Entisvanhaan, kun tuli pula vaikkapa lusikoista tai kupposista, siinä ei heti rynnätty kauppaan. Niin ei tehty jo senkään vuoksi, että kaupoissa ei ollut samaa tavaravalikoimaa kuin tänä päivänä. Toinen syy oli se, että osattiin tehdä itse. Ennen tehtiinkin suurin piirtein kaikki tarvittava kotona tai naapurissa. Se oli käsityöläisten kulta-aikaa.

Maanmainioiksi liminkalaisiksi suutareiksi muistetaan Antti Ruonakoski ja hänen poikansa Yrjö ja Eevertti. Nämä miehet tekivät, mitä tahtoivat, kun muut tekivät, mitä osasivat. Yrjö ja Eevertti olivat myös tunnustettuja koneenkäyttäjiä. Virkkulassa asuneet veljekset kulkivat puimakoneen kanssa masinisteina.

Ruonakosket osasivat myös nikkaroinnin taidon. Heidän käsissään syntyi kaikki, mikä oli sen ajan taloudessa tarpeen. Samanlainen taituri oli myös Antin ja Eevertin sisar Tyyne Ruonakoski, joka tienasi leipänsä ompelijana. Lisäksi Ruonakosket olivat melkoisia musiikkimiehiä. Itse tekemillään haitarilla, viululla ja maniskalla he taikoivat ilmoille sävelmiä, joiden tahdissa pidettiin nurkkatansseja, rynttyitä. Nurkkatansseja pidettiin nimensä mukaisestikin nurkissa, pirteissä ja riihissä.

Ennen saatettiin pyykkikonekin tehdä itse. Jorma Keinäsen kotona on tallella käsin pyöritettävä pyykkikone. Se on tehty tiettävästi 20–30-luvulla ja sitä on käytetty 60-luvun alkuun saakka.

Saavintekijät olivat ennen kysyttyjä taitureita. Esimerkiksi Haurun Hannes oli tässä työssä hyväksi tunnustettu. Hänen tekemiään saaveja löytyy Limingasta vieläkin. Mies osasi myös puu- ja rautasepän taidot.

Kallenaution Eemelillä oli aikoinaan Limingassa kylällä paja. Siellä syntyi paljon tarvekaluja liminkalaisille ja vähän kauemmaksikin.

Meriläiset tunnettiin Limingassa kolmessa polvessa hyviksi sepiksi. Akseli Meriläinen löi aina vikatteen ruotoon oman puumerkkinsä. Hän osasi myös raudoittaa kärryn rattaita.

Näyttelijä Leo Lastumäen isä Juho Lastumäki tunnettiin Limingassa erittäin taitavana käsistään. Hänen tekemiään huonekaluja lienee vieläkin tallella. Mieheltä onnistui mainiosti niin rukin teko kuin korjauskin. Lisäksi Juho Lastumäki rakensi aikanaan tuulella pyörivän puimakoneen. Tuulipuimala on Museovirastosta Risto Hakomäeltä saadun tiedon mukaan todella ainutlaatuinen. Toista samanlaista ei tiedetä Suomessa koskaan olleen.

Tuulipuimakoneen kela irrotti pyöriessään tähkäpäät ja jyvät viljan oljista aivan samalla tapaa kuin myöhemmin käyttöön tulleet puimakoneet ja nykyiset leikkuupuimurit. Kela toimi siten, että perheen pojat Leo ja Olavi pyörittivät sitä käsin. Kelan molemmin puolin olivat veivit, joista sitä pyöritettiin. Siitä huolimatta työ vaati kovasti voimaa. Puinnin jälkeen piti oljet ja osa ruumenista erotella hangolla ja talikolla erikseen. Sen jälkeen jyvät puhdistettiin rysämasiinalla. Rysämasiinassa oli siivet, jotka pyöriessään puhalsivat ruumenet ja siikaset eroon jyvistä. Myös rysämasiinaa pyöritettiin käsin. Tuulipuimalan vilja hangottiin yläkertaan, ja kelan kautta vilja putosi alakertaan, josta puitu vilja korjattiin talteen. Lastumäen ainutlaatuinen puimala oli käytössä vielä sodan jälkeenkin. 1950-luvulla se kuitenkin purettiin.

[Kuva: Länkiä Limingan kotiseutumuseossa]Entisvanhaan olivat länget ja reet jokapäiväistä käyttötavaraa. Alatemmeksellä niiden tekijöitä oli enemmänkin. Alatemmesläinen Piiparin Antti muistetaan tässä työssä erityiseksi mestariksi. Lähes mitä vain, mutta ennen muuta puutöitä, teki Alatemmeksellä myös Toikan Yrjö.

Liminkalainen Junkkarin Kalle oli invalidimies, joka kiersi ahkerasti talosta taloon, kylästä kylään suutaroimassa. Kalle kulki talvella kelkalla, jota hän lykkäsi sauvoilla eteenpäin.

Huopatossujen eli tallukoiden tekijänä Limingassa muistetaan Saarikosken Janne. Myös hän kiersi talosta taloon. – Hepä onki poikinu, saattoi Janne tuumata aamulla, kun kurkkasi uuninpankolle ja löysi sieltä pieniä tallukoita itse tekemiensä tallukoiden viereltä. Tallukat tehtiin kankaasta ja ne huovutettiin sisäpuolelta lampaanvillalla, joten ne olivat hyvin lämpimät. Niitä pidettiin kenkinä.

Töppös-Markkuna Limingassa tunnettiin Markku Tahkokorpi. Myös hän tienasi leipänsä suutarina eikä ainoastaan Limingassa vaan myös lähipitäjissä.

Pannuntinurit olivat ammattikunta, joka osasi työnsä ja joita tiedettiin odottaa. He kiertelivät yleensä kylästä kylään. Emännän sakset ja kerittimetkin pistettiin kuntoon kuten myös kellot.

Pajuntekijät tiesivät ennen vuorenvarmasti, mistä saa suvikuntasia. Ne olivat suoria, kuorittuja, oksattomia, yhden vuoden vanhoja pajuja. Niitä myytiin korintekijöille. Tämänkin ammattikunta katosi, kun rottinki tuli markkinoille.

Vaattureita oli ennen myös maalla. Limingassa muistetaan hyvinä vaattureina Koukkarin Antti ja Piiparin Aappo. Miehiltä syntyi vaivatta puku kuin puku.

Saippuanteon osasi takavuosikymmeninä lähes jokainen maalla asuva naisihminen. Saippuaa tehtiin sian ihrasta, jonka joukkoon lisättiin lipeää. Myös komianaamasaippuaa eli hienosaippuaa tehtiin. Se syntyi, kun tavalliseen saippuaan lisättiin apteekista ostettua hyvää hajua.

Edellä on mainittu vain osa entisaikojen käsityöläisammateista. Tekijöitä ja taitajia oli ennen lähes kaikilta elämän aloilta.