja juomisilla, kunnes illallispöytä katetaan jotensakin myöhäsellä. Kaikki menee enimmäkseen hiljaisesti ja siivosti ilman erityisiä sopimattomuuksia, taikuuksia ja loihtimisia. Ensimmäisen päivän illalliseen nämä kalaasit tavallisesti päättyvät, mutta sukulaiset ja pitkämatkaiset vieraat jäävät seuraavaan päivään päivälliselle, samoin useat muut vieraat erityisestä pyynnöstä. Ristiäisiä juhlivat ainoastaan muutamat varallisemmat ja arvokkaammat talonpojat, jotka kutsuvat papin kotiinsa kastamista toimittamaan, ja saapuvilla ovat kummit ja muutamia naapureita, joille tarjotaan päivällistä ja kahvia. Köyhemmät antavat ristiä lapsensa kirkossa tai jommassakummassa pappilassa, eikä silloin tarjota kotona muille kuin kummeille.

Pitäjä ja suuremmat kyläkunnat on jaettu erinäisiin ns. kinkerikuntiin tai lukualueisiin, joissa syksyisin ja keväisin opetetaan ja kuulustellaan kansaa kinkereillä, joita pidetään vuorotellen kunkin kinkerikuntaan kuuluvan talonpojan luona. Tämä vastaanottaa papin ja kestitsee häntä ja hänen palvelusväkeään sekä tarjoaa myös kaikille talonisännille ja emännille ja joillekin vieraille päivälliset ennen kuulustelua ja toiset toimitusten jälkeen, jotka kestävät n. klo 3:een tai 4:ään iltapäivällä ja voi vielä tarjota ilta-ateriankin. Muutamat ukot voivat sitten huvikseen pakinoida, ryypätä ja juoda myöhään iltaan, mutta naisväki ja nuoret poistuvat varemmin hälisemättä ja metelöimättä. Hirsi-kinkereitä eli puidenvetämistalkoita on jo edellä, pykälässä 86 käsitelty.*

* Limingassa ei enää 1800-luvun alussa saatu omista metsistä kelvollista rakennuspuuta, vaan se täytyi hankkia naapuripitäjistä. Puiden hankkimista varten kehittyi erityinen yhteistoimintamuoto, ns. hirsikinkerit, jolloin kaikki ne naapurukset, joilla oli puiden tarvetta, lyöttäytyivät yhteen, ostivat puut yhteisesti ja kuljettivat ne hevospelillä yhteisillä hankintamatkoilla kotiin. Puu-urakan päälle vietettiin sitten pienoiset harjakaiskekkerit ja kestitykset vähän kinkereitten tapaan. Yhteistyömuoto säilyi pitkälle tälle vuosisadalle asti. (J. V.)

§ 111

Kekri eli pyhäinmiestenpäivä ei täällä ole niin huomattu juhla kuin muilla Suomen seuduilla, ja kirkkomessua ei tunneta edes nimeltä. Poistettuja pyhimysten ja apostolien päiviä haluavat vielä muutamat vanhat viettää työtä tekemättä. Erittäinkin on rukki semmoinen syntipukki, johon silloin ei saa koskea. Ennen on rukki saanut myös levätä torstain ikäpuolen ja koko lauantain, mutta nyt sille ei anneta lomaa muulloin kuin lauantai-iltoina tai viikolla sattuvien pyhien aattoiltoina, jolloin naisväen aika menee talonsiivoukseen ja juhlavaatteiden järjestämiseen seuraavaa kirkkopyhää varten.

§ 112

Puvut ovat kyllä ennenkin olleet upeat ja arvokkaat, mutta ovat nykyään käymässä pöyhkeämmiksi ja koreammiksi. Työvaatteissa, jotka ovat aina työn laadun mukaiset, ei ole kuvaamista, minkä vuoksi rajoitetaan kuvaus vain pyhä- eli kirkkovaatteisiin.

Vanhemmat miehet käyttävät vielä vanhoja värjättyjä, vaaleita tai tummempia jakkuja eli takkeja, jotka on leikattu ruumiin mukaan. Liepeet ovat toisilla lyhyemmät ja ahtaammat, toisilla avarat ja pitkät, vyötetyt leveillä säämiskävöillä, joissa on messingistä solki. Heidän jalkineinaan ovat pieksut eli pieksusaappaat.

Nuoremmat miehet käyttävät nykyään enimmäkseen sinisiksi värjättyjä, ahtaiden kaprokkien muotoon leikattuja takkeja, joihin kuuluu ohuesta kankaasta tehty keltainen vyö; vyö saartaa olla muunkin väristä ohutta villavaatetta, joka voi myös olla surun aikana musta, samoin kuin myös kaulaliina.

Nykyään on lisäksi tullut käyttöön sininen liivi, sarka- tai verkahousut kiiltävine nappeineen sekä näiden yhteydessä tavallisesti korolliset saappaat, joissa on ruskeat tai punaiset alaskäännettävät varrensuut. Toiset pitävät pieksuja, mutta solkikenkiä ei näe rahvaalla laisinkaan. Päähineenä on talvisaikaan vuorillinen, kaunispuuhkainen karvalakki ja kesällä ympyriäinen hattu. Keppiä eivät käytä muut kuin vanhat ukot, joille se on tueksi välttämättömän tarpeellinen; näistäkin hyvin harvoilla näkee partaa, vaikka se hyvin kasvaneena ja hoidettuna kyllä koristaisi vanhaa leukaa.

Lammasnahkaturkit, joita kiertelevät venäläiset valmistavat ja ompelevat, ovat nekin jokseenkin tavallisia talvipukimia miehillä ja joillakin vanhoilla naisilla; turkki on joko päällyksetön tai värillisellä ohuella villapäällisellä varustettu.

§ 113

Vanhat naiset pyrkivät pukamissaan vielä vakavuuteen, mutta ovat kuitenkin siistejä ja puhtaita. Heidän koreutenaan on silkkinen tykkimyssy ja jonkinlainen silkkikaulahuivi.

Pääasiallisena pukuna on koko- tai puolivillainen röijy ja hame – toisinaan käytetään pumpulivaatetta, joka harvoin on loisteliasta – sekä palttinasta tai karttumista valmistettu esiliina ja lammasnahkaturkki silloin kun vuodenaika sitä vaatii. Sitävastoin nuoret emännät sekä tyttäret ja piiat ovat koreampia ja huolitumpia. Päähineenä on yksivärinen tai kirjava silkkimyssy. johon kuuluu suuri nauharuusuke niskassa ynnä siro ja leveä, huolellisesti silitetty ja koristettu piippa.

Kaikki tämä maksaa yhteensä monta riksiä. Kirkko- ja pitopäivinä peitetään päähine tavallisesti silkkihuivilla, joka kuitenkin perille päästyä otetaan pois.

Kaulassa kannetaan kamrikki- tai nokkospalttinakankaasta, liinakankaasta tai silkistä tehtyjä kaulahuiveja kooltaan suurempia tai pienempiä, muutamat pitävät myös viime aikoina ilmestyneitä monen riksin arvoisia shaaleja. Rikkaammat ostavat itselleen hopeakäätyjä, jotka ylettyvät useampaan kertaan kaulan ympäri ja joissa on vielä riippuvia koristuksia.

Leninkinä on puolivillaisesta tai pumpulisesta kotikutoisesta kankaasta tehty röijy ja hame (ks. § 81). Jotkut nuoremmat ja arvokkaammat talonemännät ja tyttäret käyttävät tähän tarkoitukseen silkkikangastakin. Esiliina on samaten mustaa silkkiä taikka hienoa, harvaa nokkos- tai kamrikkipalttinaa. Huonosempain ja vähempivaraisten on kuitenkin tyydyttävä kotikutoisesta ja juovikkaasta pumpulikankaasta tehtyihin esiliinoihin.

Valkeat pumpulisukat ovat nuoremmilla tavallisemmat samoin kuin sievät, hyvintehdyt kengät, joissa ennen käytettiin hopeasolkia kiinnipitiminä. Nyt tehdään kengät kuitenkin ilman solkiremmejä, joten solkiakaan ei tarvita, eikä niitä enää paljoa näekään. Muiden koristusten ohella ovat hopeiset kengänsoljet olleet tarpeellisena lisänä morsiuslahjain joukossa.

Naisilla näkyy olevan jo nykyään kamlotista tai kotitekoisesta ja värjätystä villakankaasta tehtyjä turkkeja, jotka on varustetut kunnollisilla kauluksilla ja reunuksilla, ja ne ovat yhäti lisääntymässä. Surun aikana on naisväki pukeutunut mustiin koruttomiin vaatekappaleisiin; kaulahuivi ja esiliina kuuluvat mukaan, mutta sen pitää olla joko musta tai valkea.

§ 114

Vuodevaatteista meidän akkaväkemme huolehtivat vähemmän. Asuinpirtissä ei yleensä pidetä ollenkaan sänkyjä, vaan koko väki makaa lattialla olkien päällä, allaan jotakin karkeaa hurstilakanaa ja päänalusta, ja niin sanottu villaraanu peitteenä. Jollakulla vanhalla pariskunnalla voi kuitenkin olla pirtissä sänky yhtäläisin varustein.

Paremmissa taloissa on vierastuvassa kunnollinen sänky, jonka patja on oljista tahi karkeista riivityistä höyhenistä ja johon vielä kuuluu pari kolme päänalusta, joista päällimmäisessä on karttuuni- tai liinapäällys. Hyviin varustuksiin kuuluu semmoisessa talossa vielä pari pientä lakanaa karkeammasta liinasta sekä karttumista, puserretusta liinasta tai hienohkosta villavaatteesta ommeltu peite. Isännällä ja emännällä, jotka tahtovat käydä vähän enemmästä kuin muut ihmiset, on oma asuinhuoneensa, jossa he syövät erikseen ja heillä on tavallisesti paremmat vuoteet kuin mitä pirtin puolella.

§ 115

Paremmissa paikoissa on vierastuvat koristettu ikkunaverhoilla ja kalustettu sängyllä, pöydällä, kaapilla ja lisäksi piirongilla ja seinäkellolla ynnä enemmän tai vähemmän maalatuilla kaarmistuoleilla.

Pirtissä on penkkejä toisella sivuseinällä ja päätyseinällä, pitkä pöytä pitkine penkkeineen, jotka ovat toisin paikoin maalattujakin, sekä kaikennäköistä lajia olevia työ- ja kehruutuoleja. Vieraita varten katetaan pöytä reivaalla tahi jos se puuttuu, puhtaalla lakanalla. Tina- ja porsliiniastioita näkee myös eräin paikoin.

§ 116

Mitä tulee puhtaanapitoon eli siivoukseen, on se enimmäkseen yhdenlainen.

  1. Sen jälkeen kun pykälässä 114 mainitut olkivuoteet on aamuin kannettu ulos, lakaistaan pirtinlattia.
  2. Lauantaina tai jonkin pyhäpäivän aattona viikolla pestään pöytä, penkit ja akkunat.
  3. Kerran vuodessa, juhannuksen tienoilla, koko pirtti, katot, seinät ja lattiat puhdistetaan. Katto, samoin kuin seinät lähellä katon rajaa, jotka savustuvat lämmitettäessä ja pärevalkeasta aamuin ja illoin, pysyvät mustina, mutta seinien alaosa ja akkunat pidetään aina vaaleampina. Lattia, jota ei pestä koko vuonna, saa tuona pitkänä aikana tasaisen tumman värinsä, semmoisenakaan ei lattia, kun se on lakaistu ja on vapaa muusta liasta, pistä pahasti tottuneeseen silmään, mutta tulee nyt kuitenkin pestyksi ja saa luonnollisen puunvärinsä. Pesun jälkeen jätetään talon ovet ja akkunat auki useiksi viikoiksi, jotta se kuivuisi ja vapautuisi sisällä piileskelevistä syöpäläisistä. Näistä ovat sirkat, lutikat ja useissa paikoissa torakat tavallisimmat. Kesän aikana on väellä erityiset ruoka- ja makuuhuoneensa luhdissa tai muissa ulkorakennuksissa, kunnes syyskylmät pakottavat jälleen siirtymään pirttiin.
  4. Vierastupaa pidetään enimmiten aina siistinä niin että saapuvat vieraat voidaan viedä sinne ja siellä kestitä.

§ 117

Häitä, hautajaisia ja muita tilaisuuksia, joissa on enemmän väkeä koolla vietetään pirtissä, tilavimmassa huoneessa, joka silloin on siistitty edellisessä pykälässä kohdassa 3 sanottuun tapaan. Kutsutuille säätyläisille ja herrasväelle on vierastupa ennen ateriaa ja sen jälkeen mukavampi ja vapaampi olinpaikka; siellä tarjotaan kahvikin silloin kun sitä annetaan.

§ 118

Lopuksi mainittakoon, että varakkaissa ja suuriväkisissä taloissa isäntä ja emäntä harvoin käyvät ulkotöissä. Kun isäntä vuodenajan ja kulloistenkin tarpeiden mukaisessa järjestyksessä osoittaa väelleen välttämättömät työt ja myös valvoo, että kaikki asiat tehdään oikein, on siinä kyllin hänelle, mutta jos hän viettää aikansa laiskuudessa valvomatta, kuinka yksi ja toinen tehtävä täytetään – mistä myös löytyy muutamia esimerkkejä – niin häntä odottaa kaksinkertainen rangaistus; köyhyys ja kurjuus kohtaa hänen taloaan sekä häntä itseään naapurien pilkka ja halveksunta.

Emännällä taas on tekemistä sisähommissa. Erittäinkin hän kesän aikana, jolloin hän on enimmäkseen yksin kotona, hoitaa lapset, lypsää illoin ja aamuin, siivilöi maidon, kirnuaa voin ja pitää maitoastiat puhtaina, sekä laittaa ruoan, milloin työväki on yötä kotosalla. Päivät päästään on hänellä näissä ja muissa asiaankuuluvissa kotipuuhissa yllin kyllin työtä, eikä siitä monta vapaata hetkeä jää, niin että olisi tilaisuuttakaan ulkotyöhön. Jos hän pitää taloutensa oikeassa ja siistissä kunnossa, ei hän ole ainoastaan moitteeton vaan ansaitsee myös kiitoksen ja kunnian.


Näin siis kirjoitti erinäisistä liminkalaisten elämän puolista 1700- ja 1800-lukujen taitteessa Henrik Holmbom. Seuraavassa siirrymme noin 60 vuotta ajassa eteenpäin.

Juho Rännärin kuvaus vuodelta 1859

V. 1859 julkaisi liminkalainen itseoppinut valistusmies, entinen ruotuväen aliupseeri Juho Rännäri Oulun Viikkosanomissa laajan historiallisen kuvauksen ”Tietoja Limingan pitäjästä”. Kirjoitukseen sisältyy varsin mielenkiintoinen ja runsassisältöinen katsaus tuon ajan liminkalaisten elintapoihin. Kuvaus on aihepiiriltään monipuolisempi kuin yllä oleva Holmbomin ‘Kansan tapoja’-otsikon alla oleva osa hänen pitäjänkuvauksestaan. Rännärin kuvaus kuuluu näin4 (kappalejako ei ole Rännärin):

Kansan tavoista

Tietoja kirjoittaissa jostain paikkakunnasta täytyy myös vähän mainita kansan tavoista, keskuuselämästä, sillä tiedämme Suomenmaankin, itse Suomalaistenkin asukasten kaikissa elämän tavoissa, missä enemmän, missä vähemmän eroavan toisistansa. Siksi aivomme tässä lyhykäisesti mainita tämän pitäjään asukasten keskinäsistä elämän tavoista; vaikka kansan tavat täällä sangen vähän eroavat muitten Pohjanmaan asukasten yhteisistä tavoista, ettei niissä juuri mainitsemista olisi, vaan koska tapoja on täälläkin sekä hyljättäväisiä että taas kaikilta seurattavaisia, niin ei siis haitanne, jos niistäkin puhelemme.

Luku-taito on pitäjäässä enimmiten hyvä, vaikka kyllä joukossa jotakin on, mutta harvassa pitäjäässä olemme kuitenkin niin yleistä luku- ja kirjallisuuden halua sekä taitoa nähneet olevan yhteisellä kansalla kuin täällä. Sanomalehtiä, semminkin Oulun Wiikko-Sanomia luetaan ympäri pitäjäätä enimmästi Tyrnävän, Temmeksen ja Limingan seurakunnissa; tänä vuonna esimerkiksi tulee tähän pitäjääsen enempi kuin 70 eri vuosikertaa maamme Suomenkielisiä sanomalehtejä, vaikka ei sillä että tässä juuri kehumista on, katsoen niitä maita ja kansoja, joilla kirjallisuuden tunto niinkuin koko ihmis-sivistyskin on etevämmän tunnon, opin ja riennon saanut, mutta kuitenkin katsoen meidän Pohjanmaan asukasten tilaa tässäkin suhteessa, on tuntuva eroitus.

Kielen-murre ja puheen-parsi on koko pitäjäässä yhtäläinen, joksikin selvä, kaunis ja soma, sekä hyvin likitysten meidän tavallista kirja-kieltämme.

Koko tämän pitäjään väestö kaikkine tapoinensa näyttää kuin olisi levennyt yhdestä perhekunnasta. Kaikki tunnustavat he Luterukselta puhdistettua evankeliumin oppia, mutta eroavat hengellisyyden taikka uskomus-asiassa kolmeen pääosaan, joista osa on niitä niin kutsutulta heränneitä (körttiläisiä); ne eroittavat itsensä vanhan-aikaisen körttiröijyn ja muun rumanmoisen pukunsa, seurain pitämisen sekä – enin osa – siivottomuudensakin kautta muista asukkaista ulkonaisesti. Toiset taas, jotka sanovat olevansa uskovaisia, eli niitä, jotka yksinänsä Kristuksen evankeliumista etsivät autuutta, eivät eroa kansan yhteisestä puvusta eivätkä elämästä muussa kuin etteivät ole ylön hohtavissa vaatteissa eivätkä taas kristitylle sopimattomissa seuroissa. Yksi osa – joitten joukkoon myös kaikki suruttomat kuuluvat – ovat varisealaisia pyhiä, jotka kauhistuvat kaikkia julkijumalattomuutta, eivät tunne totisen kääntymisen tarpeellisuutta, sillä kuin ovat syntyneet kristillisistä vanhemmista, kastetut kristityiksi, naulinneet ahkerasti armon välikappaleita ja muutoin sitte eläneet jos kuin sivästi. Tätä viime mainittua joukkoa, joka on suurin, pitävät heränneet, semminki ensiksi mainitut, kaikkein onnettomimpana laumana, niinkuin se myös voipi ollakkin, mutta niillä on kuitenkin monta hyvää tapaa, joita heränneiltä näyttää puuttuvan, esimerkiksi kirjallisuuden, oppimisen, säädyllisyyden, siisteyden ja puhtauden halu.

Vaatettamisen liikanaisesta koreudesta tässä pitäjässä asukkailla yhteisesti katsoen ei ole mainitsemista, sillä siinä ei näytä mitään ylellisyyttä ei nuorilla eikä vanhemmilla olevan, ehkä nuoret nyt kuitenki täällä, miten muuallakin, kukin säätynsä ja varallisuutensa mukaan – ja jospa joku yli varojensakin – pöyhkeilevät vaatteuksessa, siksi että vanhoista eroittaa, niin se ei kuitenkaan ole juuri liikanaiseksi mainittavaa, mutta sitä vastaan likasuus, ruokottomuus ja hajanaisuus vaatteissa kuin muissakin vaimo-väen toimituksissa on monessa paikassa silmiin pistävä, joka kuitenkin nykyisinä vuosina on hilukaisesti alkanut muodostua paremmalle kannalle, semminkin muutamissa kylissä.

Yhtä vähän kuin vaatteen koreilemisessa on mitään ylellisyyttä, on myös syömisessä ja juomisessa tämän pitäjään asukkailla. Se on tosi, että vallan raitista ei ole kaikki kansa täälläkään, mutta väkeväin juomain nautinto on kuitenkin vähentynyt vähenemistänsä joka vuosi, niin että harvoin päihtyneitä nähdään, ja moni, entisestään jalo juoppo, on hyljännyt kaiken väkevän nautinnon. Viinan polttamisen halu on kyllä koko pitäjäässä innollista, mutta sitä harva pitää omana eli oman taloutensa tarpeena, se innollisuus syntyy rahan saamisen halusta, sillä kaikkiin tarpeisiin on täällä talouden hoitajan hankkiminen raha maan viljalla, kun ei koko pitäjäällä ole mitään muita tuotteita, paitsi mitä karjasta saadaan.

Asukasten toistensa keskinäinen kohteleminen on yleensä ystävällistä ja suosiollista kaikissa tiloissa. Outoakin, ehkä olisi köyhäkin, kohdellaan sangen suosiollisesti ja suurella ystävyydellä sekä arvon antavaisuudella, jos se muutoin osottaa itsensä käytöksellään sen ansiolliseksi. Nuoret ja vanhat rakastavat enimmästi keskinäistä yksimielisyyttä ja ystävyyttä toisiansa kohdellessa niin erinomaisella innolla, että se antaa suuren toivon paremmalle sivistykselle tulevaisuudessa, ja moni paikkakunta Pohjan-maalla on nyt jo suuresti jälessä tämän asian suhteessa.

Maanviljelys-taito on, miten olemme jo tässä kirjoituksessa ennen maininneet, ei juuri kehuttavalla kannalla, sillä viljelyksistä ei saada keski-määrin laskettuna muuta kuin 7–8 jyvä rukiista, 5–6 jyvä ohrista, kauroista 10–12 ja potuista 12–13 jyvä satoa*, joka ei ole juuri kehuttavaa, mutta aika lienee jo tullut, että tässä pää-elatuskeinon taidossa alkavat uudet innollisemmat riennot, jotka kaunistavat tulevaisuuden.

* Tämä viljan sato ei kuitenkaan ole tasainen, sillä hyvin hoidetuista ja muuton hyvistä maista tulee enempi ja huonommista vähempi, vaan suoviljelykset antavat usein paljonki enemmän. (Rännärin huomautus)

Ehkä niityt ja niistä saatavat heinävarat antaisivat tilan hyvään ja hyödylliseen karjan-hoitoon tässä pitäjäässä, niin siitä täytyy kuitenkin yleisesti katsoen sanoa, että se tuskin kannattaa, sillä siinä asiassa on asukkailla enemmänki taidottomuutta; kuitenkin löytyy niitäkin, jotka ruokkivat ja hoitavat joksikin hyvästi karjansa sekä sen viljan, ja ovat myös jo oppineet tuntemaan sen voiton, mikä hyvästä karjan-hoitamisesta seuraa sekä maan voimistuttamisessa että rahan tulossa. Lehmät tosin ruokitaan sekä juotetaan talven aikana navetoissa, ja niille annetaan muutamissa taloissa kovastikin heiniä, heinissä ne makaavatkin, mutta yhtähyvin ovat ne laihat, voimattomat ja lypsävät vähän. Se on ihme, mutta sen täytyy niin olla, sillä järjestämätön ruokkiminen ja siivottomuus vaikuttaa sen. Heinän myymisellä luulee monikin isäntä saapansa enemmän hyötyä kuin karjan pitämisellä, ja taitaa se niin ollakin, sillä kuin karja huonosti ruokitaan, tuottaa se vähän ja huonoa viljaa, joka sitte vielä siivottomain emäntien kynsissä katoaa kuin tina tuhkaan.

Pitoja, niinkuin häitä, peijaisia, ristiäisiä ja m.s. on edesmenneinä aikoina aina nyky aikoihin asti pidetty liikanaisella ylöllisyydellä sekä ruassa että juomassa, kuin myöskin monipäiväiset, joka tapa ei kelienkään mieluista ole, sillä se haaskaa aikaa ja rahaa. Mutta että kukaan ei ole tahtonut olla toistansa huonompi, kuin yksi pitää niin pitkät, komiat ja ylölliset pidot, niin pitää toisenki pitää; sillä muutoin tulee se panetusten ja kylän akkain häväistyksen alle. Kuitenkin on nykyisinä vuosina jo muodostunut pitoinki pitäminen Limingan pitäjäässä kohtuullisemmaksi ja säädyllisemmälle kannalle, niin että siinä ei kohta mainitsemista ylellisyyden suhteen enää ole; sillä sen pitää niin olla, että nimellisessä ja erinomaisessa tapauksessa kutsuu ystävä ystävänsä, kylänmies kylänmiehensä ja sukulaiset toisensa viettämään jonku muistettavan hetken siitä tapauksesta, joka heitä kaikkia yhteisesti ja jokaista erinäisesti koskee ja liikuttaa. Se on myös vanhoilla isillämme ollut tapana, itse Jumala on sen vahvistanut läsnä olollansa pitopaikoissa ja se seuraa sukukunnasta sukukuntaan.

Tanssi huvitukset ovat pitäjän nuorisolla tavalliset ajanvietteet, semminkin sunnuntai-iltoina, mutta ne usein täytyvät liikanaisesta rujuamisesta, jonkatähden ei niissä ole juuri hyvää oppimista; riitoja, tappeluksia ja päihtymisiä kuuluu ja näkyy niissä kuitenki sangen harvon. Kuitenkin olisi se soveliaampi, jos jollain muulla tavalla, niinkuin sunnuntaikouluin, keskinäinen opettelemis-kokousten pitämisellä ja muilla hyödyttävä isillä tavoilla vietettäisiin sunnuntai- ja muut sellaiset illat.

Naimisen asiassa, tuhlaamisessa, häitten pitämisissä j.m.s. ei ole täällä tapana pitää eikä noudattaa mitään erinäisiä hullutus-temppuja, eikä siis niissä ole mitään mainittavaa, sillä ne kaikki tapahtuvat suurella hiljaisuudella, miten tuleekin olla kristikunnassa, muttei sillä lailla kuin ”Rant’järvellä”.

Pitäjään asukasten tapoihin kuuluu myös kartano-huonetten rakennustapa, joka tässä pitäjäässä on hyvin epätasainen, niin että yksi rakentaa yhdellä, toinen toisella tavalla ja harvoissa taloissa löytyy oikeen mukavaa järjestystä kartano huonetten rakennus-sioittamisessa, ehkä huone-lukua kyllä on moniaissa enemmänki. Tavallisesti löytyvät tässä pitäjäässä kartano-rakennukset seuraavaisessa järjestyksessä: Ensiksi pirtti-huonerivi, jossa on yksi pirtti; se on tavallinen työ-väen asunto- ja käsityön-teko-huone, varustettu neljällä ja usein (uudemmissa rakennuksissa) viidelläkin ikkunalla, isolla muurilla leipoma-uunin ja (nyky-aikaisissa ilta- ja aamu-puhteina tulta poltettavan muurin ulko-nurkassa olevan) takan kanssa; kööki ja 3, 4 tahi usiampiakin muita huoneita, pienempiä ja isompia, joista joku on siistimmissä taloissa maito huoneina j.n.e.

Toiseksi karja-navetta-rivi, joka usiammassa talossa on rakennettu vasta-päätä pirtti-huonerivin kanssa; siihen kuuluu: lehmi- ja lammasnavetta, sekä karja- ja viina-köökit vähän erillänsä. Kolmannessa huonerivissä on hevois-talli, karja-lato, reki-huone ja muita puoteja, joissa työ-aseita ja muita senlaisia säilytetään. Neljännessä huonerivissä taas löytyy muutamia asuinhuoneita, puoteja ja muita s. Nämät neljä huoneriviä tekevät kartanon tavallisesti neli-kulmaiseksi, josta vähän ulompana seisovat: jyvä-aitat, polttopuu-huoneet, paja, sauna ja muut semmoiset joita talossa tarvitaan.

Tuuli-mylly on myöskin usiammassa talossa, sillä oikeen rakennettua kunnollista vesi-myllyä ei ole yhden yhtään koko pitäjäässä, eikä myös laitasi olla sen oikeaa siaisuuttakaan*, sillä kun kaikki virrat ovat pieniä ja vähä vetisiä, ehkä kyllä niissä sopivilla paikoilla on hyviä putouksia, joihin vanhat ukot ovat aikoinansa rakentaneet pieniä vesi-myllyjä toinen toisensa viereen, joista jäännöksiä, raunioita j.m.s. on vieläkin jälillä; ja joku on niistä uudistettukin, niin että niillä voipi jauhattaakki.

* Mitähän mahtaisi olla, jos Limingan pitäjän jokiloihin rakennettaisiin uuden-aikaisia härkin-myllyjä, jotka turpiini-koneella kieppuvat vähällä vedellä.

Paraat, puhtaimmat ja siistimmät kartano-rakennukset tavataan Engeslevän ja Limingankylissä sekä Temmes-jokivarrella, mutta paraiten Ala-Temmeksen kylässä, jossa myös Pehkosen talossa on rakennettu isollainen tiili-huonerivi*, joka on se ainoa sekä enimmäkseen sitä laatua rakennus koko Limingan pitäjäässä. Ei tosin Limingan pitäjään kaikissa kylissä pohota loistosat eikä suuret rakennukset kartano- eikä myös muissa laitoksissa, mutta harvassa paikkakunnissa onkin rakennus-tarpeet: puut, kivet, kalkki ja muut semmoiset niin tiukassa ja kalliita kuin täällä, sentähden täytyy monen vaston tahtoansakin asua ja toimeen tulla vähillä ja huonoilla huoneilla. Toivottava kuitenkin olisi, että asukkaat tästä-lähin alkaisivat savisista maistaan vähän vuodessa kohottamaan tiili-huoneita, sillä vaikka kohta ne rakentaessa rasittaisivatkin heitä, niin ajan päälle tuottasivat ne hyötyä, koska puu-rakennuksetkin tulevat hirmuisen kalliiksi, kun puita ei omassa pitäjäässä ole, eivätkä ole ikuisesti kestävän rakennuksen rinnalla niin kuin varjo ja tyhjä vaiva.

* Siitä samasta rakennuksesta on armoll. hallituksemme kunnioittanut nykyistä Pehkosen isäntää, joka sen rakentanut on, napin lävessä kannettavalla kunnia-merkillä.

Pitäjään viiden kappalaisen puustelli-rakennukset eivät myöskään ole juuri loistosat, hädin tuskin löytyy niissä kuitenkin tarpeelliset huoneet, miten tavallisessa maanmiehen talossa, vaan ei niinkuin niissä paraissa. Yhteisiä rakennuksia ei myös ole pitäjäässä mainittavia muita kuin kirkkoja kirkkoherran kartano, joka on tämän vuosikymmenen alussa kaunistettu uudella kaksinkertaisella valkoiseksi maalatulla huonerivillä. Laina makasiini on vanha ja pieni, mutta päätetty on rakentaa uusi ja tilavampi. Pitäjään tupia, käräjä huoneita ja muita senlaisia ei ensinkään ole, eikä mitään rakennuksia ole palovakuutettu; mutta nykyjään olemme kuulleet isäntäin tuumailevan palo-vakuuttaa kirkkoja ja muita sekä yhteisiä että erinäisiä rakennuksiaan siinä uudessa palo vakuutus yhteydessä Helsingissä; se on oivallinen ajatus, tulkoon vaan täytetyksi, sillä sitä kiittää ja siunaa tulevaisuus sangen suloisella mielellä, miten muitakin hyviä tarkoituksia ja töitä.

Ennen ei ole monessa talossa löytynyt mitään kellari-rakennusta, joissa perunoita, nauriita j.m.s. tavaroita olisi säilytetty; seinättömät maakuopat, toisen talon kellarit j.n.e. eivät elettävässä talossa voi senlaista tarvetta täyttää; siksi ovatkin asukkaat melkein joka kylissä uusien huone rakennusten alle ruvenneet tekemään kivisen kellarin, joka epäilemättä on jokaisen talon välttämätön tarve, eikä yksikään toimellinen talouden hoitaja tahdo sitä paitsi olla. Kaivo-rakennuksia on, mutta ei kaikissa taloissa, jonka tähden monellakin on hyvin vaivaloinen veden saalis, sillä talvi- ja kesäsydännä on useinki niissä pienissä joki-puroissa vähän ja huonoa vettä. Viime vuosina on semminkin Limingan kylässä veden puute ollut tuntuva, joka on pakoittanut maanmiehiä kaivoin kaivamiseen kartanojensa tienoille, joista vesi nostetaan tavallisella vanhanaikaisella vinttirakennuksella, mistä syvemmästä mistä matalammasta.

Nykyisinä vuosina ovat asukkaat niissä siistimmissä kylissä alkaneet kaikkia rakennuksiansa muodostamaan nykyisen ajan vaatimusten mukaan siistimmiksi sisältä sekä päältä, ja omassa seurakunnassa tavallisesti löytyy kohtuullisesti osaavia puuseppiä, jotka tekevät huone-kaluja ja muita tarpeellisia kaunistuksia, mutta maalaria huoneille ja huone-kaluille täytyy usein Oulusta kuljettaa, sillä niitä on pitäjäässä vähä. Ehkä huonetten laudoittaminen päälli-puolelta on sangen hyvä ja hyödyllinen, sillä se pitentää huoneen ikää sekä tuottaa sille mukavamman näeön, niin kuitenkin aika-vähän tavataan täällä vuoratulta huonerivejä.

Ennen on kaikki huoneet katettu olilla, sitte, semminki kartanohuoneet, tuohilla, jota kattoa sanotaan: ”tuohi- ja malkakatoksi”, lautakattoja tavataan myös usian talon kartano-huoneissa, ja onpa pärekattojakin ilmestynyt Lumijoen ja Tyrnävän seurakuntaan, ainakin yksi kumpaankin. Päre-kattoin rakentaminen mahtaakin tulla oikeen tavaksi tässä pitäjäässä, koska ne lasketaan täällä tulevan helpommiksi, olevan lujempia, mukavampia ja keviämpiä kuin malka- ja lautakatot; niinkuin se myös luonnollistakin on.

Kaksinkertaisia huonerivejä ei ole maanmiehillä, ehkä kyllä huoneita niintavoin rakentamalla saataisiin vähällä lisäkustannuksella aina toinen verta, sillä vähän korkiammaksi rakennettuna tulisivat ne kuitenkin yhden ulko-katon alle, ja niinmuodon omituisesti helpommaksi. Kivisiä huone-rakennuksia on myös sangen harvassa, ainoastansa yksi pienoinen asuin-huonerivi Tikkasen talossa Engeslevän kylässä, ja sitte joita kuita kivi-navetoita aina siellä ja täällä.

Työn-teon ahkeruus on pitäjäässä kiitettävä, ja jokainen kunnollinen työntekijä pidetään talollisilta ansaitussa arvossa, sekä kohdellaan kunnioittamisella. Työväen ruoka on yleensä moittimaton, paitsi että muutamain taloin emänniltä ei ole tarpeellinen puhtauden ja siisteyden halu raivannut ruokottomuutta, johon ovat lapsuudesta tottuneet, joka ruokottomuus jaloimmasti näkyy itse sellaisissa emännissä sekä niiltä valmistetun ruuan, ruoka- ja karjavilja-astiain likaisuudessa ja muussa kotoelämän menossa, joka heille kuuluu.

Kaikki työpalkat kohoavat vuosi-vuodelta, viime vuosi-kymmenellä ei vielä maksettu paraille renkimiehille vuosipalkkaa kuin 20 ja 25 ruplaa ja myös hyville työmiehille päivä-palkkaa kesällä 25 kop.; mutta nyt maksetaan 40 ja 50 ruplaa paraille renkeille vuosipalkkaa, 50 kop. miehelle päivä-palkkaa kesällä. Kummastuttava muutos siis on työväen palkkain kohoamisessa tapahtunut toistakymmen vuoden ajalla, ja näyttää siltä kuin se yhä kohoaisi kalliimmaksi, vaikka ei juuri mainittavaa muutosta ole tapahtunut maanmiehen kalun hinnassa.

Enin osa renkejä eivät osaa tehdä muuta kuin kovaa ryskä-työtä, se on: ”poikki ja halki”, ja niille maksetaan noin 25 ja 30 ruplaa vuodelta sekä vähän minkä-mitäkin vaate-ainetta; piikoille maksetaan tavallisesti noin 10:nestä 15 ruplaan vuodelta. Talven aikana ei makseta paljon työmiehille, eikä niitä moni halua silloin päivä-palkalla pitääkään.

Nykyisinä vuosina ovat maamiehet alkaneet kaikellaisia töitä teettämään urakalla, joka onkin hyvin sopiva, sillä työmies saapi sen kautta itsellensä täydellisen vapauden ansatta vähän eli paljon, ja teettäjän työ tulee usein rutommasti tehdyksi. Urakkatyössä tulee myös se laiskempikin työmies, joka päivä-miehenä joukossa ollessa vötkistelee vähätöisenä, itse ansaitsemaan palkkansa sekä ruokansa, jota, joukon työssä ollessa, saavat hänelle ne ahkerimmat tekijät ansaita. Usian isäntä-miehen kuulee Limingan pitäjäässä, miten muuallakin, valittavan työ- ja palkkaväen huonoutta, taitamattomuutta, laiskuutta, tottelemattomuutta ja häjyyttä; mutta asia on kuitenkin totuudessa katsoen niin, että työ-väki on sitä mukaa kuin isännätkin hyviä eli huonoja. Sen todistaa myös se, että enimmän osan maakunnan työ-väestä kasvattavat ja opettavat talolliset, niin miksi eivät opeta ja kasvata niistä moittimattomia? Ja siitäkin on se nähtävä, kun samat, ne moititut palkolliset, tultuansa toiselle isännälle, ovat kuin eri-ihmisiä, ovat nöyrät, uskolliset, kuuliaiset ja ahkerat; jos ei kaikki, niin kuitenkin enin osa.

Pitäjäässä syntyneillä ja kasvaneilla piikoilla ja renkeillä on se jo vanhuudesta totuttu tapa, että heti täysi-kasvuiseksi päästyänsä menevät Oulun kaupunkiin palvelukseen, josta ainoastansa harvat palaavat syntymä-tienoillensa: sillä kuin he muutaman vuoden palvelevat kaupungissa, alkavat he halveksia maalaisten elämää, jonka tähden miehenpuolet rupeavat merimiehiksi ja vaimonpuolet kiirehtivät naimiseen kaupugin renkein ja merimiesten kanssa, taikka alkavat ulkona avioliitosta latomaan lapsia, jonka kautta pääsevät kaupungin vaivasholhouksen hoidettaviksi, ja niin tavoin ”kaupunkilaiseksi”, joka heidän mielestänsä on arvollinen nimi: siellä tulee heistä liinskoja, lanskoja, toskia, moskia ja muita semmoisia, sitä mukaa mikä miehellä on nimenä. Vierasta työ-väkeä, jota ylimaan pitäjistä valuu, täytyy siis Limingan pitäjäläisten ottaa joka vuosi ja vuoden aika työhönsä.

Ehkä, miten yllä mainitsimme, on pitäjäässä työn-teon ahkeruus kiitettävä, niin kuitenkin on vanhuudesta aikain monessa työssä tapana pitää tarpeettomasti paljon miehiä, joka on sekä vahingollinen että vastoin-mielinen sekä turmiollinen. Esimerkiksi, kuin talvella vedetään pitemmältä eli lyhyemmältä matkalta valmiita halkoja, rankoja eli heiniä usiammalla hevoisella talossa, niin jokaiselle hevoiselle on tapana pitää eri mies, jossa puolen työväen aika menee aivan turhaan, sillä siinä voipi helposti yksi mies hoitaa kaksi hevoista; vaikka kyllä hän se velton työ-väen suonille on suloista, kun saavat pitkät matkat huoletta huokua reessä päivä-kaudet. Ja riihimiehet, jotka kuin kello 3 tai 4:jän aikana aamulla menevät riiheen, pääsevät sieltä usein ennen puolta päivää, eivät sitte enää huoli sinä päivänä ryhtyä muuhun työhön, ei, ”riihimies on herra”, sanovat he. Ne ovat vanhoja tapoja, joista muka ei saa luopua, ehkä tuottavat pelkkää vahinkoa sille, joka ruuan ja palkan antaa.

Se pakanallinen taikauskoisuus on vuosi-vuodelta vähentynyt tässä pitäjäässä, ja ne häpiälliset loihto-keinot ovat jo saaneet pilkallisen arvon usiamman pitäjään jäsenen silmissä, mutta valitettavasti löytyy niitäkin vielä, jotka apua etsivät noidilta, tietäjiltä, veden- ja metsänhaltijoilta, tontuilta sekä muilta vanhan ajan epäjumalilta, jotka luonnottomat kuvaukset tekevät epäuskoisten sydämet rauhattomiksi. Enin osa kasvavaa kansaa on jo kuitenkin jättänyt kaikki taika-uskoiset temput kaikessa elämän menossa, joka luultavasti tulevassa polvikunnassa tulee kokonaan hyljätyksi, sillä enempi oppi ja tietäväisyys raivaa heidän sydämminsä salosamman tunnon luonnon salaisuudesta, jolloin ihminen ei enää ottele ylönluonnollisia mieli-kuvauksia, eikä anna itseänsä vietellä turhan päiväsiltä pöpinöiltä.

Kaiken kirjallisuuden oppimisen halu on kiitettävä pitäjään nuorisolla, enimmällä osalla, ja lasten vanhimmat, semminkin muutamissa kylissä, haluavat ja rakastavat lastensa opettamista; harva talonpoika on se, joka ei jo vähän osaa kirjoittaakki, ja monta on talon tyttöäkin, joka jo kokoilee ajatuksiansa paperille. Tämä taito on levenemässä vuosi-vuodelta, sillä toiset oppivat toisistansa, vaikka ei yhtään vakinaista lastenopettajaa ole vielä tähän asti ollut koko pitäjään yhdessäkään seurakunnassa. Puheet kuuluvat, että sekin kohta otetaan.

Usein olemme jo ennen tässä kirjoituksessamme tulleet mainitsemaan puhtauden ja siisteyden suuri-arvoisesta asiasta, niin että lukijamme jo johonki määrään tietävät, millä kannalla se on Limingan pitäjäässä, mutta ei kuitenkaan haitanne, jos muutamista puhtauteen kuuluvista tavoista vielä erinäisesti puhelemme. Sisälle lämpiäviä eli niitä niin kutsutulta ”savupirttejä”, ei tosin enää ole monta jälellä, sillä kaikki pirttien muurit ovat tehdyt muka ”uloslämpiäviksi”, mutta sisälle tahtoo niissä kuitenkin savu tupruta, kun kaikki muurarit ovat osaamattomia, ja sitä tuoksua lisää vielä se pitkin talvea kestävä ”päreen-poltto”, joka tekee koko pirtit mustiksi ja nokisiksi, joissa ihmiset pilaavat silmäinsä terveyden ja tulevat noesta sekä savusta mustiksi kuin lakeis-torven sisustat. Katsomatta sitä siivottomuutta, joka päreen polttamisesta syntyy, tuottaa se myös vahingoita siitä sattuvain tuli-paloin sekä päretten kalleudenkin vuoksi, jonka tähden muutamissa taloissa Ala-Temmeksen kylässä ovat isännät hyljänneet koko päreen polttamisen niin tarkoin taloistaan, ettei saa löytyä yhtään tikkua; ja se onkin oikein, sillä jokaisessa talossa luulisi löytyvän hyödyttävämpää ja ansiollisempaa työtä ilta- ja aamu-puhteiksi kuin päreen kiskominen on. Että polttaa kynttilää, taikka miten Pohjanmaan monessa paikkakunnassa on tapana, takassa pieniä kuivia puita, se on paljon siistimpi ja hyödyllisempi, mutta se tapa on tässä pitäjäässä vasta alkupuolessa.

Karjanvilja- ja ruoka-astiat tavataan enimmällä osalla vielä maalaamattomina, joita sannan kanssa hinkataan muka puhtaiksi, jolla tavalla ne ovat ainoastansa puoli-ikäiset, eivätkä milloinkaan oikeen puhtaat. Voita kirnuavat emännät tavallisella mäntäkirnulla, enimmästi lämmitetystä päällisestä, josta saavat vähän ja huonoa voita. Viime vuonna on Ala-Temmeksen kylässä Marttilan talossa aljettu uusi karjan-hoito, johon on tehty ”Sakari Sakarinpojan neuvon johdosta uusi pyöritettävä kirnu, johon päällinen kylmänä pannaan. Siitä saadaan paljoa parempaa sekä enemmän voita kuin millään muulla kiertävällä kirnu-laitoksella, jos nimittäin tarkasti seurataan sen käytännöllistä siihen kuuluvaa ohjetta, joista on se suurimpia, että kaikki maito-astiat pitää olla hautomalla hyvin puhdistetut, maito-huone puhdas ja päällinen kylmänä, sekä kylmällä vedellä kirnuta, sillä siinä pyöritettävässä kirnussa saapi se pyörittäessä tarpeellisen lämpymän ilman erinäistä lämmittämistä.

Toivottavaa on, että toimellisempain kokeet, vissit esimerkit ja kehoitukset muuttavat vähitellen kaikki tavat ajan vaatimusten mukaisiksi, niin että ihmiset töistänsä ja tavoistansa löytävät sekä hupaa että hyötyä. Toivottava olisi, että karjan-hoito yleensä muodostuisi paremmalle kannalle, että maanviljelys parannettaisiin sen täällä hyvin sopivan ”vuoro-viljelyksen” kanssa, että heinäin ja metsäin varastaminen häkäytettäisiin kaikkein yhteiseksi hyväksi, yhteisillä kunnollisilla vahteilla piiri kunnittain, että kaikki yhteiset rakennukset palo-vakuutettaisiin Helsingissä, että pitäjään miesten keskinäinen yksimielisyys lisääntyisi yhteisillä kokous-seurain perustamisilla kylä- eli kirkko-kunnittain, että lasten opetus vieläkin parannettaisiin kouluin perustamisella seurakuntiin ja että koko kansallinen riento kohoaisi kaikesta alhaisuudesta, koska luonto tarjoaa monelta suunnalta rikkauttansa asukkaille tässä pitäjäässä.

Lähdeviitteet