Sattuipa niin mukavasti, että meille jo 16 vuoden takaa tuttu voimavaunu, Kalevan vanha, mutta edelleenkin hyväkuntoinen Studebaker tässä eräänä päivänä ajaa porautti Pudasjärven Kurenalan Osalaan, jonka Ranuan maatalousnäyttelystä palaillessamme olimme ottanut keskuspaikaksemme tähystelläksemme Pudasjärven asioita. Niin – siitä on täsmälleen 16 vuotta, kun viimeksi tämän saman Studebakerin kyydissä olimme. Oli elokuu, kuten nytkin, mutta vuosiluku oli 1937. Emme muista enää päivämäärää, mutta elokuun loppupuoli se oli, kuten nytkin, kun vietettiin Pattijoen Olkijoen ”Rauhanpirtin” entisöimisvuotta. Arvoisa lukija kai muistanee, että tässä ”Rauhanpirtissä” solmittiin marraskuun 19 p:nä 1808 Ruotsin ja Venäjän välinen välirauha, jonka mukaan Ruotsi luovutti koko Suomen Torniojokea myöten Venäjälle.

Olkijoen ”Rauhanpirtti” oli rappeutuneesta tilastaan kesällä 1937 korjattu ja entisöity ja sellaisena se eräänä mainitun kesän elokuun loppusunnuntaina vihittiin uudelleen tarkoitukseensa. Tähän juhlaan saapui myöskin Kalevan silloinen ”isäntä” K. A. K:vi puolisonsa ja poikansa, joka silloin oli vielä koulupoika, kanssa uudella Studebakerilla. Entisöimisjuhlan jälkeen läksimme Studebakerilla ajaen katselemaan laajemmaltikin Raahen seutua. Käväistiin Siikajoella, jopa Revonlahdellakin, jossa tämä silloinen A. K:vi näppäsi Revonlahden tietomiehestä Korkalan Eemelistä ja allepainetusta yhteisen potretin, jota on myöhemmin, silloin tällöin käytetty otsikkona, milloin olemme Korkalan Eemelin juttuja Kalevassa kertonut. Käväistiinpä silloin myös Pattijoen kirkonkylässä, Pekan kaupungissa ja aina Saloisten Siniluodossa saakka, jossa myöskin A. K:vi näppäsi valokuvan.

Studebakerilla ajeli A. K:vi nyt Koillismaahan Kalevan asioissa ja sieppasi meidätkin Osalasta matkaansa.

Keski-Livon kuulumisia

Matkamme alkuvaihe suuntautui seurailemaan Livojokivartta, jossa ensimmäisenä etappinamme oli ystävämme Juho Pertun talo, Liikanen. Sinne on Kurenalta matkaa noin 33 kilometriä, joka taipale poristessa katkesi varsin mukavasti. Liikanen on Livojoen ”nurjalla” puolella, jonne maantien puolelta pääsee vaan kapeata lautasiltaa pitkin. Studebaker pysäköitiin maantienpuolella olevan entisen Illikaisen talon, josta Jaakko Illikainen läksi kerran kauppiaaksi Ouluun, luo – Illikaisen talo on nykyisin kansakouluna ja sanotaan kouluakin Illikaisen kouluksi. Liikasen Juho-isäntä oli kotosalla, kauraa niittämässä, josta hänet kuitenkin emäntä haki vieraita ”vastustamaan” laittaen itse kahvi-kaisansa tulelle. Juho oli sairastellut, eikä ollut oikein porinatuulellakaan, mutta läksi kuitenkin A. K:ven pyynnöstä pihalle muutettuaan ensin pyhätakin päälleen, kun kuuli, että on ”ikuistamisesta” kysymys. Ja jotakin aivan ajankohtaista Keski-Livon asioista saimme sentään Juhon kertomaankin. Näin Juho jutteli.

– Tämä kesä on ollut sekä hyvä että huono. Heinänteko oli kovin kiusallista alituisten sateiden vuoksi ja paljon heiniä pilaantuikin luonnonniityillä, joita niitäkin täällä vielä tehdään, eikä niillä voi kuivata heiniä ”ukoilla” (seipäillä) eikä haasioilla. Minulla sattui olemaan tallella vanhaa rautalankaa, joista laitoin kapeita haasioita ja niissä kuivasivat heinät hyvin, eivätkä muuttaneet sateillakaan edes väriäänkään. Tulkoon tässä välillä mainituksi, että allepainettu näki kesälomamatkallaan Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Savossa, paljon tällaisia kapeita heinähaasioita. Ajattelimme vähän mielessämme surkutellen, että kylläpä ovat maanviljelijät paljon jälellä oman maakuntamme maanviljelijöistä, sillä esim. Lakeudella alettiin heiniä haasioilla kuivata ketoniityillä jo kuuluna sadekesänä 1902, mutta pian seipäät sysäsivät haasiokonstin syrjään. Mutta vähän myöhemmin kuulimme eräältä maatalousasioiden asiantuntijalta, että haasiot ovat päässeet jälleen käytäntöön, mutta muutetussa muodossa kapeampina kuin entiset ja ovat nyt uusinta huutoa esim. naapurimaassamme Ruotsissa. Omasta puolestaan tämä asiantuntija kuitenkin piti heinien seipäille ”ukottamista” parempana heinänkuivauskeinona kuin haasioilla kuivaamista, joka on koko joukon suuritöisempääkin. Sepä siitä ja jatkamme Juho Pertun kerrontaa. – Viljan kasvuun nähden tämä kesä on ollut hyvä. Viljat ovat kasvaneet ja joutuneet hyvin, samoin ovat perunat kasvaneet suuriksi. Viljan kaatokin alkaa jo olla loppupuolellaan, ainoastaan kauroja on enää pystyssä. Kalastus on tänä kesänä ollut heikkotuottoista. Lahnoja pyydetään täällä etupäässä Karsikkojärvestä ja Mutkavaulusta. Olen tänä kesänä tainnut saada täällä suurimmat lahnasaaliit. Kerran hevosen laitumelle viennistä palatessani sain 18 lahnaa ja toisella kerralla 16 lahnaa, niin että kalan puolesta on taloni omavarainen.

– Ensi talvena saattaa tulla työttömyyttä, sillä uusia metsäkauppoja ei ole tehty ollenkaan. Ennen ostetuissa metsissä ovat työt täällä käynnissä Auntionojan ja Susivaaran metsätyömailla, joissa työt kestävätkin ainakin koko ensi talven.

– Keski-Livolla on maamiesseura sekä sillä naisosasto, mutta on niiden toiminta nykyisin varsin heikkoa. Ehkäpä niiden toiminta sitten virkistyy, kun ne saavat oman talon, jota nyt puuhataan. Puut on jo taloa varten sahautettu sekä vedätetty rakennuspaikalle. – Muuten maatalous alkaa täälläkin koneellistua, traktoreitakin on jo useita. – Juotuamme kahvit Liikasella, jätimme hyvästit sen talon väelle ja läksimme patikoimaan Studebakerin luo. Kun sitten matkalla otettiin kuva Puhakan talon sipulihaasioista – Livollakin viljellään paljon sipulia, vaikka sen viljely on viime vuosina vähentynyt sipulin alhaisten hintojen vuoksi – tuli talon vanha emäntä ulos tätä ihmettä katsomaan. Kuultuaan, mitä miehiä me olemme, hän tuumasi lakoonisesti ”te ootta semmosia puhuttelijoita”.