Harmaalan velisarjan esikoinen, Väinölän isäntä, Jaakko Harmaala on hiljainen mies. Eräänä iltana Erkkilässä istuskellessamme innostui hän kuitenkin muistelemaan menneitä, kertoen niistä mm. seuraavaa.

– Ilveskorvessakin on ollut oma häijyaikakautensa, kuten konsanaan Etelä-Pohjanmaalla. Tämän vuosisadan alussa toimi Kilpualla ylivieskalaisten Kontion veljesten sinne perustama ja omistama saha. Tässä sahassa työskenteli paljon muualta tullutta ja varsinkin ylivieskalaista työväkeä, jonka joukossa oli paljon levotonta, tappeluihin altista ainesta. He tulivat silloin toimivan nuorisoseuran sekä sen jälkeläisen raittiusseuran tilaisuuksiin tyhjentäen talot muusta väestä. Vieläpä yksityistilaisuuksiinkin, erittäinkin häihin he saapuivat ”vilpoiksi” saaden siinä paljon häiriötä aikaan. Kuuluisimpina sen ajan häijyinä mainittakoon Keravan Heino ja Harjan Mikko, jota myös Kampsuksi kutsuttiin, molemmat suuria, vankkoja miehiä. Keravan Heino oli kyllä myös mahdottoman hyvä, varsinkin metsätyömies, halon- ja pöllintekijä mainio silloin kuin teki, mutta sen päälle nukkui myös monta päivää. – Nämä kaksi kaverusta olivat kovia kortti- ja viinamiehiäkin, jotka usein tulivat Korvenkylän raittiusseuran iltamiin möykkäämään niin, että iltamaväki pakeni näyttämölle ja ikkunoiden kautta ulos pihalle. Poliisina oli silloin Juuso Rautiainen, pelkäämätön mies, joka otti viinapullot pois näiltäkin riskeiltä miehiltä, mutta lähti sitten iltamista ikäänkuin varkain ajelemaan oriillaan pois.

Ylivieskalainen oli Kantolan Kontrakin, joka kerrankin tuli muutamien muiden miesten seurassa raittiusseuran iltamiin juovuksissa. Hän teuvasti yksinään keskilattialla hokien ”meidän sisässämme on matoja, vaikkei niitä päälle näy”, jolloin Harmaalan renki, Kiihtelysvaarasta kotoisin oleva Eras-Paavo karjasi ”niin on täälläkin!”. Kontra ryykäsi heti Paavon kurkkuun, jolloin syntyi ankara tappelu. Kilpualainen Ohtakangas Antti rupesi myös pyörähtelemään hokien ”Kristus elää vielä” ja pian oli joukkotappelu käynnissä, josta sen aikaansaaja, Eras-Paavo pääsi livahtamaan ulos.

Tappelupukareita olivat myös muualta tullut, synkkäkatseinen Moisio sekä vihantilaiset Laurilan Jussi ja Ylikäytävän Ottu, joista Laurilan Jussi ja kuoli keuhkotautiin ja Ylikäytävän Ottu asuu Kemin Kuusiluodossa. He tulivat kerrankin Harmaalaan ja pitelivät pahoin Vaitiniemen vanhaa Matti-seppää, jota Pehku-Sepäksi sanottiin. Pehku-Seppä oli erinomainen puukkojen tekijä. Hän oli syntyisin Haapavedeltä, asuu Korvenkylässä, mutta kävi keväisin ja kesin Oulun puolessa viikatteita kallitsemassa. Pehku-Seppä oli suursyömäri, joka söi kerralla kilon leipää ja paljon muuta ruokaa sekä joi ämpärillisen vettä päälle. Syöntinsä kestikin monta tuntia. Sepän suu nappasi alinomaa, kun hän puri Kokkolan pötkyä, jolloin pötkysylki valui pitkin leukaa ja leukapieliä, ollen leukarustinkinsa ”koko nävös”, s.o. ”törtteessä” tupakkasyljestä.

Korvenkylässä on elänyt ja elää edelleenkin useita muitakin entisiä haapavetisiä, kuten Aatami Pirnes, joka meni myöhemmin Kanadaan. Hänen poikansa Eino ja Toivo Pirnes elävät edelleenkin Korvenkylässä samoinkuin entinen tietäjä Hätämaan renki Matti Honkala eli Arola, Esa Taakila ja Aappo Salmela, jotka kaikki kolme viime mainittua ovat jo vanhoja miehiä. Haapavetinen oli myös Heikki Sillanpää, joka on kuollut, mutta perillisiä asuu Korvenkylässä. Edelleen ovat entisiä haapavetisiä eläkkeellä oleva ratavartija Juho Törmi ja pienviljelijä Hannes Muntter.

Kuluvan vuosisadan alussa perustettiin Korvenkyläänkin nuorisoseura. Sen perustajia olivat Arvi Tinkala, Jaakko Lallunen-Raivio, Antti Lallula (asuu Oulussa), Matti Korpi, Antti Asunmaa sekä hänen sisarensa Iida, Katri ja Olga Asunmaa, joista varsinkin Katri oli hyvä näyttelijä, Juho Tukala, joka on mennyt Ameriikkaan, K. V. Verkasalo, Juho Ristola ja Maria Haarala, joka oli myös erinomainen näyttelijä. Korvenkylän nuorisoseura kuului haaraosastonsa Alatornion nuorisoseuraan.

Korvenkylän nuorisoseura toimi Arvolan talossa, jossa sille oli vuokrattuna vakinainen huoneisto. Korpi ja Arvola olivat silloin saman omistajan, Jaakko Korven hallussa. Jaakko perheineen asui Korven talossa ja Arvola oli autiona muuten paitsi, että jossakin sen kamarissa asuivat Anna Heikkilä ja Ruuskas-Mari. Pirtti oli vuokrattuna nuorisoseuralle. Toisinaan pidettiin nuorisoseuran iltamia Korven sivurakennuksessakin, jossa Aalin Kalle alias Kalle Kinnari paistoi räiskäreitä, keitti kananmunia ja kahvia erikoisesti jätkille, joiden vakinainen kokki hän oli, mutta myöskin muille haluaville. Kallen isä oli ruotusotamies, syntyisin Pattijoelta ja asui Aali-nimisessä sotilastorpassa. Kalle Aali-Kinnari toimi loppuikänsä hyvänä hierojana. Hän on jo kuollut, mutta sukua elää vielä Oulussa.

Nuorisoseuran toiminta oli virkeää. Monia suuria näytelmäkappaleita kuten ”Roinilan talossa” ym. harjoitettiin ja esitettiin hyvällä menestyksellä. Yhdet hyvin onnistuneet arpajaisetkin pidettiin. Mutta sitten alkoivat Kilpuan sahan hulikaanit tehdä kaikenlaista kiusaa, jopa näytelmäharjoituksissakin. Lopuksi tulivat he nuorisoseuran vuosikokoukseen suurilukuisina ja valtasivat koko seuran valiten oman johtokuntansa. He pitivät sitten rähinä- ja metelitansseja vuoden ajan, jonka jälkeen nuorisoseuran toiminta kokonaan lakkasi ja sen seuraajaksi perustettiin v. 1905 Korvenkylän raittiusseura ”Korvenraivaajat”. Sen perustajia olivat edellä mainitut nuorisoseuran perustajat sekä heidän lisäkseen räätäli Matti Erkkilä, joka nyt asuu kirjakauppiaana Oulussa.

Eräästä nuorisoseuran perustajasta ja toimihenkilöstä on Ilveskorvessa säilynyt näin kuuluva hauska vitsi. Hän tuli Limingan meijerille ja esitteli: ”Olen edistysseurojen eturivin miehiä, Jaakko Lattunen Vihannista. Saanko lasin huitua eli n.s. kirnupiimää.”

Kuten sanottu, toimi nuorisoseura sekä Arvolan että Korven taloissa, jotka olivat silloin yhdysviljelyksessä. Korpi olikin silloin elävä talo. Jaakko Korpi omisti puolet Korvesta – toinen puoli oli Harmaalassa – ja Arvolan, joka viimemainittukin on ⅛ manttaalin talo. Korpi oli silloin myös maitotalo, jossa oli 17 lypsävää lehmää. Siinä olivat hyvät Piipsajokivarsiniityt, jotka kyllä olivat niin kaukana, että siellä piti olla viikkokunnissa heinänteossa. Heinänteko oli ennen paljon kovempaa hommaa kuin nykyisenä koneaikana. Aamulla noustiin ylös jo viimesitään 5:n aikana, sillä ”jussin partaan” ei pystynyt viikatekaan kuin kasteen aikaan. Illalla oltiin töissä klo 21, jopa heinän läjyyssä sateen uhatessa klo 22:een astikin. Ruokko oli yksinkertaista. Aamulla syötiin heti ylösnoustua ”pikku eine”, johon kuului leipää, roppua ja piimää; sitten oli klo 10 aikaan n.s. ”kymmenen aikanen”, joka sisälsi kuivan ruuan lisäksi jauhopuuron, jossa oli oikeata ”kovaa voita” ”silmänä”. Klo 4 (16) aikana syötiin ”neljän aikanen”, sisältäen jälleen vain leipää, silakkaa ja piimää. Silakoita syötiin kilpaa, toisinaan toistakymmentäkin kappaletta. Työstä palattua syötiin illalliseksi lihavelli. Kuppeja ei ollut, vaan velli syötiin padasta ja kukin sai kaksi lihapalasta. Jotkut naiset pakkasivat kyllä toisinaan nirsuilemaankin ja ottivat velli- ja lihaosuutensa niitylle kuljettamiinsa omiin kuppeihinsakin. Ei ollut myöskään jokaiselle omaa ryyppyastiaa, vaan piimä ryypättiin kaksikorvaisista puutuopeista ”kaksi henkeä aina samasta toopista”.

Heinätyöt alettiin aikaisin. Niinpä Anttilassa piti jo juhannukseksi olla yksi kulosuova tehtynä. Kulot nimittäin niitettiin aina ensiksi ja niitä olikin siihen aikaan niin paljon, että niiden teko esim. Harmaalassa kesti kaksi viikkoa, jonka jälkeen vasta ruvettiin tekemään ahdeniittyjä.

Ulkoniityille lähetettiin parhaimmat miehet ja naiset. Koti- ja nurminiityillä olivat sitten erittäin ”nurmiukot”, ukkoset ja poikaset, joita myös ”elinkautisiksi” kutsuttiin. Nurminiityillä koottiin kuivat heinät takkavitsailla. ”Nurmiukot” panivat heinät takoille, jotka sitten ulkoniityiltä palaavat aikamiehet kanoivat laoihin, suovin ja sauroihin. Takkojen kanaminen kesti toisinaan viikkokausia.

Harmaalassa oli heinäaikana 9 miestä peräkanaa niittämässä. Lehmiäkin oli 30 lypsävää, mutta Asunmaassa oli Kaaperi-isännän aikana vieläkin enemmän, nimittäin 40 lypsävää lehmää ollenkin silloin Asunmaa Korvenkylän suurin talo.

Hyvät niittomiehet olivat ennen korkeassa kurssissa. Sellaisina mainittakoon Tuohimaan Kalle, joka oli aina etumiehenä. Hänelle maksettiin 17 mk viikolta, kun taasen tavallisten miesten heinäaikainen viikkopalkka oli talon ruuan lisäksi 12 mk, jolla kyllä sai 100 kg:n säkin Königsbergin erinomaisen hyviä ”säkkijauhoja”.

– Hyviä niittomiehiä olivat myös Käkelän Pertti, oikealta sukunimeltään Myllylä, joka meni myöhemmin Amerikkaan ja ”iso Ville”, sukunimeltään Häkkilä. Lunkin vaarilla oli tavattoman terävä viikate ja hän piti vielä vanhanakin, 80 vuotiaana, itseänsä nuorten veroisena niittäjänä, mutta hänen poikansa Jaakko Lunki meinasi, että ”vaari houraa”.

Monia muitakin riskejä niittomiehiä ennen Ilveskorvessa oli, mutta kukapa niitä kaikkia enää muistaakaan.