Limingassa pappi, lukkari ja suntio lähtivät kolmistaan sorsajahtiin. Pappi pamautti ensimmäisenä sorsan alas. Kateellinen lukkari parahti:
– Pappi perkele sai sorsan!

Isollaniityllä oli Pyyvilän talon tavallista korkeampi heinälato, jonka sanottiin olevan peräti yhdeksän metriä korkea. Ehkä lato ei ollut aivan yhdeksää metriä, mutta oli se tavallista latoa huomattavasti korkeampi.

Linja-auto matkasi Isonniityn kohdalla. Vieraspaikkakuntalainen katseli ikkunasta. Hän ihmetteli ääneen:
– Miten nuin korkijaan lattoon saahaan heinät hangotuksi?
Hyväpuheinen liminkalainen kanssamatkustaja vastasi:
– Hyvin se käy! Pyyvilän miehillä on kuusi metriä pitkät hangonvarret. Ja sitten ne hyppää kolomisen metriä ilimaan. Hyvin hankuaminen sujjuu.

Paavo tympeytyi elämään ja eukkoonsa. Hän päätti hirttää itsensä. Paavo otti lähtiessään narun mukaansa. Vaimo tyrkkäsi lähtijän käteen voinyttyrän sanoen, että ota tuo mukaasi. Hänen ajatuksenaan oli, että rasvattu köysi on liukas. Jonkin ajan kuluttua Paavo palasi kotiinsa ryhtyen syömään.
– Missä voi on, onko sitä? kysyi syömämies.
Vaimo vastasi:
– Sinä otit voin mukkaasi kun lähit hirttämään ittiäsi. Voi jäi vissiin hirttopaikalle.

Liminkalainen isäntäporukka palaili junalla Oulun markkinoilta. Juna pysähtyi pappilan pysäkille. Markkinamiehet kompuroivat junasta alas, mutta horjahtivat radan penkalta syvään ojaan. Miehet möyhäsivät ojassa. Rovasti Einari Borg kuuli möykkinän. Hän lähti lähempää katsomaan, mistä äänet kuuluivat. Rovasti kysyi hennolla, väräjävällä äänellä:
– Kuka siellä?
– Lampaita sinun laumasta, kuului ojanpohjalta moniääninen vastaus.

Rovasti auttoi voimiensa mukaan miehiä ojasta. Lempeästi sanaillen hän neuvoi lampaitaan kulkemaan tietä, josta ei horjahtaisi ojaan. Muistitarinan mukaan eräs isännistä sanoi rovastille, että rovastipa ei uskalla sunnuntaina sanoa saarnastuolista, että kippis! Tarinan mukaan oli lyöty jopa viinapullosta vetoa. Rovasti sanoi lampailleen, että tulkaa sunnuntaina kuulemaan saarnaa.

Isäntäporukka vääntäytyi sunnuntaina kirkon etupenkkiin. Moni ihmetteli, jotta mikä on saanut isännät sunnuntain jumalanpalvelukseen, kun aiemmin heitä on harvoin nähty kirkossa. Rovasti kipusi saarnastuoliin. Hän aloitti saarnansa sanoilla:
– Kippis sanovat maailmanlapset, mutta minä sanon…
Etupenkistä kuului harmistunut huokaus: voitti se rovasti viinapullon!

Liminkalainen suutari voitti raha–arpajaisten päävoiton. Siihen aikaan arvonta oli joka kuukauden 10.päivä. Suutarille osui päävoitto. Suutari viskasi lestansa nurkkaan lähtien Helsingistä hakemaan arparahoja.

Helsingissä suutari hummaili ja mikä oli hummaillessa, kun oli rahaa sekä entisiä ja uusia ystäviä. Viimeisillä rahoillaan hän osti paluulipun Liminkaan ja uuden raha–arvan.

Suutari tuli kotiinsa, etsi lestan nurkasta ja ryhtyi tyytyväisenä suutaroimaan. Koitti kuukauden 10. päivä. Suutari voitti jälleen, ei tosin päävoittoa, mutta melkoisen summan.

Suutari nakkasi harmistuneena lestan nurkkaan huokaisten:
– Nyt se ryyppääminen taasen alakaa!

Limingassa vaikutti muinoin kauppias Jaakko Mustonen, jonka kauppa oli Liminganjoen varrella lähellä entistä Jussilaa.

Liminganjoki tulvi ennen myös talvella. Lähde pulputti vettä jokeen ja vesi nousi tielle asti. Mustosella oli varasto tien ja joen välissä rantamalla. Joku ihmetteli, että onko kauppias ottanut huomioon varaston olevan vaarassa.
– Oon minä sitonu karhulangalla puun kylykeen, oli kauppias vastannut.

Karhulanka oli tavallista ompelulankaa hieman vahvempaa.


Kerran kauppias Mustonen kaivatti uutta kaivoa. Kylänmiehet tulivat katsomaan kaivon tekelettä. He olivat kärkkäitä arvostelemaan sanoen, ettei tuohon kaivoon varmasti tule vettä. Samanaikaisesti kauppiaalla oli kellari tekeillä. Kylänmiehet olivat jälleen arvostelemassa sanoen, ettei tuosta tule kellaria, kun siihen tulee varmasti vettä. Tähän kauppias tokaisi:
– Mikäpä siinä! Pannaan kaivo kellariksi ja kellari kaivoksi!


Asiakkaalla oli Mustosen kaupassa käydessään tapana näpistää yhtä ja toista pientä. Huomatessaan näpistelevän asiakkaan tulevan, kauppias pani sokeripalan tiskille ja poikkesi konttorihuoneeseen. Ovessa olevasta tirkistysreiästä hän näki, miten asiakas söi sokerin. Kun kaupat oli tehty, kauppias etsi sokeripalaa sanoen, ettei se saisi sotkeutua ruoka–aineisiin, kun siihen on sekoitettu rotanmyrkkyä.

Hetkisen päästä asiakas tunsi kovaa kipua vatsassaan ja tunnusti syöneensä sokeripalan. Kauppias oli kovasti kauhistuvinaan sanoen suolaveden ehkä auttavan rotanmyrkkyyn. Asiakkaan oli nieltävä litra sillin suolavettä, jolloin myrkyn teho lakkaisi.

Siihen loppuivat asiakkaan näpistelyhalut Mustosen kaupassa.

Limingan syrjäkylässä asui vanhaisäntä, kova kahvinjuoja. Hänelle piti illalla varata makuukamariin termospulloon kahvia yön varalle.

Sunnuntaiaamuna kuului vanhaisännän kamarista valtava jyrähdys, niin että tuolit poukkoilivat pirtin lattialla. Emäntä ryntäsi yöpaitasillaan hätään. Hän näki vanhaisännän pöydän ääressä rauhallisena särpivän kahvia. Uunin edessä olevasta puukasasta oli suuri halko erillään lattialla. Emäntä ihmeissään kysyi jysähdyksen syytä. Kahvinjuoja vastasi rauhallisesti:
– Sokeripalasen halakasin. Halako putosi lattialle.

Limingassa oli tavallista kipakampi asemapäällikkö. Kun isäntä tuli asemahuoneeseen lakki päässä, asemapäällikkö karjaisi:
– Lakki päästä!
Siihen isäntä tuumasi rauhallisesti:
– Ennen minä muuta vaatetta vähennän, jos täällä tukala tulee.

Limingan syrjäkylän eukkoja patikoi kirkolle. Eukot kävivät myös pappilassa kirkkoherran juttusilla. Tämä kysyi, että miten se teidän kylässä se uskonasia edistyy. Siihen tokaisi yksi eukoista:
– Pirun paskat! Miten se siellä menestys! Siellä ei oo muita ku minä ja meijän isä…

Limingan isännällä oli myytävänä Isollaniityllä maapala, joka oli noin 10 vuotta aikaisemmin viljelty, mutta sen jälkeen maa oli rehevästi metsittynyt. Ostajaksi saapui Pyhännän mies, jolle myyjä kehui maataan:
– Se on niin hyvää maata, että siitä saa joka vuosi hakata metsää. Nämä pajut ku ovat Limingan kansallispuita, joilla lämmitetään uunit, saunat, keitetään kahvit, puurot ja vellit ja näilläpä me kakaratki kuritetaan.

Liminkalainen vanhaisäntä oli innokas Liiton lukija. Naapurimökissä luettiin vastaavasti Kansan Tahtoa. Naapurista tuotiin jokin esine, joka oli kääräisty Kansan Tahdosta repäistyyn sivuun, joka jäi pöydälle. Vanhaisäntä ryhtyi iltasella lukemaan lehdenpalasta. Hän luuli lukevansa Liitosta repäistyä sivua ja jupisi itsekseen:
– On Liittoki muuttunu kummalliseksi! Ääni ku Jaakobin ääni mutta käjet ku äsaakoon.

Äsaakoolla lukija tarkoitti SAK:ta.

Metsäseudun asukas pistäytyi Limingassa. Kotikylässä uteliaat kyselivät häneltä Limingan näkymiä. Puhuteltu vastasi:
– Lakkeuven laitaa ei näkyny eikä näkyny puitakaan. Pensaitaki oli niin vähän, että lapset piti kuulemma turppaalla piiskata.

Sanomalehti Liitossa oli ilmoitus, että Äitien Apu ry:n järjestämä Armi ja Gil Hilarion kuuluisa näyttelyjuna on nähtävissä Oulun Halkotiellä. Liminkalainen isäntä – ehkä elon tai illan hämärtämin silmin – luki paikan nimen Hakotieksi ja loihe lausumaan:

– Jopa tunnustavat Arminki joutuneen hakoteille.

Haaran talossa oli tarkoitus pitää kinkerit, mutta emäntä ja palvelija sairastuivat yhtä aikaa. Kinkerit oli siirrettävä Sohlon taloon. Siirron syystä ilmoitettiin kinkeriväelle: Emäntä Haarasta kipiä ja piika samasta paikasta.

Kaksi isäntää ajeli pohjoista kohti. Ruukin seutuvilla toinen sanoi:
– Nyt tullaan kohta sellaseen pitäjään, jossa heinäaikana miestä pijetään hyvänä. Kahesti yössä syyvään ja kerran kylyvetään. Se ku on sillä lailla, että aamuyöstä kello nelijän aikaan syyvään talakkunapuuro ja lähetään niitylle. Illalla ku yömyöhällä pallaillaan niityltä, syyvään iltanen ja iltasen päälle kylyvetään…

Ennen vanhaan oli Limingassa rovasti, joka ei jokapäiväisissä puheissaan käyttänyt liiaksi sanoja. Pappilaan piti saada uusi hevonen. Rovasti tiesi naapurinsa menevän Kuopion markkinoille. Hän antoi naapurin tehtäväksi ostaa pappilaan hevonen. Naapuri neuvotteli pappilassa hevosen ostosta. Hän kysyi rovastilta, jotta millainen hevonen pitää tuoda pappilaan.

– Pystypäinen, pyöreä, käskemättä kulkeva, rovasti vastasi.

Sota-aikana tuli naapuripitäjästä ikämies Limingan vehnämyllylle jauhattamaan vehnänjyviä. Myllyssä oli apulaisina kaksi naista. Näiden ja miesten kesken puheltiin sodasta ja sen aiheuttamista pulmista, muun muassa siitä, kun sota vie miehet niin tarkkaan, ettei kotona ole kuin ukonkoppuroita ja pojanvintiöitä.

Limingan tytöt eivät tienneet myllymiehen olevan kotipitäjässään tunnettu koiranleuka. Tytöt kuuntelivat kummissaan, kun mies valitti sota-ajan olevan hänelle vaikeaa, kun naiset hätyyttävät:
– Minunki on pitäny kaks kertaa kiivetä puuhun pakkoon.