Viion emännän ja isännän kehottamana läksimme käymään Kankaan talossa, jonka isäntä Iikka Turunen on monikymmenvuotinen Kalevan tilaaja ja niin perehtynyt lehteen, ettei saa unta, ellei saa sitä lukea samana päivänä kuin se on painettu. Tavastkengälle tulee nimittäin posti kaikkina arkipäivinä.

Kankaan talo on ns. Katajamäen perällä, 3–4 kilometrin päässä Viiolta. Sinne mennessä herätti erikoista huomiotamme jykevä, harmaa, Kilikalan (Kilkalan) talo kaksine asuinrakennuksineen. Useissa muissakin Tavaskengän taloissa on kaksi asuinrakennusta, jotka ovat enimmäkseen maalamattomia, harmaita. Kuulussa Katajamäen talossa on päärakennus aikanaan päreillä vuorattu, mutta nyt oli pärevuorausta revitty jo osaksi pois, sillä talo vuorataan lähiaikoina laudoilla.

Kankaan talossa ei ollut meidän sinne mennessämme isäntä Iikka Turunen kotona, mutta ystävällisen emännän, joka heti kuultuaan, kuka olemme, pisti pannun poroon, kanssa syntyi meillä vilkas porina paikkakunnan asioista.

Tiesimme jo ennestään aika paljon kuuluisasta Katajamäen Jörkistä (Yrjöstä), joka aikanaan oli, ei ainoastaan paikkakuntalaisten ja lähiympäristöpitäjäläisten, vaan koko pohjoissavolaistenkin pankkiiri. Jörkki kuoli siinä 1920 seutuvilla ja olemme ihailleet hänen Pyhännän hautausmaalla olevaa komeaa hautapatsastaan. Kankaan emäntä kertoi meille, että Jörkin jälkeen tuli Katajamäen isännäksi kuulun raharuhtinaan poika, Väinö Katajamäki, joka hänkin on jo kuollut. Väinö Katajamäki oli ollut hiljainen, hyväntahtoinen mies, joka oli kyllä hänkin lainannut rahaa, mutta ainoastaan lähiympäristöläisilleen. – Toinen Jörkin poika Matti meni naimisiin Yrjänän Marin kanssa. Hänen tyttärensä lapsia asuu vielä Yrjänässä, joka on Piippolan Kangaskylässä. – Katajamäessä asuu nyt Väinö Katajamäen tyttären, Marian, joka on kuollut, mies Erkki Knuutila kahden nuoren tyttärensä kanssa sekä Väinö Katajamäen toinen tytär, Elli Katajamäki. Elli Katajamäki on vielä nuori, parissakymmenissä ja on vasta käynyt Haapaveden emäntäkoulun. Jos hän menee naimisiin, niin Katajamäki-nimi katoaa aikakirjoista. – Paitsi poikia, oli Jörkki Katajamäellä myös Hildur-niminen tytär, joka on naimisissa talonomistaja Aappo Kaakisen kanssa Oulussa. Ennen Ouluun muuttoaan he omistivat Juhanan talon Piippolan Leskelässä ollen tämä talo nyt Yrjö Koskelalla.

– Kankaan talosta on kesällä 1946 palanut toinen asuinrakennus, mutta tilalle on rakennettu heti uusi entistä ehompi ja komeampi asuinrakennus. Varsinkin on uuden asuinrakennuksen pirtti suuri, valoisa ja viihtyisä.

Juotuamme emännän kiehauttamat kahvit, läksimme etsimään isäntää Tavastkengän keskikylältä, mutta hän tulikin meitä vastaan ja palautti takaisin taloonsa. Siellä syntyikin nyt pitkät porinat Tavastkengän varsinkin vanhoista asioista. Turusen kaima on parhaita muistimiehiä, mitä olemme matkoillamme tavannut. Aluksi hän kertoi suvustaan ja Katajamäen suvusta.

– Turusen eli Leiviskän ja Katajamäen eli Pellikan suvut ovat Tavastkengälle tulleet Oulujärven rantamilta, Paltamon pitäjästä. Turuset ovat tehneet talonsa nykyisen Leiviskän talon paikalle ja on talon alkuperäinen nimi ollut Turusenaho. Sukumme on myöhemmin jakaantunut ja toinen haara on ruvennut käyttämään sukunimenään Leiviskää. Mistä se on johtunut, ei ole tiedossani. Isäni eläessä oli Leiviskässä vielä Paltamosta tuotu, hyvin pitkä veneen mela.

– Pellikat rakensivat talonsa mäkeen, jossa kasvoi paljon Katajia ja sen mukaisesti antoivat talollensa nimen Katajamäki, jonka mukaiseksi sukunimikin myöhemmin muuttui. Talon on ollut alkujaan yhtenä talona Kankaan talon nykyisellä pellolla, jossa ovat vielä selvästi näkyvissä kahden asuinrakennuksen rauniot ja kaksi kaivon sijaa. Ensimmäinen talo on palanut, jolloin toinen talo on rakennettu uudelleen nykyisen Junnun talon paikalle. Milloin ja miten on Kankaan talo eronnut Katajamäestä, siitä ei ole tietoa, mutta sen sijaan tiedetään, että Katajamäessä on aikoinaan ollut kolme veljestä: Jörkki (Yrjö), Antti ja Junnu (Juho, Jussi), jotka ovat jakaneet talon keskenään. Jörkki on jäänyt päätaloon ja taloa on alettu kutsua Jörkiksi, jolla nimellä se kulki vielä kuuluisan pankkiiri Jörkinkin aikoina. Vasta Jörkin pojan, Väinö Katajamäen aikana alettiin talo kutsua Katajamäeksi.

– Toisen veljen nimi oli Antti, jonka nimen mukaan taloa alettiin nimittää Anttumiksi. Ja Jussi, Juho, Junnun-nimen mukaan kolmas talo sai Junnu-nimen, jolla samoin kuin toinen talo Anttumi-nimillä nämä talot kulkevat vieläkin.

– Näiltä ajoilta on Kankaan talossa luhtirakennus ja lato ollen luhtirakennuksessa vuosiluku 1710. Tämän rakennuksen toisessa päässä on ollut kapea sola. Siihen aikaan on oriit pidetty kesäisin vapaina laitumilla. Kerran ajoi Junnun ori Leiviskän oriin solaan, josta oritta ei saatu muuten pois kuin sahaamalla rakennuksen päätyyn kolo. Junnun isäntä oli sääleillyt ”sääli ois nurkkaakin sahata”.

– Siikajokiahteella on kahden asunnon rauniot, joku ojakin ja hietikossa kynnöksen jälkiä. – Kestilän Hyvölänrannalla on siihen aikaan ollut vain yksi ainoa talo, Hyvölä, jonka rantaan oli Siikajokea pitkin ajautunut kerran lastuja. Hyvölän isäntä oli lähtenyt etsimään lastujen lähtöpaikkaa ja löytänyt 20 kilometrin päästä, Tavastkengältä kaksi taloa, joiden isännille Hyvölän isäntä oli pauhannut, että olette tehneet talonne liian lähelle minun taloani ja riistamailleni. Luultavasti ei kuitenkaan tämä nuhtelu, vaan paikan hallanarkuus on ajanut nämä nähtävästi Tavastkengän ensimmäiset asukkaat muualle.

– Kaikista vanhimpia taloja ovat myöskin Mikkola, Alipäässä ja Purola Keskikylällä. Purolasta on vain rauniot jälellä ja Mikkolan paikalle on rakennettu maanlunastuslain mukaisia uudistaloja. Anttumin talon ovat jakaneet kolme veljestä, Väinö, joka asuu pääpaikalla, Yrjö, joka on rakennuttanut uuden talon Junnun talon paikalle ja Antti, jolla on talonteko vielä keskeneräisenä.

– Emäntäni suku, Kaipaisen suku on myös Tavastkengän vanhimpia sukuja, joka on sekin tullut Oulujärven rantamilta, Paltamosta. – Minun äitini oli Madleena Pellikka, Kankaan tytär ja isä Aatami Turunen, Leiviskän poika, joka tuli Kankaalle kotivävyksi.

– Katajamäki oli viimeisen kuuluisan Jörkin aikana iso talo, jossa oli 50 lypsävää lehmää, 5–6 hevosta ja aina vähintäin 5 piikaa. Jörkki itse oli erittäin mukava, seuranhaluinen ja huumorintajuinen mies sekä lisäksi musiikkia ja lapsia rakastava. Katajamäessä kävi siihen aikaan paljon vieraita, joiden kanssa Jörkki-isäntä jutteli päivät päästään lystiä juttuja. Jos ei vieraita tullut, lähetti Jörkki renkinsä hakemaan silmäpuoli Eera Kamusen porinakaverikseen. Kerrankin kutsui hän rengin luokseen ja sanoi tälle: ”Mee kiireesti hakemaan Eera hevosella!” – Renki kysyi ”Mikä Eera?” – Jörkki hätistelemään ”Se, se, jolla on vain yksi silmä, ala jo tuosta mennä!” Jörkki oli nimittäin hyvin kiireellinen mies.

– Eera Kamunen oli suruton maailman kansalainen. Vaikka hän ei mitään omistanut, ei hän surrut huomisesta. Hän kulki kylillä ja otti taloissa kilon tai kaksi velaksi jauhoja, joista akka keitti illalla jauhopuuron ja sillä oli Eera ravittu. Kukaan ei voinut olla hänelle antamatta. Kun Eera tuli taloon ja alkoi kehua talon hevosia, sai olla varma, että hän tahtoo velaksi viitosen, mutta jos hän kehui emäntää tai isäntää, sai olla varma, että hän tahtoo velaksi kympin.

– Eräänä köyhänä vuonna jaettiin tarvitseville jauhoja, mikä jako tapahtui Piippolassa ja oli siellä jakajana eräs agronomi. Jauhoja pyytämässä oli parvi Pyhännän ja Tavastkengän akkoja, jotka eivät olleet saaneet jauhojen saantiin tarvittavia takaajia. Eera takasi koko päivän akkoja, jotka saivat täten jauhoannoksensa. Agronomi ihmetteli Eeran hyväsydämisyyttä, mutta toiselta puolen jo siitä suutahtikin, kun ei jauhojen jaosta näyttänyt Eeran takaamishalun vuoksi loppua tulevankaan ja ärähti tälle äkäisesti: ”Älä paina ukko niin lujasti sitä kynää, säret koko kynän”, mutta Eera vastasi leppoisasti: ”Lujasti painan, luja on asiai”. – Seuraavana syksynä tuli Eeralle kolmisenkymmentä haastetta takauksistaan. Eeran akka hätääntyi: ”Miten meijän nyt käy?”, mutta Eera lohdutti: ”Älä oo akka milläsikkään, tämä poika vastaa asioistaan!” Ja minkäpä ne Eeralta ottivat, vaikka oli ollutkin Tuppuraisen Tappuraista takaamassa. – Tämä Eera oli Katajamäen Jörkin paras raatikumppani. – Kerran Eera selitti, että kun on oikein hyvä koira, niin sitä ei mitään muuta tarvitsekaan ja jatkoi – Minulla oli kerran koira ja koni, jolla ajoin rahtia. Koira juoksi edellä taloissa, joista sieppasi mistä leivän, mistä lampaan käpälän tuoden ne rekeen. Näin elätti koira koko perheeni talven ylitse.

Katajamäen Jörkki oli hyvin urheiluhenkinen mies, joka painitti ja tappelutti pikku poikia, vieläpä koiriakin keskenään. Kerrankin hän syötti viikon erästä kulkukoiraa, että se jaksaisi sitten hyvin tapella. Hän ei polttanut tupakkaa, mutta ruiskautteli pirtissään pitkiä sylkiä, joiden urheilumiesten sylkinä piti lentää pirtin lattian yli toiselle puolelle pirttiä. – Sunnuntaipäivät piti piikain ja renkien hiihtää kilpaa. Kerran hän syötti ystävänsä Eera Kamusen poikaa Hemmua viikon munilla, voilla ym. vahvoilla eväillä, että Hemmu jaksaisi hiihtää seuraavana sunnuntaina Tavastkengän järven jäällä pidettävissä hiihtokilpailuissa hyvästi. Kun sitten sunnuntai tuli, valjasti Jörkki kuuluisan juoksijaoriinsa, ”Pitkäharjan”, joka oli aikanaan Suomen juoksijakuningas, sanireen eteen, istui itse reen perään vällyjen sisään sukset sylissä ylpeästi pystyssä. Mutta ei auttanut viikon hyvä syöttö Hemmua, joka jäi miltei viimeiseksi. Tämä pisteli niin Jörkkiä, että hän käänsi ”Pitkäharjan” kotia kohden jättäen Hemmun hiihtämään kotimatkan.

– Jörkki oli henkeen ja vereen asti hevosmies. Niinpä hän piti oman talonsa hevostenkin keskeisiä kilpa-ajoja kotijärven jäällä. Itse hän oli kilpaa ajaessaan polvillaan reen keulalla. Toisia hevosia ajoivat Väinö-poika ja rengit. – Kun rengit lähtivät aamulla metsään, oli Jörkki solalla ruoska kädessä ja löi jokaista hevosta ruoskalla takapuoleen.

– Kerran pidettiin Anttumin ja Katajamäen hevosten keskeinen kilpa-ajo. Kun Anttumin hevonen ei pärjännyt juoksussa, lähti Anttumin Antti-isäntä itse juoksemaan hevosten jälkeen. Jätkät olivat tässä kilpailussa kellon katsojina ja tuumivat: ”Yhteenpä tuo näkyy käyvän”. Mutta tällainen välinpitämättömyys herätti murinaa kilpailijoissa: ”Kun ei oo oikeita vieraita miehiä, voittohan se on, jos vähänkin voittaa.”

– Jörkki oli hyvin lapsirakas. Naapurien lapset olisi pitänyt heti synnyttyään tuoda hänen nähtäväkseen. Lasten kanssa hän oli hippasilla, piilosilla, sokkosilla ym. ja painitti poikia palkintoja vastaan. Ja haitarin soittoa hän rakasti. Kun uittomiehiä tuli jo viikkoja ennen uittojen alkamista Katajamäkeen, hän soitatti miehillä haitaria ja jutteli heidän kanssaan hauskoja asioita. Jos joku soitti huonosti, hän otti sellaiselta soittajalta haitarin pois ja antoi sen paremmalle soittajalle. Oman Hildur-tyttärensäkin hän opetutti haitaran soittajaksi soitattaen hänelläkin itselleen tätä rakasta pelivärkkiään. Jörkki Katajamäki kuoli muistini mukaan v. 1920.

Lisäksi kertoi Iikka Turunen hauskan jutun Revonlahden kappalaisesta Pekka Vuolteesta, joka ajoi hevosella Revonlahdelta Pyhännälle vaalia saarnaamaan huitupänikkä kärryillä. Vaalisaarna oli ollut hyvin hauska, mutta ei Pekka-parka ollut päässyt Pyhännälle papiksi.

Parhaat terveisemme ja uuden vuoden toivotuksemme Kankaan talon vieraanvaraiselle emäntä- ja isäntäväelle.