Ketunmaan perällä, Lakeudella on muutamien vuosikymmenien aikana kohonnut komea kylä tuhatkunta hehtaaria, ehkäpä ylikin käsittävine viljelysaukeamineen, joita ahkerat miehet, kuten Jaakko ja Antti Tervo, Juho Väänänen, Emil Savoila, Jaakko Sangi y.m. ovat sinne raivanneet. Perän raivaajiin kuuluu myös nykyisin jo varsin laajaksi levinnyt Lempisten työteliäs suku, erikoisesti suvun kantaisät, isä ja poika Jaakko Lempinen, joista edellinen on jo vainaja.

Saadaksemme tarkempia tietoja näistä työn sankareista patikoimme eräänä maaliskuisena pakkasaamuna Jaakko Lempisen taloon, Isovainioon, jossa tapasimme isännän kotosalla leipomishommissa. Tuttuna miehenä oli hän heti valmis kertomaan isästään:

– Isäni Jaakko Lempinen oli syntyperäisiä liminkalaisia ja syntymäkylänsä oli Rantakylä. Hänenkin isänsä oli Jaakko, mutta sukunimi oli Blom. Isän syntymävuosi oli 1864. Koti oli köyhä ja isä joutui ruotipojaksi Poutalaan ollen sellaisena siksi, kunnes täytti 15 vuotta, jolloin rupesi rengiksi Poutalaan. Poutalassa oli samaan aikaan renkinä koko kylän kuuluisa riski mies Kankaalan Sakari, jolle isä ei ensimmäisenä renkeysvuotenaan pärjännyt pystymetsässä, mutta toisena renkeysvuonna jo osat vaihtuivat. Poutalassa oli isä renkinä kolme vuotta, jonka jälkeen muutti Pietilään, jossa oli niin ikään kolme vuotta renkinä Juho Pietilällä, jota sanottiin ”pikku näppäräksi”, sillä hän oli pieni, mutta hyvin liukasliikkeinen mies.

Isästä kehittyi kaikkeen työhön erittäin pystyvä mies, mutta varsinkin pystymetsässä ja niittomiehenä hän oli kuuluisa. 21-vuotiaana isä meni naimisiin Sofia Kauppilan kanssa, jonka syntymäkoti oli Kenninkankaan Pöksä-niminen mökki. Pöksässä minä nuoren parin vanhimpana lapsena synnyin joulukuun 27. pnä 1885.

– Isä ei tyytynyt kuitenkaan kauan asumaan huonemiehenä, vaan rakensi Päkkilän maalle Ketunmaan Perälle synkkään metsään mökin. Tähän mökkiin hän raivasi koskemattomaan korpeen noin 3 ha peltoa. Asuttuaan tässä ensimmäisessä mökissä 12 vuotta hän myi sen Jaakko Tervolle. – Toisen mökkinsä isä teki noin kahden kilometrin päähän entisestä mökistä aivan tiettömän taipaleen taakse ja olin minäkin jo tämän toisen mökin, Kötäkän teossa auttelemassa. Puurakennusaine vedätettiin rakennuspaikalle jo talvella, mutta kun uunit tehtiin vasta talvella, täytyi tiilet, kalkit, hällat ym. tarvittavat aineet kantaa selässä. Asuttuaan tässä mökissä 8 vuotta ja raivattuaan siihen sinä aikana peltoa puolikymmentä hehtaaria myi isä Kötäkän Aappo Mustoselle.

– Kolmannen talon teki isä Ojalan maalle ns. Isoon vainioon antaen tälle nimen Korpela. Tässä talossa asuttiin kymmenkunta vuotta, jona aikana ensimmäinen emäntä, äitini kuoli. Oltuaan leskenä 8 vuotta meni isä uusiin naimisiin Kelhän Janne-vainajan lesken Anna Paason kanssa, jolla oli Pentti-niminen talo. Talossa ei ollut kuitenkaan kartanoa ja muutenkin oli talo rappiokunnossa. Isä rakensi toiseenkin taloon kartanon ja kohensi sen maanviljelyksen. Näitä kahta taloa asui isä sitten kesäkuun 4. pnä 1941 tapahtuneeseen kuolemaansa asti raivaten näihinkin taloihinsa uutta peltoa noin 4 hehtaaria. Kaikkiaan tuli isä silloista Ketunmaan Perän korpea raivanneeksi viljelykselle toistakymmentä hehtaaria.

– Tämän raivaustyönsä hän teki ikään kuin sivutyönään, sillä ei silloisissa Perän mökeissä eletty maan tuotteilla, vaan elämiseen tarvittava oli tienattava palkkatyöläisenä kylän taloissa. Varsinkin Ketunmaan Isossa Tuorilassa ja Ojalassa oli isä paljon työmiehenä. Iso Tuorila oli silloin todellinen iso talo, sillä sen silloinen Juhani-isäntä oli nainut suuren Sarkkisen talon Kaisa-tyttären Oulunsalosta ja saanut Kaisan mukana Sarkkisen talonkin. Tuorilassa oli aina suuri ja riski työväki, mutta varsinkin heinäaikana kokosi Juhani-isäntä kaikki kylän riskeimmät niittomiehet taloonsa. Niinpä hänellä eräänäkin kesänä olivat heinätöissä kuulut niittomiehet Aleksi Knuutila, Heikki Saarikoski, jota isoksi Heikiksi sanottiin, Heikki Bildo ja isä. Siinä oli neljä kylän parasta niittomiestä, mutta Knuutilan Aleksille, niin hyvä niittomies kun hän olikin, otti tämä viikko niin voimille ja yre kun oli muuten luonnoltaan, ettei hän enää ruvennutkaan toiseksi viikoksi Tuorilaan heinätöihin.

– Kovimman niittokokemuksensa kertoi isä tapahtuneen kuitenkin Ojalassa, jossa samana kesänä oli ollut heinämiehenä myös Jaakko Tervo, hiihtäjänä tunnetun Antti Tervon isä ja kuulu niittomies hänkin. Silloisella Ojalan isännällä, Heikki Ojalalla, joka oli Ison Tuorilan poikia, oli silloin vuokralla rovastin pappilankin maat. Kun lähdettiin niitylle Saarille, jossa heinälaji on pukinpartaa, jäkkiä ym. hyvin lujasorttista heinää. Eräänä päivänä kiuhtuivat isä ja Tervo niittämään niin kovasti, ettei illallisen aikana pysynyt kummallakaan lusikka kädessä, niin väsyksissä he olivat. Miehet söivät maaten vatsallaan, kyynärpäillään maahan varaten ja ryyppivät vellinsä kuppien laidoilta.

– Isän niittotaito johtui etupäässä siitä, että hänellä oli tavattoman terävä viikate, joka meni vähällä pyyhkäsemisellä kuin mato heinikossa. Tästä johtuen hän oli vielä vanhanakin niin hyvä niittomies ja pystömetsästä kuorman tekijä, ettemme me nuoremmat tahtoneet hänelle piisata.

– Paitsi omia taloja, oli isä rakentamassa monia vieraittenkin taloja, kuten pikku Pattista (Järveliniä), osuusmeijerin asuinrakennusta, Kangastalon suurta karjakartanoa, navettaa ja tallia y.m., joita minäkin olin isän kanssa tekemässä. – Tämän lisäksi oli isä karvari eli turkkuri, jota työtä hän teki talvisin ja opetti tämän taidon pojilleenkin.

Ei isä niin hyvä, ettei poika parempi, sanotaan, ja tässäkin tapauksessa sanonta kyllä pitää paikkansa. Ainakin monipuolisempi on Jaakko Lempinen junior edesmennyttä isäänsä. Ei isäntämme ollut oikein halukas kertomaan itsestään, mutta saimme hänet kuitenkin houkutelluksi juttelemaan itsestäänkin mm seuraavaa, jonka kyllä jo osaksi muutenkin tiesimme.

– Perheen vanhimpana lapsena jouduin minäkin jo 15-vuotiaana lähtemään kotoa rengiksi samaan Ranta-Pietilään, jossa isänikin oli palvellut. Pietilässä palvelin kaksi vuotta, Isossa Tuorilassa vuoden ja Kangastalossa kaksi vuotta ja siihen se minun renkeyteni loppuikin. 20-vuotiaana menin naimisiin iiläisen Naimi Kuivalan kanssa, joka oli naisten hiihdon uranuurtajia Ketunmaassa ja koko Lakeudellakin. Hän kuoli kuitenkin nuorena keuhkotautiin, mutta hänen tyttärestään Tyyne Lempisestä kehittyi hyvä hiihtäjä, ollen hän kahtena vuotena 1922–23 Oulun piirin naisten mestarikin.

– Heti naimisiin mentyäni rupesin perustamaan omaa pesää, vaikka varoja ei ollut muuta kuin Naimilla 100 mk. – Ostimme Ojanperän maalla oleva Lähdekorpi-nimisen mökin, jonka niin rakennukset kuin maatkin olivat rappiokunnossa, Pekka Äijälältä 1906 maksaen mökki 550 mk. Kunnostettuani torpan myin sen v. 1912 Jaakko Heiskarille.

– Rupesi sitten tekemään mieli oikein omaa, itsenäistä maatilaa. Ostin oman maapalstan Ojalan Isosta Vainiosta, johon rakensin Nurkkala-nimisen talon tehden siihen mm. navetan 12 lehmälle, tallin 3 hevoselle, kaksoisriihet ym. V. 1925 ostin loput Isosta Vainiosta, joten minulla oli silloin maata 26 ha. – Mutta sitten tuli se ”tuulimyllyaika”, pula-aika, joka vei monta miestä nurin, niiden joukossa minutkin. V. 1932 menetin koko talouteni suurten takuiden takia – olin takaajana eräässäkin 160 000 markan vekselilainassa, sillä olen ollut aina sitä mieltä, että lähimmäistä pitää auttaa hädän hetkellä. Minulla oli silloin 8 lehmää, 2 hevosta ym. maanpäällistä, mutta kaikki meni pakkohuutokaupassa. Koko omaisuuteni meni niin tarkoin, ettei jäänyt muuta kuin Isovainio-niminen asutustila, johon piti uutta kotia ruveta rakentamaan. Silloin oli sellainen rahapula, että lainaa ei saanut mistään. Päivät täytyi tehdä muitten töitä ja yöt rakentaa omaa kotia, johon keväällä 1934 päästiin asumaan – Isovainio annettiin talolle nimeksi ja on siinä nyt jo 10 ha peltoakin ja talo rakennuksiltaan täydennetty.

– Koko elämäni aikana – olen nyt 63-vuotias – olen raivannut itselle ja muille peltoa yhteensä 40 ha, kaikki kuokkimalla sekä lisäksi kaivanut ojia. V. 1907 kaivoin mm. Arvola Kölkkälässä peltoa yli 3 000 vanhaa syltää à 8 penniä, joilla rahoilla ostin Oulun syysmarkkinoilta ensimmäisen oman lehmän. – Vanhan Juho Gärdigin opettamana kirvesmiehenä olen ollut rakentamassa ja valvomassa mm. 1933 palanutta Limingan osuusmeijeriä uudelleen, osuuskassaa sekä kymmeniä muita pienempiä ja suurempia rakennuksia koti- ja naapurikylissäkin, kuten Kempeleessä.

Omasta puolestaan tietää allepainettu lisätä edellä kerrottuun, että pystyvänä kynämiehenä on Jaakko Lempistä käytetty lukuisissa kunnallisissa ym. yhteisissä asioissa, kuten pesäkirjoitusten tekijänä jne. Useaan otteeseen hän on kuulunut kunnanvaltuustoon sekä nykyisinkin holhous- ja rakennuslautakuntaan, osuuskassan hallintoon, on kunnan tilientarkastaja ja lastenvalvoja ym. – Isältä opittua turkkurin ammattia harjoittaa Jaakko Lempinen sivutyönään.

Keippelänä ja elämänhaluisena hääräsi Jaakko Lempinen, leskimies leipomuksensa ääressä kertoen muistakin Perän asioista, mm. ”piippuhiihdoista”, joiden alkuunpanija hän on, mutta niistä Marianpäivän Kalevassa, jolloin Perällä pidetään ”piippuhiihtojen” 30-vuotisjuhlahiihdot.