Paavola kuuluu Oulun lähiseudun suurimpiin pitäjiin. Onhan sen väkiluku noin 6 500 paikkeilla, jota suurempaa pitäjää väkiluvultaan ei ole Oulun eteläpuolella, ennen kuin Oulaisissa, pohjoispuolella sen sijaan jo aivan Oulun ”porstuassa” Haukiputaalla. Mutta vaikka Paavolassa on näinkin suuri väkiluku, ei siellä ole kuin yksi pappi, jolle nykyisenä paperisodan aikakautena olisi jo kyllin töitä kansliassa.

On suorastaan ihmeteltävää, että Paavolan nykyinen kirkkoherra, rovasti Väinö Paalasmaa, joka yksinään hoitaa suurehkoa seurakuntaansa, on kaikkien seurakunnan hoidosta johtuvien töittensä ohella ehtinyt ja jaksanut kirjoittaa niin perusteellisen ja ansiokkaan kirjan kuin hänen kirjoittamansa Paavolan seurakunnan ja kirkon historia on. Sellainen voimannäyte vaatii tekijältään harvinaista innostusta, lahjakkuutta ja työtarmoa.

Seurakuntansa nuorisotyöstä kertoi rovasti Paalasmaa allepainetulle, että Paavolassa oli ennen sotia nuorison kerhotoiminta vilkasta, mutta loppui miltei kokonaan sota-aikana. Nyttemmin on se kuitenkin jälleen vilkastumassa. Niinpä Hummolan kansakoulussa johtaa opettaja Eevi Lipponen opintokerhotyötä seurakunnallisessa hengessä. Tämä opintokerho toimi jo koko viime talven ja keväällä jaettiin kerholaisille todistukset koko talvisesta kerhotyöstään.

– Agricola-seuran toimesta tulee Paavolassa ehkä jo piankin käymään opintokerhotyön järjestelijä. Kynttilänpäivää tullaan viettämään täällä kuten muuallakin hengellisen kirjallisuuden päivänä, jolloin myöskin koetetaan opintokerhoasiaa eteenpäin auttaa.

– Sunnuntaikoulutoiminta on seurakunnassamme vähäistä ja kiertokouluja ei ole ollut enää pitkiin aikoihin.

Eri uskontosuunnista on vanha laestadiolaisuus voimakkain. Heillä on omat yhtymänsä ompeluseurat y.m. ja esim. Ruukissa oma talokin. Kuinka raskaasti on asutustoiminta koskettanut seurakunnallisten puustellien maita?

– Raskaasti on koskenut. Pappilan pelloista otettiin asutustoimintaan 90 % ja metsää lisäksi. Pappilaan jäi vain peltoa 1 ½ h, mikä lienee minimi näillä seuduin. Samassa suhteessa on otettu maata lukkarinpuustellistakin, johon on jäänyt jälelle vain 1 ha peltoa.

Näin rovasti Paalasmaa.

Vanha ruukkilainen ystävämme ylikonemestari Matti Kallinen on samoin kuin hänen rouvansakin Ruukin vanhan laestadiolaisen suunnan johtohenkilöitä ja Matti Kallinen sikäläisen rauhanyhdistyksen puheenjohtaja. Pyysimme sen vuoksi häntä täydentämään rovasti Paalasmaan lausunnon sitä osaa, joka koskee vanhaa laestadiolaisuutta Paavolassa. Hänellä sattui kuitenkin sillä kertaa olemaan niin kovasti ”koppaslaakarintöitä” – ylikonemestari on eläkkeelle ruvettuaan ruvennut korjailemaan ei ainoastaan ruukkilaisten vaan koko paavolalaisten ja lähiulkokuntalaistenkin kupari- ja läkkiastioita, minkä taidon oppi aikoinaan konemestari A. Juntuselta Pateniemessä – ettei hän sillä kertaa oikein joutanut porinoimaan, mutta sen sijaan rouva Kallinen kertoi meille kyseellisestä asiasta seuraavaa:

– Vanhemman suunnan laestadiolaisten rauhanyhdistyksiä on Paavolassa kaikkiaan kolme nimittäin Ruukissa, Luohualla ja Paavolan Ylipäässä. Ruukin ja Luohuan rauhanyhdistyksillä on omat talot. Ruukin rauhanyhdistyksen puheenjohtajana on Matti Kallinen. Kaikilla näillä rauhanyhdistyksillä on omat ompeluseuransa. Meidän ompeluseuramme kokoontuu kerran viikossa, torstaisin työiltoihin, joissa ommellaan, kudotaan j.n.e. Kokouksissamme on myöskin henkistä ohjelmaa, puheita, kertomuksia ja laulua sekä kahvitarjoiluakin.

– Hengellinen elämä ja varsinkin seuratoiminta on Paavolassa vilkasta. Puhujina seuroissa esiintyy uskovaisia pappeja ja maallikkopuhujia.

Paavolassahan vaikutti aikoinaan jonkin aikaa pappina tunnettu herännäisyysjohtaja Vilhelm Malmivaara, vieläkö Paavolassa on hänen vaikutustaan havaittavissa?

– Vilhelm Malmivaaran aikana oli Paavolassa heränneitä eli körttiläisiä aika paljon, mutta hänen muutettuaan paikkakunnalta körttiläisten luku alkoi vähetä ja nyt ei heitä enää liene montakaan.


Saatuaan kiireellisimmät korjaustyönsä tehdyksi – niitä tuotiin silloinkin paitsi ympäristöstä Ruukista, Luohualta ja Revonlahdeltakin, patoja, pannuja, siivilöitä y.m. – kerkisi aina aulis ylikonemestari itsekin kertoilemaan Ruukin asioista m.m.

– Rakennustoiminta on Ruukissa harvinaisen vilkasta. Uusia taloja on tehty ja tehdään alituiseen, joten niiden luku nousee jo moniinkymmeniin. Ja hyviä taloja tänne tehdäänkin ollen niiden alimmat kustannusarviot 200 000–300 000 mk kalliimpien kustannusarvioiden noustessa 500 000–600 000 mk. Uusia taloja on vuoden kuluessa tehty 20–30 ollen niistä useimmat 2-kerroksisia.

– Täkäläinen saha käypi kahdessa vuorossa sahaten lankkuja ja lautoja. Sahan yhteydessä on myöskin mylly, jonka taitavana myllärinä toimii Jaakko Elk. Paitsi jauhoja – ei kuitenkaan nisujauhoja – valmistaa mylly ryynejäkin.

– Uusi höyläämö ja puuseppätehdas on valmistumaisillaan. Työolot ovat normaalit. Työväki näyttää olevan erittäin hyvinvoipaa työssään pystyvää ja yksimielistä.

– Mutta on puutteitakin ja pahin niistä heinänpuute sekä siitä johtuva maitopula, joka on sikäli suuri, että aikuiset eivät saa korteillaan maitoannoksiaan.

Kuten hyvän parrankasvun omaavat lukijamme kukin itse tykönään hyvin tietävät, ei parta ole nykyaikana enää mikään miehen ”kunnia”, joksi se joskus on aikojen alussa arssinoitu, vaan kiusallinen ja kalliiksikin tuleva eläimellinen jäte miehen naamassa, johon se kasvaa ei ainoastaan hyville, vaan pahoillekin vastoin sanontaa ”parta ei pahalle kasva”.

Niinpä mekin läksimme etsimään partamme poistajaa, Ruukin uutta parturia, jonka myös löysimme neuvotusta talosta. Mutta me emme löytäneet sieltä ainoastaan uutta parturia ja hyvää sellaista, vaan myöskin 10 vuoden takaisen vanhan tuttavan, kuorotyttömme Ilveskorvesta. Aikakaan ei näytä vaikuttavan kaikkiin ihmisiin samalla tavalla. Silloinen 16-vuotias sorea tähtisilmäinen kuorotyttömme oli pysynyt entisenään ehkäpä muodostunut entistä elegantimmaksi Eevaksi. Ja meidän ”sitkeä” partamme, kuten sitä monet parturit ovat arssinoineet, katkesi Eevan notkeitten sormien pitelemän partaveitsen käsittelemänä vaivatta ja kivutta. Tämän seikan näkyivät jo muuten muutkin karvanaamat huomioineen, koskapa heitä oli jo Eevan liikkeessä jonotukseen asti, vaikka liike on vasta alkanut ja verrattain syrjäisessä paikassa. Mutta hyvä parturi onkin oikea aarre.


Päästyämme Eevan avulla jälleen sileänaamaisten kirjoihin, uskalsimme jo lähteä vierailullekin. Vakinainen vierailupaikkamme Ruukissa on paitsi ylikonemestari Kallista, myös kauppias Anni Salminen, joka on syntyperältään samoja Lakeuden lapsia kuin allepainettukin, vaikkakin vähän nuorempaa painosta. Alatemmeksen Pyhtisen tyttäriä muuten sekä Kalevan uskollinen ystävä ja tilaaja. Tällä kertaa ei Anni Salmisella ollut erikoisempaa kerrottavaa, tuskitteli vain säännöstelystä johtuvaa monenlaista liikaa työtä. Sen huomion hän oli sentään tehnyt, että rahaa on ihmisillä Ruukissakin vähemmän kuin läheisinä edesmenneinä vuosina.


Johtajaopettaja Veikko Penttilältä utelimme Paavolan kuuluisan voimailuseuran ”Kisan” suunnitelmia, joista opettaja Penttilä kertoi, että voimisteluharjoitukset ovat joka kylällä käynnissä. Voimistelun ylijohtajana toimii Paavolassa kirkonkylän kansakoulun johtajaopettaja Kauko Ängeslevä. – Hiihdossa suoritetaan sarjahiihdon kyläosastojen väliset kilpailut sekä maaliskuun puolivälissä yleiset hiihtokilpailut.

Siinäpä ne tärkeimmät Paavolan ja Ruukin tämänhetkiset kuulumiset ovatkin.